torstai 15. maaliskuuta 2012

Bronzess

Pidän paljon Avonin kynsilakoista ja etenkin Speed Dry+ -sarjasta, sillä ne kuivuvat nopeasti. Tänään haluan jakaa kanssanne ihanan kesäisen, pronssisen kynsilakkasävyn Avonilta.

Lakka on ruskeapohjainen, erittäin pronssinen Bronzess, jossa on myös kultaista shimmeriä. Olen laittanut kaksi kerrosta lakkaa. Täytyisi joskus myös muistaa öljytä kynsinauhoja :)

Mätsää meitin verhoihin.
Jospa vain olisi ruskettunut iho, niin lakka suorastaan säkenöisi. Täytyy ahkerasti muistaa suihkuttaa Lorkun kuivasumutteita, heh heh. Bronzess on hyvin miellyttävä lakka, ja tekee mieli vilkuilla kynsiä koko ajan, sillä sävy on jotenkin minulle eksoottinen.  Julistan Bronzessin virallisesti Kätsyn kesäkynsilakaksi 2012. Saas nähdä pitääkö Bronzess kärkisijaa koko kesän, vai löydänkö kenties uuden suosikin :)

Olen tilaillut kymmeniä Avonin kynsilakkoja ja niitä tilaillessa täytyykin olla avoimella mielellä, sillä kuvaston sävy ei juuri koskaan vastaa lakan oikeaa sävyä. Harvoin olen kuitenkaan pettynyt, kun saapunut lakka ei ollutkaan sitä mitä odotin, koska olen varautunut asiaan. Sävyt ovat lähes poikkeuksetta tummempia, kuin kuvastossa ja jotkut lakat ovat olleet täysin erilaisia, mitä olen odottanut. Oikeastaan aika hauskaa, kun saattaa saada erikoisiakin lakkoja :) Bronzess ei ollut poikkeus, sillä luulin sitäkin paljon vaaleammaksi ja kultaisemmaksi.

Joko olette löytäneet omat upeat kynsilakkasävyt kesälle 2012?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Mä kans

Toivottavasti ette ole kyllästyneet jo näihin Loveit.fi -nettikaupan tilausten hehkutuksiin, joita joka blogissa tällä hetkellä on, sillä minäkin aion postata omani :D Olihan hyvä tilaisuus pakko käyttää hyödyksi, kun sai ilmaiset postikulut ja vielä naistenpäivän kunniaksi lahjan kaupanpäälle.

Tilasin kokeiluun BH Cosmeticsin 88 Color Cool Matte eyeshadow paletin, sillä halusin ''kokoelmiini'' lisää mattasävyjä ja paletin hinta oli vaivaiset 17,90€. Koko tilaus tuntui sikäli vähän turhalta, sillä omistan jo liikaa luomivärejä, eikä uudet 88 sävyä ainakaan parantaisi tilannetta. En halua, että kaunokaiseni menevät vanhaksi, vaan tulevat kulutetuksi pannun pohjaa myöden loppuun! Noh, kolkuttavasta omatunnosta huolimatta vaivauduin tänään hakemaan postista saapuneen tilaukseni, ja kun sain paketin aukaistuksi, olin haljeta riemusta.

Paletti on aivan vastustamaton! Olin ihan haltioissani kaikista väreistä ja tuijottelin niitä miettiessäni kaikkia mahdollisia väriyhdistelmiä, joita voisin tulevaisuudessa koittaa. Etsin silmilläni myös sopivia värejä, jos osallistuisin Kosmetiikkaobsessio-blogin meikkikilpailuun :) Aihe on aika vaikea (Yhdysvallat), mutta katsotaan, saisinko tällä jotain osallistumiskelpoista aikaiseksi.

