Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elf. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elf. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Asphyxia

Aikoinaan tilasin HQHairilta Urban Decayn Asphyxia luomivärin ihan vahingossa, sillä luulin tilanneeni toisen sävyn. Ihastuin kuitenkin Asphyxiaan ensi näkemältä ja sen jälkeen se on ollut yksi aarre kokoelmissani!

(Anteeksi olisi voinut vähän siistiä luomiväripölyä)

Asphyxia on kaunis laventelinsävyinen shimmer duotone, joka heijastaa sinistä. Älyttömän ihana sävy ja ihan ainutlaatuinen minun kokoelmassani, josta ei muutenkaan hirveän montaa duotonea löydy. Pigmentti on tuttua UD laatua eli väriä irtoaa reippaasti luomelle, mutta Asphyxiaa pystyy käyttämään vähän hennomminkin ja se on helppo häivyttää.

Tekemäni meikki ei tuo kuvassa esiin duotone heijastavuutta, mutta livenä se on selvästi havaittavissa. Tässä meikissä olen käyttänyt Asphyxiaa liikkuvalla luomella ja

tästä MAC paletista (joka nähtiin myös edellisen postauksen videolla) ylävasemmalta Orbia kulmaluulla sekä varjostukset Shadowy ladylla (oikea ala). Sisänurkassa e.l.f.in mineraaliluomiväri Innocent. Rajaus UD 27/7 Glide-On eye pencil sävy Smoke. Luomien pohjustus UDPP. Ripsivärinä Lumenen Truly Bold & Curly.

Mitäs tykkäätte Asphyxiasta?

perjantai 30. elokuuta 2013

Edellispäivän lätty

Taas tuli pieni tauko kirjoittelulle, mutta hyvästä syystä. Aloitin uudessa työpaikassa ja voimat ovat menneet uuden opetteluun. Vapaapäiviäkin saisi olla vähän useammin :P Eilen laskeskelin, kuinka monta projektia minulla on tällä hetkellä menossa. Totesin, että en pysy enää kaikessa niin hyvin perässä kuin ennen. Sosionomiopiskeluaikoina minulla oli paljon vapaa-aikaa tehdä kivoja juttuja, vaikka kävin samalla töissä, mutta nyt täyspäiväisenä työssäkävijänä tuntuu, etten ehdi kuin käymään kaupassa ja kuntosalilla. Toivottavasti tähän työhön saisi pian sellaisen rutiinin, ettei vapaa-aikaa tarvisi kuormittaa työasioiden ajatteluun. Alkuvaihe on raskas.

Tällä hetkellä minua inspiroi blogini synttärit :) Huomenna Ripsarit Poskilla täyttää kaksi vuotta, jonka kunniaksi järjestän pienen arvonnan blogin lukijoille. Jos et siis ole vielä lukija, niin nyt kannattaa liittyä, koska se on yksi ehto arvontaan osallistumiselle. Tänään en kuitenkaan vielä paljasta arvontapalkintoa.

Mennään edellispäivän lättyyn:

Vapaapäiväni kunniaksi jaksoin laittautua, kuitenkin neutraalisti Naked paletilla. Olen käyttänyt vuoden 2013 Nakedia ainoastaan asiakasmeikeissä, mutta nyt teki mieli kokeilla itsellekin pitkästä aikaa. Tuntuu, että ihastuin siihen uudelleen, vaikka sainkin muutaman hileenropinan poskelleni Sidecarista.

Kahdella sävyllä sai ihan kivan meikin aikaisesti. Käytin Sidecaria sekä Toastedia, joten meikistä ei tullut niin perusruskea, kuin Nakedilla monesti. Rajaukset tein e.l.f.in cream eyelinerilla (sävy coffee), jota jouduin hieman elvyttämään Inglotin Duralinella, jonka vuoksi siitä tuli myös kestävämpi. Kulmaluuta korostamaan käytin Isadoran keväthittiä eli highlighter kynää, joka on yksi suosikeistani nykyään. Alaluomen vesirajalla Isadoran inliner sävy blonde ja ripsivärinä Benefitin Bad gal lash, jossa on ihan megaiso harja!

