Jotkut ovat saattaneet jo huomata, että uudistin blogin ulkoasua viime yönä :) Vanha ulkoasu oli jokseenkin tunkkainen ja synkkä, joten halusin jotain raikasta tilalle. Mies kylläkin huomautti, että hänen koneellaan blogin ulkoasu ei näytä yhtä hyvältä, kuin minun näytölläni. Toivon, että blogi näyttäytyy teille yhtä hyvänä kuin minulle, vaikka tietokoneissa on tietysti eroja.
Anyways.. Blogi muuttuu myös siten, että jatkan sen kirjoittamista yksin. Taitava Tiikeri lopettaa tämän blogin osalta, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä hänellä on paljon muitakin harrastuksia, eikä aikaa riitä jokaiseen. Jatkamme yhdessä vielä zumbaamista ja muilla ryhmäliikuntatunneilla käymistä, joten jää meille sentään joku yhteinen harrastuskin :)
Muuten Ripsarit Poskilla pysyy entisellään ja toivottavasti viihdytte blogin parissa edelleenkin :)
Aurinkoisia kesäpäiviä teille toivottaa Kätsy, joka itse parhaillaan ahertaa töissä.
ps. videota pian tulossa!
Kahden nuoren naisen höpinöitä kosmetiikan rajattomasta maailmasta ja pohdintoja erilaisista tuotteista.
lauantai 14. heinäkuuta 2012
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Kosmetiikan orja? 4. osa
Kosmetiikan orja? -sarjassa bloggaaja pohtii suhdettaan kosmetiikkaan.
''Suhteeni kosmetiikkaan on omien sanojeni mukaan kieroutunut. Rakastan kosmetiikkaa normaalia nuorta naista enemmän ja saan sen kulutuksesta sekä ostamisesta suurta iloa itselleni, mutta samalla minua oksettaa omistaa paljon kosmetiikkaa. Kosmetiikkaan hurahtamisesta seuraa ikään kuin kierre, jonka syövereistä on yhä vaikeampi nousta ylös. Toinen puoli minusta ei edes halua nousta ylös, sillä viihdyn vallan mainiosti kynsilakkakokoelmani parissa tai uusia tuotteita testailemassa.'' Kosmetiikkaholisti Kätsy
Viimeksi kirjoitin aleshoppailusta ja tänään haluaisin jutella keräilystä. Kosmetiikka ja erityisesti meikit ovat minulle ikään kuin keräilyharrastus ja haalin jatkuvasti jostain uusia tuotteita kokoelmiini. Kokoelma ei tarkoita minulle suurta määrää tavaraa, jota ei saisi pidellä tai kuluttaa, vaan ihan oikeasti käytän kaikkia tuotteitani. Jos en käytä, laitan eteenpäin tai roskiin. Viimeksi lahjoitin kulmakynäni eteenpäin, koska se oli minulle täysin väärän sävyinen, mutta Taitavalle Tiikerille juuri sopiva. En siis myöskään halua omistaa vaan omistamisen ilosta, vaan haluan, että kokoelmani tuotteet ovat minulle sopivia ja sellaisia, joita voin ja osaan käyttää. Ja jos en osaa, opettelen.
![]() |
| Kuva täältä. |
Ei se määrä vaan se laatu.
Jonkun mielestä minulla saattaa olla liikaa kynsilakkoja. Mielestäni minulla on niitä sopivasti, omistin sitten 10 tai 200, koska ne kaikki ovat minulle rakkaita ja oikeasti käytän niitä kaikkia. En hanki uusia lakkoja hetken mielijohteesta, vaan mietin onko minulla vastaavia jo ennestään ja tulenko käyttämään niitä. Pienellä ajatustyöllä välttyy virheostoksilta ja jos kuitenkin tulee hankittua joku, jota ei tee mieli käyttää, sen voi aina antaa eteenpäin jollekulle, joka sitä haluaa käyttää.