Rakastuin paletissa väriloiston siimeksessä myös yhteen minulle tärkeään asiaan. Napit ovat pikkupikkuruisia, vain n. sentin halkaisijaltaan. Ehkä saan joitain sävyjä jopa kulumaan loppuun asti. Minulla on viimeksi yläasteikäsienä ollut 88-paletti, ja sain loppuun ehkä 2-3 sävyä, mutta napit olivat isompia. Nyt kun alan muistelemaan, niin silloin oli itseasiassa hienoa omistaa 88-paletti, sillä silloin se oli luksusta ja monet tuntuivat olevan siitä kateellisia :D

Ilta-aurinko antoi vielä hetken valoa :)
Voi noita syötäviä sävyjä! Älkää tutut ihmetelkö, jos Kätsy kulkee jonkin aikaa sateenkaarimeikeissä. On kuitenkin yksi asia, johon petyin. Kaikki sävyt eivät ole mattasävyjä, vaikka niin palettia tilatessani luulin. Paletti sisältää vaikka kuinka paljon myös helmiäissävyjä. Plääh. Jos olisin lukenut hieman tarkemmin tuotteen selosteen verkkokaupassa niin olisin huomannut, että ''Säteilevät korostussävyt ja helmiäishohtoiset varjostussävyt saavat silmäsi sädehtimään kuin ne olisivat keskiyön tähdet''. Helmiäishohtoiset varjotussävyt? Waat, haluaisin käyttää kylläkin mattasävyjä varjostukseen. Miten valoa heijastavilla luomiväreillä voi edes varjostaa? Noh anyways, paletti on helmiäissävyistään huolimatta ihan mahtava, vaikka pysähdyinkin hetken miettimään asiaa :D

Tilasin itseasiassa vähän muutakin, nimittäin halusin koittaa minulle tuntematonta Stagecolor sarjaa. Under Eye Cover tippui siis ostoskoriin ja lähtee nyt kokeiluun, josko se taltuttaisi nämä tummat varjot silmien alla.

Kaupanpäällisiksi sain Orlyn Show Girl kynsilakan, joka on ihana punertava pinkki lakka. I love it!


Joko olette kokeilleet uutta suomalaista loveit.fi-verkkokauppaa? Postikulut ovat ilmaiset vielä maaliskuun loppuun asti.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Nopea meikkipohja?

Innostuin, kun Avonin kuvastoihin ilmestyi uudenlainen monitoimituote.

Tämä kaunokainen on Ideal Shade -sarjaan kuuluva Invisible Coverage -puuterimeikkivoide. 3-in-1 tuote sisältää meikkivoiteen, puuterin ja peiteaineen samassa paketissa! Onhan tällainen tuote toki jo keksitty aikoja sitten, mutta nyt vasta innostuin siitä :D Aloin miettiä, voisiko joku tuote olla mineraalimeikkipohjaa nopeampi tekemään meikkipohjan.

Puuterimeikkivoide on melko kiinteä. Luulin sitä paljon pehmeämmäksi.

Tuote on kuulemma ''uniikkia ja patentoitavaa teknologiaa, jossa ihoon sulautuvat monimuotoiset pigmentit mahdollistavat valon läpäisyn ja tekevät peittävyydestä täydellisen ja ihostasi virheettömän joka suunnalta katsottuna''. Anteeksi mitä? En oikein tajunnut ideaa, mutta varmasti erittäin vakuuttavaa.

Tuotetta mainostetaan myös seuraavalla iskulauseella: ''Anna ihmisten huomata sinut eikä meikkiäsi!''. No nyt ymmärsin, eli käytännössä tämän pitäisi olla hyvin kevyt ja peittää ihon virheet lähes huomaamattomasti. Tai sitten se ei yksinkertaisesti tee mitään. Olen hieman skeptinen myyntilauseille, vaikka rakastankin tuotteen ideaa. Kuvittelin itseni aamulla vain sipaisemaan tuotetta kasvoilleni ja täydellinen meikkipohja olisi valmis! Todellisuudessa se ei ollutkaan niin helppoa.

Tuotteen mukana tulee kätevästi sieni, jolla tuotetta voi levittää. Itse levittäisin tuotteen mieluummin skunkkisiveltimellä, mutta olen käyttänyt myös sientä. Tuotetta löytyy viidessä eri sävyssä ja luonnollisesti omani on vaalein, Ivory.

3-in-1-tuotteesta meni mielestäni idea heti kättelyssä, kun olin levittänyt tuotteen kasvoille. Se oli hyvin meikkivoidemainen ja ohut, enkä olisi voinut kuvitellakaan, että olisin jättänyt puuterin ja peiteaineen meikkipussiin.Olisin kuvitellut tuotteen olevan paljon peittävämpi, mutta peiteteho oli surkea ja ihon pinta jäi tahmeaksi ilman puuteria. Iho tuntui kuitenkin puuterin lisäämisen jälkeen sileältä ja tasaiselta, joten meikkivoiteena tuote oli mielestäni hyvä. Ei kuitenkaan mikään 3-in-1-ihme.

