tiistai 13. toukokuuta 2014

Kun joutuu olemaan joku toinen...

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen aion avautua teille eräästä ulkonäköasiasta. Ehkä myös näköasiasta :) Pohjatietona kerrottakoon, että olen melko likinäköinen ihminen ja minulla on piilareissa vahvuutta -1.75 molemmissa silmissä (laseissa silmäkohtaisemmat vahvuudet ja korjaukset). Vahvuutta ei ole mitään mielettömän suurta määrää, mutta käytännössä en pärjää ilman linssejä kuin kotona. Olen saanut silmälasit muistaakseni 12-vuotiaana, jolloin käytin niitä satunnaisesti, mutta 15-vuotiaana otin lasit päivittäiseen käyttöön. Silloin mietin, miten en ole tajunnut pitää niitä aina päässä, koska elämä kirkastui ja helpottui niin suuresti. Vahvuutta oli kyllä tuolloin vähemmän, mitä nykyään.

Piilolinssit houkuttelivat paljon etenkin teininä, mutta arkana ihmisenä en koskaan uskaltanut niitä hankkia. Silmään koskeminen tuntui ajatuksena ällöttävältä ja aralta. 2010 myöskin likinäköinen siskoni hankki piilarit, jolloin minäkin uskaltauduin kokeilemaan. Ajatus hyvästä näöstä ilman silmälaseja tuntui unelmalta. Koskaan aikaisemmin en voinut käyttää aurinkolaseja, meikkien piti sopia kehyksiin, leffaa ei voinut katsoa poski tyynyllä, koska kehykset ottivat vastaan ja nenään tuli painaumia. Silmälasit ärsyttivät minua tolkuttomasti ja päätin kohdata pelkoni ja opetella tottumaan sormen kosketukseen silmässä.

Piilolinssien hankkiminen ei kuitenkaan ollut minun kohdallani ihan piece of cake. Olin aivan uskomattoman arka, ja linssien laittoa ja pois ottamista piti harjoitella optikon kanssa. Kävin harjoittelemassa yhteensä kolmena eri kertana ennen kuin sain linssit mukaani liikeestä. Kahtena ensimmäisenä kertana poistuin kotiin itkien ja valmiina luovuttamaan, koska petyin itseeni. Halusin piilarit niin kovasti ja pelkäsin, että en opi niiden laittamista ja pois ottamista ikinä. Onneksi optikko oli kannustava ja ymmärtäväinen. Kun vihdoin poistuin linssien kanssa kotiin, olin yhtä aurinkoa ja kiersin vielä vähän pitemmän matkan kotiin, koska näkeminen ilman laseja oli niin hienoa :D

Vappu 2014

Aluksi linssien kanssa oli melkoista räpeltämistä ja saattoi helposti kulua puolikin tuntia ennen kuin molemmat linssit olivat silmässä tai pois. Nykyään linssit ovat niin automaattinen aamu- ja iltarutiini, ettei siihen mene kuin joitain kymmeniä sekunteja, kun ne ottaa ja puhdistaa. Silmät tottuvat nopeasti ja minulla on se etu, että silmät ovat sen verran suuret, ettei tarvi edes laskea luomea saadakseen linssit paikoilleen. Riittää, kun avaa silmät suuriksi.


Elämä piilarien kanssa on ollut yhtä unelmaa kuin olin kuvitellutkin. Ne sopivat elämäntyyliini erittäin hyvin. Käytän kuukausi- sekä sävyttäviä kertalinssejä ja otan linssit aina yöksi pois. Käytän noin kerran viikossa silmälaseja. Olen tottunut niin silmälasittomiin kasvoihini, että välillä se yksikin rillipäivä viikossa ärsyttää. Haluaisin elää vallan ilman silmälaseja, mutta silmien laserleikkaus ei ole minulle mikään vaihtoehto, koska en halua silmiäni millään tavalla operoitavan. Laserleikkaus on varmasti ollut monelle yksi parhaimmista päätöksistä ja olen iloinen siitä kaikkien näiden ihmisten puolesta, mutta painotan, että minulle silmien operointi ei ole vaihtoehto. Olen piilarien kanssa hyvin sinut.

