maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kosmebloggari mökkeilee osa 3

Mökkeily jatkuu! Ollaan oltu miehen kanssa möksällä kolme viikkoa ja tähän on niin totuttu, etten enää jaksa välittää ulkohuussista tai kauhistella rönssivaatteita. Minun parhaat ja käytetyimmät vaatteeni ovat olleet Puman vaaleat collegehousut ja Porin Ässien miehille tarkoitettu huppari :D Adidaksen urheilusukat on ostettu kymmenen vuotta sitten ja nyt niihin alkaa tulla reikä kantapäähän. Kestävää laatua :D Kotiolosuhteissa olisin pessyt peilin kuvan ottamista varten, mutta nyt olen rennossa mökkitilassa jossa vähät välitän pienistä!

Ja jotta ette ihan väärin ymmärrä, niin töihin mennessä olen hieman yrittänyt panostaa ulkonäkööni, mutta töistä tultua olen heittänyt rönssit päälle.




Harmikseni vilustuin ja nenä vuotaa kuin vesiputous :( Onneksi sain kotoa nenäsuihkeen ja olen keitellyt kapselikeittimellä lämmintä kaakaoa parantamaan oloa. En muista, milloin olisin viimeksi sairastunut kesällä flunssaan, mutta tänä vuonna on ollut sairaan kylmä! Toivottavasti kesä tästä lämpenee.




Tukkajuttuja on täällä möksällä loppunut muutama!

Matkakokoinen Goldwellin Sleek Perfection suihkeseerumi on ollut hyvä otsatukkakäyttöön, sillä se sisältää lämpösuojan. Käyn otsatukan päivittäin suoristusraudalla läpi luonnonkiharuuden vuoksi, koska en voi sietää kikkaraa otsista (yök). Jotta otsisparkani kestäisi päivittäisen kuumuuden, on lämpösuojatuotteen käyttö välttämätöntä. Tuote tuli muistaakseni LivBoxista ja saa minulta peukutuksen. Harmi kun loppui.

Fudgen Make-a-Mends shampoo with argan, marula and grape seed oil loppui yhtenä iltana saunassa. Hoitsikkaa on vielä jäljellä jonkin verran, sillä minulla kuluu shampoot aina ennen hoitoaineita. Tuoksu Fudgen tuotteissa on niiiiiiiin hyvä. Sain paljon kehuja hiusteni tuoksusta tätä käyttäessäni. Itse shampoosta en kyllä tykännyt, sillä se ei vaahdonnut minun makuuni tarpeeksi ja välillä tuntui, että olisin tarvinnut pesevämpää tuotetta. Jännä juttu, sillä en käytä paljoa muotoilutuotteita eivätkä hiukseni erityisemmin rasvotu, joten luulisin pärjääväni vähemmänkin pesevämmällä tuotteella. Meistä ei tullut ystäviä, vaikka kovasti yritettiinkin. Hoitsikka oli ihan ok ja tykkäsin siitä enemmän, kuin shampoosta. Fudgen tuotteet saatu blogimiitistä.

Pieni turkoosi suihkepullo on  sexyhairin Soy Tri-Wheat jätettävä hoitoaine hiuksille. En muista tarkalleen mistä tämän sain. Ehkä joltain meikkikeikalta? Tuote oli minulle aika HMV eli hajuton, mauton ja väritön. Käytin sitä silloin tällöin saunassa, kun en jaksanut raahata isoa jätettävää hoitoainetta mukaan, jota kotiolosuhteissa käytän. Satunnaisesti käytettynä toimivuutta on vaikeaa arvioida. Olisin kyllä huomannut, jos tuote olisi ollut erityisen huono ja vaikka jättänyt hiukset takkuisiksi, mutta selvisin ongelmitta tämän kanssa, joten kaipa tämä on ihan ok. Täytyisi varmaan ostaa isompi pullo, koska tästä jäi vähän sellaiset fiilikset, että haluaisi testata paremmin. Matkakokoisissa tuotteissa on aina sama vika, että käyttökokemus jää niin vähäiseksi.




Meikä jatkaa nyt mökkeilyä luonnon helmassa. Vapaa päiväkin vielä! Pyykit pitää hakea narulta ja moni muu asia odottaa tekemistä :) Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Blondista pinkki

Juhannuksesta selvitty!

