Kun joutuu olemaan joku toinen...

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen aion avautua teille eräästä ulkonäköasiasta. Ehkä myös näköasiasta :) Pohjatietona kerrottakoon, että olen melko likinäköinen ihminen ja minulla on piilareissa vahvuutta -1.75 molemmissa silmissä (laseissa silmäkohtaisemmat vahvuudet ja korjaukset). Vahvuutta ei ole mitään mielettömän suurta määrää, mutta käytännössä en pärjää ilman linssejä kuin kotona. Olen saanut silmälasit muistaakseni 12-vuotiaana, jolloin käytin niitä satunnaisesti, mutta 15-vuotiaana otin lasit päivittäiseen käyttöön. Silloin mietin, miten en ole tajunnut pitää niitä aina päässä, koska elämä kirkastui ja helpottui niin suuresti. Vahvuutta oli kyllä tuolloin vähemmän, mitä nykyään.

Piilolinssit houkuttelivat paljon etenkin teininä, mutta arkana ihmisenä en koskaan uskaltanut niitä hankkia. Silmään koskeminen tuntui ajatuksena ällöttävältä ja aralta. 2010 myöskin likinäköinen siskoni hankki piilarit, jolloin minäkin uskaltauduin kokeilemaan. Ajatus hyvästä näöstä ilman silmälaseja tuntui unelmalta. Koskaan aikaisemmin en voinut käyttää aurinkolaseja, meikkien piti sopia kehyksiin, leffaa ei voinut katsoa poski tyynyllä, koska kehykset ottivat vastaan ja nenään tuli painaumia. Silmälasit ärsyttivät minua tolkuttomasti ja päätin kohdata pelkoni ja opetella tottumaan sormen kosketukseen silmässä.

Piilolinssien hankkiminen ei kuitenkaan ollut minun kohdallani ihan piece of cake. Olin aivan uskomattoman arka, ja linssien laittoa ja pois ottamista piti harjoitella optikon kanssa. Kävin harjoittelemassa yhteensä kolmena eri kertana ennen kuin sain linssit mukaani liikeestä. Kahtena ensimmäisenä kertana poistuin kotiin itkien ja valmiina luovuttamaan, koska petyin itseeni. Halusin piilarit niin kovasti ja pelkäsin, että en opi niiden laittamista ja pois ottamista ikinä. Onneksi optikko oli kannustava ja ymmärtäväinen. Kun vihdoin poistuin linssien kanssa kotiin, olin yhtä aurinkoa ja kiersin vielä vähän pitemmän matkan kotiin, koska näkeminen ilman laseja oli niin hienoa :D

Vappu 2014

Aluksi linssien kanssa oli melkoista räpeltämistä ja saattoi helposti kulua puolikin tuntia ennen kuin molemmat linssit olivat silmässä tai pois. Nykyään linssit ovat niin automaattinen aamu- ja iltarutiini, ettei siihen mene kuin joitain kymmeniä sekunteja, kun ne ottaa ja puhdistaa. Silmät tottuvat nopeasti ja minulla on se etu, että silmät ovat sen verran suuret, ettei tarvi edes laskea luomea saadakseen linssit paikoilleen. Riittää, kun avaa silmät suuriksi.


Elämä piilarien kanssa on ollut yhtä unelmaa kuin olin kuvitellutkin. Ne sopivat elämäntyyliini erittäin hyvin. Käytän kuukausi- sekä sävyttäviä kertalinssejä ja otan linssit aina yöksi pois. Käytän noin kerran viikossa silmälaseja. Olen tottunut niin silmälasittomiin kasvoihini, että välillä se yksikin rillipäivä viikossa ärsyttää. Haluaisin elää vallan ilman silmälaseja, mutta silmien laserleikkaus ei ole minulle mikään vaihtoehto, koska en halua silmiäni millään tavalla operoitavan. Laserleikkaus on varmasti ollut monelle yksi parhaimmista päätöksistä ja olen iloinen siitä kaikkien näiden ihmisten puolesta, mutta painotan, että minulle silmien operointi ei ole vaihtoehto. Olen piilarien kanssa hyvin sinut.