Kaikenkaikkiaan rakas kokoelmani on vielä pieni, joten en yleensä pode syyllisyyttä ostaessani haluamani luomiväripaletin, vaikka en tosiasiassa en ehtisi nykyisiäkään käyttää loppuun yhdessä elämässä. Kiroankin kaikki kosmetiikkavalmistajat, jotka kehittelevät koko ajan uusia tuotteita, jotka haluan ehdottomasti omistaa ja samalla kaikki muut harrastelijat, jotka ylistävät jotain tuotetta niin paljon, että se vaan on pakko hankkia :D Tosin, kaikki muiden suosittelemana ostamani tuotteet ovat oikeasti olleet niin hyviä, kuin sanotaan.
Olen ''kaikki tai ei mitään''- ihmisiä, jotka yhden tuotteen hankittuaan haluaa ne kaikki. Maailmassa on ihan liikaa kaikkia ihania tuotteita ja siksi tämä on niin vaikeaa, koska en pääse ikinä täydellisyyteen :D En pysty edes ostamaan jotain tiettyä lakkaa O.P.I.n kokoelmasta, vaan pakko saada ne kaikki! Tosin tulee kyllä halvemmaksikin ostaa koko sarja, kuin esimerkiksi kaksi lakkaa. Eikä koskaan saisi kokeilla mitään uutta tuotesarjaa, koska tulee hirveä himo saada niitä lisää ja yhtäkkiä onkin jo niin monta sarjaa keräilykohteena, ettei pysy mitenkään perässä. Huh.
Löytyykö lukijoista muita kaltaisiani keräilijöitä? Painotan kyllä vielä, että en siis keräile vaan ostamisen ilosta, vaan oikeasti käytän kaikkia tuotteita ja niin loppuun, kuin mahdollista.
Tästä pääset lukemaan sarjan aiemmat osat:
1. Osa
2. Osa
3. Osa
torstai 12. heinäkuuta 2012
Vastavärit yhdessä
Vastavärejä on aina hauskaa käyttää samassa meikissä ja lopputulos on yleensä kamalan trendikästä. Kamalan trendikkäällä tarkoitan sitä, että silmä ei millään meinaa tottua vastaväreihin yhdessä ja lopputulos näyttää aina melkeimpä karmaisevalta, mutta trendimeikit yleensä ovat jollain tapaa karmaisevia. Kuka tajusi, mitä yritän selittää? :D
Noh, joka tapauksessa tänään yhdistin vastavärit eli turkoosin ja korallin, ja lopputulos näyttää jotakuinkin tältä:
Käytin kyllä myös harmaata edes jonkunlaisen harmonian saavuttamiseksi.
Meikki on toisaalta aika jännä, mutta en tunne oloani kotoisaksi tässä lookissa. Pitäisi varmaan käyttää useammin, että silmä tottuisi. Tai sitten ei :D Värit ovat kyllä kauniin merelliset, mutta yhdessä käytettynä en tajua tätä vastaväriparia. Vastavärit näyttävät lähes poikkeuksetta hyvältä yhdessä, paitsi kirkkaanpunaisen ja sinisen yhdistelmää en voi sietää.
Jokin näissä väreissä kyllä kiehtoo, sillä en muuten olisi tehnyt tällaista meikkiä.
* pohjustus UDPP
* sisärajaukset Lancomen kajal
* yläluomen geelirajaus Maybelline
* ripsiväri Avonin Total Curl
Paletti on muuten vanhin luomiväripalettini ja hankittu muistaakseni vuonna 2010. Kiiltävät koristeraidat ovat ihan kuluneet ja paletti näyttää muutenkin aika kärsineeltä. Sitä se silti onkin, sillä olen säilyttänyt sitä meikkipussissa muiden meikkien seassa kolisemassa.
Paletti on Avonilta ja nimeltään Aquadelic. Olen saattanut aiemminkin käyttää tätä jossain blogiin laittamassani meikissä. Harvoin tätä tulee silti käytettyä.
Paletti on joiltain osin heikkolaatuinen ja aika jauhoinen. Valkoisessa värissä pigmenttiä ei ole nimeksikään ja se käy juuri ja juuri kulmaluun korostusväriksi. Turkoosi on koko paletin pigmenttisin väri, eikä minulla ole siitä huonoa sanottavaa. Kaikissa Avonin paleteissa tuntuu aina olevan jokin heikko sävy ja jokin todella hyvä. Koralli on myös melko pigmenttinen ja harmaa mukavan pehmeä sävy, mutta jauhoisuus on todella ärsyttävää, kun murusia on joka puolella tätä palettia käyttäessä. Tosin paletilla alkaa olla jo ikääkin sen verran, että ei siltä voi liikoja vaatia.