Minun tämän kesän väri on selkeästi pinkki. Niin kynsissä, huulikiilloissa, karkeissa (mm.. amazon eläimet), juomissa.... kuin myös hiuksissa. Instagramissa minua seuraavat ovatkin jo nähneet muodonmuutoksen. Jos et vielä seuraa Instassa niin ala seurata @catcatsy



Mä istahdan aina Väinölän Hiuspisteelle parturin tuoliin :) Tiia osaa tehdä aina sellaisen tukan, mihin oon tyytyväinen ja tuntee minun hiushistoriani paremmin kuin kukaan. Voin lämmöllä suositella Väinölän Hiuspistettä jokaiselle porilaiselle tai Porissa parturissa käyvälle.

Aloitettiin muodonmuutos vaalealla tyvivärillä.




Kun pinkki suoraväri saatiin päähän, aloi vähän hymyilyttää, että mitäköhän tästä nyt tulee :D




Lopputulos oli liukuva pinkki-vaaleanpunainen. Latvoja on värjätty niin moneen otteeseen, että ne eivät enää ottaneet väriä niin hyvin itseensä. Vanhan värin putsaus vaalealla olisi varmaan parantanut tulosta. Mutta hyvä näinkin :)

Toiveena minulla oli kunnon pinkki, josta sitten pesujen myötä haalenisi vaaleanpunainen. En halunnut suoraan kevyttä vaaleanpunaista väriä, koska pelkäsin sen haihtuvan heti pois.







Kuvat nappasin Instagramista ja tästä tulikin oikea meitsin naamapläjäyspostaus, mutta koittakaa kestää :D Yllä olevissa kuvissa hiukset on suoristettu ja alla olevassa minun villi luonnonkihara.




Värjäyksestä on reilu viikko ja tukka on haalistunut aikalailla. Nyt se alkaakin olla sen värinen, mitä alunperin ajattelin. Nautin shokkipinkistä, mutta vaaleanpunaisessa olen enemmän kotonani. Väri on edelleen liukuva ja latvat ovat päästäneet väriä hurjasti pesuissa. Ennen juhannusta koitin parantaa väriä sekoittamalla suoraväriä hoitoaineeseen, mutta se ei auttanut kyllä yhtään. Pidin väriä hiuksissa 10 min, ja olisi ehkä pitänyt muhitella kauemmin? Minulla on hieman vielä suoraväriä jäljellä, jolla voisin latvoja koittaa parannella.

Pinkin tukan ylläpitäminen on todella vaikeaa! Väri haalistuu tosi nopeasti, eikä ota hiuksiin kiinni tasaisesti. Harmi juttu, sillä pinkki pää on aikas makea! Minkä värinen on sinun kesätukkasi?

maanantai 8. kesäkuuta 2015

LivBox 6/15

Kesäkuun LivBoxit ovat juuri saapuneet tilaajille joko kotiin kannettuna tai nyt uutena toimitusmuotona pakettina postikonttoriin tai SmartPost-automaattiin. Minun piti muuttaa tietoihini SmartPost-toimitus ja unohdin tottakai, mutta ei se ollut niin vakavaa hakea pakettia postitoimistosta. Täytyy muistaa päivittää tiedot seuraavaa toimitusta ajatellen (unohdan kuitenkin). Nykyään paketteihin saa myös seurantakoodin, mutta minä en ole niin kiinnostunut odottamaan pakettia, että seuraisin sen kulkua. Jos sitä ei ala jostain syystä kuulua, niin sitten seurantakoodi on hyvä olla.



Kesäkuun LivBoxin teemaväri on vaaleansininen ja teemana kesälomakausi ja reissailu.


Jep! Mökillä ollaan!


Boksin sisältö näyttää tältä ja pilvisestä säästä johtuen kuvissa kirkkauseroja. Olen alkanut käyttää kuvien ottamiseen enemmän iPhonea, joten anteeksi vähän huonolaatuisista kuvista, mutta eiköhän niistä asia käy ilmi. Panostan kuviin enemmän, kun on siihen inspiraatiota.

Sisältö on aika runsas ja mukana on kaksi bonustuotetta Compeedilta sekä Jordanilta.


Jordanilta boksiin on lisätty hammasharja suojuksella. Tulee varmasti käyttöön, sillä harja on softi ja pinkki ;) Siinä ei ole kyllä kielenpuhdistajaa, johon olen tottunut, mutta antaa mennä.


