Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loreal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Loreal. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Eräs tämänviikkoinen meikki ja rahanarvoinen ripsiväri.

Naked 2 paletti on ollut n. 2 vk verran esillä meikkipöydälläni ja olen käyttänyt sitä joka päivä. Nostin sen hyllystä pöydälle tyrkylle, koska en oikeastaan muistanut millainen koko paletti oli. On tullut käytettyä aika paljon ensimmäistä Nakedia ja se on suosikkini, sille ei voi mitään. Naked 2 on kuitenkin upea paletti, joka ansaitsee tulla useammin käytetyksi! Monesti käytän sitä asiakasmeikeissä, mutta en oikeastaan muistanut, miltä sillä tehnyt meikit omalla nassulla näyttää. 


Taisikin käydä niin, että teen oman häämeikkini tällä paletilla, sillä tällä ei vaan voi epäonnistua! Palettiin yhdistyy kaikki luomivärit, joita tarvitsen onnistuneeseen meikkiin, joten takuuvarma paketti. Foxy superhyvä häivytys/pohjaväri, Bootycall paras korostuksiin, Tease mun lemppari varjostussävy ikinä, Blackout niin käytännöllinen mattamusta varjostuksiin/rajauksiin ja sitten on vielä liuta nättejä helmiäissävyjä, joista ei aina oikein osaa päättää millä tuulella olisi!


Tähän meikkiin käytin juuri noita yllämainitsemiani sävyjä sekä liikkuvalle luomelle Chopperia. Chopper on aika jauhoinen ja laadultaan paletin heikoin sävy, mutta tosi kaunis kuitenkin.


Tykkään lopputuoksesta, vaikka kulmakarvojen kanssa olisin voinut olla huolellisempi. Saatoin olla vähän ylimeikattu frisbeegolfradalle, mutta käänsimpähän huomion johonkin muuhun kuin heittoihini :D


Lorkun Brow Artist Plumperilla* saa kuitenkin tosi luonnollista jälkeä kulmakarvoihin hyvin vaivattomasti. Se on minun pelastukseni nopeasti tehtävään arkimeikkiin.


YSL:n  Mascara Volume Effet Faux Cils on tajuttoman hyvä ripsiväri. Siinä on jättiläispitkä harja, joten ihan pienimmille silmille voi olla vaikea käyttää, mutta minulla (ja arvostelujen perusteella aika monella muulla) toimii täydellisesti. Massa on juuri täydellisen voidemaista ja jämäkkää, ja sitä saa kerrostettua ihan loputtomiin. Parasta tässä on, että harjaa ei tarvi koko ajan dippailla pulloon, vaikka onkin ollut käytössä jo pitemmän aikaa, vaan saan yhdellä annostuksella molempiin silmiin sopivan määrän ripsiväriä.

Ensimmäisillä kerroilla käyttö tuntui oudolta juurikin tuon ison harjan takia, mutta nyt olen löytänyt sen edut sekä koostumuksen, joka tuntui aluksi jäävän märäksi. Kosteuden tunne johtui vain siitä, että ripset eivät kuivu korppukuiviksi ja jämähdä paikalleen, vaan jäävät pehmeiksi ja joustaviksi, mutta silti ripsiväri kestää! Toivon todella, ettei tämä jätä minua häiden kynnyksellä, jotta voin luottaa siihen hääpäivänäkin. Vedenkestävää tämä ei ole, mutta aion itkeä elegantisti meikkiä sotkematta :D Monet lähiaikojen perättäiset hautajaiset ovat opettaneet selviytymään tilanteista.

Tässä on ripsiväri, jota voin käsi sydämellä suositella kaikille, jotka etsivät hyvää ripsiväriä ja ovat valmiita panostamaan liki 30€ siihen.

Mitäs teidän meikkipusseihinne kuuluu?

*pr-näyte

maanantai 7. joulukuuta 2015

La Palette Nude

Macin Orbini kuluttua aivan puhki, minun oli pakko löytää jokin uusi hyvä häivytysluomiväri. Ajattelin omistavani vastaavia aika paljon, mutta sopivan yksilön löytäminen oli vaikeaa! Onneksi Jäkemiitin goodiebag sisälsi L'Oréalin Color Rich La Palette Nuden sävyssä 002 Beige!




Beigen nudepaletin vasemman reunan sävy on uusi häivytyssuosikkini! Aika vähän käytän meikissä nudesävyjä, mutta viimeaikoina tähän palettiin on ollut helppo tarttua monestakin syystä. Hyvän häivytyssävyn takia tottakai, mutta paletti sisältää paljon kivoja luomivärejä helmiäisestä mattaan. Oikean reunan hiilenmustalla saa kivan luomivärirajauksen ja toisiinsa sopivat sävyt on mielestäni koottu sopivasti vieretysten.


Pigmenttisyys ei ole huippuluokkaa ilman pohjustusta. Älkää välittäkö huulipunasotkusta :D Kuivista käsistä on hankala saada punaista huulipunaa pois. Tylsää, ettei sävyillä ole mitään nimiä, kuten esimerkiksi Naked-paleteissa. Vaikeuttaa kosmetiikkabloggaajan elämää, mutta koitetaan pärjätä. Ainakin Urban Decayn pohjustajan kanssa paletin sävyistä saa näyttäviä.


Tässä minun suosikkimeikkini paletilla. Yhdistän tähän yleensä huomiota herättävän huulipunan :)


Olen levittänyt koko liikkuvalle luomelle paletin vasemmasta reunasta laskien neljättä sävyä ja häivyttänyt sitä luomivakoon vaaleimmalla sävyllä. Rajaukset pelkällä luomivärillä (paletin oikea reuna). Eipä silmämeikki aina vaadi montaa sävyä näyttääkseen upealta. Tämä onnistuu helposti aloittelijaltakin. Jos haluaa enemmän, voisi varjostuksia tehdä luomivakoon paletin tummemmilla mattasävyillä. Minulle tämä riittää hyvin arkeen ja töihin :)

Ripsivärinä meikissä on edellisessäkin postauksessa ollut Miss Manga Punky.