Naked on ollut kyllä yksi parhaimpia luomiväriostoksiani ja pitkään olen haaveillut ostavani myös Naked basicin. Toisaalta omistan Inglotilta vastaavia sävyjä, jonka vuoksi en ole basicia vielä hankkinut, mutta haaveilen silti. Basic taitaa itseasiassa olla ainoa luomiväripaletti, jonka haluaisin vielä itselleni, koska muuten minulla on niin paha luomiväriähky, ettei ole nähty. Työpäivisin harvoin edes käytän luomivärejä, mutta rajauskynät ovat useasti käytössä. Tavallisena suomalaisena naisena ripsiväriä en jätä koskaan laittamatta :D

Eipä kummempia tällä kertaa.. Käykää ihmeessä kurkkimassa huomenna blogia, sillä pistetään arvonta pystyyn ;)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kyllä mä niitä oikeasti käytänkin!

Kuulen usein, että omistan liikaa kynsilakkoja ja vähempikin riittäisi. Välillä määrä ahdistaa minua itseänikin ja olenkin ehdottoman tiukassa kynsilakkojen ostokiellossa. Minulle kävi tässä joku päivä repsahdus ja menin hankkimaan yhden uuden kynsilakan, koska se vaan oli niin nätti. Kotona huomasin, että minulla oli jo ennestään tismalleen sama lakka käyttämättömänä. Siinä vaiheessa potkaisin itseäni kuvainnollisesti takamukselle ja päätin olla jatkossa huolellisempi. Tykkään siitä, että pakistani löytyy paljon erilaisia sävyjä eri vivahteilla, mutta tismalleen sama lakka tuplana, joka ei ole edes mikään keräilyharvinaisuus tai muuten erikoinen? Nou nou.. Katsotaan sitten kun se sata lukijaa täyttyy joskus bloggerin kautta, että mitä pistän teille arvonnassa jakoon. Kynsilakkoja ainakin luvassa :D (Käyttämättömänä tietenkin)

Olen mestari tekosyiden keksijä, mitä kosmetiikan ja meikkien ostamiseen tulee, ja taas minulla olisi yksi hyvä syy painella lakkaostoksille:

Tyhjä pullo again! Kyllä mä niitä oikeasti käytänkin! Sisimmässäni suorastaan polttaa lähteä kaupoille hakemaan käytetylle lakalle seuraajaa. Varsinkin, kun näin MaaLilla-blogissa ihanan Essien lakan, joka on tismalleen saman sävyinen loppuneen Mavalan Madridin kanssa. Kukkaroni nyörit pysyvät kuitenkin ehdottoman kiinni tyhmyyteni takia ja nyt on pärjättävä ilman puhtaan punaista lakkaa (tai ehkä kannattaisi tutkia pakki läpikotaisin, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sieltä löytyisi tismalleen samanlainen.....).

Madrid on yksi kauneimpia kynsilakkasävyjä, joita tiedän. Jos saisin valita vain yhden sävyn, jota käyttäisin kynsilläni koko loppuelämäni, niin se olisi tämä. Raapiessani viimeisiä hiluja pullosta, ei lakkauksesta tullut kovinkaan nätti tai tasainen ja pari kolme viimeistä sormea meinasivat jäädä ilman lakkaa. Sain kuitenkin jonkun epämääräisen lakkakerroksen pikkurilliinkin, mutta toisesta kerroksesta lakkaa ei voinut edes haaveilla. Siksi tulos jäi vähän läpikuultavaksi ja yritin pelastaa röpelöistä pintaa e.l.f.in Golden Goddesilla. Pelastus toimi, eikä tuosta kuvasta juurikaan huomaa kuinka hirveiltä kynnet näyttivät ennen glitterlakkaa. En laittanut päällyslakkaa, joten kohta kaunis Madrid on enää muisto vain.

Ja tänään aloitin uuden lakkaprojektin, kun bongasin jälleen potentiaalisen ehdokkaan :D Hiljaa hyvä tulee, kunhan nyt en vahingossakaan enää lankea..

tiistai 27. marraskuuta 2012

Kullanhohtoa hohtokeilauksessa

En ole ollut hohtokeilaamassa varmaankaan sitten lukion, joten lähdin mielelläni mukaan, kun ystäväni Jane ehdotti, että menisimme hohtokeilaamaan ja ottaisimme miehet myös mukaan. Iltaa varten täytyi tietysti kehitellä joku tilaisuuteen sopiva meikki ja turvauduin aina toimivaan Urban Decayn Naked palettiin.

 Käytin liikkuvalla luomella enimmäkseen kultaista Half Bakedia ja tummensin ulkonurkkaa Darkhorsella ja hieman myös tummalla Creepillä. Luomivakoon käytin jotain randomia ruskeaa toisesta paletista. Kulmaluulla ihanainen Virgin. Rajaus on tehty e.l.f.in creme eyelinerilla (sävy Coffee) ja ripsivärinä Lumenen Sensitive Touch. Sisäkajalina toimii uskollisesti Lancomen kynäkajal.