Piilolinssit ovat tuntuneet antavan minulle enemmän vapauksia. Ennen kehykseni olivat joko mustia tai neutraaleja, mutta nykyään silmälasit ovat minulle enemmän asuste, kuin pakollinen apuväline (vaikka ovat ne tietysti sitäkin). Siksi olen uskatautunut hankkimaan värikkäitä kehyksiä (tällä hetkellä omistan nuo violetit sekä pinkit). En haluaisi olla pinkki joka päivä, mutta kerran viikossa pinkkipäivä on erittäinkin piristävä :)

Hyyyyyvin pitkä pohjustus avautumiselle, mutta ette muuten ymmärtäisi asiaa minun kannaltani, ellette tietäisi lähtökohtia. Piilarit ovat siis olleet arkipäivääni jo useamman vuoden ja rillit satunnainen leikkikalu. Aina ei juolahda edes mieleen, että sellaisia etuja, kuten silmälasiton näkö, voisi menettää. Älkää naurako, mutta pelkään kolmea asiaa oikeasti melko oikeasti, että joku heittää happoa päälleni ja kasvoni sulavat muodottomiksi, sairastun syöpään ja menetän hiukseni tai silmilleni tapahtuu jotain, enkä voi enää käyttää piilareita. Hyvin pinnallista ja ulkonäkökeskeistä, mutta siksi lisäsin ''melko'' sanan, koska pelkään kuitenkin esim. lähimmäisten menettämistä enemmän. Sisäinen kauneus on aina tärkeämpää, mutta ulkonäkö määrittelee monen muun seikan lisäksi miltä ihminen ulospäin näyttää, emmekä muuten tunnistaisi tuttuja kaduilla. Jos ajattelen jotakuta ihmistä, ajattelen millainen hän ihmisenä on, mutta liitän aina kasvot ajatukselle. Pidän siksi kasvoja äärimmäisen tärkeänä osana ihmisen ulkoista olemusta ja silmälasit tai silmälasittomuus muuttavat kasvojen ilmettä.

Piilareitten kanssa on tökkinyt koko kevät ja tuntunut, että oikean silmän linssi ei istu lainkaan. Olen kuullut, että liiallisella käytöllä voi olla jotain vaikutusta silmiin, koska linssit eivät läpäise täydellisesti happea, vaikka ne hengittävätkin. Olen aina ottanut asian vakavasti ja pitänyt siksi rillipäivistä tarkasti kiinni, mutta ajatellut, ettei minulle siksi voisi aiheutua piilolinssien käytöstä mitään ongelmia.  Vuodet ovatkin sujuneet hyvin ja silmät pysyneet siisteinä, mutta linssien istumattomuus kieli kuitenkin, että nyt ei ole asiat hyvin. Ajattelin, että on hyvä varata taas vuosittainen kontrolliaika optikolta, koska edellisestä käynnistä on suunnilleen vuosi. Voitaisiin ehkä vaihtaa linssien kaarevuutta tai korjata vahvuuksia, jolloin kokemani sumeus voisi loppua.

