Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 11: Star Wars-henkinen pikakampaus jouluun

Näin avautuu joulukalenterin 11. luukku! Tällekin päivälle aukesi kaksi luukkua, joista toinen on luettavissa Miss Aria -blogista.

Uusi Star Wars elokuva tulee pian elokuviin ja odotan innolla millaisia kampauksia siinä nähdään. Sitä ennen fiilistelin joulunaikaa prinsessa Leiamaisella kampauksella, koska noh.. Star Wars kuuluu nykyään joulunalusaikaan ja olihan sitä jo suunniteltava millaisella päällä haluaa joulupäivänä edustaa! Minulla on tapana hieman panostaa jouluna ulkonäköön, koska joulu on juhlista parhain. Toiset tykkäävät viettää joulua collareissa, mikä on sekin ihan ok, mutta jos kaipaat vinkkejä nopeaan hiustenlaittoon, mikä kuitenkin tuo juhlan tuntua, niin ehkä saat tästä postauksesta vinkin. En ole kampaajaa nähnytkään, joten nyt on odotettavissa ihan jokaiselta perusnäppärältä naiselta onnistuva kampaus ;) Aikaa tukan laittoon menee maksimissaan 10min.



Aloita osittamalla hiuksista kummalle tahansa sivulle n. 1/3 ja harjaa osio. Suosittelen käyttämään piikkikampaa ja varmistamaan peilistä, että jakaus on suora (jakauksen voi myös tehdä sormin, jolloin siitä tulee epämääräisempi, kuten minulla tässä).

Letitä ylhäältä alas löysä ranskalainen tai hollantilainen letti.


 Ota jäänyt 2/3 hiuksista ja kiinnitä ne ponnarilla haluamallesi korkeudelle. Pujota valkki hiusten läpi.


Levitä hiukset valkin ympärille ja kiinnitä neutraalilla hiuslenkillä. Piilota ylijääneet hiukset pinneillä nutturan alle. Ota letin päästä kiinni ja vie se nutturan päälle ja etsi haluamasi korkeus/kireys.



Kiinnitä letti nutturaan kiinni pinnillä ja piilota letin pää. Pikakampaus on tällöin valmis!


Sitten vain joulusta nauttimaan <3

Eilispäivän luukut avautuivat The Diary of Shopaholic -blogissa ja Neiti Minttukihara -blogissa. Kannattaa käydä lukemassa kummastakin hyvät joululahjavinkit, jos eilisen luukku jäi välistä :)

Huomenna luukut aukeavat Dioriina-blogissa ja Charming Nails -blogissa. Pysy siis kuulolla!

Tässä vielä lista joulukalenterissa mukana olevista blogeista!

24. Löydät luukun jokaisesta kalenteriin osallistuneesta blogista!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jouluisia juttuja joka päivä!



Olettehan muistaneet seurata kauneusbloggaajien tämän vuotista joulukalenteria? Vielä kerkeää hyvin mukaan ja jo avautuneet luukut kannattaa käydä lukemassa! Ripsarit Poskilla avaa luukkunsa sunnuntaina 11. joulukuuta, joten olkaahan kuulolla myös silloin.

Joulukalenteriluukku tulee olemaan aattopostauksen kanssa blogin viimeinen päivitys. Olen nimittäin päättänyt jäädä sivuun näistä ''hommista'' ja aloittaa uuden vaiheen elämässä. Blogi on ollut äärimmäisen liki sydäntäni jo vuosia, mutta muuttuneen elämäntilanteen myötä en pysty antamaan teille lukijoille nyt kovinkaan paljoa tältä saralta. Ymmärrätte varmasti. Jätän kuitenkin sivut auki, jos joku eksyy vanhoja postauksia tai videoita lueskelemaan, mutta en lupaa enää tehdä uusia päivityksiä joulukalenterin jälkeen.

Kiitän etukäteen jokaista minua tukenutta ja blogiin kommenttia jättänyttä <3 On ollut upeaa tavata hienoja ihmisiä blogin kautta ja jatkan edelleen kauneuden parissa hullunkurisena harrastelijana sekä meikkitaiteilijana! Rakkautta kosmetiikkaan ja kauneuteen ei voi menettää, sillä se on elämäntapa.