Mitä mieltä olette turkoosin ja korallin yhdistelmästä? Mikä on teidän vanhin luomiväripalettinne?
Noh, joka tapauksessa tänään yhdistin vastavärit eli turkoosin ja korallin, ja lopputulos näyttää jotakuinkin tältä:
Käytin kyllä myös harmaata edes jonkunlaisen harmonian saavuttamiseksi.
Meikki on toisaalta aika jännä, mutta en tunne oloani kotoisaksi tässä lookissa. Pitäisi varmaan käyttää useammin, että silmä tottuisi. Tai sitten ei :D Värit ovat kyllä kauniin merelliset, mutta yhdessä käytettynä en tajua tätä vastaväriparia. Vastavärit näyttävät lähes poikkeuksetta hyvältä yhdessä, paitsi kirkkaanpunaisen ja sinisen yhdistelmää en voi sietää.
| Hailakka kokokasvokuva |
* pohjustus UDPP
* sisärajaukset Lancomen kajal
* yläluomen geelirajaus Maybelline
* ripsiväri Avonin Total Curl
Paletti on muuten vanhin luomiväripalettini ja hankittu muistaakseni vuonna 2010. Kiiltävät koristeraidat ovat ihan kuluneet ja paletti näyttää muutenkin aika kärsineeltä. Sitä se silti onkin, sillä olen säilyttänyt sitä meikkipussissa muiden meikkien seassa kolisemassa.
Paletti on Avonilta ja nimeltään Aquadelic. Olen saattanut aiemminkin käyttää tätä jossain blogiin laittamassani meikissä. Harvoin tätä tulee silti käytettyä.
Paletti on joiltain osin heikkolaatuinen ja aika jauhoinen. Valkoisessa värissä pigmenttiä ei ole nimeksikään ja se käy juuri ja juuri kulmaluun korostusväriksi. Turkoosi on koko paletin pigmenttisin väri, eikä minulla ole siitä huonoa sanottavaa. Kaikissa Avonin paleteissa tuntuu aina olevan jokin heikko sävy ja jokin todella hyvä. Koralli on myös melko pigmenttinen ja harmaa mukavan pehmeä sävy, mutta jauhoisuus on todella ärsyttävää, kun murusia on joka puolella tätä palettia käyttäessä. Tosin paletilla alkaa olla jo ikääkin sen verran, että ei siltä voi liikoja vaatia.
Mitä mieltä olette turkoosin ja korallin yhdistelmästä? Mikä on teidän vanhin luomiväripalettinne?
Tunnisteet:
Avon,
koralli,
luomivärit,
Maybelline,
meikkaus,
turkoosi,
vastavärit
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
Taas sillä on uus silmänympärysvoide
Joo. Rakastan silmänympärysvoiteita.
Viimeaikoina olen käytellyt tällaista Lumenen Sensitive Touch Rauhoittavaa Silmänympärysvoidetta. Sain jostain lehtitilauksesta näitä Sensitive Touch tuotteita ja ovat olleet ihan kivoja.
Nykyään tuubini näyttää kuitenkin tältä, sillä olen leikannut sen katki, jotta saisin kaavittua vielä viimeisetkin rippeet tuotetta pohjalta.
Herkän silmänympärysihon hoitoon erityisesti kehitetty Rauhoittava Silmänympärysvoide lupaa tasapainottaa ja vahvistaa ihon toimintoja ehkäisten samalla ihon ennenaikaista ikääntymistä. Tuote lupaa myös häivyttää tummia silmänalusia ja vähentää turvotusta.
Silmänympärykseni ovat kyllä pitäneet tästä tuotteesta, sillä se tuntuu melko rasvaiselta ja pehmentävältä. Sopii kuitenkin meikin alle, joten ei ole liian rasvainen tai paksu voide. Tummia silmänalusia tuote ei ole kyllä häivyttänyt yhtään.
