| In action. Oon pikkuisen lyhyt malleihin verrattuna! |
Napsin muutaman epävirallisen kuvan stailauksesta, jotta voisin laittaa kuvia heti teille nähtäväksi tänne. Viralliset kuvat tulevat myöhemmin valokuvaajalta ja niitä odotellessa..
Sain paljon kiitosta itse tehdystä tikkarista sekä yhteensopivasta ja mietitystä kokonaisuudesta. Tuomaristo piti myös tekemistäni raitakynsistä :) Kannatti juosta aamulla kahdeksalta Hulluille Päiville ostamaan kynsilakkoja :D
Toivon mukaan saan vielä Merin uudelleenkin malliksi, koska noille kauniille kasvoille voi oikeastaan tehdä mitä vain ja se näyttää mahtavalta. No teitä varmasti kiinnostaa tietää, miten kilpailussa kävi: minut palkittiin potentiaalisesta työstä. Pääpalkinto meni toiselle mahtavalle työlle, mutta tuomarit näkivät minussa tulevaisuuden lupausta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tuomareiden piti palkita paras kokonaisuus (pääpalkinto), paras tekninen osaaminen sekä paras layout, mutta kilpailun aikana tuomarit päättivätkin palkita parhaan kokonaisuuden sekä kaksi potentiaalista työtä. Periaatteessa olin siis jaetulla kakkossijalla, jos sen haluaa numeroissa ajatella.
Olen superiloinen sijoituksesta ja ilman Meriä sitä olisi tuskin tullut. Siinä vasta ammattitaitoinen malli. Kamera suorastaan rakastaa Meriä ja hän sisäisti heti roolin modernina, hieman leikkisänä Twiggynä.
Nopeasti kuvasin myös palkinnon, kun teitä tietysti kiinnostaa sekin. Kosmetiikkaa ja meikkejä of course. Vähän tuli sellainen joulufiilis kassia availlessa :) Nyt taas nokka kohti uusia haasteita ja mielellään näin ensi alkuun unille, että jaksaa taas huomenna lähteä keikkailemaan. Kiitos vielä kaikille minua tsempanneille <3
Mahtavaa Satu, onneksi olkoon! Voiko olla hienompaa kuin että joku sanoo sinussa olevan tulevaisuuden lupausta meikkaajana? :) Jes! Toteutus on upea!
VastaaPoistaKiitos Päivi :) Jäi kyllä niin hyvä mieli tosta fashion challengesta, ettei voi kuin kiittää Marielaa sen järkkäämisestä ja upeista palkinnoista.
PoistaHienoa hienoa Satu! Ja onnea! :) Todella hieno meikki ja look muutenkin.
VastaaPoistaKiitos Elisa! Mä en kyllä tajua muodista mitään, mutta mussa kuulemma asuu pieni stylisti :D
PoistaJeee! Hieno saavutus, onnea Satu! Oon niin ylpeä susta. Nyt vaan uusia haasteita vastaanottamaan! :)
VastaaPoistaKiitos Jenni kannustuksesta! :)
PoistaIhanan raikas look, ansaittu 2. tila kyllä tuli. Ja olen aivan samaa mieltä siitä tulevaisuuden lupauksesta! Lämpimät onnittelut! :)
VastaaPoistaKiitos paljon :) Makerin facebooksivuille oli näköjään tullut hyviä kuvia myös työstä ja sen vaiheista.
PoistaNiinkuin Pumpulipupu sanoi, ihanan raikas :) Onnea!
VastaaPoistaKiitos paljon Myy :)
PoistaAivan ihana meikki!!! Ja mun mielestä noi hiuksetkin on just nätisti:) Tosi huolella mietitty kokonaisuus! Sulla on silmää;)
VastaaPoistaKiitos! Tuli hyvä mieli sun kommentista :)
PoistaMahtavaa Satu, ihana postaus! Kuten sanottu: "We'll be watching You!" ;)
VastaaPoistaPaljon tsemppiä kevään koitoksiin, viimeistään päättäreissä nähdään! Tosin mulla on pieni kutina, että ensi kuussa pukkaa myös keikkaa...! :D
XoXo,
Mariela-ope
Kiitos Mariela! Mahtavaa :)
Poista