Kaipaan niin kesää ja luonnonvaloa! Noh kyllä se talvikin ihan kiva muuten on, mutta sataa vain vettä! Pelkään liukkautta, mutta lumi toisi valoa.


Jos etsit kivaa nudepalettia niin tässä olisi yksi vaihtoehto. Palettia löytyy myös ruusukullan sävyisenä ja himottaisi ainakin minua. Mukana tulee myös sivellin, jonka toisessa päässä on muoviapplikaattori ja toisessa karvasivellin. Kokeilin sitäkin, eikä se ihan huonoimmasta päästä ole, perusmeikkaajalle ihan hyvä. Häivytys on vähän vaikeaa tuollaisella siveltimellä, joten siihen tarvitsee välttämättä kyllä toisen siveltimen.

Hyvä paletti esimerkiksi matkalle, koska sävyt ovat monipuoliset ja kompaktissa koossa, sekä erityisplussat peilille! Peili taittuu 180 asetta, mikä helpottaa meikkaamista. Aivan ylenpalttista hehkutusta paletti ei minulta saa, koska sävyt ovat sen verran heikkopigmenttisiä, että tarvivat pohjustuksen, mutta koostumus on napeissa pehmeä, eivätkä ne silti varise levittäessä.

Tästä meikistä on tullut minulle oikea turvameikki, koska se onnistuu aina varmasti ja näyttää hyvältä sekä neutraalilta.

Mitäs te muut olette mieltä tästä paletista?

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 2: Kuusesta inspistä meikkiin ja tuotevinkkejä jouluun



Oli jännää avata joulukalenterin ensimmäinen luukku Siamese Lipstick -blogista ja tänään on minun vuoroni paljastaa teille toinen luukku! Tänään inspiroidutaan joulukuusesta. Joulunaikaan minulle iskee hillitön himo meikata vihreällä, kun taas toiset nappaavat kultaisia jouluisia sävyjä meikkiin. Näin joulun alla vihreät sävyt tuovat mieleeni joulukuusen ihanan tuoksun, raikkaan olemuksen ja vähän mystisenkin puolen.

Perinne joulukuusen hankkimisesta kotiin on lähtöisin Saksasta ja Suomessa kuusiperinne levisi 1800-luvulla ensin säätyläiskoteihin ja myöhemmin talonpoikaistupiin. Kuusiperinne yleistyi vasta 1900-luvun alussa ja nykyään joulukuusen koristelu on etenkin lapsiperheissä yksi joulun kohokohtia. Oma joulukuuseni on muovinen, mutta pidän enemmän oikeista kuusista. Joka naisen kotoa pitää myös löytyä glitterillä täytetty led-kuusi :D



Halusin meikkiin tummuutta, koska se kuvastaa mielestäni joulukuusen salaperäisyyttä ja taikaa. Vihreän valitsin huolella ja raikkain vihreäni on ehdottomasti Urban Decayn Graffiti.






Tummuutta sain aikaan Diorin kimalteisella mustalla, jota vähän pehmensin Inglotin lämpimänruskean trio-luomarin keskimmäisellä sävyllä.



Kuvassa tiivistettynä meikin tähtituotteet.




Beautyblenderillä saa ihan huikean, ihanan, tasaisen ja loistavan pohjan. Tämä pikku meikkisieni on tehnyt elämästäni yhtä juhlaa, enkä voi liikaa kehua. Mä rakastan bjuutiplenderiä <3




BB:llä levittää myös ihanasti voidemaiset poskipunat esimerkiksi theBalmin ylisöötistä poskipuna/huulipaletista. How 'Bout Them Apples kuuluu ehdottomasti pikkujoulumeikkituotesuositusten kärkeen. Meikissä käytin Cobbleria, joka on kaikkein söpöin ja jouluisin sävy.



Joulun alla meikkiin kuuluu ehdottomasti musta eyeliner. The Body Shopin geelilainerissa on kätevä korkki, josta saa tarvittaessa siveltimen.



Pikkujouluun sopivat tuuheat ripsiräpsyttimet saa L'orealin Miss Manga Punky ripsivärillä, joka on musta väriltään. Viime aikoina olen nyrpistellyt nenää markettiripsareille, mutta Punky on vakuuttava tuote ja ollut minulla myös ammattikäytössä. Kuminen harja on levityksessä hyvä, sillä se erottelee ripset hyvin.




Olin jo unohtanut Baby Lips -huulivoiteet, kunnes tajusin, että Cherry Me on aivan nappi joulunaikaan. Minulla ainakin huulet ovat jo tosi kuivat rasvaamisesta huolimatta, eikä huulipunien käyttö houkuta. Onneksi on Baby Lipsit <3 Eikä tumma silmämeikkikään näytä raskaalta, kun huulilla on tällainen raikas (ja hoitava) tuote.




Nyt kannustan teitä kaikkia aloittamaan joulukuus(es)ta inspiroituneet meikkileikit. Snapchatiin voi laittaa kuvia :)  -> catcatsy




Loppuun vielä pakko vinkata perinteisempään kultaiseen pikkujoulumeikkiin passeli tuote. L'Orealin nappi sävy 500 Gold Mania. Aivan ihana! Olen tehnyt meikkejä tällä samalla periaatteella, kuin tämän postauksen meikki, mutta vihreän tilalla ollut tämä kultainen. I love it!

Huomenna availlaan ensimmäinen tuplaluukku! Suuntaa siis Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters blogeihin huomenna 06:00.


  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla 
  3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen

*L'Orealin luomivärinappi saatu blogin kautta, muut tuotteet olen ostanut itse.

perjantai 11. syyskuuta 2015

Brow Artist Plumper

Sain viikko sitten bloggaajatapahtuman (josta postaus tulossa myöhemmin) goodiebagista L'Oréalin Brow Artist Plumperin. Kulmakarvani ovat yksi murheenkryyni kasvoissani, joten kokeilen innolla kaikkia kulmatuotteita, joilla karvat saisi kauniiksi ja kuriin.



