Helmikuun LivBox oli mielestäni niin kiva, etten voinut jättää tekemättä siitä postausta, vaikka eletään jo maaliskuun puolta ja uudet boksit on mahdollisesti lähetetty tulemaan. Teemana oli tottakai ystävänpäivä ja tuotteetkin olivat sen mukaisia. Viime vuonna helmikuun boksi sisälsi ihanaa vaaleanpunaista, mutta tänä vuonna LivBox antaa mahdollisuuden muistaa miespuolista ystävää extratuotteilla.
Tässä sisältö kokonaisuudessaan. Ketään ei varmasti enää spoilaannu :)
Aloitan aina niin epäloogisessa järjestyksessä, mutta yllä olevat tuotteet olivat boksissa vähän kuin extrana. Schwarzkopfin [3D] MEN SION vartalon ja hiustenpesuaine sekä Encounter tuoksunäyte ovat tarkoitettu miehille, mutta LivBox on suunnattu naisille, joten näillä tuotteilla oli mahdollisuus ilahduttaa miesystävää, isää tai kaveria. Itse annoin tuotteet kokeiluun omalle miehelle, joka ihan tyytyväisenä otti lahjuksen vastaan, eikä ainakaan valittanut, vaikka kosmetiikkatuotteiden suhteen nirso onkin. Olisi ollut ehkä vähän noloa antaa tuoksunäytettä jollekin etäisemmälle ihmiselle, koska niitähän saa tavarataloista ilmaiseksi, mutta matkakokoiset tuotteet ovat jees.
En tiedä, mitä sinkkunaiset tällaisesta yllätyksestä boksissa tuumasivat. Annoitteko tuotteita kellekään? Eipä ainakaan tuntunut olevan boksin muista tuotteista pois se, että LivBox tiimi oli sisällyttänyt ystävänpäiväboksiin miesten tuotteita.
John Friedan full REPAIR shampoo ja hoitoaine ilahduttivat minua. Riemastun aina, kun pääsen kokeilemaan sellaisia tuotteita, joiden olemassaolosta en ole tiennyt aiemmin. Tuoksu oli ainakin hyvä, mutta en ole vielä kokeillut, koska tällä hetkellä minulla on avattuna jo kolme shampoota. Ups.
Neutrogenan Norvegian formula hand creamiin olen ehtinyt jo tutustumaan aiemmin ja todennut, että se on loistotuote. Erittäin hyvä käsivoide kuivalle iholle. Hienoa, että LivBoxista löytyy tällaisia tuotteita, jotka ovat helmiä. Väittäisin, että aika moni pitää tästä käsivoiteesta.
Carmexin huulirasva oli vähän tylsä tuote boksissa, koska kirsikantuoksuinen huulirasva samalta merkiltä tuli jo viime vuonna, mutta hyvä tuote silti. En tiedä jääkö omaan käyttöön.
Eucerin Aquaphor soothing skin balm näytteestä pidin. Minulla oli vartalossa yksi aika kuiva alue, johon sitä levittelin säännöllisesti, mutta kuivuus on melkein kokonaan jo kadonnut. Tykkään, että LivBox sisältää myös apteekista saatavia tuotteita, koska minulla ei ole paljoakaan kokemusta apteekin tarjonnasta. Harmi, että tästä oli vain pieni koko boksissa. Pitää harkita isomman ostamista.
Garnierin BB-voide löytyi myös boksissa kahdessa eri sävyssä. Minä sain sävyn Light, joka on varmasti passeli minulle kesällä. Vielä en ole kokeillut tuotetta, mutta kevääseen päin ollaan jo kovasti menossa, joten eiköhän tällekin tule pian tarvetta. Moni on jo varmaan kokeillut Garnierin BB:tä, koska tämä oli ensimmäisiä Suomen markkinoille ilmestyneitä BB-voiteita, joista kohuttiin, mutta minä en sitä koskaan raaskinut kaupasta ostaa. Jippii siis tästäkin tuotteesta. Oikea sävykin vielä!
