Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urban Decay. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Urban Decay. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Eräs tämänviikkoinen meikki ja rahanarvoinen ripsiväri.

Naked 2 paletti on ollut n. 2 vk verran esillä meikkipöydälläni ja olen käyttänyt sitä joka päivä. Nostin sen hyllystä pöydälle tyrkylle, koska en oikeastaan muistanut millainen koko paletti oli. On tullut käytettyä aika paljon ensimmäistä Nakedia ja se on suosikkini, sille ei voi mitään. Naked 2 on kuitenkin upea paletti, joka ansaitsee tulla useammin käytetyksi! Monesti käytän sitä asiakasmeikeissä, mutta en oikeastaan muistanut, miltä sillä tehnyt meikit omalla nassulla näyttää. 


Taisikin käydä niin, että teen oman häämeikkini tällä paletilla, sillä tällä ei vaan voi epäonnistua! Palettiin yhdistyy kaikki luomivärit, joita tarvitsen onnistuneeseen meikkiin, joten takuuvarma paketti. Foxy superhyvä häivytys/pohjaväri, Bootycall paras korostuksiin, Tease mun lemppari varjostussävy ikinä, Blackout niin käytännöllinen mattamusta varjostuksiin/rajauksiin ja sitten on vielä liuta nättejä helmiäissävyjä, joista ei aina oikein osaa päättää millä tuulella olisi!


Tähän meikkiin käytin juuri noita yllämainitsemiani sävyjä sekä liikkuvalle luomelle Chopperia. Chopper on aika jauhoinen ja laadultaan paletin heikoin sävy, mutta tosi kaunis kuitenkin.


Tykkään lopputuoksesta, vaikka kulmakarvojen kanssa olisin voinut olla huolellisempi. Saatoin olla vähän ylimeikattu frisbeegolfradalle, mutta käänsimpähän huomion johonkin muuhun kuin heittoihini :D


Lorkun Brow Artist Plumperilla* saa kuitenkin tosi luonnollista jälkeä kulmakarvoihin hyvin vaivattomasti. Se on minun pelastukseni nopeasti tehtävään arkimeikkiin.


YSL:n  Mascara Volume Effet Faux Cils on tajuttoman hyvä ripsiväri. Siinä on jättiläispitkä harja, joten ihan pienimmille silmille voi olla vaikea käyttää, mutta minulla (ja arvostelujen perusteella aika monella muulla) toimii täydellisesti. Massa on juuri täydellisen voidemaista ja jämäkkää, ja sitä saa kerrostettua ihan loputtomiin. Parasta tässä on, että harjaa ei tarvi koko ajan dippailla pulloon, vaikka onkin ollut käytössä jo pitemmän aikaa, vaan saan yhdellä annostuksella molempiin silmiin sopivan määrän ripsiväriä.

Ensimmäisillä kerroilla käyttö tuntui oudolta juurikin tuon ison harjan takia, mutta nyt olen löytänyt sen edut sekä koostumuksen, joka tuntui aluksi jäävän märäksi. Kosteuden tunne johtui vain siitä, että ripset eivät kuivu korppukuiviksi ja jämähdä paikalleen, vaan jäävät pehmeiksi ja joustaviksi, mutta silti ripsiväri kestää! Toivon todella, ettei tämä jätä minua häiden kynnyksellä, jotta voin luottaa siihen hääpäivänäkin. Vedenkestävää tämä ei ole, mutta aion itkeä elegantisti meikkiä sotkematta :D Monet lähiaikojen perättäiset hautajaiset ovat opettaneet selviytymään tilanteista.

Tässä on ripsiväri, jota voin käsi sydämellä suositella kaikille, jotka etsivät hyvää ripsiväriä ja ovat valmiita panostamaan liki 30€ siihen.

Mitäs teidän meikkipusseihinne kuuluu?

*pr-näyte

lauantai 30. tammikuuta 2016

10 Kauneustuotetta, joita ilman en voisi elää

Nyt olisi tarjolla kivaa katsottavaa, nimittäin kymmenen kauneustuotetta, joita ilman en voisi elää. Kertokaas mulle, mitkä on teidän kymmenen suosikkia!





Tuotteet videolla:

* Schwarzkopf BC Moisture Kick Spray conditioner
* Beautyblender original
* Lush Let the Good Times Roll
* Ardell irtoripset 105
* Duo ripsiliima sininen
* theBalm How 'Bout Them Apples?
* Avon Magix väritön pohjustusvoide
* Tangle Teezer Original
* Puhelinlankaponnarit
* Urban Decayn luomivärit

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 2: Kuusesta inspistä meikkiin ja tuotevinkkejä jouluun



Oli jännää avata joulukalenterin ensimmäinen luukku Siamese Lipstick -blogista ja tänään on minun vuoroni paljastaa teille toinen luukku! Tänään inspiroidutaan joulukuusesta. Joulunaikaan minulle iskee hillitön himo meikata vihreällä, kun taas toiset nappaavat kultaisia jouluisia sävyjä meikkiin. Näin joulun alla vihreät sävyt tuovat mieleeni joulukuusen ihanan tuoksun, raikkaan olemuksen ja vähän mystisenkin puolen.