Brow Artist Plumper on geelimäinen tuote, jossa on ripsiväriä pienempi harjas. Sen avulla tuote on aika simppeli levittää kulmakarvoihin. Sitä levitetään pienin vedoin, kunnes saadaan haluttu määrä valekarvoja. Tuote pitäisi olla erityisen hyvä, mikäli omaa olemattomat kulmakarvat, sillä se huijaa karvoja lisää ja harvatkin kulmikset näyttävät tuuheilta. Minulla ei ole ongelmaa karvojen puutteesta, mutta kulmakarvani helposti ''tipahtavat'' alaspäin, mikä tekee minut surullisen näköiseksi.


Kamerani on edelleen hukassa, joten koittakaa sietää iPhone kuvia. Vasemmalla siis kulmakarvani luonnollisessa tilassa ja oikealla Plumperilla harjattuina. 

Haluan kulmakarvoihini sävyä, selkeyttä sekä kuria etenkin loppuosaan. Plumperilla saan nopeasti hyvät arkikulmakarvat :) Ero on minusta huomattava. Tykkään mattaisesta lopputuloksesta ja tuote kuivuu nopeasti. Miinuspuolena ihan läheltä katsottuna tuote hieman murustaa ja siksi haluankin juhliin tehdä kulmat puuterisella tuotteella, koska puuterisella saa täydellisen siistiä jälkeä. Arkena en ole niin ronkeli ja Plumper onkin ollut arkiaamujeni pelastus. Kun töihin pitää herätä aikaisin, haluaa meikin olevan valmis nopeasti. Plumperilla kulmakarvat valmistuvat nopeammin kuin kynällä. 

Vaaleatukkaisena on vaikea löytää hyvänsävyistä kulmakarvatuotetta. Plumperini on sävyssä Light/Medium, eikä minulla ole mitään käryä, montaako sävyä meidän markkinoilla on. Jenkeissä näyttäisi olevan kolmea eri sävyä. Sokoksen verkkokauppa jumittaa, joten en pääse tarkistamaan tätä seikkaa enkä myöskään hintaa >:( Joka tapauksessa sävy on sopivan viileä eikä liian tumma blondille. 

Minä tykästyin Plumperiin arkiaamujen nopeana pelastajana :) Onkos joku muu kokeillut tätä?

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

A Roll In the Hague

O.P.I.n viime kevään/kesän Holland collectionsissa ilmestynyt A Roll In the Hague päätyi kynsilleni, kun siivoilin Helmeriä ennen pääsiäistä ja sen syvyyksistä suorastaan hyppäsi oranssia silmille.

Näistä tuli ihan vahingossa pääsiäiskynteni, kun päätin lisätä vielä hieman L'orealin Confettista päälle. Laitan yleensä lakkauksistani kuvan Instagramiin ja nämä ovatkin olleet siellä nähtävillä jo pääsiäisestä saakka. Jos et seuraa minua vielä Instagramissa, niin lisääpä seurauslistallesi @catcatsy. Pääset mahdollisesti tutustumaan minuun ja arkeeni paremmin, jos sellainen kiinnostaa.

Tarkoitus ei tässä postauksessa ole kuitenkaan esitellä varsinaisesti pääsiäiskynsiä, vaikka nämä nyt sattuivatkin olemaan silloin kynsilläni, vaan fiilistelkää ihanaa oranssia sävyä.


Ihan perfect kesäoranssi, joka ei ole ärhäkkä neon, vaan todella kirkas ja houkutteleva sävy. Olen rakastunut A Roll In the Hagueen <3 Tänä keväänä kynsilleni ei ole eksynyt mitään yhtä ihanaa.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille :)

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Huhtikuun suosikit (ent. maininnan arvoiset)

Muutin suosikkituotepostauksen nimeksi kuukauden suosikit, koska yksinkertaisesti alkoi v..ketuttaa, koska en ikinä muista, olenko käyttänyt postauksesta nimeä ''huhtikuun maininnan arvoiset'' vai ''maininnan arvoiset huhtikuulta''. Perfektionistiä tämä tietysti häiritsee, koska hän haluaa, että kaikki postaukset ovat saman nimen alla ja pitemmän päälle alkaa kiukuttaa, kun kirjoitusasun joutuu aina tarkistamaan. Siksi nimeksi tuli huhtikuun suosikit, koska sen uskoisin muistavani helpommin :D Ja kertoohan se enemmän postauksen sisällöstä, eikö?

Tässä teille video. Enjoy! ps. jos et jaksa katsoa videota, niin tsekkaa tuotteet videon alta. Lista tuotteista on siinä järjestyksessä, jossa ne videossa esittelen, joten jos haluat katsoa vain jonkun tuotteen videolta, niin suunnistus on listan avulla helpompaa.





Tuotteet:

* Paul Mitchell Express Style Hot Off the Press
* MAC Mineralize Skinfinish Perfectly Poised
* Sephora Concealer palette
* L'oreal Sublime Bronze Fabulous self-tanning serum
* O.P.I. Drip Dry

*PLÄÄH Avon Naturals pomegranate protecting kasvovoide

torstai 24. huhtikuuta 2014

Fabulous self-tanning!

Yllätyin erittäin positiivisesti L'orealin uudesta itseruskettavasta seerumista ja voin suositella lämpimästi kaikille, jotka haluavat itseruskettavalta tuotteelta helppoutta, nopeutta ja loistavaa lopputulosta :) ps. kannattaa käyttää vaikka jotain hanskaa. Minä en käyttänyt.


Tsekatkaa videoarvostelu tuotteesta!



