lauantai 5. marraskuuta 2011

Vaihtoehto meikkivoiteelle

Jos on meikannut iät ja ajat aina samalla kaavalla, kuten esimerkiksi minä olen tehnyt, voi jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää koko touhu. Voiko olla tylsempää, kuin joka aamu levitellä meikkivoidetta ikuisuus, jotta siitä saa tasaisen ja peittävän ja kiinnittää se vielä puuterilla, joka tekee meikistä hyvässä lykyssä vielä paksun ja näkyvän. Välillä turhautuu niin pahasti, että kiroaa koko naamansa ja miettii miksi en ole siunattu ''luonnonkauniilla'' (tässä tapauksessa oikeastaan tasaisilla) kasvoilla.

Dermosil kabuki ja mineraalipuuteri
Monesti elämässäni olen miettinyt, voisiko mineraalipuuteri olla vastaus kiireiseen elämäntapaani, mutta en ole saanut aikaiseksi hankkia sellaista. Ihan sattumoisin sellainen kuitenkin päätyi meikkipussiini. Lyhyesti sanottuna siis mieleni teki tilata Dermosililta käsisaippuaa ja koska olen niin nuuka maksamaan postikuluja, tilasin sitten kaikkea muutakin, jotta minimitilausraja ylittyi ja siksi nuo ylläolevat kaverukset päätyivät luokseni.


Vielä avaamaton mineraalipuuteri
Olin aina suunnitellut hankkivani Bare Mineralsin mineraalipuuterin jos jonkun, mutta kuinka ollakaan päädyin Dermosiliin. Mineraalipuuteri Fair on sävyistä vaalein ja valitsin siksi sen. Valinta osui kohdalleen ja jännitys siitä, onko sävy liian ruskea tai vitivalkoinen, oli turhaa. Mineraalipuuterin hinta on 8,90€, joten minusta hyvin kohtuullinen.

Tuote todella on kiireisten aamujeni pelastus, sillä yksinkertaisuudessaan sen voi vain nopeasti pyöritellä kasvoille, eikä tarvi alkaa meikkivoidesiveltimen kanssa taiteilemaan. Lopputulos on kevyempi, mitä meikkivoide + puuteri -yhdistelmällä saa aikaan, eikä muuten illallakaan ala vielä nassu kiiltämään! Viimeisestä olin todella positiivisesti yllättynyt, eikä noilla edellisestä postauksesta tutuilla kiillonpoistopapereilla tee tätä käyttäessä oikeastaan yhtään mitään :D

Dermon kabuki
Jos lukijajoukossa on joku asiasta tietämätön, niin tiedoksi, että mineraalipuuteria ei levitetä tavallisella puuterisiveltimellä, vaan kabukisiveltimellä. Itse hankin mineraalipuuterin kaveriksi Dermosilin oman kabukisiveltimen, josta olen ollut myös mielissäni. Se on valmistettu pehmeästä luonnonharjaksesta (vuohenkarva). Hintaa tuotteella on 10€. Taas en tiennyt ostanko sikaa säkissä, sillä nettikaupassa tätä ei oikein pääse hipelöimään tai testaamaan, mutta tämä oli juurikin sellainen kuin olin toivonut: pehmeä, mutta napakka. Myös The Body Shopin kabuki on aika houkutteleva.

Lyhyesti vielä kerrattuna siis mineraalipuuteria levitetään kasvoille kabukilla suurin pyörivin liikkein ja tämä korvaa meikkivoide + puuteri -yhdistelmän. Halutessasi voit käyttää valokynää tai peitepuikkoa ennen mineraalipuuterin levitystä.