Perinne joulukuusen hankkimisesta kotiin on lähtöisin Saksasta ja Suomessa kuusiperinne levisi 1800-luvulla ensin säätyläiskoteihin ja myöhemmin talonpoikaistupiin. Kuusiperinne yleistyi vasta 1900-luvun alussa ja nykyään joulukuusen koristelu on etenkin lapsiperheissä yksi joulun kohokohtia. Oma joulukuuseni on muovinen, mutta pidän enemmän oikeista kuusista. Joka naisen kotoa pitää myös löytyä glitterillä täytetty led-kuusi :D



Halusin meikkiin tummuutta, koska se kuvastaa mielestäni joulukuusen salaperäisyyttä ja taikaa. Vihreän valitsin huolella ja raikkain vihreäni on ehdottomasti Urban Decayn Graffiti.






Tummuutta sain aikaan Diorin kimalteisella mustalla, jota vähän pehmensin Inglotin lämpimänruskean trio-luomarin keskimmäisellä sävyllä.



Kuvassa tiivistettynä meikin tähtituotteet.




Beautyblenderillä saa ihan huikean, ihanan, tasaisen ja loistavan pohjan. Tämä pikku meikkisieni on tehnyt elämästäni yhtä juhlaa, enkä voi liikaa kehua. Mä rakastan bjuutiplenderiä <3




BB:llä levittää myös ihanasti voidemaiset poskipunat esimerkiksi theBalmin ylisöötistä poskipuna/huulipaletista. How 'Bout Them Apples kuuluu ehdottomasti pikkujoulumeikkituotesuositusten kärkeen. Meikissä käytin Cobbleria, joka on kaikkein söpöin ja jouluisin sävy.



Joulun alla meikkiin kuuluu ehdottomasti musta eyeliner. The Body Shopin geelilainerissa on kätevä korkki, josta saa tarvittaessa siveltimen.



Pikkujouluun sopivat tuuheat ripsiräpsyttimet saa L'orealin Miss Manga Punky ripsivärillä, joka on musta väriltään. Viime aikoina olen nyrpistellyt nenää markettiripsareille, mutta Punky on vakuuttava tuote ja ollut minulla myös ammattikäytössä. Kuminen harja on levityksessä hyvä, sillä se erottelee ripset hyvin.




Olin jo unohtanut Baby Lips -huulivoiteet, kunnes tajusin, että Cherry Me on aivan nappi joulunaikaan. Minulla ainakin huulet ovat jo tosi kuivat rasvaamisesta huolimatta, eikä huulipunien käyttö houkuta. Onneksi on Baby Lipsit <3 Eikä tumma silmämeikkikään näytä raskaalta, kun huulilla on tällainen raikas (ja hoitava) tuote.




Nyt kannustan teitä kaikkia aloittamaan joulukuus(es)ta inspiroituneet meikkileikit. Snapchatiin voi laittaa kuvia :)  -> catcatsy




Loppuun vielä pakko vinkata perinteisempään kultaiseen pikkujoulumeikkiin passeli tuote. L'Orealin nappi sävy 500 Gold Mania. Aivan ihana! Olen tehnyt meikkejä tällä samalla periaatteella, kuin tämän postauksen meikki, mutta vihreän tilalla ollut tämä kultainen. I love it!

Huomenna availlaan ensimmäinen tuplaluukku! Suuntaa siis Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters blogeihin huomenna 06:00.


  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla 
  3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen

*L'Orealin luomivärinappi saatu blogin kautta, muut tuotteet olen ostanut itse.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Nudea

Lisäsin taannoin Instagramiin kuvan kolmesta samankaltaisesta paletista, kun pohdin, miksi varastoihini on tupsahtanut (tai miksi siis olen ostanut) niin samanlaisia paletteja. Meikkipöytä on pullollaan toinen toistaan ihanimpia nudesävyjä ja silti hankin lisää miltein identtisiä paletteja. Pakkauksetkin ovat liki identtiset! Ajattelin, että aiheesta on hyvä pyöräyttää postaus.



Paletit ylhäältä alas  Urban Decay Naked Basics, Naked2 Basics, We Care Icon I Love Tigers Nude.

Mikä nudepaleteissä viehättää? Keksin vaikka kuinka monta syytä :)

- Ainahan arjessa tulee käytettyä nudesävyjä (ja sitten mennään töihin räikeässä meikissä).
- Nudesävyjähän noin yleisesti tarvii enemmän (tai oikeastaan minä ainakaan en).
- Mulla ei oo just näitä sävyjä (mutta ziljoona korvaavaa löytyy).
- Paleteista löytyy sopiva suhde matta ja shimmersävyjä (kuitenkaan kokonaisuutta ei tule hyödynnettyä, vaan meikki rakentuu monen paletin voimin).
- Tekee mieli uusia luomivärejä. Ehkä uusi paletti avartaa meikkaustaitojani tai tuo meikkiin jotain uutta (lopputulos on ihan sama kuin muillakin nudepaleteilla).
- Keräilijä tarvii kaikki Nakupaletit (mutta selitäppä tuo tiikeri?).
- Koska ne on vaan niin nättejä (harvoin oikeasti törmää todella rumiin nudepaletteihin).


