Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Make Up Store. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2016

Mummolakka

Helmerin perältä löytyy välillä vaikka mitä ja yksi päivä törmäsin erääseen lakkaan, jota en muista aikaisemmin tavanneeni. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, jos lakka joutuu laatikon perälle, siinä on oltava jotain vikaa. Make Up Storen kynsilakat eivät koskaan oikein ole vakuuttaneet minua, vaikka alepöydästä löytyykin välillä tosi ihania sävyjä.


Laatikon perältä löytyi Tyra, joka näyttää varsin mainiolta sävyltä mummuikäisille. Ainakin minun mummolla oli aina tällaisia sävyjä kynsissä eikä mitään muuta, joten siksi mummovibat. Kaikki ovat tosin sanoneet, että näytän mummultani ja nyt kun hiuksetkin ovat grannyt, eikös minun kuuluisikin käyttää tällaisia lakkoja? Lisäsin kultaiset viivat ja pisteet kokeillakseni voiko lopputulosta muuttaa vähän nuoremmaksi. Jotain se teki asialle.


Itsekin ihmettelen, miksi otin kuvat ja tein postauksen sävystä, josta en edes kovasti pidä, mutta halusin kai sanoa, että tämä kynsilakkamassahan on huippuhyvä! Levittyi tosi kivasti ja lähes itsestään siististi. Suti oli hyvä ja sillä sai tehtyä tarkkaa jälkeä ja lakka kuivuikin tosi nopeasti. Shimmeriä minun makuuni sopivasti ja eniten hämmästelin peittävyyttä. Kuvassa lakkaa vain yksi kerros. Yleensä laitan kaksi tai kolme, mutta tällä kertaa tuli sellainen fiilis, että yksi riittää. Omat kynnet hieman kuultavat läpi, mutta eivät minun makuuni liian häiritsevästi. Tuostakin pikkuviasta pääsisi levittämällä sen toisen kerroksen, eikä tämän tyyppisissä lakoissa ole edes itsestäänselvyys, että toinen kerros riittäisi. Make Up Store yllätti tosi positiivisesti! 

Onko joku muu mummoillut viimeaikoina?

maanantai 31. elokuuta 2015

Hesalaiset

Tuli pyörähdettyä lauantaina Helsingissä kaverin kanssa shoppailemassa. Pyhitettiin koko päivä shoppailulle, syömiselle ja juomiselle, ja hauskaa oli! Harmittaa kyllä todella paljon, että Urban Decayn pisteeltä kaikki himoitsemani tuotteet olivat sold out. Raivostuttavaa miten olen kärkkynyt verkkokaupassa tuotteita ja kun vielä pääsen paikan päälle niin ovat sieltäkin loppu. Pitää varmaan tilata pohjustajaa edelleen ulkomailta, kun ei näytä Suomesta _vieläkään_ saavan. Huoh. Jos nyt jotain positiivista kuitenkin niin pääsimpähän kokeilemaan meikkivoita ja nyt tiedän oikean sävyn itselleni, joten tiedän mitä tilata. UD:n fluidit vaikuttivat tosi hyviltä!




Nappasin iPhonella kuvia ostoksista. Kicksistä mukaan tuli Viva La Divan Absolutely fabulous Eyes & Brows sekä alennusmyynneistä MUSin luomiväri sävyssä Lemon. MACiltä ihastuin luomiväriin, joka sopii hyvin vaaleanpunaisten hiusteni sävyyn.




Luomivärin sävy on Love Power ja koostumus on ihanan kermainen. Ei täysin voidemainen, mutta levittyy pehmeästi sormin. Halusin jonkun kivan sävyn, jota käyttää koko luomella esim. töissä, kun haluan tehdä meikin nopeasti aamuisin. Love Power tänä aamuna kiireessä testattu ja siihen tykästytty.

MUSin Lemon oli pakko viedä kassalle, koska olen jo pitkään miettinyt keltaisen luomivärin ostoa. Aina silloin tällöin tulee mieleen kiva meikki, joka vaatii ehdottomasti keltaista, mutta en ole tähän ikään mennessä vielä omistanut hyvää pigmenttistä keltaista. Lemon myytiin puoleen hintaan, joten ei tarvinut kauaa miettiä.




Viva La Divan Book of Beauty sisältää kaksi ''Chapteria'' One ja Two. 




Chapter One sisältää luomivärejä sekä poskipunan ja korostusvärin. Chapter Two puolestaan on upeille kulmakarvoille pyhitetty paletti. Idea tällaisessa ''kauneuskirjassa'' oli minusta hauska, eikä tuote itsekään vaikuttanut hassummalta pigmenttien ja kokonaisuutensa puolesta, joten oli pakko viedä tämä kotiin.