Yksi kerros mineraalipuuteria
Olen aina olettanut, että mineraalipuuterilla ei saa aikaan yhtä peittävää tulosta, kuin perus meikkisetilläni. Olin tässä osittain oikeassa, ainakaan yksi kerros ei riittänyt peittämään isoimpia ihohuokosiani. (Yllä olevan kuvan voi klikata isommaksi). Puuteria voi toki kerrostaa, mutta sen jälkeen levitys ei mielestäni ole enää yhtä nopeaa. Tämä tulos kuitenkin riittää ihan arkeen, mutta jos lähtisin esimerkiksi viettämään iltaa kavereiden kanssa tai baariin, turvautuisin peittävämpään meikkivoiteeseen. Toisaalta mineraalipuuteri olisi illanviettoakin ajatellen parempi vaihtoehto, koska se kestää eikä sitä joudu korjailemaan. Ja näkeekö joku hämärässä pienet ihohuokoseni? :D


Joka tapauksessa rakastan tätä tuotetta ja toivon, ettei se loppuisi koskaan! Purkki on todella pieni, mutta eipä sitä kerralla kulu paljoa.


Käytättekö mieluummin meikkivoidetta vai mineraalipuuteria?

perjantai 4. marraskuuta 2011

Vertailussa kiillonpoistopaperit

Otsikko kertoo jo paljon, mutta siis vertailussani on tänään kolme eri kiillonpoistopaperia. Nämä joka naisen käsilaukkuun kuuluvat paperilappuset ovat aika hieno keksintö ja yksinkertainen sellainen. Kiillonpoistopaperin tarkoitus on siis imeä iholta öljyä ja vähentää kasvojen kiiltoa.

The Body Shopin Tea tree, Avonin Solutions sekä Rizla sätkäpaperit
Ennen kuin tutustuin näihin pikkuapureihin, ''poistin'' kiiltoa lisäämällä vain puuteria kiiltävään kohtaan. Lopputulos oli aina hieman sotkuinen, eikä se ratkaissut kiilto-ongelmaani tai edes peittänyt sitä. Kiillonpoistopaperit sen sijaan poistavat kätevästi ylimääräisen öljyn iholta ennen puuterin lisäämistä, joka tekee lopputuloksesta paremman. Aina en edes lisää puuteria paperin käytön jälkeen, jos siihen ei ole tarvetta.

TBS Tea tree Blotting tissues
The Body Shopin Tea tree kiillonpoistopaperi lupaa seuraavaa: ''Antiseptistä teepuu-, sitruunateepuu- ja tamanuöljyä sisältävät imukykyiset kasvopaperit poistavat iholta liiallisen talin ja auttavat pitämään ihon kiillottomana pidempään.'' (The Body Shopin nettisivuilta lainattu teksti)

Itse paperi on todella ohut ja miellyttävän tuntuinen. Kuvassa vähän ryppyinen, sillä kyseinen kappale oli viimeiseni ja rutussa tietenkin paketin pohjalla. (Voi ei nämä loppuivat!!) Imee hyvin öljyä iholta, niin kuin lupaakin. Kolmikosta suosikkini ja myöskin kallein: 65 paperia/ 7,50€. Paketti ''annostelee'' paperit hyvin ja antaa reiästä aina yhden kerrallaan. Paperit ovat myös sopivan kokoisia, eikä minulla ole tästä tuotteesta pahaa sanottavaa. TBS myy myös puuteripaperia, mutta pidän enemmän pelkästä kiillonpoistajasta.

Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 8+

Avon Solutions matifying papers
Avonin kiillonpoistopaperista seuraavanlainen kuvaus: ''Imee ylimääräisen öljyn poistaen iholta kiillon. Ei poista samalla meikkiä. Kätevä pakkaus mahtuu aina mukaan. Setti sisältää 50 imupaperia.'' (Avonin nettisivuilta lainattu teksti)

Kiillonpoistopaperit kuuluvat Avonin Solutions sarjaan ja sarjan muista tuotteista minulla on positiivista kokemusta. Tämä ei kylläkään oljynpoistotehoiltaan yltänyt TBS:n rinnalle, mutta meikkiä se ei tosiaan poistanut tai sotkenut, niin kuin lupaakin. Paperi on pikkaisen isompi, kuin The Body Shopin, ja tuntuu kädessä melkeimpä tavalliselta piirustuspaperilta. Ohuemmalta vain.