Okei okei, eihän se ihan noin ole. Minä en ole sitä tyyppiä (täysin ainakaan), joka ostaa fiilispohjalta luomivärejä, vaan harkitsen tarkkaan, millaisia luomivärejä saattaisin tarvita asiakasmeikeissä ja millaisia kaipailisin omiin silmiin. Nakedit ovat sinänsä poikkeus, sillä Urban Decay on MACin ohella intohimoni ja keräilen Nakupaletteja.


Ylhäältä alas Tiikeri, Naku 2, Naku 1.

Naked Basicsin ostin keräilyn ohella paletiksi, josta löytyy hyvät sävyt muita nudeja täydentämään. En niinkään tykkää tehdä tällä meikkiä yksinään. Käytin tätä pitkään matkapalettina, kunnes turhauduin, sillä sen tarjoama kokonaisuus ei oikeastaan ole kovin hyvä. Vaalea shimmersävy on ok ja erittäin kaunis, Foxy ja w.o.s käyvät hyvin häivytykseen, mutta kaksi häivytyssävyä paletissa on melko turhaa. Alkuperäisen idean mukaan kai Foxy on hyvä nudesävy keltapohjaisille ja w.o.s. punapohjaisille. Paletista löytyy myös peruspirkon nudesävyt Naked 2 ja Faint, joista ei sävyinä valittamista, mutta aika tylsän meikin niillä saa aikaan. Jään kaipaamaan jotain lisää. Crave on hyvä sävy rajausten tekoon, mutta käytän yleensä kynää tai nestemäistä rajausta, joten minulla on sille enemmän käyttöä varjostuksiin. Toisaalta, kun käytän noin tummaa varjostuksessa, muut paletin sävyt eivät oikein riitä, vaan kaipaan näyttävämpiä sävyjä rinnalle. Naku Basicsissä on mielestäni hyvät sävyt käytettäväksi yksittäin meikeissä, mutta kokonaisuus on valju. Jää kaipaamaan lisää sävyjä esim. Nakedeista.

Naked2 Basicsin ostin puhtaasti keräilymielessä (myönnän), mutta pidän sen kokonaisuudesta enemmän kuin Basicsin. Sävyt ovat paljon yhteensopivammat ja sillä saa tehtyä paljon monipuolisemman meikin. Löytyy erinomaisia sävyjä kulmaluulle, häivytykseen, luomelle ja varjostukseen. Käytän tätä nykyään mieluummin matkapalettina, sillä se riittää yksinäänkin hieman vaativampaan meikkiin.

I Love Tigersia mietin pitkään ja hartaasti, kunnes päätin tukea Tiikereitä. Paletin hinnasta 1€ menee WWF:n kautta Tiikereille. Hyvä We Care Icon! Paletti näyttää ihan Naked-kopiolta ja nopeasti katsottuna ei niitä edes erota kuvasta. Miksi ostaa tämä, kun omistaa jo Nakedit? I Love Tigers sisältää enemmän shimmersävyjä, joten kun haluan enemmän hohdetta, nappaan tämän Nakedeja mieluummin. Erilaisiin tarpeisiin siis erilaiset paletit! Mikäli joku miettii tämän paletin ostoa, niin itse olen ainakin ollut kovin tyytyväinen ja luomivärit ovat hyvälaatuisia. Luomiväreissä olen aika ronkeli, mutta nämä uppoaa meikäläiseenkin :) Lisäksi tiikerit on <3

Hintaeroa paleteilla on 18-25€. Lakkaan nyt jaarittelut sikseen ja totean, että paletit ovat aivan erilaisia, vaikka ovatkin nudeja ja on niin paljon erilaisia tarpeita, että näillä miellyttää useaa kuluttajaa. Voisin ihan hyvin elää ilman yhtäkään palettia, mutta pilkunviilaajana en voi tietää millaista nudea haluan huomenna.

lauantai 8. elokuuta 2015

Kuumaa, kuumaa, kuumaa!

Kesä on ollut aika kiireinen ja alunperin minun piti tehdä asiakasmeikkejä enemmän kuin lopulta tein, mutta tällä viikolla pääsin taas käsiksi jonkun toisen kasvoihin. Tarkoituksenani oli tehdä kesäinen kuuma meikki, joka olisi kuulas ja flirttaileva. Mallina minulla toimii Pauliina, joka ei arkena käytä juurikaan meikkiä. Pauliina sai käsittelyssäni kokea varsinaiset meikkiöverit, koska tuotelista ei ollut ihan lyhyt :D

Pääroolia meikissä vetää tämän kesän hittituote eli kasvojen hohtovoide. Levitin hohtovoidetta reilusti koko kasvoille meikkivoiteen sekaan sekoitettuna. Tuote on Yves Rocherin, viime kesän kauneusbloggaajien miitistä saatu. Huippuhyvä! Toivottavasti se on tänäkin kesänä valikoimissa.

Puuteroin kasvot kevyesti ja laitoin aurinkopuuteria. Pauliinan rusketus on suorastaan kadehdittava. Miten näin kylmänä kesänä on voinut ruskettua noinkin paljon? Luomille valitsin teemaan sopivasti kultaista ja ruosteista ruskeaa Urban Decaylta. Huulille olen kuvassa laittamassa Inglotin glitterhuulikiiltoa.