L'oreal Sublime Bronze Fabulous Self-Tanning Serum

Joko te muut olette kaivaneet itseruskettavat tuotteet käyttöön? Minä ajattelin olla tänä vuonna fiksu ja aloitin jo nyt, jotta voin aluksi rauhassa mokailla uusilla tuotteilla ja saan peitettyä virheet vielä vaatteilla, kun ei ole ihan vielä kesäkelit :D

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Maaliskuun maininnan arvoiset

En ole kaiketi vuoteen tehnyt kuukauden suosikkituotteet videopostauksia! Nyt olisi taas viisi hyvää tuotetta esiteltävänä teille videolla :) Aloin myös keräämään jemmaan loppuneita tuotteita, jos saisi niitä kerättyä aina välillä postauksia. Ennen olen heittänyt loppuneet tuotteet heti roskiin, joten katsotaan onko minusta jemmailijaksi..

Tässä video:

Tuotteet:

* Marc Jacobs Honey EdP
* MAC Orb, All that glitters, Purple haze, Shadowy lady
* L'oreal Kérastase Cristalliste Lumiére Liquid kiiltoseerumi hiuksille
* We Care Icon Face serum normal skin
* LÓccitane Lavande kylpyvaahto

maanantai 10. maaliskuuta 2014

LivBox 3/14

Näitä boksipostauksia tulee nyt täällä blogissa tiheään :D Kerkeä muusta kirjoittamaankaan! Videolla tällä kertaa, koska teki mieli pitkästä aikaa kaivaa videokamera esiin.



Maaliskuun boksi oli mielestäni paras boksi pitkään aikaan. Pidin vain joulukuun boksista vuonna 2012 yhtä paljon. Tämmöisiä sisältöjä useammin kiitos!


Tuotteet:

* Essie Luxeffects- päällyslakka
* Marc Jacobs Daisy Edt
* Jurlique Rose Body Cream
* Lumene Lab Age Correctiong Korjaava yövoide
* Oral-B 3D White Luxe Glamorous Shine NEW
* Clinique Chubby Stick Intense Moisturizing Lip C olour Balm sävy 03 Mightiest Maraschino
* L'oreal Paris Elvital Fibralogy Thickness Booster NEW

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Lila/violetti silmämeikki

Tässä eilisen videolla jatkoa, kuten lupailin. Harmi, että valaistus on niin hämärä :( Vaikutti pieneltä näytöltä katsottuna hyvältä, mutta olikin tosiasiassa jotain ihan muuta. Koittakaa kestää!


Meikkiin käytetty
* UDPP
* L'oreal Golden Beige
* Avon True Color Retro Glamour
* MAC Shadowy Lady & Orb
* Maybellinen musta geelirajaus
* Lancomen musta kajal
* Lancome Hypnose Drama



keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Ruskea kesäni

En tiedä miten tässä aina käy niin, että odottaa kevättä ja kesää suurella riemulla, jotta pääsee käyttämään vapaasti värikkäitä silmämeikkejä ilman, että erottuu hirveästi väkijoukosta, ja kuitenkin päätyy aina yhtä mielikuvituksettomaan ruskeaan ja nudeen.

Hassua, mutta ei tee juuri lainkaan mieli käyttää värejä meikissä.

Olen viime päivät näyttänyt aikalailla tältä.

Tuntuu vain siltä, että pieneen päivetykseen sopii paremmin ruskeat, beiget ja pronssin sävyt, ja valitsen melko usein käyttöön UD:n Naked paletin. Myös aurinkopuuteri on ollut viimeaikoina paras kaverini.


Sen käytössä on vain oltava varovainen, ettei kaula jää kasvoja vaaleammaksi. Olen käyttänyt sellaista komboa, että matampaa aurinkopuuteria kasvojen korkeimpiin kohtiin ja kaulalle, ja kimalteisempaa aurinkopuuteria poskipäille. Näyttää muuten aika hassulta, jos kädet tai jalat ovat kalkkisen valkoiset, mutta kasvot ovat ruskeat :D Siksi myös muuta vartaloa pitää ruskettaa.

Huuletkin ovat jääneet aika meikittä. Aamulla laitan e.l.f.in lip balmia, enkä välttämättä muista lisätä huulille mitään päivän mittaan. Outoa, sillä yleensä minulla on aina jotain huulikiiltoa tai punaa huulilla. Jos kuitenkin haluan meikata huulet, olen käyttänyt jotain nudea kiiltoa tai punaa.

Silmämeikissä käytin:
* UDPP
* NYX Jumbokynä Joghurt
* Isadora Golden Bronze
* L'oreal Golden Beige
* 28 Neutraalipaletti
* Dior Cannage Color Collection
* Urban Decay Naked
* Avon Pencil Play White
* Avon 24k gold pencil Golden Brown
*Avon Total Curl mascara

Kasvoilla:
* Avon Beautiful Hydration sävyttävä kosteusvoide
* Avon Glow irtoaurinkopuuteri
* L'oreal Glam Bronze Trio Blondes
* Nyx Taupe

Jos värit näkyvät jossain, niin kynsissä sitten! Varpaankynnet saavat tällä hetkellä loistaa pinkissä sävyssä :) Lakka on Lumene Natural Coden Pink Punk. Lumene NC:n kynsilakat ovat muuten tosi hyviä ja niissä on kiva leveä sivellin. Pullot saisivat kyllä olla isompia. Inhoan käyttää halpoja kynsilakkoja, joten kiitos tästä lehtitilauskylkiäisestä, sillä muuten en olisi koskaan kokeillut näitä! Tahtoo lisää...

Odottelenkin tässä jo syksyä siltä osin, että iho taas vaalenee ja värit sopivat minulle paremmin!


Mikä on teidän kesävärinne?

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Reissumeikit

Viikonloppureissu meni kaikin puolin mukavasti ja kävimme mm. Suomenlinnassa :) Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi ei se paljoa haitannut. Kotikulmilla oli nimittäin vielä huonompi ilma :P

Asetin itselleni tavoitteeksi ottaa meikkejä mukaan vain minimimäärän, koska suurta määrää on turha raahata parin päivän ajaksi mukaan ja tiesin ostavani meikkejä lisää matkalla.