Setti sisältää 50 paperia ja ostin sen tarjouksesta 1,90 eurolla (normaali hinta tuskin silti edes neljää euroa). Hinta ei päätä huimannut ja kyllähän nämä menettelevät, mutta ehkä mieluummin sijoittaisin vähän kalliimpiin ja parempiin. Huom ehkä! En osaa päättää :D Pakkaus tosin on vähän kömpelö, koska se ei annostele papereita yksitellen, vaan kaikki paperit ovat yhdessä taskussa ja niistä pitää yrittää saada vain yksi kerrallaan.


Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 6+

Rizla sätkäpaperi
Sätkäpaperit ovat edullinen vaihtoehto kiillonpoistopapereille, sillä Rizla pakkauksessa on 50 savukepaperia ja hintaa paketilla on 1,30€. Vertailun halvin tuote siis. Poistaa öljyä ihan kohtuullisesti, mutta paperi on hyvin pieni, eikä meinaa riittää koko kasvoille. Pieni koko on kuitenkin myös eduksi ja siksi näitä on kätevä pitää aina laukussa.

Savukepapereiden saatavuus on parempi, kuin oikeissa kiillonpoistopapereissa, sillä näitä myyvät pienetkin myymälät ja hätätilanteen iskiessä voi vaikka hakea paketin keskellä yötä huoltoasemalta :D Tuote on kuitenkin K18 eli sitä ei myydä alaikäisille oikean käyttötarkoituksensa vuoksi. Pakkaus annostelee myös yhden paperin kerrallaan, josta annan plussaa.

Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 5½


Onko muilla kiillonpoistopapereita aina laukussa? Oliko postauksesta hyötyä?

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kynsiextra

Tällä hetkellä kynsien lakkaus on minulle itselleni aivan mahtava juttu. Näitä harrastuksia/innostuksia on välillä vähän mitäkin, mutta tällä hetkellä kynsilakat ovat henki ja elämä. Eikä innostus rajoitu vain omiin kynsiin, vaan uhreiksi ovat joutuneet jo monet, ja välillä jopa oma poikaystävä on joutunut antamaan kyntensä käyttööni, että olen voinut kokeilla erilaisia swatcheja :D

Taidoiltani en voi sanoa, että olisin edes hyvä kynsien lakkaaja, mutta tarviiko edes? Ei se estä minua toteuttamasta itseäni.

Kissakin pääsi mukaan kuvaan
Tässä viime viikolla lakkaamani kynnet. Konadin laatalla m44 saa aika kivat kärjet aikaiseksi. Näyttää vähän maaliviivoilta nämä yksilöt. Laatta on täynnä kivoja kärkikuvioita.

OPI Simply Smash-Ing!
OPI:n Simply Smash-Ing! lakka kuuluu Serena Williamsin Gam Slam collectioniin ja on jälleen yksi pilkkahintaan tilaamistani lakoista.

Lakka on väriltään vihreä ja se sisältää paljon kultaista kimalletta. Todella kiva ja pirteä väri, joka on samalla nuorekas ja sopii myös aikuiseen makuun. Lakka on mielestäni tosi hyvälaatuinen, sillä se on peittävä eikä raidoitu. Mieleni tekisi lisää Gam Slam lakkoja.

Äsköinen kuva oli niin pliisu ja haalea, mutta tässä tummemmassa kuvassa kultaisuus tulee paremmin esille. Kesti itseltäni aika kauan päättää, että onko se vihreä vai kultainen, mutta kyllä se silti vihreä on ;) En varmaan koskaan kyllästy tähänkään lakkaan.

OPI Not Like The Movies
Vielä pikaisesti pari lakkaa. Eli tässä lakkauksessa olen ensimmäistä kertaa leimannut kärkikuvioita :D Samaisella Konadin m44 laatalla.. Olen kauhea analysoimaan näitä kuvia ja tällä kertaa nämä muistuttavat mielestäni pianon koskettimia.

Mutta lakan väri on tärkein. Tämä yksilö kuuluu OPI:n Katy Perry collectioniin ja on nimeltään Not Like The Movies. Lakka on väriltään harmaa, mutta taittaa lilaan ja ehkä myös vihreään. Lakka yllätti minut positiivisesti, sillä OPI:n sivuilla se näyttää aika tylsältä harmaalta, mutta kynsillä onkin vivahteikas.