Koostumus on voidemainen, mutta ei kovinkaan täyteläs. Yksi rasvaisimpia silmänympärysvoiteita, joita olen käyttänyt. Minulla ei ole tästä tuotteesta huonoa sanottavaa, mutta mikään erityisen ihmeellinenkään tämä ei ollut. Sellainen perus hyvä silmänympärysvoide kenelle tahansa. Myös miehille!
Lumenen tuotteet ovat mielestäni näin yleisesti ottaen kalliita markettituotteiksi, joten vähän veikkailen, että tämäkin Rauhoittava silmänympärysvoide saattaa olla hintava. Siksi epäilen, että vastaavia tuotteita saa halvemmallakin. Tuubi näyttää isolta muihin silmänympärystuotteisiin verrattuna, mutta siinäkin on tavaraa se tavallinen 15ml.
Seuraavaksi korkkaan Avonin silmänympärysvoiteen :) Jännää, sillä en ole ikinä kokeillut mitään Avonin silmänympärystuotetta.
Oletteko kokeilleet tätä tuotetta?

tiistai 10. heinäkuuta 2012
Reissuostokset
Joku jo ehtikin kysellä, että mitä kosmetiikkaa Helsinginreissultani ostin. Tänään saatte nähdä ostokseni kuvien kera. Tulossa siis runsaskuvainen postaus :)
Tämmöisen pikkukasan kosmetiikkaa saalistin tällä kertaa! Aloitetaan vaikka Lushin tuotteista.
Tiesin haluavani tuorekasvonaamion, mutta valikoimaa oli niin runsaasti, että pohdin pitkään, mikä olisi minulle se mieluisin. Uusimmassa Lush Timesissa oli hauska kuvasarja, jossa näytettiin, kuinka BB Seaweedia valmistetaan ja valitsin siksi itselleni sen. BB Seaweed ei liity mitenkään uusiin BB-voiteisiin, vaan se on sanaleikki BBC-lyhenteestä.
Koitin jo kerran tätä kasvoille ja tykkäsin hirmupaljon! Paremman tuntuinen iholla kuin Brazened Honey ja lopputuloskin oli tosi mukava. Mieskin sanoi minulle tänä aamuna, että taidan hoitaa ihoani liikaa, kun se on persikkaisen pehmeä :) Kiitos BB Seaweed, on mukava huomata itse tuotteen pehmentävä vaikutus, mutta vielä mukavampi, kun joku toinen huomaa saman ja sanoo sen ääneen. Harmi, ettei tätä saa Lushin verkkokaupasta! Hintaa oli muuten 9,95€
Toinen Lushista ostamani tuote oli Jackie Oates (13,95€).Pähkäilin Light Pinkin ja Jackie Oatesin välillä, mutta päädyin kuitenkin tähän, koska tämä oli mielestäni minulle sopivampi. Jackie Oates on monikäyttöinen tuote, sillä sitä voi käyttää sävyttävänä kosteusvoiteena, meikkivoiteena sekä peitevoiteena. Kädelle testattuna peittää hyvin, mutta vielä en ole tositilanteessa ehtinyt tätä testailemaan.
Yleensä Lushilta tulee ostettua saippuaa tai muita ihonhoitotuotteita, joten on kiva päästä myös kokeilemaan heidän meikkituotteitaan. Värivoide sisältää kasviöljyjä, joten senkin hoitavuutta on ajateltu.
Fair Trade Foot Lotionin tiesin heti haluavani. Kukapa ei haluaisi pinkkiä jalkavoidetta? Tuote sisältää reilun kaupan luomukaakaovoita.
Olen hieronut tätä jalkoihini joka ilta ostopäivän jälkeen ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Koostumus on jogurttimainen ja tuntuu kosteuttavalta. Vaikka sisältääkin piparminttua, niin ei jäädytä yhtään jalkoja. Minulla on aika huono ääreisverenkierto, joten jalat ovat aina ihan jäässä, enkä halua kyllä jäätyä yhtään enempää! Tätä jalkavoidetta ei kyllä voi millään tapaa vastustaa.
Tuote oli aika hintava (14,95€), mutta en kadu ostostani yhtään.
