Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. marraskuuta 2012

Talvivaatetusta

Usein tulee kysymyksia liittyen vaatteisiini, joten päätin omistaa kyselijöille ihan oman postauksen. Blogi ei ole silti muuttumassa ''muotiblogiksi'', koska en tajua vaatteista mitään ja käytän rahani mieluummin kosmetiikkaan.

Tänä talvena tein sen ja hankin uuden talvitakin. Olen kitkutellut samalla takinrääsyllä lukioajoista asti ja kukkaroni nyörien oli pakko aueta nähdessäni Vilassa kaikki vaatteet opiskeljakortilla -15%. Otin vielä viimeiset hyödyt irti ammattikorkeakoulun opiskelijakortista :)

 Parkatakki lähti Vilasta mukaan vajaalla kuudellakympillä. Takin hupussa on karvareunus, josta en oikeastaan pidä, mutta sen saa onneksi halutessa pois. Yhdistin takkiin harmaan tuubikaulaliinan (Ginasta muistaakseni 7,90€) sekä harmaan tupsupipon (Pieces 9,90€).

Kukkaselliset farkut ostin kauneusmessujen aikana Zarasta (39,90€) ja ne piristävät kivasti ilmettä. Saapikkaat ovat jo pari vuotta vanhat, mutta käytän niitä edelleen siitä huolimatta, että ostin uudet ja nätimmät Sokokselta (muttakun mä niin tykkään noista vanhoista silti!).

Normaalisti takista roikkuu vielä Fingerporin kissaheijastin, koska tykkään pukeutua mustaan, mutta se vaan on niin äärimmäisen vaarallista pimeinä aikoina.


Lopuksi vielä: Onni on oma kissa ja lämpimät sukat! Pörrösukat ostettu Ginasta kahden kappaleen paketissa (7,90€).

torstai 13. syyskuuta 2012

Onnistuuko?

Syyskuun haasteen välitiedot ovat seuraavat:

Tuotteita on kulunut loppuun yhteensä 6 ja uusia tuotteita on tullut minulle 10. Olen vähän huonossa tilanteessa, sillä neljä tuotetta pitäisi saada vielä loppumaan, jotta olisin tasoisssa :( Voihan Helsingin reissu minkä minulle teit, kun houkuttelit shoppailemaan!

Noh, jos nyt vain pidän itseni kurissa ja kulutusvauhtini yllä, niin on minulla vielä mahdollisuuksia onnistua. Reilu kaksi viikkoa vielä aikaa, joten tässä ehtii vielä paljon tapahtumaan. Siinä mielessä olen edistynyt, että yhtään pakettia en ole netistä itselleni tilannut, eikä oikeastaan tee edes mieli. Jee!

Mulla on muuten vahva visio siitä, että tänä talvena hotpinkki on meikissä must :D Vaikka sen miellänkin kesäsävyksi, niin tuntuu siltä, että tästä talvesta tulee melko pinkki.

kuva

Pinkki yläluomen rajaus on aivan ihana! Musta alaluomi antaa kivasti kontrastia.

kuva
Myös luomiväreissä pinkki näyttää niin hyvältä. Etenkin mustaan tai harmaaseen yhdistettynä.

 Ja mikäs pinkkiin meikkiin paremmin sopisikaan kui Isadoran hotpinkki hiusmascara ;D