Bongasin yhden loistotuotteen ja haluan jakaa kokemukseni kanssanne! Tämä tuote näkyi muistaakseni kesäkuun saalisvideossa ja ostin niitä Anttilan alesta kaksin kappalein. Kulutettuani Lumenen Raikastavan kasvoveden loppuun, olen vihdoin päässyt tekemään kunnolla tuttavuutta tämän tuotteen kanssa.
No7:n normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettu kasvovesi teki minuun vaikutuksen. Haluan, että kasvovesi antaa mukavan ja raikkaan pehmeän tunteen kasvoille pesun jälkeen. En halua, että kasvovesi tuntuu pelkästään vedeltä, jonka jälkeen iho tuntuu edelleen hieman kiristävältä (niin kuin aika moni aiemmin käyttämäni kasvovesi). Tämän tuotteen kanssa ei tunnu siltä, että tekisi mieli skipata kasvoveden käyttö ja siirtyä suoraan kosteusvoiteeseen.
No7:n Soft & Soothed kasvovesi toimii hyvin sekä kasvoille taputeltuna että vanulapun kanssa. Jos näitä ilmestyy taas alennukseen kaksi kappaletta kuudella eurolla, niin haen varmasti uuden satsin. Normaalihintaa en tälle tuotteelle muista, mutta olisiko se sitten ollut n. 6€, jos tarjous oli kaksi yhden hinnalla? En osaa ihan varmaksi sanoa.
Tykkään tuotteesta myös sen kätevän pumppusysteemin vuoksi. Suutin on tarkka, eikä painaessa tuotetta tule liikaa ulos. Noin kaksi painallusta riittää koko kasvoille taputeltavaksi. Vanulappuun menee tietysti enemmän. Sellaista pientä yksityiskohtaa kuvista ei näy, mutta rakastan sitä, että pullo heijastaa kauniisti vaaleanpunaista osuessaan valoon. Niin ylelliseltä tuntuva kasvovesi, vaikka olikin edullinen!
Ah, tuntuu niin kivalta löytää tällaisia helmiä aina välillä kosmetiikkatuotteiden joukosta! Oletteko te tehneet löytöjä?
Kahden nuoren naisen höpinöitä kosmetiikan rajattomasta maailmasta ja pohdintoja erilaisista tuotteista.
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
tiistai 11. syyskuuta 2012
Onnenkyyneleitä
Tänään se vihdoin tapahtui ja sain tietää, miten pääsykokeeni kauneusmeikkaajakoulutukseen menivät. Hakijoita oli ilmeisesti ollut paljon, mutta olin erottunut positiivisesti joukosta ja pääsin sisään! Menin aluksi hieman hämilleni, sillä elämäni muuttuisi tammikuun alusta aika paljon. Olen kuitenkin todella iloinen siitä, että sain tällaisen mahdollisuuden ja aion tehdä töitä tosissani, jotta pääsen urallani alkuun. Sosionomin töitä en näillä näkymin joudu sitten tekemään, mutta koulutus on ollut monella tapaa hyödyllinen, enkä tiedä, olisinko edes halunnut kauneusmeikkaajaksi ilman sitä.
Onneksi minulla on monta kuukautta vielä aikaa hakea asuntoa Helsingistä ja mahdollista kämppistä myös. Ei tarvi hädissään vain muuttaa jonnekin, vaan ehtii rauhassa punnita erilaisia vaihtoehtoja. Vähän jännittää, että miten pärjään, sillä en ole koskaan asunut yksinäni :D Onneksi koulutus on melko lyhyt (2kk opintoja + 100h harjoittelua), joten enköhän minä pärjää.. Muutan kuitenkin takaisin kotikunnalleni koulun suoritettuani (tai mistä sitä aina varmasti tietää).
Kannatti kyllä juosta viime viikko paikasta toiseen meikkailemassa kavereita, sillä sain paljon kivoja kuvia, jotka vaikuttivat varmasti sisäänpääsyyni. Julkaisen niitä tänne teillekin jossain vaiheessa!