Huomatkaa pieni rusketus :D
Otin kuvan todisteeksi, jotta näette millaista jälkeä Avonin puuterimeikkivoide + Dermosilin kivipuuteri (fair) tekee. (Kuvan voi klikata suuremmaksi.) Nenä vain hieman punoittaa flunssan vuoksi. Ei paha minusta ollenkaan! Kyllä käytän tuotteen mieluusti loppuun, vaikka se ei yhtään nopeuttanutkaan meikkirutiinejani tai ollut mitenkään mullistava tuote. Pysyvyys on ihan keskiverto meikkivoiteen luokkaa.

Tuotteen normaalihinta on 16€, mutta sitä myydään kuvastoissa hintaan 10,90€.

Oletteko kokeilleet vastaavanlaisia 3-in-1 tuotteita?

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Rusketusraidat maaliskuussa

Otsikko viittaa siihen, että minulla on selvästii vielä viime vuoden toukokuussa hankitut rusketusraidat, jotka eivät kulu sitten millään! Asiahan on niin, että minä en täällä Suomessa rusketu, mutta ulkomailla palaneet rusketusraidat jäävät näköjään tiukasti kiinni. Eivät ne muuten haittaisi, jos olisivat vaikka bikinirajat (itseasiassa kyllä alaosa kyllä erottuu myös vielä), mutta sattuvat olemaan niinkin nolossa paikkaa kuin käsivarret. Oli virhe pukea ylle t-paita kaikkein aurinkoisimpana päivänä, kun lähdimme skootterilla vipeltämään pitkin vuoristoa.

Olen koko talven hävennyt junttirajojani käydessäni ohjatuilla jumppatunneilla, mutta nyt keksin, miten saan ne hölmöt rajat pois näkyvistä! Aloin käyttämään itseruskettavaa kuivasumutetta vartalolle ja jo ensimmäinen suihkutuskerta haalensi rajaa hyvin :) Miksen sitä aiemmin tajunnut? Noh en kyllä yleensä edes haluaisi olla ruskettunut, sillä ihannoin maidonvalkeaa Lumikki-ihoa. Tällä hetkellä kuitenkin rusketus tuntuu ihan mukavalta ajatukselta, kunhan pysyy kohtuuden rajoissa.

Before ja After kuvia ei valitettavasti ole saatavilla, sillä minun ei alunperin pitänyt kirjoittaa aiheesta tänne blogiin.



Kuten jo muutama päivä sitten kerroin, olen käyttäny Lorealin Suplime Bronze -tuotteita ja pidän niistä kovasti. Halusin nostaa ne tänne oikein kuvien kera, sillä itseruskettavat ovat pian taas kovassa huudossa ja moni etsii niistä varmasti tietoa blogeista.

Kuivasumutetta on helppo käyttää, sillä sitä suihkutetaan pyörivin liikkein järjestelmällisesti koko vartalolle. Välillä huomaan, että suihke tuntuu märältä, mikä tarkoittaa sitä, että suihkutan liian läheltä. En ole kuitenkaan huomannut, että rusketuksesta olisi tullut epätasainen tuolloinkaan.



Sumutteessa on leveä suutin, joka auttaa suihketta leviämään tasaisesti laajalle alueelle.

Kalpeaihoisena pidän itseruskettavista tuotteista, jotka syventävät sävyä pikkuhiljaa eivätkä jätä laikkuja tai rajoja. Lorealin kanssa minulla ei ole koskaan ollut sellaisia ongelmia. Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei saa käyttää päivittäin, vaan enintään joka kolmas päivä.

Tuotteen tuoksu on aika raikas, eikä haise perus itseruskettavalta. Siksi olen hyvillä mielin käyttänyt sitä suihkun jälkeen (iho kannattaa kuoria hyvin, eikä se saa olla tippaakaan märkä!) eikä ole tarvinnut pelätä, että ihmiset voisivat heti hajusta päätellä, että ''jaahas, tuo tyttö yrittää fuskaten ruskettaa itseään''. Mikään aah-elämys tuotteen tuoksu ei ole, mutta ei kuitenkaan paha.