Olin enemmän kuin tyytyväinen meikkiin, sillä se näytti Pauliinan kasvoilla upealta. Ja taatusti kuumalta! Koko nainen oli päästä varpaisiin kuin oikea malli. Meikin yhteydessä minua haastateltiin Uusi Pori lehteen ja kuva on toimittajan ottama kuva. Lehti ilmestyy tänään. Jännää :)

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Videosaalis huhtikuulta

Reilun kuukauden takainen saalis! Joskus olen hieman hidas editoimaan ja lataamaan videoita ;)






Tuotteet:

* Maybelline Baby Lips Mint Fresh
* Urban Decay Naked 3
* Cailap By Mariela Sarkima kulmakarvasivellin/rajaus- & Femme Fatale setti
* Lumene Gloss & Care Express nailpolish remover
* Dior 5 couleurs eyeshadow palette Aurora
* O.P.I. Brazil minisetit Copacababies & Beach Sandies
* O.P.I. Mariah Carey Pure top coat 18k Gold & Silver top coat
* Ciate Very Colourfoil manicure
* Konad nail art pen violet

maanantai 19. toukokuuta 2014

Keräilyfiilistä

Myönnän olevani aikamoinen hamsteri, mitä kosmetiikan ja meikkien suhteen tulee. Kaapit pursuavat kosmetiikkaa ja mitä enemmän tilaa on käytettävissäni, sitä enemmän tuntuu purkkejakin olevan. Ennen kuin ''hurahdin'' kosmetiikkablogien maailmaan, minulla oli kosmetiikkaa ainoastaan kylpyhuoneen pienessä kaapissa parilla hyllyn puolikkaalla, koska sama kaappi piti jakaa miehen kanssa. Meikkejä minulla oli pieni H&M:stä ostettu pussukka ja ehkä kaksi sivellintä :) Voi niitä aikoja! Ne ovat hyvin kaukana takana, eikä siitä kuitenkaan ole kuin 5 vuotta! Olen erittäin vieraantunut jo ajatuksesta, että omistaisin niin vähän kosmetiikkaa tai meikkejä.

Silloin pärjäsin hyvin, kun kaikkia ihonhoitotuotteita oli yksi kappale käytössä, enkä edes omistanut varakappaleita saati matkakokoja tuotteista. Luomivärejä taisi olla ruskea, vaaleanpunainen, valkoinen ja samppanja enkä edes tuntenut tarvetta omistaa useampaa sävyä :D Kiinnostukseni meikkaamiseen lähti juurikin blogeista, mutta olen aina ollut hyvin tunnollinen ja asioista perillä oleva ihonhoitaja. Kaksoispuhdistuksen opin kuitenkin blogeja lukemalla ja monta muutakin asiaa. Saattaisin käyttää melko erilaisia tuotteita, mitä nyt, jos en lukisi jatkuvasti tuotearvosteluja blogeista. Blogeista on ollut minulle erittäin paljon hyötyä ja siksi taisin alun perin haluta itsekin kirjoittaa kauneudesta, jotta joku muu mahdollisesti hyötyisi kokeiluistani ja saisi inspiraatiota meikeistä omiin kokeiluihinsa. En olisi ammatiltanikaan meikkaaja ilman blogeja! Kiitos kanssabloggaajat, kun olette antaneet minulle niin paljon <3

Vuosien varrella erilaista tavaraa on kertynyt hurjat määrät ja nykyään, kun minulla on oma huone meikkejä ja kosmetiikkaa varten, huomaan sitä olevan ihan hullu määrä. Helpotukseksi voin kuitenkin todeta, että myös käytän kosmetiikkaa paljon ja meikkaankin joka päivä (heh ;D), joten oikeasti käytänkin varastojani.

Välillä mollaan itseäni, kun ostan tuotteita yli tarpeiden ja sitten kiroan, kun ne kuluvat tuskallisen hitaasti (etenkin suihkugeelit!). Meikeistä ja erityisesti luomivärien ostosta olen kokenut ne pahimmat syyllisyydenpistoni, koska ne kuluvat hitaimmin. Tällä hetkellä omistan jo enemmän luomivärejä kuin tulen elämäni aikana käyttämään, mutta päätin haistattaa ajatukselle pitkät. Minä tykkään luomiväreistä ja ja päätin, että KERÄILEN niitä. Tarkoitukseni ei siis ole enää käyttää niitä edes loppuun. Tykkään välillä viettää aikaa ihan ihaillen kokoelmaani ja miettien, millaisia meikkejä niillä aion tehdä ja mitä puutteita kokoelmassani on.


Nakedit ovat hyvä esimerkki uudesta asenteestani. Ostin Nakedin pari vuotta sitten, koska halusin kokoelmaani kauniita ja laadukkaita sävyjä neutraalin meikin tekoon. Naked 2 jäi minulta hankkimatta, kun se oli ihan uusi ja kaikki hehkuttivat sitä. Ajattelin, että minulla on jo Naked, joten en tarvitse kakkosta. Ne ovat liian samanlaiset. Naked Basicsiin ihastuin ensisilmäyksellä, koska Nakedin puute oli mielestäni vähäinen määrä mattasävyjä. Basics täydentäisi hyvin Nakedia. Ostin sen heti ensimmäisen alennuskoodin saatuani HQHairilta. Olin siinä hyvin oikeassa, sillä pikkupaletti täydentää loistavasti Nakedia (ja mitä tahansa muuta noista kolmesta). Se oli erinomainen ostos.