Inhoan tällaisia illalla otettuja kuvia, koska valaistus on huono. Eipä ole kyllä muutenkaan ollut hurraamista päivänvalossakaan viime aikoina :) Ja jos joku ihmettelee noita valorinkuloita silmissä, niin meikkipeilissäni on valot päällä.

En tiedä mikä Naked kausi minulle on yhtäkkiä tullut, mutta olen käyttänyt sitä useasti kotiinmuuton jälkeen. En jostain syystä tällä hetkellä riemastu kovin värikkäistä meikeistä, eikä lempparini sininenkään ole meikeissä näkynyt. Yhtenä päivänä tein vihreän meikin, mutta otin sen pois, koska näytin mielestäni menninkäiseltä. Se päivä ei kylläkään mennyt muutenkaan ihan putkeen, koska tein meikkejä yhteensä neljä ennen kuin olin ''tyytyväinen'' :D Meikeissä ei ollut mitään vikaa, mutta ei ihmistä voi pakottaa olemaan värikäs, jos ei tunnu siltä.

Pyysin äitiäni tekemään minulle Nälkäpelistä inspiroituneen lettikampauksen hohtokeilausta varten. Täytyy kyllä sanoa, että on se äiti vaan niin kätevä käsistään <3 En itse pystyisi tekemään tällaista itselleni, enkä tiedä pystyisinkö muillekaan. Ja joo, mulla ei ole vihreät eikä keltaiset hiukset, vaan se on tuo kämänen valaistus.

Sain muuten Janelta kokeiluun Diorin eye designer paletin, koska hänestä tuntui, että luomivärit eivät ole yhtä pigmenttisiä, kuin Dior luomivärien kuuluisi olla. Testasin palettia viime viikon aikana ja palataan siihen erillisen postauksen muodossa!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Pirteä pinkki rajaus

Saatan ehkä vähän arastaa räiskyvän pinkkejä luomivärejä, vaikka niillekin löytyy aikansa ja paikkansa. Kirkuvan pinkki rajausväri sen sijaan sopii piristämään arkea mainiosti.

Viime aikoina olen käytellyt pinkkiä rajausta myös siten, että olen tehnyt ensin ripsen tyveen mustan rajauksen ja vasta sitten pinkin. Lopputulos on melko erilainen (vaikka ei ehkä uskoisi), mutta musta rajaus selkiyttää hyvin meikkiä. Tässä meikissä en käytä tekoripsiä, mutta jos käyttäisin, niin tekisin ensin mustan rajauksen, jotta tekoripsien ranka ei erottuisi niin selkeästi.

Jos kiinnostaa, millaisen meikin valitsin Makerin pääsykokeisiin, niin se oli juurikin tällä samalla kaavalla tehty :)

 Käytetyt tuotteet:

* Urban Decay Eyeshadow primer potion
* e.l.f. All Over Stick sävy Pink Lemonade
* The Body Shop solonappi nro 26
* Avon neljän luomivärin paletti Aquadelic (ei myydä enää)
* Inglot 119 Rainbow
* Gina Tricot nestemäinen rajausväri Bright Rose
* NYX Rainbow glitter nestemäinen rajausväri
* Lancome Hypnose Drama mascara


lauantai 29. syyskuuta 2012

Epäonnea

Sain eilen tietää, että asuntoomme on tullut vesivahinko ja meidän pitää muuttaa itsemme pois viikonlopun aikana. Hip hurraa, tämä on jo kolmas vesivahinko 2 ja puolen vuoden sisään. Pitäisikö alkaa lottoamaan? Kaikki vesivahingot ovat vieläpä olleet kolmessa perättäisessä asunnossamme, joten en enää voi edes sanoa, että olisin asunut asunnossa, jossa ei olisi ollut vesivahinkoa. En olisi kaivannut enään yhtään lisätyötä, enkä ole vielä toipunut järkytyksestä, että meiltä viedään taas kerran yhtäkkiä koti alta. Ei auta itkut, vaan on pakko sopeutua :( Saas nyt nähdä miten blogin käy, sillä todennäköisesti pääsen muuton takia käyttämään nettiä vain harvoin, eikä minulla ole aavistustakaan, kauanko korjaustyöt kestävät.

