perjantai 13. huhtikuuta 2012

Lumene takaa rusketuksen

Kuukausi sitten arvostelin L'orealin itseruskettavat kuivasumutteet. Käytin kasvoille tarkoitettua sumutetta aika ahkerasti, koska se päivetti niin kevyesti, että sitä uskalsi suihkia usein. Runsaan käytön myötä minulle alkoi tulla finnejä (ja minulle tulee finnejä harvemmin kuin kerran kuussa) ja niitä tulikin melko paljon. En ole varma tulivatko ne juuri siitä syystä, mutta lopetettuani käytön ne hävisivät melko pian. Sattumaa?

En kuitenkaan tuominnut L'orealia finnien aiheuttajaksi ja lähdinkin pullon loputtua Emotioniin hakemaan uutta kappaletta, mutta silmäni iskivätkin Lumenen tuotteisiin, jotka olivat hyvin laitettu esille.

Turvallisinta olisi ollut ostaa Lorkun pullo, mutta halusin kokeilla Lumenen Itseruskettavaa kasvovoidetta. Se oli myös halvempi (10,90€).

Voide lupaa imeytyä nopeasti sekä antaa tasaisen ja luonnollisen näköisen päivityksen kahdessatoista tunnissa. Se ei sisällä suojakerrointa, eli ei toimi ns. aurinkorasvana, vaikka edelleen todella monet luulevat itseruskettavan käyvän myös aurinkovoiteesta. (En voi käsittää tuota uskomusta).


Voide itsessään on tavallisen kosteuvoiteen näköistä tavaraa ja levittyy mielestäni mukavasti kasvoille ja tuntuu kasvoilla ihan mukavalta. Ei kuitenkaan mikään superkosteuttava.

Tulos näkyy vasta muutaman tunnin kuluttua, ei kylläkään tarvi odottaa sitä kahtatoista tuntia. Ensimmäisen käyttökerran jälkeen kasvoilla ei näkynyt vielä juurikaan mitään ja havaitsin tämän siksi ''turvalliseksi'', koska se ei aiheuttanut rajoja. Toisen käyttökerran jälkeen (seuraava päivä) oli huomattavissa jo jonkunlaista rusketusta, joka oli myös siisti. Laitoin voidetta vielä kolmantenakin päivänä, koska olin lukenut arvosteluista, että kolmantena kertana rusketus alkaa vasta näkyä ja niinhän se tekikin. Nyt minulla on kivat melko selkeät rajat kaulassa ja hiusrajassa :D Rusketus on kuitenkin parhaimmillaan kolmantena päivänä ja olen rajoista huolimatta tyytyväinen. Ensi kerralla osaan olla levityksessä tarkempi, kun huomaan minne minulle helposti muodostuu rajoja.

Otin kuvat joka päivältä todisteeksi, mutta minulla oli valon kanssa ongelmia, joten niistä ei ole tässä juurikaan hyötyä :( Jos saan myöhemmin otettua parempia, niin muokkailen tätä postausta sitten.

En kadu yhtään, että ostin tämän Lumenen itseruskettavan Lorkun sijaan, tällä saa oikeastaan nopeammin näkyvämmän rusketuksen, vaikka rajoja saattaakin muodostua. Lorkun kuivasumutteesta minulle ei koskaan jäänyt minkäänlaisia rajoja tai raitoja. Jos siis haluat helppokäyttöisemmän itseruskettavan kasvoille, valitse L'orealin kuivasumute, ja jos taas haluat nopeammin ja näkyvämmän rusketuksen ja olet valmis opettelemaan tasaista levitystekniikkaa, osta Lumenen itseruskettava kasvovoide.

Koska kokemukseni tästä olivat ihan hyvät, voisin kokeilla myös Lumenen uutta itseruskettavaa vaahtoa vartalolle, kunhan L'orealin kuivasumutteeni loppuu. Rusketusjälki oli muuten enemmän kellertävä, kuin hirveä oranssi, mutta ei mitenkään epäluonnollisen keltainen. Melko samanlaisen värin saa sekä Lorkulla, että Lumenella.


Oletteko kokeilleet Lumenen Itseruskettavaa kasvovoidetta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)