lauantai 29. syyskuuta 2012

Epäonnea

Sain eilen tietää, että asuntoomme on tullut vesivahinko ja meidän pitää muuttaa itsemme pois viikonlopun aikana. Hip hurraa, tämä on jo kolmas vesivahinko 2 ja puolen vuoden sisään. Pitäisikö alkaa lottoamaan? Kaikki vesivahingot ovat vieläpä olleet kolmessa perättäisessä asunnossamme, joten en enää voi edes sanoa, että olisin asunut asunnossa, jossa ei olisi ollut vesivahinkoa. En olisi kaivannut enään yhtään lisätyötä, enkä ole vielä toipunut järkytyksestä, että meiltä viedään taas kerran yhtäkkiä koti alta. Ei auta itkut, vaan on pakko sopeutua :( Saas nyt nähdä miten blogin käy, sillä todennäköisesti pääsen muuton takia käyttämään nettiä vain harvoin, eikä minulla ole aavistustakaan, kauanko korjaustyöt kestävät.

Kaiken lisäksi olemme lähdössä Portugaliin tiistaina, eikä ole matkafiilistä yhtään. Tarkoituksenani on vielä postata matkameikit ja kosmetiikka, sekä Sokoksen 3+1 päivien shoppailut, mutta niiden jälkeen en yhtään tiedä, milloin blogi päivittyy seuraavan kerran. Toivottavasti olette kärsivällisiä ja jaksatte odottaa, sillä kaikki asiat tuntuvat olevan päälaellaan juuri tällä hetkellä..

Haluan näyttää teille vielä tänään yhden meikin, jonka tein pari viikkoa sitten.

Tässä meikissä yhdistyy kylmä sekä lämmin. Yleensähän tapanani ei ole yhdistää näitä, mutta halusin kokeilla, mitä siitä syntyy.

En muista taas yhtään, mikä tuo ruskea luomiväri on, mutta ajattelisin sen olevan The Body Shopin ruskea solonappi yhdistettynä Lorkun Golden Beigeen. Ruskea rajaus on e.l.f.in cream eyeliner sävy Coffee ja sininen rajaus Avonin Glimmerstick Diamonds sävy Twilight Sparkle. Valkoinen sisäkajal Avonin Pencil Play sävy white ja ripsivärinä Lancomen Hypnose Drama.

Aluksi meikki näytti minusta ihan superoudolta ja ajattelin, että minun täytyy pestä naama, jos meinaan lähteä ulos. Totuin siihen kuitenkin aika nopeasti ja aloin enemmänkin tykätä siitä! Tämän kokeilun jälkeen en ole tehnyt vastaavia meikkejä, mutta jos haluan tehdä jonkun piristävän meikin vaihtelun vuoksi, niin tämä on hyvä siihen :)

6 kommenttia:

  1. Jaksamisia nyt tähän vesiepisodiin! Kurjaa tosiaan tuollainen :( Äläkä huoli, uskon että me lukijat jaksetaan odottaa sun paluuta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko se on vaan eteenpäin mennä, vaikka tuntuu niin epätodelliselta tämä :/ Toivottavasti päästään nopeasti takaisin normaaliin arkeen..

      Poista
  2. Voi ei, miten voikaan olla noin huono tuuri! Jaksamista evakkoretken ajaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on nyt tällasta tuuria niin hyvässä kuin pahassa, sillä voitin tänään Essie lakan arvonnassa :o Jos Nälkäpeliä järjestettäisiin oikeasti, niin tulisin varmaan valituksi siihenkin :D

      Poista
  3. Mihin muutatte evakon ajaksi? Muutatteko vanhaan kämpään enään takas? Hyvää portugalin matkaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Määräaikaisesti muutetaan jonnekin..

      Poista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)