Kaiken lisäksi olemme lähdössä Portugaliin tiistaina, eikä ole matkafiilistä yhtään. Tarkoituksenani on vielä postata matkameikit ja kosmetiikka, sekä Sokoksen 3+1 päivien shoppailut, mutta niiden jälkeen en yhtään tiedä, milloin blogi päivittyy seuraavan kerran. Toivottavasti olette kärsivällisiä ja jaksatte odottaa, sillä kaikki asiat tuntuvat olevan päälaellaan juuri tällä hetkellä..

Haluan näyttää teille vielä tänään yhden meikin, jonka tein pari viikkoa sitten.

Tässä meikissä yhdistyy kylmä sekä lämmin. Yleensähän tapanani ei ole yhdistää näitä, mutta halusin kokeilla, mitä siitä syntyy.

En muista taas yhtään, mikä tuo ruskea luomiväri on, mutta ajattelisin sen olevan The Body Shopin ruskea solonappi yhdistettynä Lorkun Golden Beigeen. Ruskea rajaus on e.l.f.in cream eyeliner sävy Coffee ja sininen rajaus Avonin Glimmerstick Diamonds sävy Twilight Sparkle. Valkoinen sisäkajal Avonin Pencil Play sävy white ja ripsivärinä Lancomen Hypnose Drama.

Aluksi meikki näytti minusta ihan superoudolta ja ajattelin, että minun täytyy pestä naama, jos meinaan lähteä ulos. Totuin siihen kuitenkin aika nopeasti ja aloin enemmänkin tykätä siitä! Tämän kokeilun jälkeen en ole tehnyt vastaavia meikkejä, mutta jos haluan tehdä jonkun piristävän meikin vaihtelun vuoksi, niin tämä on hyvä siihen :)

torstai 27. syyskuuta 2012

Pusut kuivattaa

Ilmat vaan kylmenevät ja pyöräily alkaa tuntua jo ikävältä. Normaalisti kuljen autolla, mutta tänä syksynä olen tehnyt ympäristöteon ja pyöräillyt paljon. Kuntokin on kivasti noussut, kun on tullut käytyä kuntosalillla ja jumpissa 3-4 kertaa viikossa. Olen muuten aina pitänyt vedenkestäviä ripsivärejä turhana, mutta nyt olen alkanut harkita sellaisen hankkimista, koska pyöräillessä meikki ei pysy niin freesinä, kuin autolla paikasta toiseen siirryttäessä. Katsotaan sitä kuitenkin ensi kuussa, sillä pitkitän sen hankkimista syyskuun haasteen vuoksi. (Fuskaamista? No jaa..)

Syksy tuo tullessaan myös yhden asian, josta en pidä yhtään ja se on huulten kuivuminen. Huulirasvaa on muistettava käyttää päivän mittaan sekä joka yö laitettava paksu kerros, jotta huulet pysyvät edes jotenkin pehmeinä.

Tämmöisellä arsenaalilla minä lähden nyt sitten taistelemaan tätä kuivuutta vastaan ja saatan vielä vahvistaa taistelun varrella armeijaani!!

Tuo e.l.f.in huulirasva (ylin) on jo pian lopuillaan ja tarvitsisi katsoa sille joku hyvä seuraaja. Avonin hoitavaa huulirasvaa käytän öisin ja MNY My Balmit ovat päivällä käytössä. Omistan joka sävyä yhden, mutta vaaleanpunaisia kaksi. Hamstrasin näitä joku aika takaisin Pick n Paysta, sillä siellä (täällä meillä) niitä vielä myydään ihan pokkana, vaikka uutta tavaraa ei ole tullut ainakaan puoleen vuoteen. Kuluttajana oletan, että normaalihintaisena ostamani tuote on uusi, joten siksi en ostakaan kyseisestä kaupasta mitään kosmetiikkaa, koska ne ovat varmasti seisseet hyllyissä vuosikausia. Nämä MNY:t uskalsin ostaa, sillä sarja tuli muistaakseni myyntiin vasta n. vuosi sitten, joten ihan hyviä nämä vielä ovat, koska olivat avaamattomia (tai ainakin oletan niiden olevan avaamattomia, vaikka vain yhdessä oli sinettitarra!!). Oikein vihastuttaa tällainen ajatus, että tuotteita pidetään hyllyssä tasan siihen asti, kunnes ne myydään, eikä vanhoja tai rikkoutuneita tuotteita heitetä hävikkiin. Alekorista löytyvät rikkinäiset luomiväripaletit ja mössöksi menneet huulipunat -50% alennuksella, että sellaista. Nekin ovat heidän mielestään vielä myyntikelpoisia, mutta en usko, että kukaan maksaa puolta hintaa luomivärin murusista tai huulipunasta, joka näyttää olleen kissan leluna.