Kontrollissa näköni tarkastettiin linssien kanssa. Näin linssien kanssa erittäin hyvin, vaikka linssit eivät tuntuneetkaan istuvan silmään ja näin välillä sumeasti. Vahvuuksia ei tultaisi siis muuttamaan. Optikko epäili, että saattaisin tarvita hajataittoa korjaavat piilolinssit, koska silmälasini korjaavat pientä hajataittoa ja voisin saada siitä apua sumeuteen. Totuus kuitenkin paljastui, kun optikko teki tarkastuksen lähemmin silmiini. Olen miettinyt, että ovatko silmäni rähmineet viime aikoina jotenkin poikkeuksellisesti, mutta en ole sen kummemmin siihen oikeastaan edes tuhlannut ajatuksta. Vasen silmä oli ihan kunnossa, mutta oikea silmä paljastui rähmiväksi. Sarveiskalvo on hankautunut rikki ja yläluomen alla kasvaa jotain, mikä tökkii linssiä aina räpäyttäessä pois paikaltaan, eikä anna sen asettua. Optikko ei osannut sanoa tarkemmin, mikä silmässä on vialla, vaan varasi minulle ajan piilolinsseihin erikoistuneelle lääkärille. Sain ohjeeksi kuitenkin poistaa piilolinssit välittömästi silmistäni ja käyttää silmälaseja, kunnes on saatu silmäni ovat tarkemmin tutkittu ja parantuneet.

Ja niin tästä paikasta hetikö pitäisi lopettaa piilarien käyttö? Ja tutkimusaikaan on kaksi viikkoa? Eikä ole varmuutta jatkosta? Kesä on melkein täällä ja siskon ylioppilasjuhlat tulossa? Itkuhan siinä taas kotimatkalla pääsi. Koin ajomatkalla paljon erilaisia tunteita. Olen kiitollinen siitä, että minulla ylipäätään on silmät päässä ja kotona rillit, jotta ei tarvi sokkona olla. Ja kaksi viikkoahan on lyhyt aika sekä parhaassa tapauksessa silmät paranevat näin, ja saan taas jatkaa normaalia arkea. Mutta mitä jos se olikin nyt tässä, enkä enää koskaa saa olla oma silmälasiton itseni? En pidä silmälaseja rumina, mutta en vain koe oloani hyväksi niissä, jos joudun käyttämään niitä päivästä toiseen. Kaiken lisäksi lomani viikon vapaaputki oli alkamassa ja joutuisin joka päivä käyttämään silmälaseja. Olin suunnitellut tekeväni vaikka minkälaisia meikkejä ja kuvaavani niitä blogiin, mutta nyt suunnitelmani romutettiin täysin. Meikkaaminen ei kiinnostanut enää yhtään ja olin muutenkin valmis heittämään hanskat tiskiin.

Nyt olen elänyt pelkkien silmälasien kanssa reilun viikon, eikä se nyt loppujen lopuksi niin kamalaa ole ollut, vaikka en tästä yhtään pidäkään. Mietin vain, kuinka nätin meikin teen, kun saan taas alkaa käyttämään piilareita.

Kuvituksena pari kuvaa Instagramista, koska en keksinyt muutakaan.
Meikkaaminen on kyllä ollut äärettömän tylsää. Aina pitää ottaa huomioon, että tulen laittamaan tähän vielä lasit päälle ja väri-ilottelu on lähes mahdotonta. Kehykset vievät kaiken huomion, eivätkä silmäni pääsi mielestäni esille. Toivon koko sydämeni pohjasta, että tämä on vain väliaikaista ja pian ohi. Mielestäni silmälasit näyttävät kivalta muilla ja niihin yhdistetyt meikit saavat kantajansa loistamaan, mutta omassa naamassa se tunnelma on eri. Näen peilistä joka päivä oudot kasvot. Ennen niin piristävät violetit kehykset tuntuvat kiroukselta. Nenäänkin on jäänyt punaiset painaumat ja kehykset liikuttavat meikkipohjaa valuessaa nenältä talin mukana. Minua ei todellakaan ole tehty eläväksi silmälasien kanssa!

Jännityksellä odotan pääsyäni piilariexpertille, mutta pahoin pelkään, että parantumista ei ole tapahtunut, vaikka olen yrittänyt muistaa kosteuttaa silmiäni kosteustipoilla aamuin illoin. Tunnen, miten luomen alla oleva kasvusto hankaa sarveiskalvoani, joten siellä se edelleen jatkaa valtaansa. Lisäksi rähmää tulee. Toivottavasti saan parantavat silmätipat ja painajainen olisi pian ohi. Ei kannata muuten koskaan googlata oireita/sairauksia, koska nyt luulen, että multa tyyliin poistetaan silmä päästä :D Ehkei sentään..