Ehkä saankin tuonne pikkuiseen taskuun vielä omia käyntikortteja ;)
Onneksi minulla on monta kuukautta vielä aikaa hakea asuntoa Helsingistä ja mahdollista kämppistä myös. Ei tarvi hädissään vain muuttaa jonnekin, vaan ehtii rauhassa punnita erilaisia vaihtoehtoja. Vähän jännittää, että miten pärjään, sillä en ole koskaan asunut yksinäni :D Onneksi koulutus on melko lyhyt (2kk opintoja + 100h harjoittelua), joten enköhän minä pärjää.. Muutan kuitenkin takaisin kotikunnalleni koulun suoritettuani (tai mistä sitä aina varmasti tietää).
Ehkä saankin tuonne pikkuiseen taskuun vielä omia käyntikortteja ;)
maanantai 10. syyskuuta 2012
Inglot & Mac
Helsingin saalis jatkuu! Nyt vuorossa Inglot ja Mac. Meitin pikku Sisko taas keimailee näissäkin kuvissa :)
Katseeni kiinnittyi Inglotissa heti näihin uusiin huulikiiltoihin ja pakkohan niistä oli yksi kotiuttaa. Tämä yksilö on numeroltaan 100. Tylsiä tällaiset tuotteet, joita ei ole nimetty muutoin kuin numerolla.
Jotenkin tuo huulikiilton hylsy jaksaa naurattaa minua, sillä se on ehkä oudoin näkemäni :D Ovatko kaikki Inglotin huulikiillot tuollaisia?
Tässä vielä huulikiilto huulilla. Sävy on tuollainen kermainen persikka. Tämä on aika peittävä huulikiilto ja siksi sen levityksessä on oltava tarkka. Pikkuisen karkailee huulten juoviin, mutta ei pahasti kylläkään. Tykkään tästä tosi paljon!
Huulikiillon hinta oli muistaakseni 12€
Myyjän etsiessä huulikiiltoa laatikoista, tutkailin hieman muuta valikoimaa ja kiinnostuin seuraavaksi näistä Body Pigmen Powdereista.
Myyjä kertoi, että näitä voi käyttää silmämeikissä, huulilla sekä myös kynsissä, ja ihastuin tuotteen monikäyttöisyyteen välittömästi! Valitsimme minulle yhteistuumin sävyn 39.
Tuote on hyvin hienojakoista jauhetta, mutta aika vähän sitä loppujen lopuksi purkissa oli. Onneksi tuotetta kuluu aika vähän kerrallaan, joten kyllä tämäkin määrä riittää hyvin. Hintaa tuotteella oli 18€, mikä on mielestäni aika paljon.
Kädellä tuote näyttää tältä. Laitoin kaksi kerrosta tuotetta ja pigmentti on siltikin mielestäni aika keskinkertainen. Liikkeessä tuote näytti sata kertaa paremmalta, mutta olen muutenkin aika huono saamaan luomivärejä yms. tarttumaan kämmenselälle. Uskon siksi, että meikissä tuote tulee näyttämään hyvältä :) Ehtisi nyt vain testailemaan sitä käytössä!
Mac pisteeltä lähdin hakemaan poskipunaa, ja sellaisen sitten sainkin. Kerroin toiveeni ja myyjä sanoi, että hänellä olisi juurikin toiveitani vastaava yksilö, Stay By Me.
Tässä meikissä olen käyttänyt Stay By Me:ta ja olen todella ihastunut! Puna luo kasvoille terveen hehkun, pigmenttiä riittää, mutta sen kanssa ei tarvitse olla mitenkään erityisen varovainen. Tämän perusteella haluaisin lisää Macin poskipunia.