Naked 3:n tullessa markkinoille, alkoi suuri hypetys paletista ja hampaat irvessä katselin kuvia paletista ja sillä tehtyjä meikkejä, koska minä en TARVINNUT sitä, mutta halusin sitä niin vietävästi. Naked riittäisi kokoelmissani, koska siinä on jo hyvät neutraaliin meikkiin tarvittavat sävyt.


Sisäinen keräilijäni (ja pieni perfektionisti) kuitenkin vaati, että kokoelma on täydellinen, joten kaikesta siitä huolimatta, että en TARVI kaikkia paletteja, omistan ne nyt kaikki. Ja olen hyvin onnellinen :) Rakastan katsella niitä ja vertailla sävyjä ja ihan vain ihailla paletteja. Ne ovat kaikki persoonallisia kuitenkin.

Nakedit ovat hyvä esimerkki keräilystäni meikkien suhteen, kosmetiikkaa en keräile, ne antavat minulle eri tavalla iloa. Toiset keräilevät postimerkkejä ja toiset meikkejä. Ei kai sillä kohteella niin väliä :) Olen oikeastaan aika helpottunut, kun en tunne enää ahdistusta käyttömahdottomuudesta, vaan elän päivä kerrallaan ja meikkaan miten juuri sinä hetkenää huvittaa. Aina on kuitenkin hauskaa, kun luomiväristä alkaa pohja paistaa ja jännityksellä saa seurata, miten reikä suurenee ja suurenee ja lopulta nappi ehkä loppuu kokonaan. Minulla on tällä hetkellä kolme luomiväriä, jotka ovat saavuttaneet tämän aseman ja kaiken paljouden keskellä se on minun mittapuullani hyvä suoritus.

En ole koskaan laskenut, paljonko rahaa tähän harrastukseen kuluu, mutta olen loppujen lopuksi aika maltillinen kuluttaja. Joka kuukausi yritän laittaa rahaa säästöön. Onneksi bloggaaminen sentään on ilmaista tai ''ilmaista'' jos tuotehankintoja ei lasketa :D En kyllä varmaan koskaan ole ostanut mitään tuotetta pelkästään blogia varten, aina pohjalla on myös oma kokeilunhalu tuotteita kohtaan. Joten periaatteessa ilmainen harrastus :D Ja rakastan tätä <3 Kosmetiikan keräily on ihanaa, mutta bloggaaminen vielä hauskempaa. Te lukijat olette mulle äärimmäisen tärkeitä, enkä mä tänne mitään kirjoittelisi, jos tätä kukaan ei lukisi. Iso kiitos kuuluu teille, että tuette minua, jotta saan jatkaa tätä ihanaa harrastusta!

Upeaa ja lämmintä alkanutta viikkoa kaikille ja hei muistakaa ne suojakertoimet, ettette pala!



Rakkaudella Satu


ps. se mikä on punaista Ei muutu rusketukseksi.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hillitty merenneitomeikki aka merilevä

Hillitty siksi, etten ole tehnyt kasvoille mitään överimaskeja ja merenneitomeikki siksi, että värit vaan on minun mielestä niin merenneitomaiset! Nyt kun otsikko on puoliksi avattu, niin mennään meikkiin:

Sain inspiksen tähän meikkiin keväästä sekä turkoosista topistani, jonka valikoin sinä päivänä päälle töihin. Neutraali talvi on selvästi jo väistynyt tieltä ja värien aika on parhaimmillaan käynnissä! Hieman mennään ehkä jopa pronssiseen ja kullanruskeaan kesään päin. Miksi vuodenajat vaikuttavatkin niin paljon minun meikkeihini? Tuntuu oudolta toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen. Arkiaamuihin, kun herään klo 5.00, meikkaan kyllä vuodenajasta riippuen niin pikameikin, kuin mahdollista :D


Meikkiin käytetty:

* Pohjustus: UDPP
* Silmän sisänurkka: Make Up Store Microshadow Voodoo fever (vaaleanvihreä)
* Silmän keskiosa: Urban Decay Deluxe eyeshadow Graffiti (vihreä)
* Silmän ulkonurkka + kevyt varjostus: turkoosi shimmerluomiväri (nimetön sample)
* Silmän rajaus: Oriflame Veryme Double trouble Goddess Green
* Ripsiväri: Too Faced Lashgasm mascara
* Highlight: Isadora Eyebrow lifter highlighting pen

Koko kasvokuvasta näkyy, että vaikka meikissä on käytetty reippaasti väriä, ei se kuitenkaan näytä yliampuvalta, koska olen tehnyt vain kevyet varjostukset, enkä ole nostanut niitä ylös luomivaosta, enkä myöskään ole käyttänyt kuin minimaalisesti poskipunaa. Minusta ne kaksi seikkaa ovat hyvin ratkaisevia määrittelemään meikin vahvuuden. Huulille en myöskään laittanut kuin huulirasvan, koska huuliparkani ovat olleet viime aikoina niin rohtuneet, että huulikiiltokin on tuntunut ikävältä. Ei kivaa! Tähän meikkiin olisi sopinut niin kivasti joku vaaleanpunainen shimmerhuulikiilto.