Compeedilta tuli rakkolaastareita. Nämä on huippuja ja niitä pitää olla kaapissa aina! Tämä on kätevä käsilaukkuun kovan ulkokuorensa vuoksi ja pelastaa minut seuraavaksi, kun kenkä alkaa hiertää reissun päällä. Aika kultaa muistot hyvin, eikä sitä tajua ennen ensimmäistä rakkoa, kuinka paljon kesäkengät rasittavat jalkaa enemmän kuin talvikengät. Kesällä tulee luonnollisesti kuljettua enemmän korkkareilla, joten rakkolaastareita ei voi olla koskaan liikaa.


Itse boksiin laskettuihin tuotteihin minulle valikoitui Herbinan body mist (Uusi!), joka tuoksuu mansikkaunelmalta (Strawberry Dream). Toisena vaihtoehtona bokseissa näytti olevan Rimmelin kynsilakka. Onneksi minulle valikoitui Herbina, koska kynsilakkoja on kaapeissa liikaa eikä tällä hetkellä yhtään body mistia.

Ohjelehtisen mukaan tämä käy vartalolle, hiuksille ja myös huonetuoksuna. Tulen varmaan käyttämään body mistia monipuolisesti. Juuri suihkautettuna Strawberry Dream tuoksuu mansikkamargaritalle, mutta alkoholin haihduttua jäljelle jää hyvin makea tuoksu. Tykkään paljon!


 L`Occitanen Verbena suihkugeeliä (Best Seller) oli boksissa pieni 30ml pullo. Pidän pienistä suihkugeeleistä, sillä ne on kätevä ottaa matkalle ja saunaan, eikä niihin ehdi kyllästyä samalla tavalla kuin isoihin vastaaviin. Kyllästyin jopa Lushin Snow Fairyyn, vaikka se on mitä ihanin suihkugeeli. Pienet suihkarit pitävät siis mielen virkeänä ja aistit avoinna!

Testaan mielelläni Verbenaa. Tykkään L`Occitanen tuotteista muutenkin. Ja lisää L`Occitanea saa tulla bokseista :) *Vihjaa LivBox-tiimille*


Yhtenä tuotteena oli Lumene Natural Code Eye Intensifier sävyssä 2 Pearly Taupe (Uusi!).

Jes jes! Vedenkestävä kynä eikä musta! Olen niiiiiiin kyllästynyt mustiin rajauskyniin, joten helmiäistaupe on hyvin tervetullut ilahduttaja. Tälle löytyy varmasti käyttöä.


Sitten boksista löytyi Bernard Cassieren sitruuna-minttu kosteuttava mattafluidi (Uusi!)

Bernard Cassiere miellyttää minua myös, sillä aiemmin boksista tullut suklaakuorintavoide oli kuin taivaasta. Seuraavaksi sitruuna-minttua minulle kiitos! Kuvauksesta päätellen se on hyvin passeli minun kesällä rasvaisuuteen ja epäpuhtauksiin taipuvalle sekaiholle. Mattatuotteet ovat nyt ajankohtaisia.


Boksissa oli myös Kubiss London Kubiss kivipuuteri sävyssä 1 translucent. Vaikutti kokeillessa ihan hyvältä sävyltä minulle. Puuteri tuoksuu mummomaiselta, enkä muutenkaan välitä Kubiss tuotteista, mutta puuteria kuluu tasaiseen tahtiin, joten eiköhän tämäkin tule käytettyä, koska sävy passasi. 

Viimeisenä Rexona Maximum Protection Confidense (Uusi!). Nimi ainakin kuulostaa lupaavalta :D Olen tottunut käyttämään suihkutettavia dödöjä, mutta tämä ei ollut ihan perus roll-on, vaan voidemainen anti-perspirantti. Kokeilen mielenkiinnolla ja pidän sormet ristissä, että tämä toimii minulla eikä sotke vaatteita. Tuoksu on ainakin tosi kiva ja raikas.

Tuotteiden lisäksi boksi sisälsi L`Occitanelta ilmaisen lahjan myymälässä vieraileville tai nettikaupasta tilaaville. Minä en tästä tilaisuudesta hyödy, kuten en useimmista aiemmistakaan ''mainoksista'', joita boksi yleensä sisältää. Lisäksi lehtipalvelu FLOU tarjoaa LivBoxin tilaajille 2kk ilmaiseksi. FLOUTA voisin kyllä harkita kokeilevani, jos se ei sisällä ostopakkoa.