Tuote ei ole koskaan sutannut minulla vaatteita tai lakanoita, mutta hetki suihkutuksen jälkeen on hyvä olla varovainen tekstiilien kanssa, jotta vahinkoa ei edes pääsisi tapahtumaan.

Vartalolle tarkoitettua sumutetta ei suinkaan kannata suihkuttaa kasvoille, vaan siihen on oma tuotteensa:



Samaa sarjaa oleva kuivasumute kasvoille on mielestäni hieman hitaamminlämpeävä yksilö. Sillä tarkoitan siis sitä, että näkyvää rusketusta saa odottaa vasta ainakin viikon jokapäiväisen käytön jälkeen. Päivetys tapahtuu hyvin kevyesti asteittain. Tuotteessa ei lue käyttörajoituksia, kuten vartalosumutteessa, enkä löytänyt niitä netistäkään, mutta haluaisin tietää, montako päivää putkeen tuotetta voi käyttää ilman, että se on haitallista. Olen vähintäänkin viikonpäivät suihkutellut sumutetta tyytyväisenä, enkä kyllä aio ihan heti lopettaa, jottei kroppa ja kasvot ole eriväriset.

Myös kasvoille tarkoitetussa sumutteessa on sitrusmainen tuoksu, mutta erilainen kuin vartalosumutteessa. Suihkutuksen jälkeen on pyyhittävä silmät, suu, kulmakarvat ja hiusraja vanulapulla. Koska sumute on kuivasumute, ei sitä edes tunne, että tuotetta olisi mennyt kasvoille, joten tuntuu tyhmältä pyyhkiä pois ''ei mitään''. Varmuuden vuoksi se on kuitenkin suoritettava.

Pakkauksessa lukee että ''100% natural-looking tan'' ja voin kyllä kokemuksesta sanoa, että pitää paikkansa. Näillä tuotteilla ei yksinkertaisesti voi mokata. Jos olet siis kalpeaihoinen/ensikertalainen ja haluat ruskettua hieman, luonnollisesti ja hitaasti, niin nämä tuotteet voivat olla sinun.

Muutaman solariumkerran jälkeen, olen kyllä mieluummin näiden Lorkun purkkien kaveri. Grillauskaappi ei ollut oikein minun juttuni.


Kyselyn perusteella monikaan teistä ei ilmeisesti käytä itseruskettavia. Ehkä sain nyt rohkaistua jonkun edes kokeilemaan :)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Naked meikki

Hyvää naistenpäivää kaikille blogin lukijoille!

Tänään parrasvaloihin pääsee ihana Urban Decayn Naked paletti, joka on minulla usein käytössä. Olenkohan yhtään nakumeikkiä tänne blogiin asti laittanut? En varmaankaan. No nyt on sellainen tulossa.

Olimme menossa illalla ravintolaan ja halusin vähän tummemman meikin. Toisaalta tyyliini kuuluu rikkoa etikettiä miten huvittaa ja saatan aamukahdeksalta olla tummissa smokeymeikeissä :D

Sisänurkassa SIN, keskellä liikkuvaa luomea ihana kultainen HALF BAKED, luomivaon varjostukset mattaisella BUCKilla, ulkonurkan V tummalla DARKHORSElla, kulmaluulla ihonsävyinen VIRGIN ja olen ripsirajaa kevyesti rajannut CREEPillä.


Kuvan voi klikata isommaksi
Kuvan lainasin laiskuuksissani täältä. Havainnollistaa vähän paremmin, kun näkee sävyjen nimet paletissa.

 Luomen vesirajat olen väritellyt Lancomen mustalla kynällä ja ripsivärinä Avonin Super Enchant, joka on muuten aika veikeä mascara (sävy brown/black). Luomilla tietysti pohjana UDPP sekä NYXin jumbokynä sävyssä yogurt. Kurittomat kulmat olen väritellyt Dermosilin Fair-kulmakynällä, joka muuten haisee aika kamalalta. Päälle vielä NYXin kulmavaha.