 Swatchit Storysta ja Fairy Talesta. Onko kellään yhtä hassussa paikkaa luomea? :D

Tämmöisiä Hesalaisia vein mukanani Poriin. Tuntui kivalta tehdä saalispostaus pitkästä aikaa! Nyt alan siirtämään ajatuksia pikku hiljaa lauantaina järjestettävään kauneusbloggaajien miittiin.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Hillitty merenneitomeikki aka merilevä

Hillitty siksi, etten ole tehnyt kasvoille mitään överimaskeja ja merenneitomeikki siksi, että värit vaan on minun mielestä niin merenneitomaiset! Nyt kun otsikko on puoliksi avattu, niin mennään meikkiin:

Sain inspiksen tähän meikkiin keväästä sekä turkoosista topistani, jonka valikoin sinä päivänä päälle töihin. Neutraali talvi on selvästi jo väistynyt tieltä ja värien aika on parhaimmillaan käynnissä! Hieman mennään ehkä jopa pronssiseen ja kullanruskeaan kesään päin. Miksi vuodenajat vaikuttavatkin niin paljon minun meikkeihini? Tuntuu oudolta toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen. Arkiaamuihin, kun herään klo 5.00, meikkaan kyllä vuodenajasta riippuen niin pikameikin, kuin mahdollista :D


Meikkiin käytetty:

* Pohjustus: UDPP
* Silmän sisänurkka: Make Up Store Microshadow Voodoo fever (vaaleanvihreä)
* Silmän keskiosa: Urban Decay Deluxe eyeshadow Graffiti (vihreä)
* Silmän ulkonurkka + kevyt varjostus: turkoosi shimmerluomiväri (nimetön sample)
* Silmän rajaus: Oriflame Veryme Double trouble Goddess Green
* Ripsiväri: Too Faced Lashgasm mascara
* Highlight: Isadora Eyebrow lifter highlighting pen

Koko kasvokuvasta näkyy, että vaikka meikissä on käytetty reippaasti väriä, ei se kuitenkaan näytä yliampuvalta, koska olen tehnyt vain kevyet varjostukset, enkä ole nostanut niitä ylös luomivaosta, enkä myöskään ole käyttänyt kuin minimaalisesti poskipunaa. Minusta ne kaksi seikkaa ovat hyvin ratkaisevia määrittelemään meikin vahvuuden. Huulille en myöskään laittanut kuin huulirasvan, koska huuliparkani ovat olleet viime aikoina niin rohtuneet, että huulikiiltokin on tuntunut ikävältä. Ei kivaa! Tähän meikkiin olisi sopinut niin kivasti joku vaaleanpunainen shimmerhuulikiilto.

Hiukset saivat liikettä yöllä olleista kahdesta letistä. Kesytin ne kuitenkin kuvan ottamisen jälkeen puhelinlankaponnarilla. Tykkäsin tästä meikistä itse tosi paljon, vaikka vihreä-turkoosi yhdistelmä, eivätkä oikeastaan kirkkaat väritkään ole sitä tyypillisintä minua, mutta väreistä saa tietynlaista energiaa päivään. 

Työskentelen tällä hetkellä kehitysvammaisten asuntolassa ja yksi asukas nimitti tämän meikin merileväksi. Merenneito tai merilevä, en ole niin ronkeli ;)

maanantai 12. elokuuta 2013

Päivä Tampereella

Viimeistä lomapäivää vietin Tampereella (minulla olikin lomaa huikeat kaksi päivää + kaksi vapaapäivää), jee! Pääsin hyvin tunnelmaan ja olisin voinut viettää lomaa pidempääkin. Ehkä ensi vuonna minulla on jo oikea kesäloma.

Oltiin miehen kanssa siis päivän Tampere-reissulla, kun emme ole oikeastaan koko kesänä tehneet yhdessä mitään. Ollaan oltu kerran kesäteatterissa ja yksi päivä festareilla, mutta se on aika vähän koko kesässä minusta. Ajattelin aluksi parin päivän reissua Helsinkiin katselemaan ''vanhoja mestoja'', mutta Tampereen kahlaa jo yhdessä päivässä, niin nopeus ratkaisi.

Ajattelin aluksi näppäillä postauksen automatkalla kännykällä, mutta matka on oikeastaan niin nopea, etten ehtinyt, joten kotona jo ollaan. Kuvat on kylläkin kaikki napattu matkan varrella iPhonella.