Kokonaisuutena kesäkuun LivBox oli minusta runsas ja mielenkiintoinen. Näistä tuotteista saa kasattua aika kivan kokonaisuuden matkalle tai festareille. Kiva, että tuotteita oli niin monipuolisesti eri tarkoituksiin, eikä tämä ollut pelkästään hiuksiin tai ihonhoitoon suuntautuva boksi. Tuntuu, että sain rahoilleni hyvän vastineen ja pääsen kokeilemaan tuotteita, joita en olisi muuten ostanut. Rakkolaastarit oli ainoa, jota olisin muutenkin kaupasta hakenut.

Mitäs te tykkäsitte?

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kosmebloggari mökkeilee osa 2

Viikko mökillä on mennyt oikein mukavasti ja alan olla aika tottunut viileyteen ja ulkoilmaan. Pihahommia on oikein kiva tehdä ja olen istuttanut kukkia oikein urakalla....



....kuten nämä bellikset terassin eteen. Tänään laitoin vielä ruusuja sekä vähän vaihtelin amppeleita ja kukkia sinne tänne. Vähän himottaisi vielä huvimajan ovelle laittaa jotain nättiä. Olen ajatellut kesäbegoniaa. Kasvimaa kukoistaa kivasti myös ja katsotaan saanko tuosta kurkkuamppelista yhtään satoa. Oli kiva tehdä kanakeittoa, kun sai laittaa yrttejä joukkoon omasta maasta :) Mieleni on raukea, kun saan tehdä puutarhahommia ja ripustaa pyykkejä ulos narulle kuivumaan. Saunan lämmityskin on alkanut tuntua mukavalta, eikä se ole enää miehen homma kokonaan. Upeinta on kuitenkin katsella kissojen leikkiä ja puuhia ulkona. Ne lannoittavat kasvimaatani hyvin :D



Ajattelin jakaa tässä postaussarjassa teille kivoja tuotteita saunaan ja mökille, jotka olen kokenut hyviksi. Avonin Advance Techniques Moroccan Argan Oil hiusnaamio kaikille hiustyypeille on sellainen.

Sauna tarkoittaa minulle puhtautta, lämpöä sekä hieman hemmottelua. Siksi tykkään käyttää kerran viikossa hiusnaamiota lauteilla lämmitellessäni. Hiukset kärsivät kuumuudesta, ellei niitä suojaa hyvin. Minulla on huovutettu saunalakki, jonka ostin kehitysvammaisten työtoiminnan järjestämistä myyjäisistä, mutta olen harmikseni laittanut sen paikkaan, josta se ei ole hypännyt silmilleni. Luulin jättäneeni sen mökille, mutta minun täytyy etsiä sitä kotoa. Kosteat hiukset kannattaa suojata lakilla, jotta löylyjen kuumuus ei pääse vahingoittamaan niitä.

Saunassa kannattaa käyttää hiusnaamiota, koska saunan lämpö tehostaa sen vaikutusta. Moroccan Argan Oil - hiusnaamio silottaa ja hoitaa hiusta. Minulla on pörröisyyteen taipuvat hiukset luonnonkiharuuden ansiosta, joten tehokosteutta kaivataan aika ajoin. Advance Techniques on edullinen hiustenhoitosarja ja markettihintaiseksi tuotteeksi hyvä. Lemppari hiusnaamiolleni Gorgeous Londonin hair maskille Avon ei pärjää, mutta kuten sanoin, edulliseksi tuotteeksi hyvä ja pienellä budjetilla kannattaa kokeilla. 



Mökillä haluan hoitaa meikkaamisen pois alta nopeasti ja vähin tuottein. En meikkaisi ollenkaan, ellei se olisi välttämätöntä töihin menon takia. Töissä on kuitenkin käytävä ja kaupungillakin kiva pyörähtää silloin tällöin (mökiltä keskustaan matkaa 1km, mutta silti mökillä tuntuu, kuin sivistystä ei olisi lähimainkaan), joten meikkaus on välttämätöntä täälläkin. 

Meikkipohja hoituu nopeasti Dermosilin mineraalipuuterilla (Fair) ja BH Cosmeticsin kabukisiveltimellä, joka on pirteän punainen. Puuterimainen meikkipohja on tosi hyvä mökille, koska ei tarvi sotkea fluideilla ja meikkipohjan pyörittelee kasvoille hetkessä. Dermosilin mineraalipuuterilla saa minun makuuni sopivasti peittävän pohjan. Edullinen tuote tämäkin, sillä maksaa alle kympin. Vielä plussana hillitsee minulla t-alueen öljyisyyttä, mutta kuivalle iholle en suosittele. Ei ole vähään aikaan tullut käytettyä tätä meikkituotetta, mutta mökillä olen löytänyt Dermon uudelleen.