Huoh! Anteeksi tämä avautuminen, sillä tarkoituksenani oli tehdä hyvän mielen postaus huulirasvoista :D Millaisin varusteluin te lähdette tänä syksynä liikkeelle? Saa myös vinkata hyviä huulirasvoja, koska osto tulee välttämättä eteeni aika pian.

Ja ainiin! Älkää unohtako huulten kuorimista, sillä se on oikeasti merkityksellistä huulien ihon uusiutumisen ja pehmentymisen kannalta :) Hauskaa viikonloppua kaikille!

perjantai 17. elokuuta 2012

Pretty.fi ja e.l.f. saalis

Videota pitkästä aikaa. Toivottavasti viihdytte seurassani :)


Videolla mainitut tuotteet:
* Coastal Scents Radiant palette
* Urban Decay Grifter eyeshadow
* e.l.f. Cream eyeliner sävy Coffee
* e.l.f. Eyebrow Treat & Tame sävy Light
* e.l.f. Mascara wands x 12
* e.l.f. Mineral eyeshadow sävy Innocent
* e.l.f. Nail Polish sävy Golden Goddess

Lisäksi tilasin Coastal Scentsin 22pc sivellinsetin, mutta sen esittely olisi tuplannut videon keston :p Jos haluatte kuulla sivellinsetistä arvostelua niin kommenttia vaan.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Reissumeikit

Viikonloppureissu meni kaikin puolin mukavasti ja kävimme mm. Suomenlinnassa :) Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi ei se paljoa haitannut. Kotikulmilla oli nimittäin vielä huonompi ilma :P

Asetin itselleni tavoitteeksi ottaa meikkejä mukaan vain minimimäärän, koska suurta määrää on turha raahata parin päivän ajaksi mukaan ja tiesin ostavani meikkejä lisää matkalla.

Ja tässä olisi mun matkameikit!

Pärjäsin hyvin sävyttävällä kosteusvoiteella (ei kuvassa), jonka lisäksi otin mukaan Avonin MagiX meikinpohjustusvoiteen, joka tasoitti ihoa vielä kosteusvoiteen jälkeen. Pieniä ihon virheitä varten otin mukaan L'orealin mineraalipeiteaineen, Lumenen Red Neutralizerin, Stagecolorin Under Eye Coverin sekä Lumene Natural Coden mineraalikivipuuterin. Meikkipohjani oli siis kevyt, sillä laitoin peiteainetta vain silmänalusille ja nenän ympärille. Puuteria käytin vain Under Eye Coverin kiinnittämiseen.

Kulmia varten minulla oli mukana Dermosilin kulmakynä (sävy fair) sekä NYXin kynämuotoinen kulmakarvavaha. Kiitos vaan mukavalle lukijallemme, joka kertoi minulle tuon tuotteen olemassaolosta. Olen täysin riippuvainen siitä nykyään :D

Poskia varten otin TBS Lily Colen voidemaisen poskipunan ja jätin suosiolla kaikki kasvojen varjostus- ja korostustuotteet kotiin. Halusin myös pärjätä vain parilla siveltimellä, mikä rajoitti hieman mahdollisesti mukaanotettavia tuotteita.

Silmämeikin tekoon otin UDPPn, TBS:n luomivärinapin (sävy 26) sekä UD:n Walk of Shame luomivärinapin. Kylläpäs nyt lyhentelen paljon. Toivottavasti ei haittaa! Silmien rajaukseen Eliten musta nestemäinen tussirajauskynä ja Avonin halpa mascara.

Huulille e.l.f.in  Mineral Moisturising Lip Tint spf 8 sävy Cherry, e.l.f.in Therapeutic Conditioning Lip Balm sävy Stawberry Crème sekä Dermosilin huulikiilto sävy Classic Rose.

Miten suoriuduin mielestänne tehtävästä ottaa mukaan vain minimimäärä meikkejä? 

Kaikkia tuotteita tuli käytettyä, joten mikään ei tuntunut turhalta mukana. En myöskään jäänyt kaipaamaan muuta kuin tummansävyistä luomiväriä, jolla olisi voinut tehdä varjostusta luomivakoon. Tosin pärjäsin hyvin yksinkertaisemmallakin silmämeikillä ja olisin varmaan hukannut vain hyvää loma-aikaa, jos olisin alkanut väsäämään monisävyisiä silmämeikkejä.

 Omasta mielestäni suoriuduin hyvin, vaikka periaatteessa jotain noistakin olisi voinut jättää pois ilman, että olisin alkanut ahdistua.