Uusista ''toimistotyön kestävistä'' meikeistä halusin myös kokeilla huulikiiltoa. Näissä pähkäilin kahden vaiheilla, mutta päädyin sitten vähän helpompaan sävyyn, joka on kylmä kimalteleva vaaleanpunainen. Huulikiillon sävy on Boundlessly Beige. Mielestäni sekin on hassua, että nämä Macin huulikiillot ovat lipglasseja eivätkä lipglosseja. Joku fiksumpi saa kyllä selittää minulle mitä eroa näillä kahdella on :D
Boudlessly Beige huulilla on aika yksinkertainen, mutta kaunis. Huulikiilto on niin tahmea, että huulia on melkein vaikea saada irti toisistaan, ja se käy minulle hyvin! Mitä tahmeampi huulikiilto, sen parempi. Kiillon applikaattoriin en kyllä ihastunut, sillä se oli jotenkin löysä.
Macin ostokseni maksoivat yhteensä 50€, mutta näiden yksittäishintoja en muista.
Semmoisia ihanuuksia hankin tällä kertaa ja nyt pitää hetken pitää lompakko visusti piilossa, etten pääse uusia ostoksia tekemään!
Katseeni kiinnittyi Inglotissa heti näihin uusiin huulikiiltoihin ja pakkohan niistä oli yksi kotiuttaa. Tämä yksilö on numeroltaan 100. Tylsiä tällaiset tuotteet, joita ei ole nimetty muutoin kuin numerolla.
Jotenkin tuo huulikiilton hylsy jaksaa naurattaa minua, sillä se on ehkä oudoin näkemäni :D Ovatko kaikki Inglotin huulikiillot tuollaisia?
Tässä vielä huulikiilto huulilla. Sävy on tuollainen kermainen persikka. Tämä on aika peittävä huulikiilto ja siksi sen levityksessä on oltava tarkka. Pikkuisen karkailee huulten juoviin, mutta ei pahasti kylläkään. Tykkään tästä tosi paljon!
Huulikiillon hinta oli muistaakseni 12€
Myyjän etsiessä huulikiiltoa laatikoista, tutkailin hieman muuta valikoimaa ja kiinnostuin seuraavaksi näistä Body Pigmen Powdereista.
Myyjä kertoi, että näitä voi käyttää silmämeikissä, huulilla sekä myös kynsissä, ja ihastuin tuotteen monikäyttöisyyteen välittömästi! Valitsimme minulle yhteistuumin sävyn 39.
Tuote on hyvin hienojakoista jauhetta, mutta aika vähän sitä loppujen lopuksi purkissa oli. Onneksi tuotetta kuluu aika vähän kerrallaan, joten kyllä tämäkin määrä riittää hyvin. Hintaa tuotteella oli 18€, mikä on mielestäni aika paljon.
Kädellä tuote näyttää tältä. Laitoin kaksi kerrosta tuotetta ja pigmentti on siltikin mielestäni aika keskinkertainen. Liikkeessä tuote näytti sata kertaa paremmalta, mutta olen muutenkin aika huono saamaan luomivärejä yms. tarttumaan kämmenselälle. Uskon siksi, että meikissä tuote tulee näyttämään hyvältä :) Ehtisi nyt vain testailemaan sitä käytössä!
Mac pisteeltä lähdin hakemaan poskipunaa, ja sellaisen sitten sainkin. Kerroin toiveeni ja myyjä sanoi, että hänellä olisi juurikin toiveitani vastaava yksilö, Stay By Me.
Tässä meikissä olen käyttänyt Stay By Me:ta ja olen todella ihastunut! Puna luo kasvoille terveen hehkun, pigmenttiä riittää, mutta sen kanssa ei tarvitse olla mitenkään erityisen varovainen. Tämän perusteella haluaisin lisää Macin poskipunia.