Joulukalenterin tiimoilta onkin helppo vinkata mielettömän hienoja blogeja teille luettavaksi. Toivottavasti löydätte ihan uusia tuttavuuksia!


24. Löydät luukun jokaisesta kalenteriin osallistuneesta blogista!

lauantai 16. tammikuuta 2016

Lookfantsun joulukalenteri luukut 10-25


Tuotteet videolla:

10. Nudestix Lip+cheeek pencil Satan
11. Eyelure ripset
12. Jurlique Rosewater Balancing Mist
13. Gaudalie Hand and Nail Cream
14. Monuspa Bali Massage & Body oil
15. Cristophe Robin Regenating Mask (hiuksille vai kasvoille?? :D)
16. Magnifibres Treatment Primer
17. Rimmel Scandaleyes Volume Flash ripsiväri
18. Pai Lotus & Orange Blosson BioAffinity Skin Tonic
19. BareMinerals luomiväri sävy Graphite
20. Molton Brown Black Peppercorn Body Wash
21. ST. Tropez Instant Tan
22. Eve Lom Cleanser + vanhan miehen kalsarit
23. Murad Rapid Collagen Infusion
24. Nuxe Face Cleansing and Make-up Removing Gel
25. Tangle Teezer Original Pink

perjantai 11. joulukuuta 2015

Lookfantsun joulukalenteri luukut 1-9


Tuotteet videolla:

1. Moroccanoil Treatment
2. Lord & Berry Huulikiilto
3. GlamGlow Supermud
4. Redken Diamond Oil
5. REN Glycolactic Radiance Renewal Mask
6. INIKA Certified Organic Eye Liner Black Caviar
7. Paul Mitchell Ultimate Colour Repair Triple Rescue
8. bubble t Restoring Body Lotion
9. Cult51 Night Cream

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 2: Kuusesta inspistä meikkiin ja tuotevinkkejä jouluun



Oli jännää avata joulukalenterin ensimmäinen luukku Siamese Lipstick -blogista ja tänään on minun vuoroni paljastaa teille toinen luukku! Tänään inspiroidutaan joulukuusesta. Joulunaikaan minulle iskee hillitön himo meikata vihreällä, kun taas toiset nappaavat kultaisia jouluisia sävyjä meikkiin. Näin joulun alla vihreät sävyt tuovat mieleeni joulukuusen ihanan tuoksun, raikkaan olemuksen ja vähän mystisenkin puolen.

Perinne joulukuusen hankkimisesta kotiin on lähtöisin Saksasta ja Suomessa kuusiperinne levisi 1800-luvulla ensin säätyläiskoteihin ja myöhemmin talonpoikaistupiin. Kuusiperinne yleistyi vasta 1900-luvun alussa ja nykyään joulukuusen koristelu on etenkin lapsiperheissä yksi joulun kohokohtia. Oma joulukuuseni on muovinen, mutta pidän enemmän oikeista kuusista. Joka naisen kotoa pitää myös löytyä glitterillä täytetty led-kuusi :D



Halusin meikkiin tummuutta, koska se kuvastaa mielestäni joulukuusen salaperäisyyttä ja taikaa. Vihreän valitsin huolella ja raikkain vihreäni on ehdottomasti Urban Decayn Graffiti.






Tummuutta sain aikaan Diorin kimalteisella mustalla, jota vähän pehmensin Inglotin lämpimänruskean trio-luomarin keskimmäisellä sävyllä.



Kuvassa tiivistettynä meikin tähtituotteet.




Beautyblenderillä saa ihan huikean, ihanan, tasaisen ja loistavan pohjan. Tämä pikku meikkisieni on tehnyt elämästäni yhtä juhlaa, enkä voi liikaa kehua. Mä rakastan bjuutiplenderiä <3




BB:llä levittää myös ihanasti voidemaiset poskipunat esimerkiksi theBalmin ylisöötistä poskipuna/huulipaletista. How 'Bout Them Apples kuuluu ehdottomasti pikkujoulumeikkituotesuositusten kärkeen. Meikissä käytin Cobbleria, joka on kaikkein söpöin ja jouluisin sävy.



