torstai 7. heinäkuuta 2016

Mummolakka

Helmerin perältä löytyy välillä vaikka mitä ja yksi päivä törmäsin erääseen lakkaan, jota en muista aikaisemmin tavanneeni. Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, jos lakka joutuu laatikon perälle, siinä on oltava jotain vikaa. Make Up Storen kynsilakat eivät koskaan oikein ole vakuuttaneet minua, vaikka alepöydästä löytyykin välillä tosi ihania sävyjä.


Laatikon perältä löytyi Tyra, joka näyttää varsin mainiolta sävyltä mummuikäisille. Ainakin minun mummolla oli aina tällaisia sävyjä kynsissä eikä mitään muuta, joten siksi mummovibat. Kaikki ovat tosin sanoneet, että näytän mummultani ja nyt kun hiuksetkin ovat grannyt, eikös minun kuuluisikin käyttää tällaisia lakkoja? Lisäsin kultaiset viivat ja pisteet kokeillakseni voiko lopputulosta muuttaa vähän nuoremmaksi. Jotain se teki asialle.


Itsekin ihmettelen, miksi otin kuvat ja tein postauksen sävystä, josta en edes kovasti pidä, mutta halusin kai sanoa, että tämä kynsilakkamassahan on huippuhyvä! Levittyi tosi kivasti ja lähes itsestään siististi. Suti oli hyvä ja sillä sai tehtyä tarkkaa jälkeä ja lakka kuivuikin tosi nopeasti. Shimmeriä minun makuuni sopivasti ja eniten hämmästelin peittävyyttä. Kuvassa lakkaa vain yksi kerros. Yleensä laitan kaksi tai kolme, mutta tällä kertaa tuli sellainen fiilis, että yksi riittää. Omat kynnet hieman kuultavat läpi, mutta eivät minun makuuni liian häiritsevästi. Tuostakin pikkuviasta pääsisi levittämällä sen toisen kerroksen, eikä tämän tyyppisissä lakoissa ole edes itsestäänselvyys, että toinen kerros riittäisi. Make Up Store yllätti tosi positiivisesti! 

Onko joku muu mummoillut viimeaikoina?

2 kommenttia:

  1. Minä mummoilen mummovaaleanpunaisilla ;) tämä lakka on nätti vaikkei ole lämpöisyytensä puolesta minun värini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun me ollaan mummoja, niin muodostetaan uusi perinne, että mummoilla on aina räikeitä ja koristeltuja kynsiä, eikä vaan vaaleanpunaista ;)

      Poista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)