torstai 7. kesäkuuta 2012

Kallisarvoiset kasvot

Olin kaksi kuukautta sitten laivalla (siihen liittyvän postauksen voi lukea tästä) ja hullaannuin Dioriin. Lupasin arvostelua ostamistani tuotteista, mutta ostamaani rose-palettia olen käyttänyt tähän mennessä vain kaksi kertaa ja tuoksuja hyvin harvakseltaan. Harmittaa oikeastaan, että paletti on jäänyt lähes käyttämättömäksi, onhan se niin kaunis eikä siinä mitään vikaa ole. Jostain syystä vain olen napannut käyttöön useammin jotain muuta.

Ostamani Diorin Hydra Life Pro-Youth Sorbet Creme ei sen sijaan ole jäänyt lojumaan hyllyn päälle, vaan olen käytellyt sitä päivittäin. On muuten aika pitkä nimi kosteusvoiteella, joten en jaksa toistella sitä tässä postauksessa, vaan tyydyn sanomaan ainoastaan kosteusvoide.

Kosteusvoide maksoi laivalla n. 40€, joten oliko se hintansa arvoinen ostos? Maissa voiteen hinta hipoo pilviä. Olen tottunut käyttämään aika paljon halvempia voiteita (esim. Avonin kosteusvoiteet maksavat n. 15€). Odotin saavani tällä Diorin kosteusvoiteella enemmän luksusta arkeen ja ihossa hyviä tuloksia.

Mielestäni oli hienoa, että tuotteessa tuli spaatteli mukana, jolla tuotetta on hygieenisempi ottaa purkista. Olin aluksi kuitenkin miettelijäs, jaksaisinko tottumattomana käyttää moista vehjettä kovinkaan pitkään ja pitää sen puhtaana. Nyt voin kertoa, että kyllä olen jaksanut. Ei se tehnyt kasvojen rasvaukseen mitään ihmeellistä lisävaivaa.

Mutta itse tuotteeseen..

Kosteusvoide on hyvin täyteläistä ja mukavan kermaista. Imeytyy kasvoille suht nopeasti ja jättää mattapintaisen tunteen. Olen käyttänyt tätä yövoiteena, mutta aamulla käytettynä toimisi yhtä hyvin. Oikeastaan ihmeen hyvä tuote, kun täyttää päivä- sekä yövoiteen kriteerit minulla.

Ihossa en ole kuitenkaan huomannut mitään ihmeellistä, vaan se on pysynyt ihan yhtä hyvänä kuin aiemminkin. Mielestäni se on ihan hyvä juttu, sillä ainakin voin olla varma, että tämä on ihoni kanssa toimiva, mutta siihen on pystynyt myös moni muukin edullisempi kosteusvoide. Jos siis olet päättänyt hankkia tämän kosteusvoiteen, tuskin tulet tehossa pettymään, mutta halvemmallakin pärjää.

Minä henkilökohtaisesti olen saanut tästä tuotteesta kaipaamaani arjen luksusta ja voisin ostaa tämän tuotteen uudelleenkin. Rahat eivät mielestäni tipu tyhjään kaivoon, sillä saan vastineeksi hyvän tuotteen. Seuraavaksi kokeilen jotain muuta, mutta jos sattuu mahdollisuus päästä taas laivalle, niin kuka ties mitä tapahtuu..

Käytättekö useammin selektiivisiä vai semiselektiivisiä (marketeissa myytäviä) kasvovoiteita?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)