Seuraavassa postauksessa jatketaan taas mökkeilyä. Otan riemun irti niin kauan kuin tätä lystiä kestää :)

torstai 4. kesäkuuta 2015

Kosmebloggari mökkeilee osa 1

Mahtavaa, että viikonloppu on ihan pian alkamassa! Minä asun nykyään mökillä, jonne ei tule lämmintä vettä muutoin kuin lämmittämällä ja mökissä, jossa ei ole sisävessaa saatikka kunnon peiliä. Kuulostaa ihan minun unelmapaikaltani. Eikö? Noh... Jokainen tarvii välillä vähän karaistusta, että jaksaa taas arvostaa arjen pieniä luksusasioita. Ulkohuussikin on luksusta verrattuna siihen, millaisissa paikoissa tein tarpeeni matkaillessani Gambiassa.

Toisin kuin voisi ajatella niin tykkään kyllä mökkeillä. Olemme miehen ja anopin kanssa asuneet mökillä nyt viikon ja olemme miehen kanssa käyneet töissä mökiltä käsin. Anoppi on toiminut hyvänä kissavahtina meidän ollessa töissä. Kissatkin rakastavat mökkeilyä, koska pääsevät ulos ja sisälle milloin huvittaa. Kerrostalossa eläessä se ei millään onnistuisi.

Elämä ilman lämmintä vettä ja kunnon peiliä vaikeuttaa naisen elämää jonkun verran. Kun lämmitämme saunan, lämmitämme myös padallisen vettä, mutta muuten on pärjättävä ilman. Meikkejä ei huvita pestä iltaisin pois kylmällä vedellä, joten on turvauduttava puhdistusliinoihin. Aamuisin ei pääse suihkuun ennen töihin lähtöä, joten on tyydyttävä tekemään pikapesu kylmällä vedellä ja kaikki käsienpesut saavat näpit kohmeisiksi. Piilolinssejä en jaksa käyttää, koska tuntuu ikävältä, kun jääkylmillä käsillä koskee silmää. Kun sanon, että vesi on kylmää, se on suorastaan hyytävää! Onneksi hain kotoa villasukat, sillä täällä on muutenkin kylmä. Vaatii paljon, että saan kerättyä itseni aamuisin patjalta ylös ja ulos ulkohuussiin, kun ruohon kaste kastelee varpaat kenkien läpi ja kylmä tuuli jäädyttää päästä varpaisiin, vaikka kääriydyn takkiin ja kaulahuiviin. Viime yöksi laitoimme patterit päälle, koska ei vaan pystynyt enää värjötellä peiton alla.

Aamuisin meikkaan pienen puuterirasian peilin avulla :D On täällä kunnon peili, josta voi itseä vilkaista, mutta se on niin hämärässä kohdassa, etten sen avulla uskalla tehdä meikkiä. Minulla on pieni pussillinen meikkejä mukana, koska en viitsinyt isoa määrää laahata, ja voitteko kuvitella, ettei minulla ole yhtään luomiväriä mukana? Vähän kyllä fuskaan, sillä minulla on Isadoran voidemainen kynä silmäluomille, jolla saa tehtyä silmämeikin, johon käytän lisäksi aurinkopuuteria ja korostusväriä tuomaan lisäulottuvuutta. Jos jonain aamuna ehdin nappaamaan kuvan mökkimeikistäni, niin näytän sen teille. Kiinnostaisiko teitä nähdä meikit, jotka minulla on mukana? Jotenkin on hassua, että kotona on yksi huone pyhitettynä kosmetiikalle ja täällä minulla on vain pieni meikkipussukka mukana :) Ja jostain kumman syystä meikkaaminen täällä mökillä kiinnostaa enemmän! Ei ainakaan ole valinnan vaikeutta, sillä tällä määrällä ei paljoa varioida :D

Kuinkas moni teistä lukijoista ja muista bloggaajista aikoo mökkeillä tänä kesänä? Olisi kiva myös kuulla muilta mökkikokemuksia, miten on pärjännyt askeettisissa olosuhteissa ja mahdollisesti jotain vinkkejä aiheeseen liittyen.