Ja tässä olisi mun matkameikit!

Pärjäsin hyvin sävyttävällä kosteusvoiteella (ei kuvassa), jonka lisäksi otin mukaan Avonin MagiX meikinpohjustusvoiteen, joka tasoitti ihoa vielä kosteusvoiteen jälkeen. Pieniä ihon virheitä varten otin mukaan L'orealin mineraalipeiteaineen, Lumenen Red Neutralizerin, Stagecolorin Under Eye Coverin sekä Lumene Natural Coden mineraalikivipuuterin. Meikkipohjani oli siis kevyt, sillä laitoin peiteainetta vain silmänalusille ja nenän ympärille. Puuteria käytin vain Under Eye Coverin kiinnittämiseen.

Kulmia varten minulla oli mukana Dermosilin kulmakynä (sävy fair) sekä NYXin kynämuotoinen kulmakarvavaha. Kiitos vaan mukavalle lukijallemme, joka kertoi minulle tuon tuotteen olemassaolosta. Olen täysin riippuvainen siitä nykyään :D

Poskia varten otin TBS Lily Colen voidemaisen poskipunan ja jätin suosiolla kaikki kasvojen varjostus- ja korostustuotteet kotiin. Halusin myös pärjätä vain parilla siveltimellä, mikä rajoitti hieman mahdollisesti mukaanotettavia tuotteita.

Silmämeikin tekoon otin UDPPn, TBS:n luomivärinapin (sävy 26) sekä UD:n Walk of Shame luomivärinapin. Kylläpäs nyt lyhentelen paljon. Toivottavasti ei haittaa! Silmien rajaukseen Eliten musta nestemäinen tussirajauskynä ja Avonin halpa mascara.

Huulille e.l.f.in  Mineral Moisturising Lip Tint spf 8 sävy Cherry, e.l.f.in Therapeutic Conditioning Lip Balm sävy Stawberry Crème sekä Dermosilin huulikiilto sävy Classic Rose.

Miten suoriuduin mielestänne tehtävästä ottaa mukaan vain minimimäärä meikkejä? 

Kaikkia tuotteita tuli käytettyä, joten mikään ei tuntunut turhalta mukana. En myöskään jäänyt kaipaamaan muuta kuin tummansävyistä luomiväriä, jolla olisi voinut tehdä varjostusta luomivakoon. Tosin pärjäsin hyvin yksinkertaisemmallakin silmämeikillä ja olisin varmaan hukannut vain hyvää loma-aikaa, jos olisin alkanut väsäämään monisävyisiä silmämeikkejä.

 Omasta mielestäni suoriuduin hyvin, vaikka periaatteessa jotain noistakin olisi voinut jättää pois ilman, että olisin alkanut ahdistua.


lauantai 16. kesäkuuta 2012

Teemaviikko Kauniit ja rohkeat miehet! : L'Orealin kuorintavoide

Unohdin totaalisesti, että minulla ei ole postausta ajastettuna ja teemaviikkoa pitäisi jatkaa tänään! Postaus tulee siksi näin myöhässä (pahoittelut siitä!). Katsoin tuossa äskön Valehtelevien viettelijöiden kahdenkymmenennen jakson tietämättä blogista tuon taivaallista ja sitten välähti, että nyt kirjoittamaan se postaus heti!

Okei, eli seuraava tuote löytyy helposti marketin kosmetiikkahyllyiltä ja on melko edullinen, miksi uskon monen miehen tarttuvan siihen, kun heille tulee tarve alkaa hoitamaan ihoaan (ehkäpä naisystävän takia?). Kun mies alkaa hoitaa ihoaan, hän ostaa oman käsitykseni mukaan kasvojen puhdistusgeelin sekä kosteusvoiteen. Kun hän itse tajuaa (tai kun joku pakottaa hänet tajuamaan), laajentaa mies kahden tuotteen arsenaalinsa kolmanteen tuotteeseen, joka on kasvojen kuorintavoide. Ihoa pitää auttaa uudistumaan ja siksi kuorintavoiteen käyttö kerran viikossa on mielestäni lähes välttämätöntä.

Täytyy kyllä huomauttaa, että yleistän ylemmässä kappaleessa, eikä sitä pidä ottaa liian vakavasti :) Toki monet miehet osaavat itsekin ilman apua huolehtia ihostaan ja löytyy paljon miehiä (omani mukaan luettuna), joilla on enemmän kosmetiikkaa, kuin monella naisella.

Mutta tuotekuva tulee tässä:

L'Oreal Men Expert Wrinkle De-Crease Skin Renovator -kuorintavoide. Ja tietysti, koska heräsin tekemään tätä postausta vasta äsken, ulkoa ei enää tule valoa ja nappasin kuvat pikaisesti pokkarillani. Seliseli, miksi kuvat on huonoja.. Harvoin ne hyviä ovatkaan, sillä olen liian laiska opettelemaan valokuvausta järkkärillä :D

Miehen suusta:
''Surkea tuote, haiseekin pahalta lääkeaineelta ja näyttää, kuin sekaan olisi heitetty jauhettua Panadolia.''
 Kätsy kommentoi: Huh huh, tuote ei taida miellyttää sinua yhtään? Kokeiltuani itse, se ei kyllä miellytä minuakaan.


Miehen suusta:
'' Luultavasti melko tehokas, ainakin siltä tuntuu. Raapii ihoa meinaan paljon. En uskaltaisi käyttää, kuin kerran viikossa, vaikka pakkauksen mukaan voisi käyttää 2-3 kertaa.''
Kätsy kommentoi: Laitettuani purkista vähän kädelle, luulin, että tässä ei olisi rakeita ollenkaan, sillä tuote näytti pehmeältä voiteelta. Kun aloin hieroa tätä kasvoille, pienet rakeet tuntuivat iholla aivan siltä, kuin hiekkapaperilla olisi työstetty kasvoja. Kuorii vähän liiankin rajusti! Levitin kuorintavoiteen kasvoille niin hellävaraisesti kuin pystyin, mutta ei se mukavalta tuntunut.

