perjantai 4. marraskuuta 2011

Vertailussa kiillonpoistopaperit

Otsikko kertoo jo paljon, mutta siis vertailussani on tänään kolme eri kiillonpoistopaperia. Nämä joka naisen käsilaukkuun kuuluvat paperilappuset ovat aika hieno keksintö ja yksinkertainen sellainen. Kiillonpoistopaperin tarkoitus on siis imeä iholta öljyä ja vähentää kasvojen kiiltoa.

The Body Shopin Tea tree, Avonin Solutions sekä Rizla sätkäpaperit
Ennen kuin tutustuin näihin pikkuapureihin, ''poistin'' kiiltoa lisäämällä vain puuteria kiiltävään kohtaan. Lopputulos oli aina hieman sotkuinen, eikä se ratkaissut kiilto-ongelmaani tai edes peittänyt sitä. Kiillonpoistopaperit sen sijaan poistavat kätevästi ylimääräisen öljyn iholta ennen puuterin lisäämistä, joka tekee lopputuloksesta paremman. Aina en edes lisää puuteria paperin käytön jälkeen, jos siihen ei ole tarvetta.

TBS Tea tree Blotting tissues
The Body Shopin Tea tree kiillonpoistopaperi lupaa seuraavaa: ''Antiseptistä teepuu-, sitruunateepuu- ja tamanuöljyä sisältävät imukykyiset kasvopaperit poistavat iholta liiallisen talin ja auttavat pitämään ihon kiillottomana pidempään.'' (The Body Shopin nettisivuilta lainattu teksti)

Itse paperi on todella ohut ja miellyttävän tuntuinen. Kuvassa vähän ryppyinen, sillä kyseinen kappale oli viimeiseni ja rutussa tietenkin paketin pohjalla. (Voi ei nämä loppuivat!!) Imee hyvin öljyä iholta, niin kuin lupaakin. Kolmikosta suosikkini ja myöskin kallein: 65 paperia/ 7,50€. Paketti ''annostelee'' paperit hyvin ja antaa reiästä aina yhden kerrallaan. Paperit ovat myös sopivan kokoisia, eikä minulla ole tästä tuotteesta pahaa sanottavaa. TBS myy myös puuteripaperia, mutta pidän enemmän pelkästä kiillonpoistajasta.

Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 8+

Avon Solutions matifying papers
Avonin kiillonpoistopaperista seuraavanlainen kuvaus: ''Imee ylimääräisen öljyn poistaen iholta kiillon. Ei poista samalla meikkiä. Kätevä pakkaus mahtuu aina mukaan. Setti sisältää 50 imupaperia.'' (Avonin nettisivuilta lainattu teksti)

Kiillonpoistopaperit kuuluvat Avonin Solutions sarjaan ja sarjan muista tuotteista minulla on positiivista kokemusta. Tämä ei kylläkään oljynpoistotehoiltaan yltänyt TBS:n rinnalle, mutta meikkiä se ei tosiaan poistanut tai sotkenut, niin kuin lupaakin. Paperi on pikkaisen isompi, kuin The Body Shopin, ja tuntuu kädessä melkeimpä tavalliselta piirustuspaperilta. Ohuemmalta vain.

Setti sisältää 50 paperia ja ostin sen tarjouksesta 1,90 eurolla (normaali hinta tuskin silti edes neljää euroa). Hinta ei päätä huimannut ja kyllähän nämä menettelevät, mutta ehkä mieluummin sijoittaisin vähän kalliimpiin ja parempiin. Huom ehkä! En osaa päättää :D Pakkaus tosin on vähän kömpelö, koska se ei annostele papereita yksitellen, vaan kaikki paperit ovat yhdessä taskussa ja niistä pitää yrittää saada vain yksi kerrallaan.


Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 6+

Rizla sätkäpaperi
Sätkäpaperit ovat edullinen vaihtoehto kiillonpoistopapereille, sillä Rizla pakkauksessa on 50 savukepaperia ja hintaa paketilla on 1,30€. Vertailun halvin tuote siis. Poistaa öljyä ihan kohtuullisesti, mutta paperi on hyvin pieni, eikä meinaa riittää koko kasvoille. Pieni koko on kuitenkin myös eduksi ja siksi näitä on kätevä pitää aina laukussa.

Savukepapereiden saatavuus on parempi, kuin oikeissa kiillonpoistopapereissa, sillä näitä myyvät pienetkin myymälät ja hätätilanteen iskiessä voi vaikka hakea paketin keskellä yötä huoltoasemalta :D Tuote on kuitenkin K18 eli sitä ei myydä alaikäisille oikean käyttötarkoituksensa vuoksi. Pakkaus annostelee myös yhden paperin kerrallaan, josta annan plussaa.

Kouluarvosana-asteikolla antaisin tuotteelle 5½


Onko muilla kiillonpoistopapereita aina laukussa? Oliko postauksesta hyötyä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)