Koulussamme opetus etenee yleensä siten, että opettaja puhuu ensin hieman teoriaa aiheesta ja alkaa sitten tekemään demomeikkiä, jonka tulemme joko kopioimaan tai omalla tyylillämme toistamaan. Tintti on tehnyt ylläolevan meikin meille demoksi ja tällä kertaa meidän ei tarvinnut tehdä identtistä kopioita häämeikistä. Minulla on näköjään ollut kamerassa päällä jokin ihmeellinen neliöasetus, mikä häiritsee minua itseäni, ja jonka tajusin korjata vasta muutama päivä myöhemmin (loistava kuvaaja kun olen).
Häämeikki on yksi haastavimmista meikeistä siinä mielessä, että se on sekä asiakasmeikki, että kuvausmeikki. Sen tulee siis olla asiakkaalle mieluinen ja tuntua omalta, mutta myös samalla toimia valokuvissa. Yleensähän hääpari kuvataan ja sitä kuvaa sitten katsellaan sängyn yläpuolella kymmeniä vuosia. Ottakaa naimisiinmenevät naiset huomioon kuvissa myös se, että miehet näyttävät rinnallanne melko hassuilta, jos vain morsian on meikattu kuvaa varten. Miehelle pitää tehdä myös luonnollinen meikkipohja, jos ette halua näyttää kuuluvanne kuvassa eri maailmoihin. Meikatulta ei tarvitse näyttää, mutta sulhasen ehostus on oikeasti välttämätön, jos haluaa saada sellaisen kuvan, mitä kehtaa myöhemminkin katsella. Morsiamen meikkipohja on raikas, mutta kestävä, ja jos kuvat otetaan ulkona, niin liian voimakas meikki näyttää valojen takia huonolta.
Varjostuksia käytetään häämeikeissä harvoin, mutta kasvojen korkeimpia kohtia sen sijaan on kaunista korostaa. Tintti vinkkasi, että NARSin Cobacabana sticki toimii upeasti tuomaan valokohtia esiin. Itselläni tätä tarkoitusta ajaa MUFE:n Uplight geeli. Hankin häämeikkejä varten pakkiin myös MUFE:n vihreän primerin, koska tunteet nousevat morsiamilla aina pintaan ja punastus iskee helposti. Kyynelten varalta käyttäisin ainoastaan vedenkestävää ripsiväriä.
Ylläoleva meikki on minun harjoitusversioni häämeikistä. Meille
opetettiin häämeikki aikalailla opintojen alussa, jolloin olin vielä
aika hidas meikkien tekijä, joten minulta loppui aika kesken. Olisin
halunnut vielä tuhertaa ja syventää luomivaon varjostusta ja huulet
jäivät meikkaamatta. Kysyessäni ''morsian'' taisi itse toivoa vihreää
silmämeikkiä, mutta tällainen ''promeikkajaa'' ei tietenkään ota
asiakkaan toivetta huomioon, vaan tekee mitä itse lystää :D ''Äh ei
mitään vihreää, sininen sopii paljon paremmin sun pukuun!''. Nyt varmaan
kukaan ei uskalla tulla minulle häämeikkiin :D Ei vaan, tottakai
oikealle asiakkaalle tekisin hänen toiveidensa mukaisen meikin. Tosin
jos joku tummatukkainen morsian haluaisi vahvan silmämeikin sekä vielä
kunnon punaiset huulet, niin ehkä siinä vaiheessa ehdottaisin, jos
kokeiltaisiin jotain muuta. Paitsi, jos kyse olisi Paula Koivuniemestä.
Nyt löysin vain negatiiviset puolet tekemästäni meikistä, mutta en minä nyt sitä mieltä ole, että se olisi ollut aivan surkea, vaikka aika loppuikin kesken. Mielestäni meikkipohjasta tuli aivan ihana! Posket ovat ihanan hehkuvat, sillä olen käyttänyt voidemaista ja puuterimaista poskipunaa yhdessä. Tietysti nätti mallikin saa meikin näyttämään hyvältä :)
Jos mieltä muuten askarruttaa jokin asia häämeikkiin liittyen tai muuten vain mieleesi juolahti tämän postauksen myötä jotain, niin saa kysyä. Tähän postaukseen ei tietystikään ole ahdettu koko tietämystäni häämeikkiin liittyen. Saa kysyä sekä asiakkaan, että ammattilaisen näkökulmasta :)