perjantai 16. marraskuuta 2012

Jatkuu...

Hei taas kaikki ihanat ihmiset! Ihanaa, että olette jaksanut odottaa näin kauan ja nyt olen vihdoin takaisin kuvioissa :) Vahingot ovat nyt ohi ja pääsimme muuttamaan kotiimme koko perhe. Pölyä on vielä nurkissa, mutta hällä väliä, kunhan saa nukkua omassa sängyssä ja meikata oman meikkipöydän äärellä. Oli äärettömän turhauttavaa elää pienen meikkipussin kanssa ja vain parilla siveltimellä. Kyllästyin totaalisesti Diorin paletteihini sekä Portugalista ostamaani Too Facedin Natural Eye palettiin. Ja mustaan rajauskynään!

Minusta ainakin tuntuu, että huononnuin meikkaajana aika paljon tämän episodin aikana, mutta eivätköhän ne taidot jälleen kehity, kun pääsen taas kunnolla harjoittelemaan. Geelilinerit kuivuivat kivasti poissaolon aikana, mutta koitan vielä herätellä niitä henkiin (nuuka kun olen).

Minua odotti muuten mukava yllätys päästessäni kotiin. Kylpyhuoneen uusi lattia oli tehty roimasti edellistä alemmas, enkä ylety näkemään peilistä enää kuin silmäni juuri ja juuri. Ärräpäitä lenteli rutkasti, mutta onneksi mies lupautui tekemään minulle peilin eteen korokkeen. Alentavaa, mutta ei voi mitään! :D Onneksi en sentään joudu meikkaamaan kylppärissä, mutta olisihan siitä kiva nähdä jotain, kun käy pesemässä kasvot. Ei ole lyhyen ihmisen elämä helppoa.

Tärkeintä on kuitenkin, että pääsimme muuttamaan takaisin kotiin. Bloggaaminen saa siis jatkua!


 ps. käykää ihmeessä osallistumassa kosmetiikkatesti-blogin arvontaan. Palkintona on Herätä kauneutesi -kirja, joka on varmasti hyvin mielenkiintoista luettavaa :) Arvontaan voit osallistua tästä.

2 kommenttia:

  1. Kiva että olet takaisin! Odotan jo myös innolla tammikuussa alkavaa koulutustasi ja juttuja siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Koulujuttuja on sitten varmasti tulossa!

      Poista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)