Nyt ainakin tiedätte, että meikkikuvia ei ole tulossa blogiin ainakaan hetkeen, jos en löydä jotain vanhoja kuvia kätköistä. Olen tuhottoman monta kertaa kuvannut sekä kuvina, että videolle ohjeet meikin tekoon silmälasien kanssa, mutta koskaan en ole ollut täysin tyytyväinen tuotokseen, enkä ole muutenkaan täysin sinut rillien kanssa, joten sitä tuskin tullaan jatkossakaan näkemään...

Olen kuitenkin yhdestä asiasta erittäin hyvällä mielellä. Kiersin tänään optikkoliikkeitä odotellessani miestä parturista ja ihan sattumalta löysin aivan täydelliset Ralph Laurenin kehykset <3 Ja ne ovat valkoiset :) Eipä tarvi enää miettiä ainakaan, millä väreillä voi meikata rillipäivinä, kun kaikki sopivat. Totesin, että nykypäivänä myydään tuhottoman isoja kehyksiä, joten vaikea löytää näille kasvoille sopivia muovisia. Etenkään valkoisia! Niitä tuntuu olevan max.2 erilaista per liike. Lisäksi tietysti sorruin toisiin kehyksiin, koska olivat -50%. Täten varasin myös mustat pyöreät kakkulat, jotka on oikeasti tosi coolit, vaikka niitä ei katukuvassa paljoa näekään (etenkään täällä tuppukylässä). Hihkun innosta, vaikka rahanmenoahan se tietää :D Instagrammaan niitä sitten, kun saan itselle. Uudet rillit edellyttävät myös sitä, että silmäni paranevat ensin ja turvotus laskee, jotta näöntarkastus saadaan tehtyä. Möh. Tarvitsin kuitenkin piristystä ja jos nyt saan tuomion, että joudun olemaan pitemmän aikaa ilman piilareita, niin ainakin kahdet uudet pokat lieventävät tuskaa. Odottaminen on vain niin tuskallista.

Vaikka tänään ei käsiteltykään kosmetiikkaa, niin millaisia ajatuksia kokemani teissä herätti? Löytyykö ketään saman kokeneita? Muita piilarien kanssa eläviä? Tsemppiviestitkin ovat tervetulleita :D t. hajallaoleva, yhden elämänsä aran asian avannut kauneusbloggaaja

15 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus, kiitos siitä. Mun kokemuksissa on jotain samaa, mutta paljon myös erilaista. Olen käyttänyt laseja tismalleen puolet elämästäni. Se ei mulle koskaan ollut kova paikka, vaan hyväksyin lasit osaksi minua nopeasti. Käytän laseja koko ajan, myös kotona. En ole koskaan tykännyt olla ilman, mutta mun vahvuudet ovatkin miinus neljän paikkeilla. Olisi todella orpo olo ilman :D! Mulla on sama ongelma kuin sulla aiemmin, eli en uskalla käyttää tai edes kokeilla piilareita. Mun oli tosi vaikea oppia edes rajaamaan silmät, sekä ulkoa että 'sisältä' (tarkoitan nyt siis waterline-rajausta), koska pelkäsin kosketusta silmiin. Sen osaan nyt, mutta piilareiden harkitseminen tuntuu edelleen ylivoimaiselta! Mulla ei tosin ole samaa motivaatiota kuin sulla, eli olen sinut lasien kanssa. Luulen, että mulla olisi puolestaan pieni identiteettikriisi ilman niitä :D! En ole koskaan antanut sen häiritä meikkaamista. Teen ihan just sellasia meikkejä kuin ite tykkään, laseista huolimatta. Toki juhlissa ja urheillessa lasit ärsyttävät eniten, mutta se ei ole siltikään motivoinut mua piilareiden suhteen...