Color Club Alias
Viimeisenä vielä pikakuva kynsistä, joilla lähdin laivalle. Tilasin CesarShopin alennusmyynneistä tämän Color Clubin Alias-nimisen lakan alle viidellä eurolla. Jälleen vihreään taittava lakka, joka tällä kertaa on violetti. Alias on aika tumma lakka ja raidoittuu helpommin kuin OPI:n lakat. En ole kovasti innostunut Color Clubin lakoista, jos niillä on näin vaikea lakata, mutta ei se kuitenkaan estä hankkimasta toista tällaista testiksi.

Jos pitää tummista kynsistä, niin tämä on kyllä hieno lakka, vaikka kynsinauhojen siistiminen on aika työlästä. Ja ainiin, koristeluun käytin myös Cesarin alesta tilaamiani Konadin timanttikoristeita :)

Mites teidän kynnet? Onko tullut lakkailtua?

tiistai 25. lokakuuta 2011

Laivaromanssi

Muistaakseni aiemmin mainitsinkin jo, että olin kuun alussa pienellä Ruotsin risteilyllä. Tällä kertaa en hirveästi shoppaillut tax freessä, mutta yhteen asiaan iskin silmäni tiukasti kiinni.

Nimittäin tähän ihanuuteen! Saattaa näyttää aika viattomalta pakkaukselta, mutta sisältö vie mennessään.

Keinonahalta tuntuvassa Diorin Cannage Colour Collection Eyeshadow -paletissa on kahdeksan ihanaa sävyä ja iso ylellinen peili. Olen pitkään harkinnut viisikon ostoa, mutta jos neljälläkympillä saa ''kahdeksikon'' niin pakkohan se on ostaa :D Kertahinta voi opiskelijabudjetilla tuntua aika kovalta, mutta jos tarkemmin laskeskelee, niin yhden luomivärisävyn hinnaksi ei jää kuin 5 euroa! Ja mistä nykypäivänä saa viidellä eurolla edes halppisnappeja?

Vielä aivan koskematon paletti
Palettiin on mielestäni valittu hyvät värit. Luomivärit ovat saman kokoisia, kuin viisikoissakin, ovat vain neliön muotoisia. Laatu hieman vaihtelee eri sävyissä, esimerkiksi tummansininen yllätti minut positiivisesti, sillä se levisi luomelle todella nätisti, kun taas tummanruskea oli mielestäni paletin huonoin väri. Kaikkia värejä on jo ahkerasti testailtu ja pienistä eroista huolimatta täytyy myöntää, että kaikki sävyt ovat hyvin pehmeitä ja pigmenttisiä. Suosikkini tummansininen mukaan luettuna on luumu. Myös mustasta pidin kovasti, sillä se ei ollut liian mustaa, eikä myöskään mennyt harmahtavaksi, joten se oli toisin sanoen sopivan tummaa.


Tämä meikki on tehty paletin tummanruskealla ja persikalla. Luomet pohjustettu UDPP:llä, rajaus tehty Lumene Natural Coden eye dramatizer kajalilla (väri 1 Intense black) ja ripsivärinä Lancomen Hypnose Doll Eyes. Saatan myöhemmin esitellä myös paletin muut värit jos olen hyvällä tuulella :D Harmi, että tämä oli ainoa tällä paletilla tehty meikki, josta älysin ottaa kuvan.

Molemmat simmut
Minulla on tapana tehdä vähän kissamaisia meikkejä ja tämäkin on tehty tosi vauhdilla rutiininomaisesti, sillä olin menossa kahdeksaksi kouluun ja aamu-unisella on aina kiire. Olisi ihanaa, kun voisi joka päivä ihan rauhassa aloittaa aamun ja käyttää meikkaamiseen niin paljon aikaa kuin haluaa.