Kaupan päälle myyjä antoi minulle vielä Friends with Benefits hierontapalasta näytteen. Hierontapala sopii kuulemma ärtyneelle iholle, joten katsotaan nyt, koska tulisi sopiva tilaisuus kokeilla tätä.
Mies ihastui suihkujellyihin ja osti itselleen Whooshin :D Sillä on nyt sitten mukava leikkiä suihkussa. Whooshin tuoksu on aika raikas, joten sen puolesta sopii myös miehille. Haluaisin itsekin suihkujellyn, mutta suihkutuotteita on jemmassa vielä moneksi vuodeksi, joten en saa ostaa sellaista vähään aikaan.
Mic Macissä poiketessani ostin tällaisen Beauty Junky kasvonaamion, koska pakkaus oli niin pirteä. Odotukset eivät ole korkealla, mutta kivaa vaihtelua tällainen.
Tämmöiset lupaukset tällä tuotteella.. Hintaa oli ehkä 1,90€
Yksi shoppailun kohokohdista oli käydä M.A.C pisteellä. Lankesin tällaiseen uuteen Mineralize luomiväriin, joka on kauniin harmaa. Sävyn nimi on Earthly. Meinasin ostaa jonkun värikkään, mutta myyjä suositteli tätä sopivimmaksi minun silmiini, joten päädyin siihen. Päätös oli hyvä, koska tämä on todella kaunis harmaa (miksen ottanut enempää kuvia??), enkä olisi osannut muuten miettiäkään tätä. Säästelen tätä syksyksi ja käyttelen nyt kesällä kirkkaampia värejä meikissä. Hintaa oli n. 23€.
Toisen myyjän kanssa kokosimme minulle tällaisen nelospaletin :) Kerroin myyjälle millaisia sävyjä yleensä käytän sekä toiveeni luomivärin lopputuloksesta. Monen tuotteen swatchauksen jälkeen muodostui tämä nelikko.
Olin lukenut arvosteluja luomiväreistä ja tehnyt listaa, mitä arvostelujen perusteella kannattaisi ostaa. Olin tehnyt myös listan sävyistä, jotka swatchien perusteella miellyttivät minua itseäni. Loppujen lopuksi päätin kuitenkin enemmän hyödyntää myyjän ammattitaitoa ja omaa silmääni enkä ottanut listoja edes mukaan matkalle.
Paletin sävyt ovat vasen yläkulma: Orb (satin), oikea yläkulma: All That Glitters (veluxe pearl), vasen alakulma: Purple Haze (matte), oikea alakulma: Shadowy Lady (matte). Hintaa paletilla oli n. 60€
Meikissä en ole ehtinyt kokeilemaan kuin Orbia kulmaluulla. Heijastaa kivasti vaaleanpunaista :) Täytyy lähiaikoina koittaa tehdä tällä erilaisia meikkejä.
Täytyi tietysti myös poiketa Kluuvissa Inglotin myymälässä. Siellä kokosimme myyjän kanssa minulle tällaisen paletin. Pahoittelen luomivärimurusia. Sävyjen numeroita en osaa sanoa, koska en jaksa kaivaa nappeja irti paletista, mutta ehkä se ei haittaa.
Halusin kivoja kesäsävyjä ja siksi päädyin suosikkiväreihini oranssiin ja vaaleanpunaiseen :) Myyjä suositteli minulle myös kultaista nappia ja näytti kädelle, kuinka hyvin se sopii esimerkiksi oranssin kanssa ja siksi minun oli pakko ottaa myös se mukaan. Alun perin tarkoitukseni oli siis ostaa kahden pannun paletti, mutta vaihdoin kolmoseen :) Hintaa paletilla oli reilut 30€.
Tällä paletilla olen jo tehnyt meikkejä ja olen tosi tyytyväinen. Sävyissä on loistava pigmentti ja kulta tekee paletista niin monipuolisen, että ihmettelen, miksi en itse tajunnut sitä. Ingloteja on saatava joskus lisää.
Cybershopista ostin vielä parit ripset 6€/kpl. Ylemmässä parissa on ulkonurkassa muutama tilantti ja alempien ripsien kärjet on kuorrutettu glitterillä. Juhlatarkoitukseen nämä ostin.