Boudlessly Beige huulilla on aika yksinkertainen, mutta kaunis. Huulikiilto on niin tahmea, että huulia on melkein vaikea saada irti toisistaan, ja se käy minulle hyvin! Mitä tahmeampi huulikiilto, sen parempi. Kiillon applikaattoriin en kyllä ihastunut, sillä se oli jotenkin löysä.
Macin ostokseni maksoivat yhteensä 50€, mutta näiden yksittäishintoja en muista.
Semmoisia ihanuuksia hankin tällä kertaa ja nyt pitää hetken pitää lompakko visusti piilossa, etten pääse uusia ostoksia tekemään!
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Lush & Kicks
Noniin katsotaanpas sitten vähän Helsingin ostoksia. Vietin äskön sellaisen tunnin pituisen kuvaus + kuvan muokkaus session ja kuvasin kaikkea mahdollista tuleviakin juttuja varten. Totesin siinä sitten, että Helsingin ostoksista tuli yhteensä 20 kuvaa, mikä on ainakin omasta mielestäni vähän liikaa yhteen postaukseen, joten päätin sitten jakaa tämän kahteen osaan. Postaan ''2.osan'' joko illalla tai huomenna aamulla! Tässä ensimmäisessä postauksessa kurkataan, mitä Lushista ja Kicksistä pääsi mukaan. Hiukanko minua muuten harmitti, että unohdin ottaa reissulleni kameran mukaan! Olisin halunnut kuvata reissustani my day -tyyppisen postauksen.. Noh joku toinen kerta sitten.
Tuorekasvonaamiofanina halusin tietysti taas yhden sellaisen. Tällä kertaa valitsin virkistävän ja kosteuttavan The Sacred Truthin. En ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta minulla on hyvät fiilikset tästä.
Kissa oli vallannut kuvauspaikkani, eikä suostunut lähtemään, joten siksi pikkuinen Sisko on kuvissa linssiluteena :)
The Sacred Truth muistuttaa kovasti Brazened Honeyta, mutta ei ole väriltään yhtä kellertävä. (Hintaa tuotteella n. 10€)
Halusin myös kokeilla jotain uudesta Tunteiden Loisto sarjasta. Lushissa oli niin paljon asiakkaita, että en ehtinyt saamaan myyjää avukseni sopivaa tuotetta valitessa, mutta näin hänen laittavan Perspektiiviä itselleen, hänen opastaessaan muita asiakkaita. Minusta se oli niin kaunis ja luonnollinen huulipuna, että vein sen kassalle.
Tämä Lushin nestemäinen huulipuna ei ole kovinkaan kosteuttavan tuntuinen ja huuleni menevät helposti kuivaksi sitä käyttäessä. Täytyy vain muistaa pistää huulirasvaa useasti niinä päivinä, kun haluan käyttää tätä, niin huulet pysyvät pehmeinä. Tykkään kyllä niin hirmuisesti Perspektiivin sävystä! (Hintaa tuotteella n. 18€)
Lushilla oli meneillään juuri tarjous huulipunan ostajille, joten sain tämän Sweet Lips huulikuorinnan kaupan päälle. Ihan kiva kaupanpäällinen, sillä nämä huulikuorinnat ovat aika kalliita! (Hintaa n. 10€)
Kuorinta tuoksuu vaniljalle ja suklaalle, eli aika herkullinen yhdistelmä! Jotenkin unohdan aina nuo oikeat aromit, sillä minusta tämä näyttää jotenkin colakaramellille :D Sitten tuoksutellessa mietin, että ei tämä kyllä tuoksu colalle.. Lushin huulikuorinnat ovat mielestäni tosi hyviä, mutta samaan tulokseen pääsee ihan sekoittamalla kotona sokeria ja oliiviöljyä tai sokeria ja hunajaa.
Tuotteen valmisti aika kivannäköinen nuori mies ;D Ajattelen aina lämmöllä häntä huulia kuoriessani..
Kicksistä mukaan tarttui vain tämä Viva La Divan huulipuna (sävy 20 Light Pink). Myyjän avustuksella kävimme läpi huulipunavalikoimaa ja valitsin sitten tämän nättimyksen.
