Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. syyskuuta 2012

Haaste!

Haastoimpa itseni Syyskuun ajaksi vähentämään kosmetiikkamäärää. Haasteen ideana on, että Syyskuun aikana saan ostaa vain sen verran uusia tuotteita, kuin olen saanut kuun aikana kulutettua loppuun. Tällä tavoin yritän jarruttaa varastojeni kasvamista edes hetkeksi.

Laskin haasteesta pois jenkeistä tilatut tuotteet, sillä tulli alentaa rajojaan ensi vuoden alusta, joten veroja joutuu maksamaan Euroopan ulkopuolisista tilauksista herkemmin. En toki halua kiertää haastetta tahallisesti, mutta minusta ei ole järkevää tämän haasteen takia maksaa veroja tuotteista, jotka tulisin varmasti myöhemmin hankkimaan.

Tämän haasteen myötä haastan myös kaikki muut vähentämään ylimääräisiä kosmetiikkahankintoja ja kuluttelemaan vanhoja tuotteita loppuun! :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Liikkis vaaleanpunainen

 Käytän silmälaseja kerran viikossa ja omani sattuvat olemaan pinkit, joten mikäs niille paremmin sopisikaan kaveriksi, kuin liikuttava vaaleanpunainen silmämeikki.


 Pidän yhtäaikaa sekä hempeistä, että näyttävistä meikeistä, joten valitsin vaaleanpunaiseen ja puuteriin sopivan kimaltavan eye linerin.

Tummia kuvia :/

 Tapanani on käyttää myös valkoista kynää alaluomen vesirajassa, sillä silmälasit pienentävät silmiä ikävästi ja niin saan silmäni näyttämään edes vähän isommilta. Tähän meikkiin en ole rajausta tehnyt.

Avonin tuotteilla mennään pitkälti

 Urban Decayn eyeshadow primer on ihan must, jos ei halua, että meikki valuu luomivakoon. Avonin 8-in-1 paletin ostin ihan tuon vaaleanpunaisen takia, mutta se sisältää myös muita kauniita ja helposti levittyviä värejä. Avonin glimmerstick diamonds eye linereita minulla on kolme, mutta haluaisin koko sarjan, sillä rakastan kimalteita eikä näitä tarvitse teroittaa. Meikissä on käytetty sävyä sugar plum. Ja lopuksi tietenkin rakas 24k Gold mascara, joka alkaa olla jo kuiva :( Tein sellaisen huomion, että tässä kaunokaisessa alkaa kimalteet näkymään paremmin, kun se alkaa lähestyä loppuaan. Uutena en huomannut siinä yhtään hippusia, mutta nyt niitä alkaa olemaan jo ärsyttävän paljon ja ripset ovat ulkona auringon paistaessa aika bling blingit.

  
Kuvasin vielä luomivärien sävyt tarkemmin.

Ja molemmat silmät vielä.

 Täytyy alkaa oikeesti tekemään jotain noille laiskoille silmille. Tämä ei käy päinsä! :D

 Piristääkö vaaleanpunainen kenenkään muun syksyä? Vaikuttaako silmälasikehysten väri tai muoto tekemäänne meikkiin?

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kaamosmasennuksen ehkäisy!

 Syksy on tulossa ja illat vain pimenevät. Kesällä riitti energiaa ja pystyi melkeimpä elämään valon voimalla, mutta nyt olen huomannut taas vaipuvani iltaisin sohvalle katsomaan telkkaria ja napostelemaan kaikkea turhaa. Pahuksen syyskuu! Onneksi olen hyvissä ajoin varautunut valon vähenemiseen ja vieraillut Lushin myymälässä hakemassa mieltä piristäviä tuotteita :)

Rakastan tätä käsintehtyä huulikuorintaa!


 Mikäs sen ihanampaa kuin antaa huulille päivittäin kunnon sokerihieronta. Tämä karkkipurkalta tuoksuva sokeriseos vie kielen mennessään ja lopuksi huulia voikin vähän nuolaista :) Tämän jälkeen huulirasvakin imeytyy paremmin ja huulet tuntuvat kosteutetuilta koko päivän. Ehdoton mielen sekä huulien virkistäjä!

Rockstar vadelmasaippua

 Olen jäänyt koukkuun tähän ihanuuteen, enkä halua enää käyttää perinteisiä suihkusaippuoita. Kuvassa saippuaa on juuri käytetty ja siksi se on hieman vaahtoinen. Annan palan aina kuivua hyvin pesujen välissä.

  Aluksi vihasin saippuan tuoksua, joka täytti koko kylpyhuoneen, mutta nyt hieman tottuneena tykkään käydä kylppärissä ihan vain tuoksun vuoksi. Saippua on mielestäni aika pesevä, enkä tiedä voiko sitä käyttää kovilla talvipakkasilla ihon kuivumisen takia, mutta vielä iho ei ainakaan ole huutanut kosteutusta. Oikeastaan pidän melko pesevistä saippuoista, jotta tunnen varmasti olevani puhdas, mutta ihon kiristelemiseen vedän rajani, eikä tämä ole vielä lähelläkään sitä. Tuoksu on kyllä jotenkin mennessään vievä. Tuo mieleen My Little Ponyt lapsuudesta :)

 Ja huomatkaa kynnet kuvassa. Elämäni toinen Konad koristelu! En ole hyvä näissä kynsijutuissa, mutta tykkään yrittää kaikenlaista ja tällä kertaa tuli sitten tällaiset. Ehkä hieman talviset kynnet vai mitä?

 Lakkoina käytin:

* Mavala, White
* Konad special nail polish, Light gray
* Mavala, Minute quick-finish

 Ja koristelut tehty Konadin M2 laatalla.