Mutta hetkeksi vielä Diorin palettiin, ettei mene jaaritteluksi! Jos joku on ollut aikeissa ostaa tämän, niin suosittelen lämpimästi hakemaan sen tax freestä. Aloittelijakin pärjää tämän paletin kanssa mainiosti ja se sisältää kaikki perusvärit mitä yleensä silmämeikkiin tarvitaan, kätevästi yhdessä paketissa. Myös aplikaattorit ovat hyvät ja helppokäyttöiset. Eikä se hintakaan tosiaan ole Dioriksi paha, sillä Sokoksella viisikot maksavat melkein sen 70€.



Mitä pidätte Diorin Cannage Colour Collection paletista? Löytyykö muita sen omaavia?

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Lumene Natural Code kokeilu

En ole juurikaan tutustunut Lumenen Natural Code -sarjaan, sillä kyseiset meikit eivät ole mielestäni kovinkaan houkuttelevia kaupassa. Olen saanut kuitenkin sarjan tuotteita aika ajoin kaupanpäällisiksi joistain ostoksistani, jonka vuoksi niitä on kertynyt kaappiin.

Minun hoivissani tuotteet eivät ole olleet pitkäikäisiä, sillä olen onnistunut rikkomaan käyttämättömän kynsilakan, puuterin sekä pari kertaa käytetyn aurinkopuuterin. Jälkimmäisestä kuitenkin voin sanoa, että pidin siitä! Toimi hyvin kalpealle iholleni. Näiden lisäksi kaapissani on avaamaton puuteri, kynsilakka ja kaksi peitekynää. Avasin juuri sarjan nestemäisen eye linerin, joka tekee muuten ohutta ja hyvänväristä jälkeä, ja lisäksi otin kokeiluun Eye dramatizer Volume-Maximizing mascaran.

Vihreä väri tekee ripsarista pirtsakan
Olin aika skeptinen tämän ripsarin suhteen, sillä joskus muinoin testasin jotain kyseisen sarjan ripsiväriä, josta en pitänyt. Ripsarin nimeä en muista, sillä se ei ollut kovin mieleenpainuva, mutta pakkaus oli pienempi kuin tässä uudessa ja se oli kokonaan musta.

Harja on aika pörröinen, niin kuin paketissa luvataan
Järkytyin, kun avasin ripsivärin, sillä en ole omistanut yhtäkään maskaraa näin isolla harjalla. Olin aika innoissani, kun pääsin kokeilemaan tuota ihanuutta! Ripsiväriä oli miellyttävä myöskin pitää kädessä, koska pakkauskin on aika iso.

Sitten lähdin sutimaan
Petyin hieman, sillä iso harja ei ollutkaan mielestäni hyvä käytännössä. Se oli aika kömpelö ja suttasin monta kertaa kulmaluuni. Tai sitten en vain osaa :D Ei, kyllä se oli aika kurja harja.

Alaripsien sutiminen oli aika mahdotonta
Jos yläripsien laittaminen oli vaikeaa, niin miettikääpäs alaripsiä. Suttasin jälleen. En myöskään pitänyt maskaran tekemästä jäljestä ripsillä. Väriä tuli aika hennosti, eikä ripset näyttäneet tuuhentuvan yhtään, päin vastoin. Mielestäni jopa kakkumaskaralla saa tuuheammat ripset.

Tällä kertaa en syytä pelkästään harjaa, sillä mielestäni myös itse tökötti ei ollut kovin laadukasta. Plussaa voisin kyllä antaa siitä, että ripsiväri lähtee hyvin pelkällä vesipesulla, enkä ole tarvinnut meikinpoistoainetta erikseen. Jotkut eivät toki siitäkään pidä, sillä ripsiväri saattaa lähteä leviämään helposti. Tosin itselläni eivät ole koskaan ripsivärit alkaneet valua.


Oletteko kokeilleet Lumene Natural Code -sarjan tuotteita? Mitä pidätte? Löytyykö helmiä?

perjantai 21. lokakuuta 2011

Hankala, mutta niin ihana Teenage dream

Teenage dream on ehdoton suosikkini OPI:n Katy Perry collectionista. Väri tuo mieleeni prinsessaleikit, eikä kukaan ole liian vanha sellaisiin, eihän?