Huulilla sävy on todella vaalea ja oikeastaan metallinen. Ei käy ainakaan minulla ihan arkipunaksi, mutta baariin tämä on passeli. Käytin oston yhteydessä Kicksin -20% alennuskupongin, joten hintaa punalle jäi vain 6€! Mielestäni hyvä diili.
Tiesittekö muuten, että postissa tulleita alennuskuponkeja ei tarvitse olla mukana Kicksissä asioidessa? Kertomalla myyjälle kupongista, hän laittaa alennuksen ostokseenne. Tietoihin kuitenkin rekisteröityy, että kuponki on sinun osaltasi käytetty, etkä voi käyttää kuponkia uudelleen. Mielestäni tämä on loistavaa asiakaspalvelua, sillä minun olisi ollut aika vaikea lähteä melkein 300km päästä hakemaan kotiin unohtunutta kuponkiani. Toivottavasti Kicks joskus saapuisi tänne meillekin!
Jatketaan seuraavassa postauksessa :)
| Mmm-m mitä herkullisia tuoksuja! |
Kissa oli vallannut kuvauspaikkani, eikä suostunut lähtemään, joten siksi pikkuinen Sisko on kuvissa linssiluteena :)
The Sacred Truth muistuttaa kovasti Brazened Honeyta, mutta ei ole väriltään yhtä kellertävä. (Hintaa tuotteella n. 10€)
Halusin myös kokeilla jotain uudesta Tunteiden Loisto sarjasta. Lushissa oli niin paljon asiakkaita, että en ehtinyt saamaan myyjää avukseni sopivaa tuotetta valitessa, mutta näin hänen laittavan Perspektiiviä itselleen, hänen opastaessaan muita asiakkaita. Minusta se oli niin kaunis ja luonnollinen huulipuna, että vein sen kassalle.
Tämä Lushin nestemäinen huulipuna ei ole kovinkaan kosteuttavan tuntuinen ja huuleni menevät helposti kuivaksi sitä käyttäessä. Täytyy vain muistaa pistää huulirasvaa useasti niinä päivinä, kun haluan käyttää tätä, niin huulet pysyvät pehmeinä. Tykkään kyllä niin hirmuisesti Perspektiivin sävystä! (Hintaa tuotteella n. 18€)
Lushilla oli meneillään juuri tarjous huulipunan ostajille, joten sain tämän Sweet Lips huulikuorinnan kaupan päälle. Ihan kiva kaupanpäällinen, sillä nämä huulikuorinnat ovat aika kalliita! (Hintaa n. 10€)
Kuorinta tuoksuu vaniljalle ja suklaalle, eli aika herkullinen yhdistelmä! Jotenkin unohdan aina nuo oikeat aromit, sillä minusta tämä näyttää jotenkin colakaramellille :D Sitten tuoksutellessa mietin, että ei tämä kyllä tuoksu colalle.. Lushin huulikuorinnat ovat mielestäni tosi hyviä, mutta samaan tulokseen pääsee ihan sekoittamalla kotona sokeria ja oliiviöljyä tai sokeria ja hunajaa.
Tuotteen valmisti aika kivannäköinen nuori mies ;D Ajattelen aina lämmöllä häntä huulia kuoriessani..
| Sisko kuuli jotain kiinnostavaa :D |
Huulilla sävy on todella vaalea ja oikeastaan metallinen. Ei käy ainakaan minulla ihan arkipunaksi, mutta baariin tämä on passeli. Käytin oston yhteydessä Kicksin -20% alennuskupongin, joten hintaa punalle jäi vain 6€! Mielestäni hyvä diili.