Naked on niin helppo ja monipuolinen paletti, että harkitsen vakavasti myös kakkos Nakedin ostamista. En silti pidä kiirettä, hankkikoot kiireisimmät ensin omansa. Odottelen sopivaa tarjousta ettei ihan neljääkymppiä tarvitsisi maksaa :)

Joko olette vakuuttuneet Nakedista? Moniko on harkinnut Naked 2:n hankkimista tai mahdollisesti jo hankkinut sen?

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Sigman siveltimet

Lupasin palata vielä uusiin siveltimiini, jotka ovat siis Sigman. Sigma mainostaa sivuillaan olevansa Amerikan suosituin sivellinmerkki. Millä sekin sitten mitataan?

Sigmalta on mahdollisuus tilata siveltimiä setissä, kuten minä tein, tai yksittäin. Valitsin itselleni Essential Kitin (89$), joka sisältää kaiken tarpeellisen perusmeikkailuun.

Kuvassa tiivistettynä kaikki Essential Kitin sisältämät siveltimet, ja oikealla on vielä kaupanpäälliseksi tullut häivytyssivellin. Näin setissä tilattuna säästää hieman verrattuna siihen, että tilaisi siveltimet yksittäin. Tilasin siveltimille vielä erikseen nahkaisen säilytyspussin, jotta voin ottaa kaunokaiset myös mukaan matkoille.

Säilytyspussin hinta oli 20$ ja postikulut 20$, joten kaikki yhteensä maksoivat n. 100€, jonka lisäksi pakettini jäi tulliin ja jouduin tekemään tulliselvityksen sekä maksamaan verot siveltimistä (23%). Tullia en joutunut maksamaan, sillä paketin arvo oli alle 150€. Ei ihan helppoa ja halpaa ollut näiden saaminen meikkipöydälleni, mutta olen ehdottoman tyytyväinen ja aion tilata vielä lisää siveltimiä Sigmalta.

Jos vähän vielä erotellaan siveltimiä, niin jaon ne kahteen eri kuvaan (siveltimet kasvoille sekä silmämeikkiin).

Vasemmalla puuterisivellin F30, joka on superpehmeä ja käytän sitä irtopuuterin levittämiseen meikkivoiteen päälle, sekä poskipunan/aurinkopuuterin/varjostuspuuterin häivyttelyyn.

Puuterisiveltimen vieressä lepää skunkki- eli kaksoiskarvasivellin F50, jota käytän meikkivoiteen levitykseen, mutta sitä voidaan käyttää myös muihin nestemäisiin meikkeihin kuten vaikka poskipunaan.

Keskellä kuvaa on viistopäinen poskipunasivellin F40, johon on jäänyt poskipunaa (hupsista). Erinomainen poskipuna ja aurinkopuuterisivellin. Pidän siveltimessä siitä, että se on väriltään valkoinen, jonka ansiosta näen tarkasti paljonko väriä se on ottanut itseensä. Aiemmat poskipunasiveltimet ovat olleet ruskeita tai mustia, eikä niiden kanssa värin annostelu ole ollut yhtä  helppoa.

Iso ja littana sivellin on varmasti monelle tuttu, eli meikkivoidesivellin F60. Käytän pääasiassa meikkivoidesivellintä meikkivoiteen levittämiseen. En ole koskaan ollut innostunut sienistä, sillä ne ovat epähygieenisiä ja tulevat kalliiksi, kun pitäisi joka käyttökerran jälkeen leikata likaantunut pala pois tai heittää kokonaan roskiin. F60:llä saa hyvää tasaista jälkeä ainakin Diorin Nuden kanssa, mutta pitää tehdä testailuja vielä muiden meikkivoiteiden kanssa.

Oikealla kuvassa on peiteainesivellin F70, jota käytän lähinnä silmänalusille peiteainetta levittäessä. En enää likaa sormiani missään vaiheessa, paitsi kulmakarvavahan levitän edelleen sormin!

Vasemmalla kuvassa eye liner E05, jolla näperrän pikkutarkkaa rajausta silmiin geelin kanssa.

Toisena vasemmalta viistopäinen luomivärisivellin E70, jolla on hyvä tehdä kulmaluuhun highlight. Jos joku osaa sanoa tuolle siveltimelle hienostuneemman nimen niin kertokoon pois :D

Kolmas vasemmalta on kynäsivellin E30, jota käytän lähinnä ulkonurkan V:n muotoiluun, mutta joskus myös luomivakoon.