Pullo näyttää kokeneen hieman väkivaltaa
Olen ihastunut tähän niin paljon, että iso pullo tuskin riittää kauaa. Lakka on aika paksua ja hileitä piisaa. Aiemmat kokeilemani hilelakat ovat olleet suuria pettymyksiä, sillä mielestäni hippusia ei ole tullut kynnelle riittävästi, mutta tämä muodosti kynsilleni ihanan ''hilehunnun''.

Alla Mavalan Blush pink ja päällä yksi kerros Teenage dreamia
Lakkaaja taisi vähän innostua kaikesta kimalluksesta ja suti kiireessä jokaisen kynnen :D Lupaan, että ensi kerralla otan rauhallisemmin. Muistuttaako vähän bloggaajaystäväni aiemmin tekemiä kynsiä? Itse en vain harrasta paljoakaan koristeluja.

Olin vähän laiska ja otin netistä kuvan, kun en jaksanut kuvata omaa kappalettani
Blush pink sopii Teenage dreamin alle mielestäni tosi hyvin ja tehostaa hilelakkaa. Tykkään tästä lakasta ihan yksinäänkin ja voisi koittaa laittaa sen kanssa pelkästään kärkiin Teenage dreamia. Teenage dream on kuitenkin niin paksua, että saa nähdä miten onnistuu.

On se vaan niin söpö!
Teenage dreamilla lakkaavalla täytyy kyllä olla rautaisat hermot. Levityskään ei ole mielestäni maailman helpointa, mutta todellisen koetuksen kokee vasta, kun lakkaa yrittää poistaa kynsistä. Ei muuten meinaa lähteä millään! Käytän Mavalan kynsilakanpoistoainetta ja normaalisti tarvitsen 1-2 sillä kostutettua vanulappua poistamaan molempien käsien kynsilakat, eikä poistoon kulu aikaa minuuttia kauempaa. Tämä sen sijaan vaati lähteäkseen yli 6 vanulappua ja paljon aikaa. Edes pitkä kostutus kynsilakanpoistoaineeseen ei tehonnut tähän prinsessalakkaan. Mutta sitkeydellä on kuitenkin hyvätkin puolensa, sillä nämä kynnet kestivät jopa viikonpäivät tosi hyvinä, kun normaalisti lakkoja pitää vaihtaa vähintään kolmen päivän välein.

Vaikka Teenage dream vähän vaivaa vaatiikin, niin kuuluu se kuitenkin söpöimpiin lakkoihin ikinä! Ja hintaa oli vain n. neljä euroa eli mielestäni hyvä sijoitus :)

Harrastaako joku muu prinsessaleikkejä?

torstai 20. lokakuuta 2011

Ihonhoitoa by The Body Shop

Tutustuin The Body Shopiin ensimmäistä kertaa vuosia sitten, kun etsin käyttööni tuotteita, joita tai joiden raaka-aineita ei ole testattu eläinkokein. TBS:n mainonta luonnollisista tuotteista saattaa johtaa kuluttajaa hieman harhaan, sillä kyseessä ei kuitenkaan ole luonnonkosmetiikkabrändi, vaan tuotteet ovat ihan tavallisia markettituotteita. Tuotteiden tuoksut ovat kuitenkin niin ihania, että pistävät ostamaan yhä uudelleen ja uudelleen.

TBS Seaweed ja aloe
Näissä ihonhoitotuotteissa on kuitenkin hyvin miedot tuoksut ja pystyn sanomaan niistä rehellisen mielipiteeni ilman tuoksujen aiheuttamaa flow -tunnetta :)

TBS Seaweed yövoide

Aloitetaan vaikka TBS:n merileväyövoiteesta. Se on tarkoitettu sekaiholle ja kuten kuvasta näkyy, se on ollut minulla ahkerassa käytössä. Plussaa kätevästä pumppupullosta (vihaan aukikierrettäviä purkkeja), joka annostelee voidetta sopivasti kädelle. Yövoide on hyvin kevyen tuntuinen, levittyy iholle helposti ja kuivuu nopeasti. Aah mitä muuta yövoiteelta voisinkaan toivoa? Tuote jättää kuitenkin sekaihoni pintakuivaksi, sillä se ei kosteuta tarpeeksi. Harmi. Mielestäni on niin vieläpä niin vaikea löytää yövoidetta, joka ei kiinteytä vaan on tarkoitettu kaksikymppiselle iholle. Otan mielelläni yövoidevinkkejä vastaan, jos jollain on.