Tiesittekö muuten, että postissa tulleita alennuskuponkeja ei tarvitse olla mukana Kicksissä asioidessa? Kertomalla myyjälle kupongista, hän laittaa alennuksen ostokseenne. Tietoihin kuitenkin rekisteröityy, että kuponki on sinun osaltasi käytetty, etkä voi käyttää kuponkia uudelleen. Mielestäni tämä on loistavaa asiakaspalvelua, sillä minun olisi ollut aika vaikea lähteä melkein 300km päästä hakemaan kotiin unohtunutta kuponkiani. Toivottavasti Kicks joskus saapuisi tänne meillekin!
Jatketaan seuraavassa postauksessa :)
Tunnisteet:
huulipuna,
kasvonaamio,
Kicks,
Lush,
Viva La Diva
lauantai 8. syyskuuta 2012
Katki, poikki ja vielä naattikin..
Edellisessä postauksessa kerroin vähän kiireisestä ja stressintäyteisestä viikostani. Onneksi minulla on tämä viikonloppu töistä vapaa, sillä olen aivan poikki. Tänään heräsin vasta kahdentoista jälkeen, koska en jaksanut mitenkään aiemmin :D Koko ajan väsyttää ja vähän jopa vaikeuksia pysyä hereillä tänään.. Kaiken lisäksi minulla on sellainen olo, että olen tulossa kipeäksi :( Tuntuu, että minulla ei ole siihen varaa juuri nyt, mutta jos flunssa on tullakseen, niin parempi, että se tulee nyt, eikä muutaman viikon päästä, kun olen lähdössä Portugaliin. Katsotaan kuinka käy. Hampaat eivät hirveästi tykkää, että juon hunajalla makeutettua teetä, mutta se maistuu niin hyvälle.
Haastattelu ja valintakokeeni Makeriin meni mielestäni hyvin, joten nyt pidän vain peukkuja, että he ottavat minut sisään. Paikka vaikutti tosi mukavalta ja koulutus haastavalta, mutta ainakaan viimeinen ei tullut minulle yllätyksenä. Jos sisään pääsen, niin töitä pitää tehdä hurjasti! Jos en pääse, niin jatkan harjoittelemista ja haen uudelleen.
Eilinen päivä Helsingissä tuntui muuten aika omituiselta, sillä en ole koskaan matkustanut pääkaupunkiin yksin ja viettänyt itsekseni päivää siellä. Minulla ei ollut karttaa, mutta en silti hukkunut kertaakaan ja löysin haluamani paikat :D Kävin muun muassa M.a.c. -pisteellä, Inglotilla, Lushissa ja Kicksissä, joista mukaan tarttui ihan liikaa meikkejä. Että katsotaan nyt, miten syyskuun haasteessa käy! Vähän lisäsin itselleni vaikeustasoa tämän myötä..
Mutta tosiaan nyt olen ihan rätti poikki enkä jaksanut kuvailla ostoksiani tai kirjoittaa mitään työlästä postausta. Huilailen tämän päivän ja koitan huomenna palata asiaan, jotta näette, mihin taas menin tuhlailemaan. En kyllä syyskuun haastetta suunnitellessani tiennyt yhtään, että pääsen käymään Helsingissä.
Tämmöisestä tummasta silmämeikistä on muuten tulossa video lähiaikoina!

tiistai 4. syyskuuta 2012
Sininen Smokey
Tämä viikko tuntuu ihan juoksevan käsistä! Aika meinaa loppua ja hirveetä stressiä pukkaa :( Olen toistaiseksi vielä ilman viimeistä sosionomikoulutukseen kuuluvaa harjoittelupaikkaa ja aikaa harjoittelun alkuun ei enää ole kuin muutama viikko. Lisäksi opinnäytetyö on vielä vaiheessa, eikä sitäkään ole enää aikaa tehdä kuin kaksi kuukautta!