Piilolinssit ovat tuntuneet antavan minulle enemmän vapauksia. Ennen kehykseni olivat joko mustia tai neutraaleja, mutta nykyään silmälasit ovat minulle enemmän asuste, kuin pakollinen apuväline (vaikka ovat ne tietysti sitäkin). Siksi olen uskatautunut hankkimaan värikkäitä kehyksiä (tällä hetkellä omistan nuo violetit sekä pinkit). En haluaisi olla pinkki joka päivä, mutta kerran viikossa pinkkipäivä on erittäinkin piristävä :)

Hyyyyyvin pitkä pohjustus avautumiselle, mutta ette muuten ymmärtäisi asiaa minun kannaltani, ellette tietäisi lähtökohtia. Piilarit ovat siis olleet arkipäivääni jo useamman vuoden ja rillit satunnainen leikkikalu. Aina ei juolahda edes mieleen, että sellaisia etuja, kuten silmälasiton näkö, voisi menettää. Älkää naurako, mutta pelkään kolmea asiaa oikeasti melko oikeasti, että joku heittää happoa päälleni ja kasvoni sulavat muodottomiksi, sairastun syöpään ja menetän hiukseni tai silmilleni tapahtuu jotain, enkä voi enää käyttää piilareita. Hyvin pinnallista ja ulkonäkökeskeistä, mutta siksi lisäsin ''melko'' sanan, koska pelkään kuitenkin esim. lähimmäisten menettämistä enemmän. Sisäinen kauneus on aina tärkeämpää, mutta ulkonäkö määrittelee monen muun seikan lisäksi miltä ihminen ulospäin näyttää, emmekä muuten tunnistaisi tuttuja kaduilla. Jos ajattelen jotakuta ihmistä, ajattelen millainen hän ihmisenä on, mutta liitän aina kasvot ajatukselle. Pidän siksi kasvoja äärimmäisen tärkeänä osana ihmisen ulkoista olemusta ja silmälasit tai silmälasittomuus muuttavat kasvojen ilmettä.

Piilareitten kanssa on tökkinyt koko kevät ja tuntunut, että oikean silmän linssi ei istu lainkaan. Olen kuullut, että liiallisella käytöllä voi olla jotain vaikutusta silmiin, koska linssit eivät läpäise täydellisesti happea, vaikka ne hengittävätkin. Olen aina ottanut asian vakavasti ja pitänyt siksi rillipäivistä tarkasti kiinni, mutta ajatellut, ettei minulle siksi voisi aiheutua piilolinssien käytöstä mitään ongelmia.  Vuodet ovatkin sujuneet hyvin ja silmät pysyneet siisteinä, mutta linssien istumattomuus kieli kuitenkin, että nyt ei ole asiat hyvin. Ajattelin, että on hyvä varata taas vuosittainen kontrolliaika optikolta, koska edellisestä käynnistä on suunnilleen vuosi. Voitaisiin ehkä vaihtaa linssien kaarevuutta tai korjata vahvuuksia, jolloin kokemani sumeus voisi loppua.

Kontrollissa näköni tarkastettiin linssien kanssa. Näin linssien kanssa erittäin hyvin, vaikka linssit eivät tuntuneetkaan istuvan silmään ja näin välillä sumeasti. Vahvuuksia ei tultaisi siis muuttamaan. Optikko epäili, että saattaisin tarvita hajataittoa korjaavat piilolinssit, koska silmälasini korjaavat pientä hajataittoa ja voisin saada siitä apua sumeuteen. Totuus kuitenkin paljastui, kun optikko teki tarkastuksen lähemmin silmiini. Olen miettinyt, että ovatko silmäni rähmineet viime aikoina jotenkin poikkeuksellisesti, mutta en ole sen kummemmin siihen oikeastaan edes tuhlannut ajatuksta. Vasen silmä oli ihan kunnossa, mutta oikea silmä paljastui rähmiväksi. Sarveiskalvo on hankautunut rikki ja yläluomen alla kasvaa jotain, mikä tökkii linssiä aina räpäyttäessä pois paikaltaan, eikä anna sen asettua. Optikko ei osannut sanoa tarkemmin, mikä silmässä on vialla, vaan varasi minulle ajan piilolinsseihin erikoistuneelle lääkärille. Sain ohjeeksi kuitenkin poistaa piilolinssit välittömästi silmistäni ja käyttää silmälaseja, kunnes on saatu silmäni ovat tarkemmin tutkittu ja parantuneet.

Ja niin tästä paikasta hetikö pitäisi lopettaa piilarien käyttö? Ja tutkimusaikaan on kaksi viikkoa? Eikä ole varmuutta jatkosta? Kesä on melkein täällä ja siskon ylioppilasjuhlat tulossa? Itkuhan siinä taas kotimatkalla pääsi. Koin ajomatkalla paljon erilaisia tunteita. Olen kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on silmät päässä ja kotona rillit, jotta ei tarvi sokkona olla. Ja kaksi viikkoahan on lyhyt aika sekä parhaassa tapauksessa silmät paranevat näin, ja saan taas jatkaa normaalia arkea. Mutta mitä jos se olikin nyt tässä, enkä enää koskaa saa olla oma silmälasiton itseni? En pidä silmälaseja rumina, mutta en vain koe oloani hyväksi niissä, jos joudun käyttämään niitä päivästä toiseen. Kaiken lisäksi lomani viikon vapaaputki oli alkamassa ja joutuisin joka päivä käyttämään silmälaseja. Olin suunnitellut tekeväni vaikka minkälaisia meikkejä ja kuvaavani niitä blogiin, mutta nyt suunnitelmani romutettiin täysin. Meikkaaminen ei kiinnostanut enää yhtään ja olin muutenkin valmis heittämään hanskat tiskiin.