Hiukset saivat liikettä yöllä olleista kahdesta letistä. Kesytin ne kuitenkin kuvan ottamisen jälkeen puhelinlankaponnarilla. Tykkäsin tästä meikistä itse tosi paljon, vaikka vihreä-turkoosi yhdistelmä, eivätkä oikeastaan kirkkaat väritkään ole sitä tyypillisintä minua, mutta väreistä saa tietynlaista energiaa päivään. 

Työskentelen tällä hetkellä kehitysvammaisten asuntolassa ja yksi asukas nimitti tämän meikin merileväksi. Merenneito tai merilevä, en ole niin ronkeli ;)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Asphyxia

Aikoinaan tilasin HQHairilta Urban Decayn Asphyxia luomivärin ihan vahingossa, sillä luulin tilanneeni toisen sävyn. Ihastuin kuitenkin Asphyxiaan ensi näkemältä ja sen jälkeen se on ollut yksi aarre kokoelmissani!

(Anteeksi olisi voinut vähän siistiä luomiväripölyä)

Asphyxia on kaunis laventelinsävyinen shimmer duotone, joka heijastaa sinistä. Älyttömän ihana sävy ja ihan ainutlaatuinen minun kokoelmassani, josta ei muutenkaan hirveän montaa duotonea löydy. Pigmentti on tuttua UD laatua eli väriä irtoaa reippaasti luomelle, mutta Asphyxiaa pystyy käyttämään vähän hennomminkin ja se on helppo häivyttää.

Tekemäni meikki ei tuo kuvassa esiin duotone heijastavuutta, mutta livenä se on selvästi havaittavissa. Tässä meikissä olen käyttänyt Asphyxiaa liikkuvalla luomella ja

tästä MAC paletista (joka nähtiin myös edellisen postauksen videolla) ylävasemmalta Orbia kulmaluulla sekä varjostukset Shadowy ladylla (oikea ala). Sisänurkassa e.l.f.in mineraaliluomiväri Innocent. Rajaus UD 27/7 Glide-On eye pencil sävy Smoke. Luomien pohjustus UDPP. Ripsivärinä Lumenen Truly Bold & Curly.

Mitäs tykkäätte Asphyxiasta?

perjantai 30. elokuuta 2013

Edellispäivän lätty

Taas tuli pieni tauko kirjoittelulle, mutta hyvästä syystä. Aloitin uudessa työpaikassa ja voimat ovat menneet uuden opetteluun. Vapaapäiviäkin saisi olla vähän useammin :P Eilen laskeskelin, kuinka monta projektia minulla on tällä hetkellä menossa. Totesin, että en pysy enää kaikessa niin hyvin perässä kuin ennen. Sosionomiopiskeluaikoina minulla oli paljon vapaa-aikaa tehdä kivoja juttuja, vaikka kävin samalla töissä, mutta nyt täyspäiväisenä työssäkävijänä tuntuu, etten ehdi kuin käymään kaupassa ja kuntosalilla. Toivottavasti tähän työhön saisi pian sellaisen rutiinin, ettei vapaa-aikaa tarvisi kuormittaa työasioiden ajatteluun. Alkuvaihe on raskas.

Tällä hetkellä minua inspiroi blogini synttärit :) Huomenna Ripsarit Poskilla täyttää kaksi vuotta, jonka kunniaksi järjestän pienen arvonnan blogin lukijoille. Jos et siis ole vielä lukija, niin nyt kannattaa liittyä, koska se on yksi ehto arvontaan osallistumiselle. Tänään en kuitenkaan vielä paljasta arvontapalkintoa.

Mennään edellispäivän lättyyn:

Vapaapäiväni kunniaksi jaksoin laittautua, kuitenkin neutraalisti Naked paletilla. Olen käyttänyt vuoden 2013 Nakedia ainoastaan asiakasmeikeissä, mutta nyt teki mieli kokeilla itsellekin pitkästä aikaa. Tuntuu, että ihastuin siihen uudelleen, vaikka sainkin muutaman hileenropinan poskelleni Sidecarista.

Kahdella sävyllä sai ihan kivan meikin aikaisesti. Käytin Sidecaria sekä Toastedia, joten meikistä ei tullut niin perusruskea, kuin Nakedilla monesti. Rajaukset tein e.l.f.in cream eyelinerilla (sävy coffee), jota jouduin hieman elvyttämään Inglotin Duralinella, jonka vuoksi siitä tuli myös kestävämpi. Kulmaluuta korostamaan käytin Isadoran keväthittiä eli highlighter kynää, joka on yksi suosikeistani nykyään. Alaluomen vesirajalla Isadoran inliner sävy blonde ja ripsivärinä Benefitin Bad gal lash, jossa on ihan megaiso harja!