Lisäksi pistin hakemuksen vetämään kansainväliseen maskeerauskoulu Makeriin, eikä sieltä kyllä aikailtu, sillä soittivat heti seuraavana arkiaamuna ja kutsuivat haastatteluun! Olen nyt sitä varten koittanut koota jonkin sortin portfoliota, jotta voin näyttää heille osaamistani. Minulta löytyy entuudestaan joitakin kuvia, mutta olen tällä viikolla sopinut tapaamisia malleiksi suostuvien tuttavieni kanssa, jotta saan vielä lisää meikkikuvia heille näytettäväksi. Joudun elämään tämän viikon kovin kiireistä ja aikataulutettua elämää, koska menen haastatteluun jo nyt perjantaina ja portfolio on saatava valmiiksi ennen sitä! Huh huh, että jännittää hirveästi! Pidätehän minulle peukkuja? Kouluun pääsy olisi unelmieni täyttymys ja se tarkoittaisi myös muuttoa Helsinkiin (hui!).
Näytänpäs tässä teille vielä yhden bilemeikkini, jotta postaus ei mene liian panikoivaksi :D Tosiaan tein tällaisen meikin n. kuukausi sitten mennessäni baariin, sillä halusin vaihtelua perus mustalle smokey eyesille. Yksinkertaisesti vaihdoin mustat ja harmaat siniseen! Sopii sinisille silmille tosi hyvin.
Sininen luomiväri on aina ollut mielestäni hankala meikkituote, sillä sitä pitää osata käsitellä taitavasti, jotta ei näytä discoon menevältä ala-asteikäiseltä pikkutytöltä. Mielestäni on vallan ihanaa, että pikkuiset tytöt laittavat sinistä luomiväriä silmälaudoille (lue: silmäluomille), mutta tämän ikäisenä ei halua enää näyttää samalta, kuin 10 vuotta sitten :)
Kokonaiskuva vielä, että hahmottaa vähän paremmin, miltä meikki kasvoilla näytti. Kuva on surkea ja harmaa, mutta antaa silti jonkunlaisen kuvan. Opettelin tänään pikkuisen kuvaamaan järkkärillä, koska olen niin kyllästynyt pokkarilla otettujen kuvien huonoon laatuun. Tiedän silti olevani niin laiska hiomaan mitään asetuksia, että tartun kuitenkin jatkossa pikkukameraani :D
Meikissä käytin muistaakseni Diorin Cannage Color palettiani. Rajaukset Avonin Glimmerstickillä (sävy Twilight Sparkle), joka on yksi lemppareistani! Niin kaunis kimaltava sininen. Olen oikeastaan aikamoinen Glimmerstick-fani, ja olen omistanut kaikki sävyt ainakin kerran.
Meikissä muuten myös Konadin lukemattomasti käyttämäni irtoripset, joiden numeroa en muista ja heitin ne jo roskiin, sillä pilasin ne kunnon glittermeikillä :D Olivat ihan pinkit käsittelyn jälkeen..
Mitä mieltä olette sinisestä silmämeikistä? Itse pidän kovasti tummista sävyistä.

maanantai 3. syyskuuta 2012
Haaste!
Haastoimpa itseni Syyskuun ajaksi vähentämään kosmetiikkamäärää. Haasteen ideana on, että Syyskuun aikana saan ostaa vain sen verran uusia tuotteita, kuin olen saanut kuun aikana kulutettua loppuun. Tällä tavoin yritän jarruttaa varastojeni kasvamista edes hetkeksi.
Laskin haasteesta pois jenkeistä tilatut tuotteet, sillä tulli alentaa rajojaan ensi vuoden alusta, joten veroja joutuu maksamaan Euroopan ulkopuolisista tilauksista herkemmin. En toki halua kiertää haastetta tahallisesti, mutta minusta ei ole järkevää tämän haasteen takia maksaa veroja tuotteista, jotka tulisin varmasti myöhemmin hankkimaan.
Tämän haasteen myötä haastan myös kaikki muut vähentämään ylimääräisiä kosmetiikkahankintoja ja kuluttelemaan vanhoja tuotteita loppuun! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)