En ole laskenut ostosteni loppusummaa, mutta ihan kivasti rahaa kului ja saa taas tehdä töitä, jotta saa nämäkin kustannettua :) Kenkiä, laukkuja, koruja tai vaatteita en ostanut (okei halvan paidan), joten olen oikeutettu ostamaan kosmetiikkaa senkin edestä. Vaatteiden shoppailu on muutenkin aika tylsää ja viihdyn paremmin kosmetiikkaostoksilla.

maanantai 9. heinäkuuta 2012
Reissumeikit
Viikonloppureissu meni kaikin puolin mukavasti ja kävimme mm. Suomenlinnassa :) Sää ei ollut paras mahdollinen, mutta loppujen lopuksi ei se paljoa haitannut. Kotikulmilla oli nimittäin vielä huonompi ilma :P
Asetin itselleni tavoitteeksi ottaa meikkejä mukaan vain minimimäärän, koska suurta määrää on turha raahata parin päivän ajaksi mukaan ja tiesin ostavani meikkejä lisää matkalla.
Ja tässä olisi mun matkameikit!
Pärjäsin hyvin sävyttävällä kosteusvoiteella (ei kuvassa), jonka lisäksi otin mukaan Avonin MagiX meikinpohjustusvoiteen, joka tasoitti ihoa vielä kosteusvoiteen jälkeen. Pieniä ihon virheitä varten otin mukaan L'orealin mineraalipeiteaineen, Lumenen Red Neutralizerin, Stagecolorin Under Eye Coverin sekä Lumene Natural Coden mineraalikivipuuterin. Meikkipohjani oli siis kevyt, sillä laitoin peiteainetta vain silmänalusille ja nenän ympärille. Puuteria käytin vain Under Eye Coverin kiinnittämiseen.
Kulmia varten minulla oli mukana Dermosilin kulmakynä (sävy fair) sekä NYXin kynämuotoinen kulmakarvavaha. Kiitos vaan mukavalle lukijallemme, joka kertoi minulle tuon tuotteen olemassaolosta. Olen täysin riippuvainen siitä nykyään :D
Poskia varten otin TBS Lily Colen voidemaisen poskipunan ja jätin suosiolla kaikki kasvojen varjostus- ja korostustuotteet kotiin. Halusin myös pärjätä vain parilla siveltimellä, mikä rajoitti hieman mahdollisesti mukaanotettavia tuotteita.
Silmämeikin tekoon otin UDPPn, TBS:n luomivärinapin (sävy 26) sekä UD:n Walk of Shame luomivärinapin. Kylläpäs nyt lyhentelen paljon. Toivottavasti ei haittaa! Silmien rajaukseen Eliten musta nestemäinen tussirajauskynä ja Avonin halpa mascara.
Huulille e.l.f.in Mineral Moisturising Lip Tint spf 8 sävy Cherry, e.l.f.in Therapeutic Conditioning Lip Balm sävy Stawberry Crème sekä Dermosilin huulikiilto sävy Classic Rose.
Miten suoriuduin mielestänne tehtävästä ottaa mukaan vain minimimäärä meikkejä?
Kaikkia tuotteita tuli käytettyä, joten mikään ei tuntunut turhalta mukana. En myöskään jäänyt kaipaamaan muuta kuin tummansävyistä luomiväriä, jolla olisi voinut tehdä varjostusta luomivakoon. Tosin pärjäsin hyvin yksinkertaisemmallakin silmämeikillä ja olisin varmaan hukannut vain hyvää loma-aikaa, jos olisin alkanut väsäämään monisävyisiä silmämeikkejä.
Omasta mielestäni suoriuduin hyvin, vaikka periaatteessa jotain noistakin olisi voinut jättää pois ilman, että olisin alkanut ahdistua.

Dermosil,
Elf,
Elite,
Loreal,
Lumene,
Lumene Natural Code,
matkustus,
NYX,
Stagecolor,
The Body Shop,
Urban Decay
torstai 5. heinäkuuta 2012
Nyt on jo heinäkuu!