Yritin tällä kuvalla demonstroida, kuinka mukavalta tuote näyttää, mutta en kyllä enää erehdy hieromaan sitä kasvoille!


Miehen suusta:
'' Pakkaus on melko teini ja ihan markettituotteen näköinen.''
 Kätsy kommentoi: Tuote on kyllä niin monta vuotta lojunut kaapissa, että olet tainnut kuulua kohderyhmään sen ostaessasi :) L'Orealin pakkauksissa on mielestäni ihan hauska tyyli, jos muihin markettituotteisiin vertaa. Miksi kaiken pitää olla aina mustaa tai harmaata?


LOPPUTULOS:

Raati oli yhtä mieltä siitä, että tuote oli liian rankka iholle. Miehillä on yleensä pikkuisen paksumpi iho kuin naisilla, mutta jos mies sanoo, että tuote oli liian raju hänellekin, niin pakkohan sitä on uskoa. Tosin pitää huomauttaa, että en olisi ikinä uskonut miestä, jos en olisi kokeillut itse tuotetta. Olisin vain kuitannut sen sillä, että pitäähän sen kuorinnan tuntua rakeiden takia erilaiselta, kuin kasvojenpesugeelin.

Tästä viisastuneena voin kertoa, että ei kannata jatkaa ihon kuorimista samalla tuotteella, jos kuoriminen sattuu. Kuorimisen ei kuulu tuntua pahalta, vaan mukavalta. Luulempa myös, että iho kärsii enemmän siitä, että kuorit sen liiankin perusteellisesti, kuin jos et kuorisi sitä lainkaan.

Kuuluuko kasvojen kuorinta normaaleihin ihonhoitorutiineihisi?

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Lumene takaa rusketuksen

Kuukausi sitten arvostelin L'orealin itseruskettavat kuivasumutteet. Käytin kasvoille tarkoitettua sumutetta aika ahkerasti, koska se päivetti niin kevyesti, että sitä uskalsi suihkia usein. Runsaan käytön myötä minulle alkoi tulla finnejä (ja minulle tulee finnejä harvemmin kuin kerran kuussa) ja niitä tulikin melko paljon. En ole varma tulivatko ne juuri siitä syystä, mutta lopetettuani käytön ne hävisivät melko pian. Sattumaa?

En kuitenkaan tuominnut L'orealia finnien aiheuttajaksi ja lähdinkin pullon loputtua Emotioniin hakemaan uutta kappaletta, mutta silmäni iskivätkin Lumenen tuotteisiin, jotka olivat hyvin laitettu esille.

Turvallisinta olisi ollut ostaa Lorkun pullo, mutta halusin kokeilla Lumenen Itseruskettavaa kasvovoidetta. Se oli myös halvempi (10,90€).

Voide lupaa imeytyä nopeasti sekä antaa tasaisen ja luonnollisen näköisen päivityksen kahdessatoista tunnissa. Se ei sisällä suojakerrointa, eli ei toimi ns. aurinkorasvana, vaikka edelleen todella monet luulevat itseruskettavan käyvän myös aurinkovoiteesta. (En voi käsittää tuota uskomusta).


Voide itsessään on tavallisen kosteuvoiteen näköistä tavaraa ja levittyy mielestäni mukavasti kasvoille ja tuntuu kasvoilla ihan mukavalta. Ei kuitenkaan mikään superkosteuttava.

Tulos näkyy vasta muutaman tunnin kuluttua, ei kylläkään tarvi odottaa sitä kahtatoista tuntia. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen kasvoilla ei näkynyt vielä juurikaan mitään ja havaitsin tämän siksi ''turvalliseksi'', koska se ei aiheuttanut rajoja. Toisen käyttökerran jälkeen (seuraava päivä) oli huomattavissa jo jonkunlaista rusketusta, joka oli myös siisti. Laitoin voidetta vielä kolmantenakin päivänä, koska olin lukenut arvosteluista, että kolmantena kertana rusketus alkaa vasta näkyä ja niinhän se tekikin. Nyt minulla on kivat melko selkeät rajat kaulassa ja hiusrajassa :D Rusketus on kuitenkin parhaimmillaan kolmantena päivänä ja olen rajoista huolimatta tyytyväinen. Ensi kerralla osaan olla levityksessä tarkempi, kun huomaan minne minulle helposti muodostuu rajoja.

Otin kuvat joka päivältä todisteeksi, mutta minulla oli valon kanssa ongelmia, joten niistä ei ole tässä juurikaan hyötyä :( Jos saan myöhemmin otettua parempia, niin muokkailen tätä postausta sitten.

En kadu yhtään, että ostin tämän Lumenen itseruskettavan Lorkun sijaan, tällä saa oikeastaan nopeammin näkyvämmän rusketuksen, vaikka rajoja saattaakin muodostua. Lorkun kuivasumutteesta minulle ei koskaan jäänyt minkäänlaisia rajoja tai raitoja. Jos siis haluat helppokäyttöisemmän itseruskettavan kasvoille, valitse L'orealin kuivasumute, ja jos taas haluat nopeammin ja näkyvämmän rusketuksen ja olet valmis opettelemaan tasaista levitystekniikkaa, osta Lumenen itseruskettava kasvovoide.

Koska kokemukseni tästä olivat ihan hyvät, voisin kokeilla myös Lumenen uutta itseruskettavaa vaahtoa vartalolle, kunhan L'orealin kuivasumutteeni loppuu. Rusketusjälki oli muuten enemmän kellertävä, kuin hirveä oranssi, mutta ei mitenkään epäluonnollisen keltainen. Melko samanlaisen värin saa sekä Lorkulla, että Lumenella.


Oletteko kokeilleet Lumenen Itseruskettavaa kasvovoidetta?

