Hyrrr! Teimpäs vahingossa aika pelottavat kynnet. Jos luitte meikkipöydästäni kertovan postauksen (siihen pääsee tästä), tiedätte, mitkä lakat ovat kyseessä.
Aivan oikein. OPI:n silver shatter ja Orlyn Show girl, joka minulla on tällä hetkellä myös varpaissa. Ajattelin, että näillä tulisi aika hienot kynnet, mutta aika friikit niistä tulikin.
Näyttää aivan verisuonilta! :D Eivät ole kylläkään kovin naiselliset, vaikka luulin saavani sellaiset yhdistämällä pinkkiä ja hopeaa. Mikä meni pieleen? Muistelen nyt, että siskoni teki myös kerran tällaiset kynnet ja järkyttyi myös, mutta miksen silloin tajunnut sitä asiaa!
En viitsi rasittaa kynsiä ja kynsinauhoja lakkaamalla päivittäin, joten tässäkin lakkauksessa piti viihtyä muutama päivä. Taidan olla jo tottunut näihin, mutta alkujärkytys oli suuri :D Minusta tuntuu, että olen aina se, joka löytää väärät väriyhdistelmät.
Ovatko nämä teistä jo vähän liian pelottavat?
Kahden nuoren naisen höpinöitä kosmetiikan rajattomasta maailmasta ja pohdintoja erilaisista tuotteista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste graffiti. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. kesäkuuta 2012
keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Kosmetiikkakuulumisia
Hohhoijaa, on ollut niin paljon vilskettä ja vipinää, ettei mitään tännekään ole kerinnyt kirjoittelemaan. Niin paljon kosmetiikkaa on taas rantautunut luokseni sillä välin, että ihan hävettää. Joutuisin tekemään ainakin sata postausta jos haluaisin esitellä kaikki :D Laittakaa joku mut ostolakkoon!
Selailin vähän vanhoja kuvia ja löysin tällaiset crackle kynnet!
Ensimmäinen reaktioni oli, että ompa mulla ollut lyhyet kynnet! Sitten toinen, että nyt kyllä pitäisi päästä kräkläilemään.
Isadoran pinkki graffiti nail top oli ensimmäinen crackle lakkani ja sen kaveriksi ostin aikoinaan Isadoran Wonder nail peruslakan sävyä 103 perly frost. En ollut aikaisemmin kokeillut crackle lakkoja ja ajattelin, ettei mikään ainakaan voi mennä pieleen, jos ostan sen alle samaa sarjaa olevan kynsilakan. Kokeilemalla sitten selvisi, että käyhän se minkä lakan kanssa vain.
Pearly frost ei näy kovinkaan paljoa pinkin alta, koska on niin vaalea lakka, mutta valon heijastaessa se kimaltelee kauniisti ja siksi pidän siitä. Pelkästään sillä en kuitenkaan kynsiäni lakkaisi, koska on se sen verran aneeminen. Vahvat sävyt ovat minulle mieluisampia.
Isadoran graffiti lakat eivät myöskään ole minulle kovinkaan mieluisia, sillä ne ovat kynsissä vahamaisia ja pehmeitä. OPI:n crackleista pidän enemmän, sillä ne levittyvät kauniimmin ja tuntuvat kynsillä mieluisilta. Isadoran lakat ovat kuitenkin kaupassa halvempia ja kyllä näilläkin ihan hauskat kynnet saa aikaiseksi, joten plussaa hinnasta.
Sokoksen 3+1 päiviltä sorruin ostamaan tämän nättimyksen. Hintaa oli vain 2€, joten en voinut jättää tätä alekoriin.
Olin ajatellut hankkivani toisen turkoosin luomivärin ja sitten tiemme kohtasivat. Sävykin oli oikea, sillä hain aika vaaleaa turkoosia.
Ja niin kuin yleensä käy, piti sitten vielä ostaa paketillinen eco sutejakin(n.7€), kun eihän tuota nyt sormella voi levittää! Miksi aina kun luulee pääsevänsä halvalla, summa yhtäkkiä kasvaakin? Mutta katsokaa nyt sitä sutia, kuinka pieni ja suloinen :) Suloisen ulkokuoren alla kuitenkin piilee hirviö, sillä suti on aika kova, eikä se suostu ottamaan napista niin paljon väriä kuin haluaisin. Höh! Saatan koittaa sitä huulipunan levittämiseen, jos ei ole liian leveä.
Kertyykö muiden kaappeihin liikaa heräteostoksia? Tai onko muita Isadoralla lakkaajia?
Selailin vähän vanhoja kuvia ja löysin tällaiset crackle kynnet!
| Pinkkiä |
Ensimmäinen reaktioni oli, että ompa mulla ollut lyhyet kynnet! Sitten toinen, että nyt kyllä pitäisi päästä kräkläilemään.
Pearly frost ei näy kovinkaan paljoa pinkin alta, koska on niin vaalea lakka, mutta valon heijastaessa se kimaltelee kauniisti ja siksi pidän siitä. Pelkästään sillä en kuitenkaan kynsiäni lakkaisi, koska on se sen verran aneeminen. Vahvat sävyt ovat minulle mieluisampia.
Isadoran graffiti lakat eivät myöskään ole minulle kovinkaan mieluisia, sillä ne ovat kynsissä vahamaisia ja pehmeitä. OPI:n crackleista pidän enemmän, sillä ne levittyvät kauniimmin ja tuntuvat kynsillä mieluisilta. Isadoran lakat ovat kuitenkin kaupassa halvempia ja kyllä näilläkin ihan hauskat kynnet saa aikaiseksi, joten plussaa hinnasta.
Sokoksen 3+1 päiviltä sorruin ostamaan tämän nättimyksen. Hintaa oli vain 2€, joten en voinut jättää tätä alekoriin.
| Sävy 10 perfect lagoon |
Olin ajatellut hankkivani toisen turkoosin luomivärin ja sitten tiemme kohtasivat. Sävykin oli oikea, sillä hain aika vaaleaa turkoosia.
Ja niin kuin yleensä käy, piti sitten vielä ostaa paketillinen eco sutejakin(n.7€), kun eihän tuota nyt sormella voi levittää! Miksi aina kun luulee pääsevänsä halvalla, summa yhtäkkiä kasvaakin? Mutta katsokaa nyt sitä sutia, kuinka pieni ja suloinen :) Suloisen ulkokuoren alla kuitenkin piilee hirviö, sillä suti on aika kova, eikä se suostu ottamaan napista niin paljon väriä kuin haluaisin. Höh! Saatan koittaa sitä huulipunan levittämiseen, jos ei ole liian leveä.
Kertyykö muiden kaappeihin liikaa heräteostoksia? Tai onko muita Isadoralla lakkaajia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)