Naked on ollut kyllä yksi parhaimpia luomiväriostoksiani ja pitkään olen haaveillut ostavani myös Naked basicin. Toisaalta omistan Inglotilta vastaavia sävyjä, jonka vuoksi en ole basicia vielä hankkinut, mutta haaveilen silti. Basic taitaa itseasiassa olla ainoa luomiväripaletti, jonka haluaisin vielä itselleni, koska muuten minulla on niin paha luomiväriähky, ettei ole nähty. Työpäivisin harvoin edes käytän luomivärejä, mutta rajauskynät ovat useasti käytössä. Tavallisena suomalaisena naisena ripsiväriä en jätä koskaan laittamatta :D

Eipä kummempia tällä kertaa.. Käykää ihmeessä kurkkimassa huomenna blogia, sillä pistetään arvonta pystyyn ;)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kullanhohtoa hohtokeilauksessa

En ole ollut hohtokeilaamassa varmaankaan sitten lukion, joten lähdin mielelläni mukaan, kun ystäväni Jane ehdotti, että menisimme hohtokeilaamaan ja ottaisimme miehet myös mukaan. Iltaa varten täytyi tietysti kehitellä joku tilaisuuteen sopiva meikki ja turvauduin aina toimivaan Urban Decayn Naked palettiin.

 Käytin liikkuvalla luomella enimmäkseen kultaista Half Bakedia ja tummensin ulkonurkkaa Darkhorsella ja hieman myös tummalla Creepillä. Luomivakoon käytin jotain randomia ruskeaa toisesta paletista. Kulmaluulla ihanainen Virgin. Rajaus on tehty e.l.f.in creme eyelinerilla (sävy Coffee) ja ripsivärinä Lumenen Sensitive Touch. Sisäkajalina toimii uskollisesti Lancomen kynäkajal.

Inhoan tällaisia illalla otettuja kuvia, koska valaistus on huono. Eipä ole kyllä muutenkaan ollut hurraamista päivänvalossakaan viime aikoina :) Ja jos joku ihmettelee noita valorinkuloita silmissä, niin meikkipeilissäni on valot päällä.

En tiedä mikä Naked kausi minulle on yhtäkkiä tullut, mutta olen käyttänyt sitä useasti kotiinmuuton jälkeen. En jostain syystä tällä hetkellä riemastu kovin värikkäistä meikeistä, eikä lempparini sininenkään ole meikeissä näkynyt. Yhtenä päivänä tein vihreän meikin, mutta otin sen pois, koska näytin mielestäni menninkäiseltä. Se päivä ei kylläkään mennyt muutenkaan ihan putkeen, koska tein meikkejä yhteensä neljä ennen kuin olin ''tyytyväinen'' :D Meikeissä ei ollut mitään vikaa, mutta ei ihmistä voi pakottaa olemaan värikäs, jos ei tunnu siltä.

Pyysin äitiäni tekemään minulle Nälkäpelistä inspiroituneen lettikampauksen hohtokeilausta varten. Täytyy kyllä sanoa, että on se äiti vaan niin kätevä käsistään <3 En itse pystyisi tekemään tällaista itselleni, enkä tiedä pystyisinkö muillekaan. Ja joo, mulla ei ole vihreät eikä keltaiset hiukset, vaan se on tuo kämänen valaistus.

Sain muuten Janelta kokeiluun Diorin eye designer paletin, koska hänestä tuntui, että luomivärit eivät ole yhtä pigmenttisiä, kuin Dior luomivärien kuuluisi olla. Testasin palettia viime viikon aikana ja palataan siihen erillisen postauksen muodossa!

perjantai 31. elokuuta 2012

Julkkismeikki: Adele

Adele on yksi suosikkiartisteistani ja hänellä on aina kauniit meikit. Tällä videolla teen itselleni meikin inspiroituneena Adelen tyylistä.



Käytetyt tuotteet:

* UD eyeshadow primer potion
* UD Naked paletti
* Maybellinen musta geelirajaus
* Avon Total Curl mascara

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Siskomeikki vol.2

Siskoni oli taas minulla meikattavana (jee!) ja hän sai itse valita käytetyt luomivärit. Meikki tehty kylläkin jo joskus heinäkuussa.

Sisko valitsi lilan sävyjä ja käytin meikkiin mm. Urban Decayn Asphyxiaa sekä Isadoran Snow Fairy palettia. Jälkimmäisen paletin lahjoitin myöhemmin siskolleni, koska menetin hermoni paletin nappien jauhoisuuteen. Isadoran luomivärien laatu vaihtelee ihan huimasti, sillä toiset luomivärit ovat pehmeitä ja täydellisesti levittyviä, kun taas toiset kuivia ja jauhoisia. Snow Fairyn värit olivat jatkuvasti silmänalusillani, mikä on pitemmän päälle aika rasittavaa.

Meikistä tuli kuitenkin aika kiva :) Oranssin ja sinisen sävyt ovat parhaita siskolleni, mutta vaalea lila toimii näköjään myös.