    Tsemppiä sun tilanteen kanssa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna! :) Unohdimpas tuon urheilupuolen vallan, mutta en olekaan käynyt viikkoon salilla. Ups.. Vauhdikkaassa menossa kakkulat eivät meinaa pysyä mukana ja hiki valuttaa niitä entisestään :p Mulla tökkii jotenkin yläsisärajauksen tekeminen edelleen. Saan sen kyllä tehtyä, mutta kutittaa hulluna :D Kosketukseen kyllä tottuisi, jos piirtäisi sinne päivittäin. Samalla tavalla piilarien laitto silmään lakkaa tuntumasta miltää, kun toistaa tarpeeksi usein. Alussahan se oli aivan hirveää!! Edelleenkään en pystyisi koskemaan sormella silmää ilman pehmeää piilolinssiä välissä :D On ihan eri asia koskeeko silmää sormi vai linssi! Kiva kuulla, että sä viihdyt laseissa, koska elämä on 100x helpompaa, kun ei anna turhan häiritä eikä silmälasit oikeasti mikään kamala asia ole :) Ja ne sopivatkin sulle kivasti!

      Poista
  2. Mulla on aika samanlaiset fiilikset omista rilleistä, lisänä vaan se, etten pysty käyttämään piilareitakaan, silmiin tulee allergiaa :/ Säästelen tässä rahaa laserleikkaukseen (ja rohkeutta yritän kerätä). Toi tuska laseista vaan tuntuu nii älyttömän tutulta. Ainoo syy siihen miks mä oon tottunu jossain määrin laseihin on se, että mä tiedän, että mä pääsen niistä vielä eroon. Piilareita on kyllä ikävä ja nyt etenki ku sataa, nii ottaa päähän vielä tuplasti ku on rillit koko ajan pisaroissa :/
    Mä toivon sydämeni pohjasta, että sun silmä paranee ja pääset käyttää taas piilareita, eikä toi ongelma tuu takasin. Oma naama on kuitenkin niin iso juttu, vaik kuinka haluis ajatella ettei oo yhtään pinnallinen, jos on joku tämmönen "virhe", niin kyllä se vaikuttaa mielialaan. Välillä mustaki tuntuu, että valitan turhasta ja on oikeitaki ongelmia olemassa, mut ei se poista sitä ärsytystä ja epätoivoo. (Oisko epätoivo oikee sana? Se tunne kun tekee mieli itkee, kun ottaa vaa niin hirveesti päähän, ettei nää kunnolla ja pitää pitää laseja) Mutta jaksamisia sulle, pidän täällä peukkuja! :)
    Tulipa jännä avautuminen, aihe vaan kosketti :)

    Ainii, tää tais olla mun eka kommentti sun blogiis, moi! Tosi ihana blogi! :) Mä harvemmin kommentoin, paitsi just sillon ku on jotain sanottavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuntuu, että tarvitsen tosiaan tsemppiä. Jotenkin tää kaikki vaan tuli niin yllättäen päin kasvoja :/ Elämä on pienissä arkisissa asioissa helpompaa ilman silmälaseja (ja sataa muuten ihan varmasti, kun lasit ovat päässä) ja sen huomaa varmasti jokainen, joka kokeilee piilareita tai leikkauttaa silmänsä. Juurikin tieto siitä, ettei ratkaisu ole pysyvä, auttaa pahimpaan epätoivoon. Ärsyttää, kun on pitänyt niin itsestään selvänä kehyksettömiä kasvojaan ja yhtäkkiä ''kasvot muutetaan'' pakon edessä :/ Vaikka en pidäkään silmälaseja rumina, vaan juurikin ''asusteina'', niin kyllästyttää, ettei ''asustetta'' saa pois ja se on joka päivä sama! Ja hyvin epäkäytännöllinen vielä. En varmaan tästä syystä voisi koskaan hankkia tatuointia :D

      Rohkeutta ja tsemppiä sulle tosi paljon tulevaan leikkaukseen! Oot varmasti tyytyväinen sen jälkeen ^^ Ja kiva, että oot tykännyt mun blogista :) Saa kommentoida jatkossakin!