Kynän vieressä on viistopäinen rajaussivellin E65, jolla teen yleensä ylä- ja alaripsirajaan rajaukset, jollen käytä eye lineria. Sivellintä voi käyttää myös kulmakarvojen rakojen korjailuun.

Neljäs oikealta on luomivärin levitykseen tarkoitettu lättäpäinen sivellin E55, joka on ihanan napakka ja näppärä sivellin.

Kolmas oikealta on hieman leveämpi levityssivellin E60, jota käytän levittämään UDPP:n luomelle. Jos käyttäisin voidemaisia luomivärejä, niin levittäisin ne ehdottomasti tällä.

Kaksi oikeanpuoleista sivellintä ovat häivytyssiveltimiä E40 ja E25. Itse henk koht tykkään enemmän E40:stä. sillä se on isompi ja vähemmän napakampi kuin pikkusisarensa.

Kissaa kiinnostaa karvatupsut

Olen ollut hyvin tyytyväinen uusiin siveltimiini, mutta pakollinen hankinta on vielä pullea pyöreäpäinen luomivärisivellin, koska se on mielestäni ainut oikea vaihtoehto luomivaon varjostukseen.

Tässä tuli nyt hieman infoa aloitteleville meikkaajille, jotka eivät vielä tiedä, mihin tarkoitukseen mitäkin sivellintä voi käyttää, ja samalla infoa myös niille, jotka ovat suunnitelleet isompaa tilausta Sigmalta. Eli ainakin minun pakettini joutui tulliin, joten välttämättä paketin päälle ei siellä Amerikoissa kirjoiteta ''gift'' tai ''5$'' vaan oman kokemukseni perusteella ihan se oikea tilauksen hinta. Kysykää ihmeessä, jos tarvitsette lisätietoa siveltimistä tai ulkomailta tilaamisesta.


Ovatko kaikki siveltimet teille tuttuja? Käytättekö Sigman siveltimiä?

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Randomia kevätpohdintaa sekä kuulumisia

(Varoituksena ilmoitan, että postaus saattaa olla sekava. Käsittelen niin montaa eri aihetta) 

Terve pitkästä aikaa kaikille lukijoille! Tarkoituksenani ei ollut pitää kuukauden taukoa, eikä se johdu inspiraation puutteesta, vaan pikemminkin siitä, että en ole ehtinyt istua koneella. En kehtaa edes kertoa paljonko kosmetiikkaa on kertynyt nurkkiini viimeisen kuukauden aikana, mutta sen voin kertoa, että kymmeniä purkkeja on vastapainoksi kulunut loppuun ja lentänyt roskiin. Jippii! Kevätsiivouksen aika :)

Meikkisiveltimet
Ilokseni voin myös mainita, että olen vihdoin saanut kunnolliset meikkisiveltimet, joilla kelpaa loihtia meikkejä. Kiitos sponsoroinnista miehekkäälle puoliskolleni, joka vihaa niin paljon tiskaamista, että oli valmis kustantamaan minulle yli sadan euron siveltimet, jos tiskaan hänen tiskivuoronsa. Hyvä diili vai mitä? Enkä edes ehdottanut sitä itse! Joka tapauksessa juttua niistä myöhemmin.

Nappasin tämän lumisen kevätkuvan meidän ikkunasta :)

Kevät ja kosmetiikka
Kevät tarkoittaa lämpenevän sään ja lintujen kirkumisen lisäksi myös kaikkea uutta ihanaa kosmetiikkarintamalla. Nyt on se aika, jolloin kaikki kosmetiikkamerkit viimeistään lanseeraavat uuden kevätkokoelmansa ja saamme nauttia värien loistosta. Lisäksi mieli tekee käyttää meikissä hempeitä pastellisävyjä ja värikkäitä kynsilakkoja :) Onko kaikilla jo keltaiset ja oranssit kynsilakat odottamassa? Minulla ainakin on.


Kesäaika lähestyy
Olen pannut merkille, että klo 18 illalla on vielä aika valoisaa. Myös päivärytmini on vaihtunut ja herään joka aamu luonnollisesti klo 8. Voitteko kuvitella? Silloin on jo kirkasta. Odotan kellojen siirtämistä jo innolla, jotta päästään kesäaikaan.