Tähän päivään valmistauduin melko neutraalilla, mutta värikkäällä meikillä. Leikittelin rajauksilla ja turkoosilla alaluomella. Meikkikuvat olisi kyllä kannattanut ottaa Leicalla, kun tuosta nyt ei niin hyvin selkoa saa. Tukka puolestaan oli korkealla ponnarilla (olen tykästynyt tähän lookiin sotkunutturan ohella). En jaksanut suoristella...

Tällä kertaa en erikseen luettele, mitä meikkejä käytin, mutta silmämeikki on toteutettu edullisilla markettituotteilla ripsiväriä lukuunottaen (mm. Lumene, We Care Icon). Ripsari on Benefitin. Tänään minulla on ollut joku ihmeellinen ongelma ihoni kanssa, sillä siihen ilmestyi päivän mittaan punaisia fläkkejä. Ihmettelen niitä, koska en ole vaihtanut mitään ihonhoitotuotteita hiljattain tai kokeillut uusia, mutta en saa päähäni mistä ne ilmestyivät. Alkoi tuntua siltä, että sävyttävän päivävoiteen aika alkaa olla ohi ja on aika siirtyä meikkivoiteeseen, mutta se olisi virallisesti syksyn merkki. Tosin haluan läiskät piiloon, joten meikkivoiteeseen siirtyminen taitaa olla ainoa vaihtoehto, jos iho-ongelmat jatkuvat.

Takaisin Tampereelle...

Käytiin Ikeassa tottakai, kun meiltä ei kotikaupungista sellaista onneksi vielä löydy (säästyy rahat, kun ei tarvi useammin käydä). Satoi ihan kaatamalla ja kuvat nappasin autosta, kun en halunnut turmella puhelintani sateessa. Jonkun ressukka-Toyotakin pääsi kuvaan, kun otin kuvan taas ihan summamutikassa :D Joo siis piti Ikeasta ottaa se kuva eikä tuosta autosta....

Tuli taas ostettua vaikka mitä, vaikka varsinaista tarvetta ei ollut. Ihan hyvissä rajoissa kuitenkin, sillä ostettiin pari mattoa (ne tulivat ihan tarpeeseen, koska meillä ei ollut joka huoneessa mattoa), ja kynttilöitä. Lähestyvä syksy aina innostaa ostamaan kynttilään ja löydettiin ikeasta supersööttejä tuoksukynttilöitä. Minä ainakin pidän vahvoista tuoksuista ja toivon, että polttaessa nämä levittävät herkullista tuoksua ympäri asuntoa. Tosin tuota korvapuustien tuoksuista kynttilää pitää hieman rajoittaa, ettei tule oikeasti herkuteltua tuoksun saattelemana.

 Tuommoinen söpö kynttilä tuli myös haalittua koriin :) En millään saan päähäni, millä nimellä tuota kuviota kutsutaan, joten voisiko joku virkistää muistiani?

Ikean jälkeen ajeltiin Koskikeskukseen, jossa käytiin vähän katselemassa paikkoja ja ihmisiä. Syötiin Manhattanilla, mikä toi Helsinkimuistoja mieleen, koska tykkäsin käydä Forumin alakerrassa syömässä.


Tilasin tuttuun tapaan lehtipihvin, mutta se oli tosi kuivaa. Söin kuitenkin kaiken, koska oli hirveä nälkä. Ikean hotdogeista ei ole näläntappajaksi :D


Kicksistä tein reissun ainoan kosmetiikkaostoksen. Olen nykyään todella huono ostamaan mitään meikkejä, koska en tunne tarvitsevani niitä enkä varmaan tarvitsisikaan suurinta osaa mieliteoista. Ostin kuitenkin Make Up Storen eazy cover peiteainenapin (blue), koska olen kyllästynyt Isadoran valokynien peittämättömyyteen ja Ben Nyet lyövät minulle rulliksi silmien alle. Kokeillaan josko tästä olisi toimimaan ja peittämään tummat rinkulat silmieni alla.

Tigerista ostin mansikkapirtelöjauheseoksen, koska vain teki mieli. Tykkään pirtelöistä ja muista herkuista, ja se näkyy vatsamakkaroissa :'( Kunhan saan tämän postauksen valmiiksi, niin menen käynnistämään blenderin.

Oli mukavaa vaihtaa päiväksi maisemia ilman sen suurempia päämääriä. Olen silti sen verran laiska matkustaja, että täysin ilman taka-ajatuksia en olisi lähtenyt päiväreissulle. Paljastankin nyt lopuksi oikean syyn reissuun.