Oltiin muuten MaaLilla -Jennin kanssa tänään syömässä pannukakut Pannukakkutalossa. Jenni otti tomaatti-mozzarella-pesto-pannarin, jota minä voin suositella kerran aikaisemmin itse maistaneena. Minä valitsin tällä kertaa makean mansikka-valkosuklaapannarin, joka oli myös hyvä. En ihan kaikkea jaksanut, sillä annos on valtava ja makea, mutta herkullinen. Pannukakkutalo Porin Puuvillassa on tosi kiva paikka ja pannarit hyviä. Tämä ei ollut mikään maksettu mainos, vaan halusin muuten vain jakaa teille hyvän herkuttelupaikan Porista :) Oli mukavaa nähdä Jenniä, sillä viime kerrasta olikin vierähtänyt runsaasti aikaa. 

Nyt kylläisenä, saunoneena ja varpaat lämpöisinä (panin patterin päälle ja villikset jalkaan) toivotan teille hyvät yöt ja painun hammaspesulle ja petiin, jotta jaksaa vielä viikon viimeisen työpäivän :)

torstai 28. toukokuuta 2015

Kauneusbloggaajien jättimiitti Turussa 16.5.

Turkuun ei ole niin pitkä matka Porista, etteikö sinne voisi pistäytyä useamminkin. Eräänä lauantaina oli kuitenkin parempaakin parempi syy lähteä käymään Turkkusessa. Kauneusbloggaajat kokoontuivat panimoravintola Koululle ja Nonnulan Jonna oli nähnyt valtavasti vaivaa hoitaessaan meille ohjelmaa ja muuta kivaa. Olen tyypillisesti ollut surkea kirjoittamaan miiteistä, vaikka niihin olen monesti osallistunut. Nytkin aloitin tekemään postausta ihan eri aiheesta, mutta päätin kirjoittaa miitistä, koska tiedän, että jos en saa miittipostausta kohtuullisessa ajassa ulos, niin en saa sitä milloinkaan julkaistua. Jokainen miitti mihin olen osallistunut on ollut aivan huikea. Blogikollegat, tarjoilut, ohjelma, goodie bagit... Aivan huippuja joka kerta!




Tällä kertaa tosiaan laitoin nokan kohti Turkua, sillä nämä kaikki edellä mainitut asiat motivoivat ja saavat minut hyvälle tuulelle. Etenkin te ihanat naiset, joiden kanssa saa pulputa kosmetiikasta niin paljon kuin sielu sietää, eikä kyllästytä. 

Olin puhunut kaverini kuskiksi minun autollani, koska inhoan matkustaa julkisilla. Tykkään torkkua matkat, ja haluan itse järjestellä aikatauluni. Lähdimme Porista matkaan klo 11 jälkeen ja olin Turun keskustassa klo 13. Olin ajatellut, että menemme kahville ennen miittiä, mutta yhtäkkiä tajusin olevani niin lähellä Stockaa ja MACiä, että käskin kaverin jättää minut keskustaan :D Kerkesin vartissa kuluttamaan yli 100€ ja sen pituinen se. Saavuin miittiin hieman ennen sen alkua ja Jonna oli ottamassa porukkaa aulassa vastaan.





Meitä saapui paikalle paljon! Tässä kuvassa ei näy kuin pari pöytää, mutta pöytiä oli varmaan seitsemän ja bloggaajia paikalla about 50. Kaikkien kanssa en ehtinyt vaihtaa kuulumisia tai edes esittäytyä, sillä ohjelma piti aika kiireisenä. Niin näissä isoissa miiteissä tuntuukin käyvän, että pöytäseurueen kanssa ehtii juttelemaan paremmin.

Panimoravintola vaikutti aika hyvältä paikalta järjestää näin iso miitti, sillä tilaa oli riittävästi (ja myös korkeussuuntaan, että happea riittää paremmin). Ruokabuffet ei ollut mikään elämys, mutta minun oli niin nälkä matkustamisesta, että söin lautasen hyvillä mielin tyhjäksi. Kuvaa en ottanut, sillä nämä itsekootut annokset eivät ole niin kuvauksellisia.