      Poista
  3. Mulla on ihan sama tarina taustalla. Sain kakkaulat neljännellä luokalla, pidin niitä vastahakoisesti vain silloin kun koulussa oli pakko ja vihasin jokaista hetkeä. Lukiossa sain piilarit, rakastuin niihin ja maailma kirkastui. Silloin en kai jaksanut/osannut hoitaa niitä riittävän huolellisesti ja aina välillä ne jäi jonkun reissun tuoksinassa yöksi päähän ja lopputuloksena sain kans karun tuomion. Joku isompi tulehdus (oisko sitä nimitetty papillaksi?) ja loppuelämän piilarikielto. Ilmeni just noin, linssi ei pysynyt paikoillaan ja silmä rähmi jatkuvalla syötöllä. Sisäluomet muistuttivat kuulemma mukulakivikatua.. Se silmälääkäri oli tosi tyly tyyppi eikä edes yrittänyt peitellä asennettaan ja tipautti rillituomion niskaan kuin sangollisen vettä. Pillahdin harmistuksesta itkuun ja se paska rupesi nauramaan.

    Ostin mahdollisimman huomaamattomat sangattomat lasit ja päätin et ihasama, näytetään sit tältä, pahemminki vois olla. Mut kolaus oli kyllä kova, harmitti silti ihan sikana. Tästä on viel niin paljon aikaa, et ei oltu paljon imagolaseista kuultukaan - ne ei tosiaan ollut silloin mikään asuste. :D

    Käyttelin pelkkiä silmälaseja jotain neljä viis vuotta, kun sitten yks päivä päätin vaan marssia omalle optikolle kysymään, et onko tosiaan niin että en enää koskaan voi pitää piilareita. Täti tutki silmät ja sanoi et ne on ihan kunnossa, voit kokeilla miltä varovainen käyttö tuntuu. Ja siitä päivästä saakka olen pitänyt päiväkäyttöisiä piilareita aina työpäivän ajan. Säästelen silmiä ja vaihdan heti kotona laseihin ja vapaapäivinä on pelkästään lasit, mutta koen, että töissä on vähän hassua olla silmälaseilla. Kurkin sieltä yli aina hassusti ja meikki keskittyy pakosti huuliin. Missä ei siis sinänsä ole mitään vikaa, mutta koen että menetän silloin kasan muita vaihtoehtoja. Tedän kollegoja joilla on aina lasit, mutta mä en osaa olla niiden kanssa töissä.

    Ostin ensimmäiset kunnon pokat vasta nyt alkuvuodesta, tähän saakka olen siis aina käyttänyt niitä huomaamattomia hengettömiä. Jotenkin se pato vaan murtui ja pystyin katsomaan itseäni peilistä vahvoilla rilleillä. Ehkä tämä oman naaman päivittäinen pällistely blogissa on auttanut sen kanssa. Oon hyväksynyt sen, että kaikki, mitä kasvoille laittaa olkoon se sit meikkivoidetta, huulipunaa tai silmälasit, on vaan asuste, jonka voi illalla ottaa pois. Sujuvasti ne nykyään lukeutuu samaan kastiin. :)

    Rohkea kirjoitus. Toivotan tsemppiä ja armollista tuomiota. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mukulakivikatua kasvaa mulla, joten nyt alkoi hirvittää :/ Mutta toi sun kirjoitus tsemppasi ihan älyttömästi, eikä enää tunnu niin pahalta, koska haluan ottaa saman asenteen kuin sulla, jos takkiin tulee. Varsinkin kun uudet kehykset ovat varauksessa odottamassa! Mistäs tiedän, vaikka ihan vapaaehtoisesti haluaisin olla jonkin aikaa lasien kanssa :)

      Kiitos<3 Tää on ollut mulle arka aihe ja keräsin paljon rohkeutta kirjoittaa siitä.