Huh huh kun aika menee lujaa vaan eteenpäin. Yritin postata juhannuksen jälkeen, mutta kesken kirjoittelun puhelimeni soi ja tuli siltä istumalta lähtö taas töihin.. Olen ollut viime aikoina niin kiireinen töiden takia, mutta tänään minulla on ollut aikaa tehdä kivojakin juttuja :) Löhöilin tunnin Yyterin hiekoilla nauttien omasta seurastani lukien humpuukilehteä. Olen tänä kesänä lukenut jo kolme kirjaa, mikä on minulle jo huippusaavutus, koska en lue kirjoja. Olisin halunnut ottaa rannallekin mukaan kirjan, mutta en tiedä, minkä haluaisin lukea seuraavaksi.
Tässä muuten pari kuvaa uudesta kokouimapuvustani, jonka löysin Sokokselta aika edullisesti (25€). Pinkki toimii aina :)
Olkaimissa on kivat kultaiset yksityiskohdat..
Tosin en pitänyt tätä päälläni tänään, sillä vihaan rusketusraitoja, joten otin aurinkoa Gina Tricotista ostamillani limenvihreillä lappubikineillä, joiden alaosasta roikkuu helmiä :) Pinkin uimapuvun ostin oikeasti uimista varten.
Suojauduin auringolta Nivean Protect & Bronze aurinkosuojavoiteella, jossa suojakerroin on 20. Toimii mielestäni hyvin, enkä palanut yhtään maattuani reilun tunnin paahtavassa auringossa. (Ja huomautukseksi, että minun ihoni on hyvin vaalea ja palaa aika herkästi, jonka vuoksi suosin mahdollisimman korkeaa suojakerrointa, enkä oleskele auringossa kauaa.) Pelkäsin, että sk 20 on liian vähän, mutta se näytti riittävän.
Kasvot suojasin Avonin Sun+ -sarjan kosteuttavalla ja mattapintaistavalla voiteella, jossa sk 30. Pidän myös tästä tuotteesta, vaikka haikailenkin viime vuonna myynnissä olleen kasvoja suojaavan yhdistelmätuotteen perään.
Kokeilin myös näytepussillisen verran Dermosilin aurinkovoidetta sk 30 ja levitin sen kaulan ja dekolteen alueelle. Kaula ja dekoltee palavat herkästi, mutta säästyivät myös tänään vaurioilta.
Illalla vietin pari tuntia aikaa rennosti kaupungilla ystäväni Janen kanssa salaatilla ja kierrellen vaateliikkeitä. Shoppaillessa jos missä mieli rentoutuu :D Täytyi tietysti käydä myös Taitavan Tiikerin kanssa torstain vakiozumbassa keikuttelemassa hieman pyrstöä. Viime vuoden kesävaatteet tuntuvat tänä kesänä vähän väljiltä, jee! Olikin masentavaa joka kesä ostaa uudet hameet, kun edelliset olivat jääneet pieniksi.
Olen muuten kuvaillut pari uutta videota ja kunhan saan editoitua ne käyttökelpoisiksi, niin siirrän Youtubeen :) Ja olisi niin paljon tuotteita taas arvosteltavana ja liikaa asioita kerrottavana, että huh huh! Olisi vain aikaa kirjoitella tänne blogiin :( Lähden viikonlopuksi Helsinkiin ja heitän kaikki estot narikkaan, mikä tarkoittaa hirveää rahanmenoa ja paljon lisää uusia kosmetiikkatuotteita :D Tarkoitus on vaeltaa muun muassa Stockkan m.a.c. -pisteelle..
Ja ainiin, vaikkei ole joulu vielä, niin olen ollut hyvin kiltti, kun postimies kantaa mulle melkein päivittäin uusia kivoja kosmetiikkapaketteja :D Lähiaikoina olen tilannut mm. O.P.I:n Vintage Minnie kokoelman, Avonin ja Dermosilin tuotteita sekä tein elämäni ensimmäisen E.l.f. -tilauksen. Ette uskokaan, kuinka tyytyväinen olen ollut niihin halpatuotteisiin!
Tuli aika pitkä ja jaaritteleva postaus, mutta koittakaa kestää <3 Mukavia hellepäiviä kaikille ja palataan asiaan toivottavasti ensi viikolla :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)