Ensiksi meille piti luennon IDUN Mineralsin edustaja, joka oli muistaakseni kosmetologi-maskeeraaja koulutukseltaan. En ollut aikaisemmin päässyt hipelöimään IDUNIN tuotteita, mutta nyt niitä oli kokeiltavana pöydällinen. Siveltimet olivat superpehmeitä ja luomivärit näyttivät ihanilta. Goodie bagit vilkkuvat taustalla ja siellä olikin yllätyksenä IDUNin kynsilakka kokeiltavaksi.





IDUN Mineralsin jälkeen saimme kuulla luennon Essiestä.Valitettavasti kaikki kuvani luennoitsijasta tärähtivät, mutta onneksi löytyy kuva Essien kynsibaarista, joka oli auki koko tilaisuuden ajan ja kaikki halukkaat pääsivät laitattamaan kyntensä Essien laadukkailla kynsilakoilla.





Minäkin kävin laitattamassa kynnet ja valitsin väriksi suklaisen ruskean, jonka mätsäsin meikkiini. Kynteni ovat ihan kamalassa kunnossa rakennekynsien jälkeen ja lyhyet kuin Pekka Töpöhännän häntä. Tykkään käyttää töpökynsissä tummaa lakkaa vaalean sijasta, sillä se jotenkin korostaa lyhyyttä karskilla tavalla. Vaikea selittää :D Oudot mieltymykset part 1.





Päivän kruunasi odotettu Mikko ''TIGImies'' Vainio, joka loihti Janetille upean lettikampauksen. Ensin hän demonstroi, kuinka superpitkää tukkaa kannattaa kihartaa.





Sivuille jätettiin hiuksia auki, jotka myöhemmin kieputeltiin peittämään ponnari. Letin Mikko kiinnitti tupeeraamalla latvan, suihkauttamalla siihen hiuslakkaa ja kuumentamalla suoristusraudalla. Testasin kikkaa eilen ja sain toimivan ratkaisun ongelmaani, eikä ponnari enää näytä typerältä kalanruotoletissäkään.





 Valmis kampaus, joka on ihanasti kohotettu takaraivolta.

Luennoitsijoiden lisäksi paikalla suoritettiin osallistujien kesken arvontoja, mutta minua ei tällä(kään) kertaa lykästänyt. Lopuksi jaettiin goodie bagit, enkä olisi kyllä enempää kotiinviemisiä kaivannut :D Kassi painoi aivan tolkuttomasti ja joku olikin punninnut seitsemän kiloa kosmetiikkaa.




Kuvasta puuttuu NIVEAn pyyheliina, jonka annoin miehelle, joka laittoi sen visusti talteen ennen kuin ehdin kuvaa ottaa. Kollageenivedet on juotu ja suurimmilta osin tavaroita laitettu paikalleen, mutta kaikkia on innokkaasti hypistelty joka puolelta. Nyt en voi ainakaan valittaa, ettei olisi mistä kirjoittaa tuotearvosteluja! 

Tässä päivän sponsorit. Iso kiitos!




Päivä Turussa oli kaikin puolin onnistunut ja haluan kiittää vielä jokaista paikalla olijaa <3 Toivottavasti nähdään taas pian :)

tiistai 26. toukokuuta 2015

Punainen suukko

Viime vuonna järjestetty huulipunavallankumous sai tänä vuonna jatkoa ja tänään  kymmenettuhannet(lähde: Facebook) naiset (ja miksei miehetkin) ovat punanneet huulensa naisten sydänterveyden puolesta. Sydänliiton Punainen-kampanja kehoitti naisia punaamaan huulet hyvän asian puolesta ja suosittuun kampanjaan oli helppo osallistua. Punatuista huulista tuli ottaa kuva ja lisätä se kampanjan Facebook sivulle tai Instagramiin #huulipunavallankumous #punainensuukko #punainen  . Mielestäni kuvia punatuista huulista on kiva selata ja upeaa, että niin moni lähti mukaan tähän :)

Tässä minun osallistumiskuvani, joka löytyy Instagramista @catcatsy


Huulipunaksi valitsin Yves Rocherin Grand Rougen sävyssä 43. Coral Incandescent.

Puna on saatu jostain miitistä, olisiko Tamperemiitistä? Ei siis itse ostamani, mutta tykkään! Levittyy pehmeästi, eikä ole liian kirkas minun makuun. Jäänyt aika vähälle käytölle ihanuudestaan huolimatta, mutta tämän käytön suhteen kannattaisi skarpata.

Nyt minä innostuin huulipunista :D Mitähän sitä huomenna laittaisi huulille?