Nyt olen elänyt pelkkien silmälasien kanssa reilun viikon, eikä se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa ole ollut, vaikka en tästä yhtään pidäkään. Mietin vain, kuinka nätin meikin teen, kun saan taas alkaa käyttämään piilareita.

Kuvituksena pari kuvaa Instagramista, koska en keksinyt muutakaan.

Meikkaaminen on kyllä ollut äärettömän tylsää. Aina pitää ottaa huomioon, että tulen laittamaan tähän vielä lasit päälle ja väri-ilottelu on lähes mahdotonta. Kehykset vievät kaiken huomion, eivätkä silmäni pääsi mielestäni esille. Toivon koko sydämeni pohjasta, että tämä on vain väliaikaista ja pian ohi. Mielestäni silmälasit näyttävät kivalta muilla ja niihin yhdistetyt meikit saavat kantajansa loistamaan, mutta omassa naamassa se tunnelma on eri. Näen peilistä joka päivä oudot kasvot. Ennen niin piristävät violetit kehykset tuntuvat kiroukselta. Nenäänkin on jäänyt punaiset painaumat ja kehykset liikuttavat meikkipohjaa valuessaa nenältä talin mukana. Minua ei todellakaan ole tehty eläväksi silmälasien kanssa!

Jännityksellä odotan pääsyäni piilariexpertille, mutta pahoin pelkään, että parantumista ei ole tapahtunut, vaikka olen yrittänyt muistaa kosteuttaa silmiäni kosteustipoilla aamuin illoin. Tunnen, miten luomen alla oleva kasvusto hankaa sarveiskalvoani, joten siellä se edelleen jatkaa valtaansa. Lisäksi rähmää tulee. Toivottavasti saan parantavat silmätipat ja painajainen olisi pian ohi. Ei kannata muuten koskaan googlata oireita/sairauksia, koska nyt luulen, että multa tyyliin poistetaan silmä päästä :D Ehkei sentään..

Nyt ainakin tiedätte, että meikkikuvia ei ole tulossa blogiin ainakaan hetkeen, jos en löydä jotain vanhoja kuvia kätköistä. Olen tuhottoman monta kertaa kuvannut sekä kuvina, että videolle ohjeet meikin tekoon silmälasien kanssa, mutta koskaan en ole ollut täysin tyytyväinen tuotokseen, enkä ole muutenkaan täysin sinut rillien kanssa, joten sitä tuskin tullaan jatkossakaan näkemään...

Olen kuitenkin yhdestä asiasta erittäin hyvällä mielellä. Kiersin tänään optikkoliikkeitä odotellessani miestä parturista ja ihan sattumalta löysin aivan täydelliset Ralph Laurenin kehykset <3 Ja ne ovat valkoiset :) Eipä tarvi enää miettiä ainakaan, millä väreillä voi meikata rillipäivinä, kun kaikki sopivat. Totesin, että nykypäivänä myydään tuhottoman isoja kehyksiä, joten vaikea löytää näille kasvoille sopivia muovisia. Etenkään valkoisia! Niitä tuntuu olevan max.2 erilaista per liike. Lisäksi tietysti sorruin toisiin kehyksiin, koska olivat -50%. Täten varasin myös mustat pyöreät kakkulat, jotka on oikeasti tosi coolit, vaikka niitä ei katukuvassa paljoa näekään (etenkään täällä tuppukylässä). Hihkun innosta, vaikka rahanmenoahan se tietää :D Instagrammaan niitä sitten, kun saan itselle. Uudet rillit edellyttävät myös sitä, että silmäni paranevat ensin ja turvotus laskee, jotta näöntarkastus saadaan tehtyä. Möh. Tarvitsin kuitenkin piristystä ja jos nyt saan tuomion, että joudun olemaan pitemmän aikaa ilman piilareita, niin ainakin kahdet uudet pokat lieventävät tuskaa. Odottaminen on vain niin tuskallista.

Vaikka tänään ei käsiteltykään kosmetiikkaa, niin millaisia ajatuksia kokemani teissä herätti? Löytyykö ketään saman kokeneita? Muita piilarien kanssa eläviä? Tsemppiviestitkin ovat tervetulleita :D t. hajallaoleva, yhden elämänsä aran asian avannut kauneusbloggaaja