Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsienhoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynsienhoito. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2012

Kauhukynnet

Pääasiassa bloggaan kauniista ja minulle mieluisista asioista, mutta nyt on pakko nostaa kissa pöydälle ja näyttää teille karu totuus!

Kynteni ovat tällä hetkellä aivan hirveät.

Läträän töissä niin paljon veden kanssa, etteivät kädet ehdi edes kuivua muuten kuin ruokatauolla. Koska en saa myöskään käyttää kynsilakkaa, kynnet joutuvat äärimmäiselle koetukselle. Ne pehmenevät veden vaikutuksesta ja lohkeavat joka kerta. Vesi myös kuivattaa käsiä, eikä rasvaamisesta ole ollut apua.

Kärsin tästä tilanteesta. Ei naisihmisen kynnet voi olla tuon näköiset! Valitettavasti ne tällä hetkellä ovat :(

Etusormet ovat ehkä kaikkein pahimmat, sillä ne ovat liuskottuneet ikävästi kuivumisen johdosta.

Ei riitä, että kynteni ovat nyt tuollaiset töpöt, joita saan jatkuvasti viilailla lyhemmiksi, koska kynnen kärki on mennyt huonoksi, vaan ne ovat myös kellastuneet kynsilakan käytöstä johtuen. Käytän aluslakkaa, mutta ei se aina auta.

Nuorena peloteltiin, että jos polttaa tupakkaa, saa tällaiset kellastuneet ja kuivat kädet. En ole edes maistanut tupakkaa ja käteni ovat silti tässä kunnossa. Reilua?

Ensi viikolla Spider-Man lakkani saapuvat minulle, eikä kyllä tee yhtään mieli lakkailla näitä hirviökynsiä. Mikään lakka ei nimittäin näytä näissä hyvältä. Toivottavasti saan suostuteltua jonkun muun pitkäkyntisen lakkausuhrikseni, sillä haluan kuitenkin päästä heti kokeilemaan uusia lakkoja!

Jos jotain hauskaa keksin tästä asiasta, niin ne ovat nyt melko samanlaiset, kuin tällä lakalla lakattuna. Jos siis haluatte yhtä hirveät kynnet kuin minulle, lakatkaa ne Color Clubin Oh Naturalella :)

Ainoa jotenkuten säästynyt kynsi on tuo vasemman käden pikkurilli. Jos ihmettelette, miksi en leikkaa sitä samanpituiseksi muiden kynsien kanssa, niin tiedoksi, että se motivoi minua tässä taistelussa vettä vastaan :D

Onko kellään muulla ongelmia kynsien kanssa? Tarvitsen lohtua :)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Avonin helppo kynsihoito

 Ajattelin esitellä paljon suosimani nopean kynsihoidon. Molempien etusormieni kynnet liuskoittuvat ilkeästi ja kynteni lohkeilevat muutenkin, joten joudun pitämään ne aina lyhyinä sekä lakattuina. Joskus kuitenkin on sellaisia päiviä, että kynsilakkaa ei johonkin tilaisuuteen voi laittaa, ja silloin suosin ''näkymättömiä'' kynsihoitoja, jotka kuitenkin vahvistavat kynsiäni.

Avon nail experts
 Tässä tuotteet, joilla tämän pikahoidon pystyy helposti toteuttamaan. Käytän paljon Avonia ja tässä nail expertsin Vitamin C cuticle gel eli kynsinauhageeli ja 24k gold strength -kynnenvahvistaja. Ennen näiden käyttöä vanha kynsilakka täytyy tietysti poistaa ja kynnet viilata.

Koostumuksessa on pieniä oransseja palloja

 Kynsinauhageeli levitttyy mukavasti ja kuivuu suhteellisen nopeasti kynsinauhoille. Geeli tuntuu ehkä hieman öljyiseltä. Koostumuksessa on pieniä oransseja palloja, jotka hetken päästä pehmenevät ja sulavat iholle koskettaessa. Pidän siitä, että tuotteeseen on lisätty tärkeää C-vitamiinia, mutta se ei säily tuotteessa kovin kauaa. Geeli lupaa säilyä vuoden avaamispäivästä, mutta en usko, että vuoden kuluttua siinä on enää samanlaista tehoa.

Tähän kuvaan ei yhtään palloa päässyt
 Oiva tuote pehmentämään ja kosteuttamaan kuivia kynsinauhoja, eikä minulle ainakaan ole tullut kynsinauhatikkuja tätä käyttäessä :) Tuotetta kuluu vieläpä aika vähäsen, sillä se on hyvin riittoisaa ja tuosta kuvan määrästä saisin ainakin kahdet hoidot.

Tässä tuotteessa on kullan kimalletta!

 Avonin 24k gold sarjaan kuuluvassa kynnenvahvistajassa on kullan kimalletta sekä vahvuutta. Helposti levittyvä ja melko näkymätön kynsillä. Tykkään tästä, sillä voin tiskata ilman, että kynnet pehmenevät ja halkeilevat. Kultahippuset kimaltavat valoa vasten ja tuntuu kynsillä niiden takia hieman karhealta.

Vahvistetta kynsillä


 Kuten näette, kynsissä ei näy juuri mitään (paitsi valoa vasten), mutta ne tuntuvat vahvistetuilta. Siksi kynnenvahvistaja on hyvä tilanteissa, joissa kynsilakkoja ei voi käyttää, mutta kynnet tarvitsevat tukea. Tässä ei myöskään näy kulumia ja tuotetta on helppo lisätä vanhan päälle vaikka joka päivä, jos on tarve. Mutta miksi sitten ei vaan hankkisi väritöntä kynsilakkaa? Noh siksi, että kynsilakka on aina kynsilakka ja hoitotuotteet ovat asia erikseen. Tämä lisää kynnen joustavuutta ja ehkäisee murtumia, ja kynsilakka vain kovettaa kynnen. Mieluummin silti itse käytän värikkäitä lakkoja, sillä ne näyttävät kauniimmilta :)

OPI:n Katy Perry collection + Serena Williams

 Tähän loppuun oli pakko lisätä pieni kynsilakkahehkutuskin. Tilasin Amazonilta nämä ihanuudet ihan pilkkahintaan. Yhteensä vain 30$ eli n.4€ kappale! Voin luvata, että pääsivät hyvään kotiin ja ajattelin esitellä nämä kaikki myöhemmin.

  Mutta mitenkäs te pidätte kyntenne kunnossa? Valitsetteko mieluummin kynnenvahvistajan vai kynsilakan?