Kevät ja kissat
Kissojen omistajille kevät on aina tuskaa, mutta minulle toisaalta myös helpottavaa. Miten yhdestä kissasta voi lähteä niin paljon karvaa? Miettikääpä sitten miten paljon kolmesta, eikä meillä ole edes parveketta. Lisääntynyt valo myös paljastaa joka nurkasta lisää karvoja. Onko niitä aina ollut näin paljon? Karvojen lähdön vielä kestän, mutta en tyttökissan kiima-aikaa. Voisin tehdä tutkimuksen aiheesta, että kissan kiima-aika lisää myös parisuhdeongelmia. Olen varma siitä :D Vai kenties lähentääkö se pariskuntia, jotka yhdessä pyykkituvalla pesevät kissan merkkaamaa peittoa ja viettävät näin enemmän yhteistä aikaa? Epäilen.

Mutta mainitsin kevään olevan toisaalta myös helpottavaa ja tarkoitin sitä, että kesä lähestyy ja kissat pääsevät kesämökille, eikä tarvi huolehtia hiekanvaihdosta tai karvoista. Nekin nauttivat enemmän, kun pääsevät saalistamaan hiiriä ja sammakoita (yök).


Ruudolf ja Karri Koira
Karri Koira & Ruudolf

 Hyväonnisena pääsin lemppari räppäreideni keikalle ja vielä yhteiskuvaan, jonka jälkeen olin pilvilinnoissa pitkän aikaa, enkä siksi pystynyt istumaan alas ja keskittymään blogikirjoituksiin. Eikö ole hyvä syy? Rakastan kevättä myös siksi, että Karri Koiralta pitäisi ilmestyä piakkoin uusi levy, joka on saatava.
Näytän todella oudolta tuossa kuvassa, en yhtään itseltäni. (t-aluekin kiiltää, oh no!)

Keväässä on myös sellainen taika, että jostain syystä vuoden parhaimmat kappaleet ilmestyvät keväisin. Oletteko huomanneet tällaista ilmiötä?

Muoti
Vaatemuodissa merimieshenkisyys taitaa olla tämään kevään juttu. Se käy hyvin minulle, sillä pidän sinisestä sekä raidoista ja olen hankkinut sopivia rättejä (joita myös vaatteiksi kutsutaan) kevään teemaan. Olen siis jo valmis lämpeneviin ilmoihin :)

Bronzerit
Varma kevään merkki on myös se, että olen kaivanut Lorealin aurinkopuuterini esille ja alkanut käyttää itseruskettavaa. Hyvänä vinkkinä voin antaa muille kalpeille ihmisille, jotka eivät edes kesällä rusketu, että Lorealin itseruskettavat tuotteet ovat todella hyviä ja lempeitä. Etenkin kasvoille tarkoitettu suihke päivettää todella hitaasti, eikä ensimmäisten käyttökertojen jälkeen vielä edes huomaa eroa. Enkä nyt tiedä tarviiko vartalolle tarkoitetun suihkeenkaan kanssa olla kovin varovainen. Kerran käytön jälkeen (ja suihkutin runsaasti) ei vielä tapahtunut silminhavaittavaa eroa. Joten jos olet arka käyttämään itseruskettavia ja pelkäät niiden tekevän tummaa jälkeä, kokeile ihmeessä Lorealin kuivasuihkeita, niillä ei voi epäonnistua edes tällainen amatööri kuin minä. Plussaa tuotteille vielä siitä, että ne tuoksuvat miedosti hyvälle, eikä lainkaan sellaiselle perinteiselle itseruskettavalle.


Tässä oli pikkasen Kätsyn kuulumisia ja pahoittelen, ettei kaikki liittyneetkään aivan täysin kosmetiikkaan, mutta onhan elämä paljon muutakin. Toivottavasti joku ehkä hyötyikin tästä postauksesta ja palaillaan pian asiaan niiden siveltimien merkeissä ja ehkä muutaman meikkikuvankin :)

Ja tiedoksi vielä henkilölle, joka hakeutui blogiimme hakusanalla ''voiko valokynää käyttää ilman meikkivoiteita'', niin vastaus on, että kyllä voi! ;)

Mitä kevät tarkoittaa sinulle?