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rusketusraidat maaliskuussa

Otsikko viittaa siihen, että minulla on selvästii vielä viime vuoden toukokuussa hankitut rusketusraidat, jotka eivät kulu sitten millään! Asiahan on niin, että minä en täällä Suomessa rusketu, mutta ulkomailla palaneet rusketusraidat jäävät näköjään tiukasti kiinni. Eivät ne muuten haittaisi, jos olisivat vaikka bikinirajat (itseasiassa kyllä alaosa kyllä erottuu myös vielä), mutta sattuvat olemaan niinkin nolossa paikkaa kuin käsivarret. Oli virhe pukea ylle t-paita kaikkein aurinkoisimpana päivänä, kun lähdimme skootterilla vipeltämään pitkin vuoristoa.

Olen koko talven hävennyt junttirajojani käydessäni ohjatuilla jumppatunneilla, mutta nyt keksin, miten saan ne hölmöt rajat pois näkyvistä! Aloin käyttämään itseruskettavaa kuivasumutetta vartalolle ja jo ensimmäinen suihkutuskerta haalensi rajaa hyvin :) Miksen sitä aiemmin tajunnut? Noh en kyllä yleensä edes haluaisi olla ruskettunut, sillä ihannoin maidonvalkeaa Lumikki-ihoa. Tällä hetkellä kuitenkin rusketus tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa.

Before ja After kuvia ei valitettavasti ole saatavilla, sillä minun ei alunperin pitänyt kirjoittaa aiheesta tänne blogiin.



Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, olen käyttäny Lorealin Suplime Bronze -tuotteita ja pidän niistä kovasti. Halusin nostaa ne tänne oikein kuvien kera, sillä itseruskettavat ovat pian taas kovassa huudossa ja moni etsii niistä varmasti tietoa blogeista.

Kuivasumutetta on helppo käyttää, sillä sitä suihkutetaan pyörivin liikkein järjestelmällisesti koko vartalolle. Välillä huomaan, että suihke tuntuu märältä, mikä tarkoittaa sitä, että suihkutan liian läheltä. En ole kuitenkaan huomannut, että rusketuksesta olisi tullut epätasainen tuolloinkaan.



Sumutteessa on leveä suutin, joka auttaa suihketta leviämään tasaisesti laajalle alueelle.

Kalpeaihoisena pidän itseruskettavista tuotteista, jotka syventävät sävyä pikkuhiljaa eivätkä jätä laikkuja tai rajoja. Lorealin kanssa minulla ei ole koskaan ollut sellaisia ongelmia. Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei saa käyttää päivittäin, vaan enintään joka kolmas päivä.

Tuotteen tuoksu on aika raikas, eikä haise perus itseruskettavalta. Siksi olen hyvillä mielin käyttänyt sitä suihkun jälkeen (iho kannattaa kuoria hyvin, eikä se saa olla tippaakaan märkä!) eikä ole tarvinnut pelätä, että ihmiset voisivat heti hajusta päätellä, että ''jaahas, tuo tyttö yrittää fuskaten ruskettaa itseään''. Mikään aah-elämys tuotteen tuoksu ei ole, mutta ei kuitenkaan paha.

Tuote ei ole koskaan sutannut minulla vaatteita tai lakanoita, mutta hetki suihkutuksen jälkeen on hyvä olla varovainen tekstiilien kanssa, jotta vahinkoa ei edes pääsisi tapahtumaan.

Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei suinkaan kannata suihkuttaa kasvoille, vaan siihen on oma tuotteensa:



Samaa sarjaa oleva kuivasumute kasvoille on mielestäni hieman hitaamminlämpeävä yksilö. Sillä tarkoitan siis sitä, että näkyvää rusketusta saa odottaa vasta ainakin viikon jokapäiväisen käytön jälkeen. Päivetys tapahtuu hyvin kevyesti asteittain. Tuotteessa ei lue käyttörajoituksia, kuten vartalosumutteessa, enkä löytänyt niitä netistäkään, mutta haluaisin tietää, montako päivää putkeen tuotetta voi käyttää ilman, että se on haitallista. Olen vähintäänkin viikonpäivät suihkutellut sumutetta tyytyväisenä, enkä kyllä aio ihan heti lopettaa, jottei kroppa ja kasvot ole eriväriset.

Myös kasvoille tarkoitetussa sumutteessa on sitrusmainen tuoksu, mutta erilainen kuin vartalosumutteessa. Suihkutuksen jälkeen on pyyhittävä silmät, suu, kulmakarvat ja hiusraja vanulapulla. Koska sumute on kuivasumute, ei sitä edes tunne, että tuotetta olisi mennyt kasvoille, joten tuntuu tyhmältä pyyhkiä pois ''ei mitään''. Varmuuden vuoksi se on kuitenkin suoritettava.

Pakkauksessa lukee että ''100% natural-looking tan'' ja voin kyllä kokemuksesta sanoa, että pitää paikkansa. Näillä tuotteilla ei yksinkertaisesti voi mokata. Jos olet siis kalpeaihoinen/ensikertalainen ja haluat ruskettua hieman, luonnollisesti ja hitaasti, niin nämä tuotteet voivat olla sinun.

Muutaman solariumkerran jälkeen, olen kyllä mieluummin näiden Lorkun purkkien kaveri. Grillauskaappi ei ollut oikein minun juttuni.