      Poista
  4. Jos sairastut syöpään, on hiukset siinä tilanteessa varmasti pienin huolesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti :) Mut näin kaukaa katsottuna elämä ilman hiuksia olisi mulle iso tuomio.

      Poista
  5. Luulen, että sinulla on jokin roska tarttunut yläluomeen kiinni, joka pitää poistaa. Kerran minulla nimittäin oli vähän samantyylistä vaivaa ja silmälääkäri käänsi luomen ja tsekkasi paikat. Kuulostaa aika hurjalta, että yläluomi käännetään ympäri, mutta trust me, se ei tunnu miltään ja ammattilainen hoitaa homman niin nopeasti, ettei siinä ehdi juuri mitään tajuta. Itselläni ei ollut tosin mitään roskaa luomessa vaan se oli varmaan lähtenyt itsestään pois. Silmä paranee tosi nopeasti, joten turha huolehtia asiasta. Kohta pääset käyttämään piilareita. :)

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Optikko totesi, että mulla on tuota samaa papillaa, jonka Petra ylhäällä kommenteissa mainitsi :/ Pitää vaan tutkia tarkemmin.. Optikko käänsi mun luomet just noin väärinpäin ja yök miten ajatus oksettaa, vaikka se ei tunnukaan miltään :D Vasenta silmää tosin ei saanut käännettyä, koska jännitin tai sitten luomi on vain kireä.

      Toivon todella, että tää koko juttu olisi pian ohi ja pääsisi normaaleihin rutiineihin! Ja vaikka se rillipakko napsahtaisi, niin toivoisin edes, että silmät olisivat pian taas terveet :/

      Poista
  6. Juille: Poistin vahingossa sun kommentin kun sähelsin kännykällä ja nyt harmittaa :/ mielestäni siinä oli monta hyvää pointtia asiasta! Toisille pienet asiat saattavat olla hirveän tärkeitä toisille, kuten tässä esimerkiksi. Mä olen luonteeltani vielä perfektionisti, mikä tämänkin asian suhteen lisää harmitusta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, tsempit täältä. Sain lasit jo lapsuudessa, enkä koskaam tykännyt tai tullut sinuiksi. Nuorena käytin piilareita päivittäin, kunnes sain myös kiellon. Sen jälkeen silmät eivät kestäneet niitä enää kuin kerran-pari viikossa. No, nyt sitten viime vuonna kävin laseroinnissa toiveena päästä eroon silmälaseista. En pärjääkään ilman laseja hyvin, näön jatkuvasti huonontussa en varmaan pian enää ollenkaan. Piilareita en voi toistaiseksi käyttää lainkaan, jatkosta en tiedä. Ärsyttää ja harmittaa suunnattomasti. Mä sanoisin, että jokaisella on se herkkä ja heikko kohtansa, jonkun toisen mielestä se voi olla pikkujuttu, mutta omalle kohdalle sattuessa se on iso. Turha siis vähätellä omaa harmitustaan, kun sellainen on, eikä etenkään hävetä.

      Mutta, jos yhtään lohduttaa, niin näytät todella kauniilta lasien kanssa. :)

      (Siis copypastasin kommentin :)

      Poista
    2. Jee se oli sulla tallella :D tekis mieli pistää bloggerille palautetta, jotta vastaa ja poista napit eivät olisi ihan vierekkäin. Sormella painaessa osuu helposti väärään pitkien kynsien kanssa!

      Poista
  7. Voi sua, liikuttava tarina! Toivotaan, että kaikki vielä järjestyy!

    Mutta uskon, että valkoiset kehykset ovat sulla kyllä todella hyvännäköiset. Jotain hyvääkin ikävien asioiden keskellä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä päästä lääkäriä huomenna helpolla, jos meinaa kielteinen vastaus tulla. Hyväksyn asian vain jos mitään muuta ratkaisua ei ole! Uudet rillit kyllä saavat hymyilemään, olen nimittäin monta vuotta jo halunnut valkoiset :)

      Poista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)