Alettuani käyttää Elsa Hjeronymuksen yövoidetta, josta kertovan jutun voi lukea täältä, huomasin kuinka kuivaksi TBS:n merilevä todella ihoni jättää. Elsa tuntuu reilusti rasvaisemmalta ja siksi epämukavammalta, mutta aamulla eron huomaa, koska sitä käyttäessä iho on pehmeä ja sileä, kun taas TBS:n jälkeisenä aamuna ihoni on hieman karhea ja epätasainen. Jään silti kaipaamaan TBS:n ihanaa keveyttä, kun se pian loppuu.


TBS Aloe silmänympärysvoide

The Body Shopin Aloe veraa sisältävästä silmänympärysvoiteesta minulla ei oikeastaan ole mitään negatiivista sanottavaa. Se on tarkoitettu herkälle iholle ja on kosteuttavampi, kuin merileväsarja, joten koin sen paremmaksi omille rutikuiville silmänympäryksilleni, jotka eivät ole enää yhtä kuivat kiitos tämän tuotteen :) Pieni pumppupullo on myös tosi kätsy ja puoli painallusta antaa aina oikean määrän yhdelle silmälle. Silmänympärysvoide on ollut riittoisa: se on kestänyt minulla jo yli vuoden, vaikka olen käyttänyt sitä joka päivä aamuin illoin. Mutta kuten kuvasta näkyy, vetelee sekin jo viimeisiään ja uusi kokeiluun pääsevä tuote odottelee jo vuoroaan. Tätä minun tulee myös ikävä.

TBS merilevä päivävoide
Sitten vielä The Body Shopin merileväsarjaan kuuluva päivävoide. Tämä on myös tarkoitettu sekaiholle. Tuotteena pidän tästä ihan kohtalaisesti, sillä parempiakin on kokeiltu, mutta myös huonompia nähty. Koostumus on pikkaisen rasvaisemman oloinen, kuin yövoiteessa, joten kuivuminen kestää hieman kauemmin, mutta jättää posket kivasti pehmeiksi. Meikkaaminen luonnistuu kuivumisen jälkeen hyvin. En kyllä pidä yhtään tuollaisista purkeista, mutta kai se jotenkin pitää olla helposti erotettavissa yövoiteesta. Pelkään, että tuote menee nopeammin pilalle, kun joudun sitä sormin purkista ottamaan. Ei minusta ole lusikoitten kanssa pelaamaan :D Pumppupullo tähänkin tuotteeseen niin pisteet nousevat!

Koostumukset
Purkkien sisältö näkyy tässä kuvassa hieman paremmin. Elikkä vasemmalla yövoide, keskellä silmänympärysvoide ja oikealla päivävoide. Tässä näkyy hyvin, kuinka yö- ja päivävoide muistuttavat toisiaan, mutta päivävoide on kuitenkin rasvaisempaa. Ja silmänympärysvoide on juuri tuollainen ihanan napakka ''rasva'', joka pysyy hyvin koossaan, mutta myös levittyy nätisti.

Hintaa TBS:n tuotteilla kyllä on (voiteet maksavat yli 10€), vaikka samaa laatua saakin halvemmalla vaikka Prismasta. Olin juuri risteilyllä ja myös tax free -myymälässä näillä oli niin paljon hintaa, etten raaskinut ostaa. Sen sijaan Diorin ihana luomiväripaletti lähti kyllä mukaan, mutta siitä juttua myöhemmin, vaikka olenkin niin innoissani :D

Onko muita, jotka ovat kokeilleet The Body Shopin ihonhoitosarjoja tai aktiivikäyttäjiä? Mitä mieltä olette tuotteista?