Kyselyn perusteella monikaan teistä ei ilmeisesti käytä itseruskettavia. Ehkä sain nyt rohkaistua jonkun edes kokeilemaan :)

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Randomia kevätpohdintaa sekä kuulumisia

(Varoituksena ilmoitan, että postaus saattaa olla sekava. Käsittelen niin montaa eri aihetta) 

Terve pitkästä aikaa kaikille lukijoille! Tarkoituksenani ei ollut pitää kuukauden taukoa, eikä se johdu inspiraation puutteesta, vaan pikemminkin siitä, että en ole ehtinyt istua koneella. En kehtaa edes kertoa paljonko kosmetiikkaa on kertynyt nurkkiini viimeisen kuukauden aikana, mutta sen voin kertoa, että kymmeniä purkkeja on vastapainoksi kulunut loppuun ja lentänyt roskiin. Jippii! Kevätsiivouksen aika :)

Meikkisiveltimet
Ilokseni voin myös mainita, että olen vihdoin saanut kunnolliset meikkisiveltimet, joilla kelpaa loihtia meikkejä. Kiitos sponsoroinnista miehekkäälle puoliskolleni, joka vihaa niin paljon tiskaamista, että oli valmis kustantamaan minulle yli sadan euron siveltimet, jos tiskaan hänen tiskivuoronsa. Hyvä diili vai mitä? Enkä edes ehdottanut sitä itse! Joka tapauksessa juttua niistä myöhemmin.

Nappasin tämän lumisen kevätkuvan meidän ikkunasta :)

Kevät ja kosmetiikka
Kevät tarkoittaa lämpenevän sään ja lintujen kirkumisen lisäksi myös kaikkea uutta ihanaa kosmetiikkarintamalla. Nyt on se aika, jolloin kaikki kosmetiikkamerkit viimeistään lanseeraavat uuden kevätkokoelmansa ja saamme nauttia värien loistosta. Lisäksi mieli tekee käyttää meikissä hempeitä pastellisävyjä ja värikkäitä kynsilakkoja :) Onko kaikilla jo keltaiset ja oranssit kynsilakat odottamassa? Minulla ainakin on.


Kesäaika lähestyy
Olen pannut merkille, että klo 18 illalla on vielä aika valoisaa. Myös päivärytmini on vaihtunut ja herään joka aamu luonnollisesti klo 8. Voitteko kuvitella? Silloin on jo kirkasta. Odotan kellojen siirtämistä jo innolla, jotta päästään kesäaikaan.

Kevät ja kissat
Kissojen omistajille kevät on aina tuskaa, mutta minulle toisaalta myös helpottavaa. Miten yhdestä kissasta voi lähteä niin paljon karvaa? Miettikääpä sitten miten paljon kolmesta, eikä meillä ole edes parveketta. Lisääntynyt valo myös paljastaa joka nurkasta lisää karvoja. Onko niitä aina ollut näin paljon? Karvojen lähdön vielä kestän, mutta en tyttökissan kiima-aikaa. Voisin tehdä tutkimuksen aiheesta, että kissan kiima-aika lisää myös parisuhdeongelmia. Olen varma siitä :D Vai kenties lähentääkö se pariskuntia, jotka yhdessä pyykkituvalla pesevät kissan merkkaamaa peittoa ja viettävät näin enemmän yhteistä aikaa? Epäilen.

Mutta mainitsin kevään olevan toisaalta myös helpottavaa ja tarkoitin sitä, että kesä lähestyy ja kissat pääsevät kesämökille, eikä tarvi huolehtia hiekanvaihdosta tai karvoista. Nekin nauttivat enemmän, kun pääsevät saalistamaan hiiriä ja sammakoita (yök).


Ruudolf ja Karri Koira
Karri Koira & Ruudolf

 Hyväonnisena pääsin lemppari räppäreideni keikalle ja vielä yhteiskuvaan, jonka jälkeen olin pilvilinnoissa pitkän aikaa, enkä siksi pystynyt istumaan alas ja keskittymään blogikirjoituksiin. Eikö ole hyvä syy? Rakastan kevättä myös siksi, että Karri Koiralta pitäisi ilmestyä piakkoin uusi levy, joka on saatava.
Näytän todella oudolta tuossa kuvassa, en yhtään itseltäni. (t-aluekin kiiltää, oh no!)

Keväässä on myös sellainen taika, että jostain syystä vuoden parhaimmat kappaleet ilmestyvät keväisin. Oletteko huomanneet tällaista ilmiötä?

Muoti
Vaatemuodissa merimieshenkisyys taitaa olla tämään kevään juttu. Se käy hyvin minulle, sillä pidän sinisestä sekä raidoista ja olen hankkinut sopivia rättejä (joita myös vaatteiksi kutsutaan) kevään teemaan. Olen siis jo valmis lämpeneviin ilmoihin :)

Bronzerit
Varma kevään merkki on myös se, että olen kaivanut Lorealin aurinkopuuterini esille ja alkanut käyttää itseruskettavaa. Hyvänä vinkkinä voin antaa muille kalpeille ihmisille, jotka eivät edes kesällä rusketu, että Lorealin itseruskettavat tuotteet ovat todella hyviä ja lempeitä. Etenkin kasvoille tarkoitettu suihke päivettää todella hitaasti, eikä ensimmäisten käyttökertojen jälkeen vielä edes huomaa eroa. Enkä nyt tiedä tarviiko vartalolle tarkoitetun suihkeenkaan kanssa olla kovin varovainen. Kerran käytön jälkeen (ja suihkutin runsaasti) ei vielä tapahtunut silminhavaittavaa eroa. Joten jos olet arka käyttämään itseruskettavia ja pelkäät niiden tekevän tummaa jälkeä, kokeile ihmeessä Lorealin kuivasuihkeita, niillä ei voi epäonnistua edes tällainen amatööri kuin minä. Plussaa tuotteille vielä siitä, että ne tuoksuvat miedosti hyvälle, eikä lainkaan sellaiselle perinteiselle itseruskettavalle.


Tässä oli pikkasen Kätsyn kuulumisia ja pahoittelen, ettei kaikki liittyneetkään aivan täysin kosmetiikkaan, mutta onhan elämä paljon muutakin. Toivottavasti joku ehkä hyötyikin tästä postauksesta ja palaillaan pian asiaan niiden siveltimien merkeissä ja ehkä muutaman meikkikuvankin :)

Ja tiedoksi vielä henkilölle, joka hakeutui blogiimme hakusanalla ''voiko valokynää käyttää ilman meikkivoiteita'', niin vastaus on, että kyllä voi! ;)

Mitä kevät tarkoittaa sinulle?