Tarvitsin lisää säilytystilaa meikeilleni ja hyvin toiminut 3x3 lokeron säilytysboxi sai seuraa kolmesta uudesta. Halusin ostaa lisää samanlaisia laatikostoja ja sen vuoksi täytyi lähteä lähimpään Bauhausiin, joka sattui sijaitsemaan Tampereella. Lompakkoni on nyt köyhtynyt maksettuani laatikoista suolaisen hinnan, mutta ainakin meikit ovat nätisti siellä järjestyksessä. Muuten meikkipöytä on vielä sekainen ja tulee vaihtamaan paikkaa, mutta se on sitten ensi viikon projekti. Alan kuitenkin olla voiton puolella! Tuollaiseksi torniksi ne eivät jää, mutta tavarat oli helppo organisoida pikkulokeroihin noin.

On minulla ollut hauska ilta, kun olen saanut järjestellä meikkejä :)) Seuraavaksi olisi vuorossa kosmetiikkavarastojen järjesteleminen paikoilleen. Jos ensin olisi kuitenkin pirtelön aika?

torstai 24. toukokuuta 2012

Kesän 2012 huulet

Jouduin käymään tänään lääkärin vastaanotolla ikävässä toimenpiteessä, ja koska inhoan yli kaiken kaikkea lääkäreihin, sairaanhoitajiin, terveydenhoitajiin, hammaslääkäreihin ja muihin terveysasioihin liittyviä käyntejä, olin mielestäni oikeutettu shoppailemaan itselleni jotain extraihanaa kosmetiikkaa. Anteeksi pitkä edellinen virke.

Unohtaakseni käynnin jälkeisen ikävän olotilan, valitsin tämän:

Make Up Storen ihana korallinvärinen huulipuna Yarn oli valinta, jota en miettinyt paria kymmentä sekunttia kauempaa. Kuva Make Up Storen sivuilta lainattu tästä.

Korallinväriset huulet ovat minusta tämän kesän hittijuttu! Ei tosin ole mitään, mihin voisin pohjata ''tietoni'', mutta minulla on hyvä tunne tästä ;) Uskokaa pois, korallihuulet ne olla pitää kesällä 2012.

Yarn on käsittämättömän ihana sävy ja aivan kuin tehty huulilleni :) Onneksi näitä itsensä hemmotteluun oikeuttavia päiviä tulee aina silloin tällöin! En nimittäin muuten olisi hintansa puolesta (19€) ostanut tätä varmaankaan milloinkaan, vaikka sävy onkin täydellinen. Sokoksella sattui vieläpä olemaan Make A Look -tapahtuma, jolloin sain huulipunan hinnasta -20% alennusta!

Okei myönnetään. Ostokseni eivät jääneet tähän yhteen huulipunaan, mutta pidän ainakin toistaiseksi vielä salaisuutena, mitä muuta mukavaa ostin :D

Muita tänä kesänä koralliin luottavia?

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kulmakarvat vaarassa!

Edellispäivänä ollessani ostoksilla Sokoksessa, minun piti hankkia uusi Make Up Storen Stay In Shape kulmakarvavaha, mutta hylly ammotti tyhjyyttään Stay In Shapen kohdalla. Jopa testeri oli poistettu. Etsin heti myyjän käsiini ja kysyin, että onko tuote väliaikaisesti loppu, mutta vastaukseksi sain, että se on poistunut kokonaan valikoimasta. Voi ei! Ja omani on ihan lopussa. Miksei kukaan kertonut aiemmin, että olisin voinut ostaa näitä varastoon?

Kuva Make Up Storen sivuilta
Mistä löytää korvaava tuote? Kysyin myyjältä, mutta hän ei keksinyt, kuin Lumenen väriä sisältävän geelin. Haluan värittömän vahan :( Stay In Shapea saattaa vielä saada joistain Make Up Store liikkeistä, mutta eipä niitä ole lähelläkään paikkaa, jossa asun. On vaikea sanoa hyvästit hyvälle ystävälle.

Pohja näkyy pelottavasti
Pitää käyttää loppu vaha reunoilta säästellen, kunnes keksin, mitä tehdä asialle. Nyt tarvinkin apua, jos siis tiedät jonkun hyvän tuotteen, joka pitää kulmakarvat kurissa, niin kerro ihmeessä! Aika alkaa käymään vähiin :D

Kynsillä on muuten Color Clubin Pardon My French sarjan Oh Naturale ja sen päällä glitterinen Turn The Other Chic, jos haluatte tietää. Aika pirtsakka mandariinia muistuttava väriyhdistelmä :)