Rajaus tehty Eliten mustalla rajaustussilla, jonka päälle laitoin myös NYXin nestemäistä Rainbow Glitter rajausväriä. Viime aikoina olen käytellyt aika useasti tuota kimallelineria ja sädehtinyt kuin diskopallo :D

Ripsiväri siskon oma Max Factor. Kulmat olisivat saaneet olla vaaleammat, mutta tummanruskealla kulmakynällä on aika vaikea tehdä sopivia kulmia blondille. Sisko kuulemma itse osaa käyttää kulmakynäänsä paremmin ja hyvä niin :D

ps. Huomenna me siskokset päästään shoppailemaan Ideaparkiin ja olen aivan innoissani mm. Kicksiin pääsystä! :)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Leopardisilmät

Unohdin ihan vallan näyttää teille, millainen juhannusmeikki minulla oli! Juhannus ja sen jälkeiset päivät olivat niin kiireisiä, etten ehtinyt blogia päivittelemään ja tämäkin meikki jäi johonkin arkistojen pohjalle. Vasta eilen vanhoja kuvia selatessani huomasin, että tämähän on jäänyt.

No.. Meikki oli kuitenkin tällainen:

Halusin leopardikuvioiset silmät ja sellaiset sitten tein, koska olin päättänyt niin :D

Hailakka kuva :/
Vaikka ylläoleva kuva on vaaleampi, mitä meikki tosiasiassa oli, niin siitä saa kuitenkin käsityksen, miltä meikki lähietäisyydeltä näytti. Tein ensin ''pohjan'' Naked paletilla (en muista kylläkään enää mitä sävyjä käytin) ja rajauksen ja leopardipilkut piirtelin Maybellinen geelirajausvärillä. Käytin Maybellinen omaa sivellintä tähän, sillä se oli jämäkämpi ja paremman muotoinen epäsymmentristen pilkkujen piirtelyyn, kuin Sigman vastaava.

Vaikka olenkin aina itsekriittinen, niin mielestäni onnistuin aika hyvin, jos verrataan siihen, että en ole koskaan ollut hyvä piirtämään yhtään mitään :D Edellisenä iltana harjoittelin tekemällä käteen muutaman kuvion, mistä oli kyllä hyötyä itse toteutuksessa. Meikki vaatisi mielestäni näyttävät irtoripset, mutta en laittanut niitä, koska lähdin liikkeelle jo aamusta, ja olisin joutunut pitämään niitä kellon ympäri. Silmäni jotenkin väsyvät ripsiin, enkä halunnut epämukavaa loppuiltaa. Kulmakarvat olisi myös voinut meikata tummemmiksi.

Sopiiko leopardikuvio silmämeikkiin?

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ruskea kesäni

En tiedä miten tässä aina käy niin, että odottaa kevättä ja kesää suurella riemulla, jotta pääsee käyttämään vapaasti värikkäitä silmämeikkejä ilman, että erottuu hirveästi väkijoukosta, ja kuitenkin päätyy aina yhtä mielikuvituksettomaan ruskeaan ja nudeen.

Hassua, mutta ei tee juuri lainkaan mieli käyttää värejä meikissä.

Olen viime päivät näyttänyt aikalailla tältä.

Tuntuu vain siltä, että pieneen päivetykseen sopii paremmin ruskeat, beiget ja pronssin sävyt, ja valitsen melko usein käyttöön UD:n Naked paletin. Myös aurinkopuuteri on ollut viimeaikoina paras kaverini.


Sen käytössä on vain oltava varovainen, ettei kaula jää kasvoja vaaleammaksi. Olen käyttänyt sellaista komboa, että matampaa aurinkopuuteria kasvojen korkeimpiin kohtiin ja kaulalle, ja kimalteisempaa aurinkopuuteria poskipäille. Näyttää muuten aika hassulta, jos kädet tai jalat ovat kalkkisen valkoiset, mutta kasvot ovat ruskeat :D Siksi myös muuta vartaloa pitää ruskettaa.

Huuletkin ovat jääneet aika meikittä. Aamulla laitan e.l.f.in lip balmia, enkä välttämättä muista lisätä huulille mitään päivän mittaan. Outoa, sillä yleensä minulla on aina jotain huulikiiltoa tai punaa huulilla. Jos kuitenkin haluan meikata huulet, olen käyttänyt jotain nudea kiiltoa tai punaa.

Silmämeikissä käytin:
* UDPP
* NYX Jumbokynä Joghurt
* Isadora Golden Bronze
* L'oreal Golden Beige
* 28 Neutraalipaletti
* Dior Cannage Color Collection
* Urban Decay Naked
* Avon Pencil Play White
* Avon 24k gold pencil Golden Brown
*Avon Total Curl mascara

Kasvoilla:
* Avon Beautiful Hydration sävyttävä kosteusvoide
* Avon Glow irtoaurinkopuuteri
* L'oreal Glam Bronze Trio Blondes
* Nyx Taupe

Jos värit näkyvät jossain, niin kynsissä sitten! Varpaankynnet saavat tällä hetkellä loistaa pinkissä sävyssä :) Lakka on Lumene Natural Coden Pink Punk. Lumene NC:n kynsilakat ovat muuten tosi hyviä ja niissä on kiva leveä sivellin. Pullot saisivat kyllä olla isompia. Inhoan käyttää halpoja kynsilakkoja, joten kiitos tästä lehtitilauskylkiäisestä, sillä muuten en olisi koskaan kokeillut näitä! Tahtoo lisää...

Odottelenkin tässä jo syksyä siltä osin, että iho taas vaalenee ja värit sopivat minulle paremmin!


Mikä on teidän kesävärinne?