Joulun alla meikkiin kuuluu ehdottomasti musta eyeliner. The Body Shopin geelilainerissa on kätevä korkki, josta saa tarvittaessa siveltimen.



Pikkujouluun sopivat tuuheat ripsiräpsyttimet saa L'orealin Miss Manga Punky ripsivärillä, joka on musta väriltään. Viime aikoina olen nyrpistellyt nenää markettiripsareille, mutta Punky on vakuuttava tuote ja ollut minulla myös ammattikäytössä. Kuminen harja on levityksessä hyvä, sillä se erottelee ripset hyvin.




Olin jo unohtanut Baby Lips -huulivoiteet, kunnes tajusin, että Cherry Me on aivan nappi joulunaikaan. Minulla ainakin huulet ovat jo tosi kuivat rasvaamisesta huolimatta, eikä huulipunien käyttö houkuta. Onneksi on Baby Lipsit <3 Eikä tumma silmämeikkikään näytä raskaalta, kun huulilla on tällainen raikas (ja hoitava) tuote.




Nyt kannustan teitä kaikkia aloittamaan joulukuus(es)ta inspiroituneet meikkileikit. Snapchatiin voi laittaa kuvia :)  -> catcatsy




Loppuun vielä pakko vinkata perinteisempään kultaiseen pikkujoulumeikkiin passeli tuote. L'Orealin nappi sävy 500 Gold Mania. Aivan ihana! Olen tehnyt meikkejä tällä samalla periaatteella, kuin tämän postauksen meikki, mutta vihreän tilalla ollut tämä kultainen. I love it!

Huomenna availlaan ensimmäinen tuplaluukku! Suuntaa siis Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters blogeihin huomenna 06:00.


  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla 
  3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen

*L'Orealin luomivärinappi saatu blogin kautta, muut tuotteet olen ostanut itse.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri 2015



Eletään marraskuun viimeistä päivää ja minä itse ainakin olen odottanut joulukuuta kuin kuuta nousevaa! Huomenna saa nimittäin avata joulukalenterin ensimmäisen luukun :) Minun valintani tälle vuodelle on Lookfantasticin joulukalenteri The Beauty Secret. 


Ilokseni saan kertoa teille, että kosmetiikkabloggaajat ovat tehneet tällekin vuodelle oman joulukalenterin ja minun luukkuni avataan 2. joulukuuta. Hommahan toimii niin, että jokaisena päivänä ilmestyy yksi tai useampi postaus eri bloggaajilta. Pääsette seuraamaan joulukalenteria vaikka alla olevan linkkilistauksen kautta.


  1. luukku Siamese Lipstick
  2. luukku Ripsarit Poskilla 
  3. luukku Miss Aria ja One of Beauty’s Daughters
  4. luukku Riikka Amalia
  5. luukku Pitkät kynnet
  6. luukku Levoton tyttö
  7. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Deathlicous Kisses
  8. luukku The Diary of a Shopaholic ja Neiti Minttukihara
  9. luukku Keyword: love ja Beauty Highlights
  10. luukku Dioriina ja Fani’s Nails and Life
  11. luukku Kultainen Kynsilakka ja Hannamaria
  12. luukku Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite
  13. luukku Murmis paklailee ja Ria G – Beauty Blog
  14. luukku Dazzling Glow
  15. luukku DIXI ja Mennen ja tullen
  16. luukku Kvartsiharakka ja Blinger shimmer
  17. luukku Charming Nails
  18. luukku In this part of town
  19. luukku Siniviuhka ja Magicbunny
  20. luukku Wasting Lifestyle ja Juille’s
  21. luukku Better Nail Day
  22. luukku Hetkessä
  23. luukku Elämää smykkinä
  24. luukku Yllätys – se voi olla jokaisessa kalenterin blogissa erilainen

Tänäkin vuonna joulukalenteria tekemässä on ollut huippublogeja! Itse tykkään ihan jokaisesta :) Kannattaa käydä katsomassa kalenterin kaikki luukut!

Odotan innolla jo huomista :)

Jos haluat nähdä, mitä ihania yllätyksiä The Beauty Secretistä paljastuu. Seuraa Instagramissa ja Snapchatissa @catcatsy #lfadventcalendar