Pidin helmikuun boksista yhtä tuotetta lukuunottamatta ja jatkan edelleen tilaamista, koska hyviä bokseja tulee useammin kuin huonoja. Toivottavasti hyvä onni jatkuu :)
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille, lopetan näin lyheen, koska Walking dead <3
Kahden nuoren naisen höpinöitä kosmetiikan rajattomasta maailmasta ja pohdintoja erilaisista tuotteista.
maanantai 3. maaliskuuta 2014
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
150+ lukijaa -arvonnan voittaja
Voittajaksi valikoitui Random.orgin avulla Jelena Nieminen!
Onnea voittajalle, olen ottanut sinuun yhteyttä sähköpostitse.
Kiitos kaikki ihanat osallistumisestanne <3
-Satu

lauantai 15. helmikuuta 2014
150+ lukijaa arvonta!
Lupasin joulun aikoihin pitäväni arvonnan kun 150 lukijaa tulee täyteen ja teitähän on ehtinyt tulla jo vähän ylikin :) Ihan mahtavaa! Olen jokaisesta teistä niin onnellinen ja haluan pitää teidät täällä <3 Heikosti on tullut viimekuukausina postailtua, mutta bloggaamista en lopeta varmaan ikinä. Aihepiirikin on minulle edelleen rakas!
Tällä kertaa arvon tämän kauniin tuoksusetin yhdelle onnekkaalle lukijalleni. Settiin kuuluu Love Pulse Eau de Parfum 50ml, Love Pulse vartaloemulsio 100ml ja Love Pulse Roll-on deodorantti 50ml. Olen hankkinut arvontapalkinnon omakustanteisesti.
Love Pulse on Avonin uutuustuoksu kauniissa sydämenmallisessa pullossa. Tuoksu kuuluu kukkais-hedelmäiseen kategoriaan ja tuoksussa esiintyy tähtihedelmää, ametistiruusua sekä sensuellia myskiä.
Kaunis muotoilu ja tunteellinen tuoksu upposi ainakin minuun täysin ja jos kiinnostuitte niin raapustakaa tämän postauksen kommenttikenttään nimimerkin kera (anonyymejä kommentteja ei huomioida!) lempituoksunne. Oma lempparini tällä hetkellä on Escadan viime kevään tuoksu Cherry in the air.
Muista liittää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi! Jos et halua sähköpostiosoitteesi näkyvän julkisesti, voit laittaa minulle viestiä osoitteeseen katsykissa@hotmail.com. Liitä viestiin kopio vastauksestasi kysymykseen sekä nimimerkkisi, jolla luet blogia.
Arvonta alkaa tämän postauksen ilmestyttyä ja vastausaikaa on sunnuntaihin 23.2. klo 16 saakka. Sen jälkeen arvon voittajan Random.orgin avustuksella ja voittaja ilmoitetaan asap.
Onnea arvontaan ihanat <3 (postitan palkinnon vain Suomeen!)
Tällä kertaa arvon tämän kauniin tuoksusetin yhdelle onnekkaalle lukijalleni. Settiin kuuluu Love Pulse Eau de Parfum 50ml, Love Pulse vartaloemulsio 100ml ja Love Pulse Roll-on deodorantti 50ml. Olen hankkinut arvontapalkinnon omakustanteisesti.
![]() |
| Kuva Avonin sivuilta. Huom. arvonnassa EdP, vaikka kuvassa EdT. |
Kaunis muotoilu ja tunteellinen tuoksu upposi ainakin minuun täysin ja jos kiinnostuitte niin raapustakaa tämän postauksen kommenttikenttään nimimerkin kera (anonyymejä kommentteja ei huomioida!) lempituoksunne. Oma lempparini tällä hetkellä on Escadan viime kevään tuoksu Cherry in the air.
Muista liittää kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi! Jos et halua sähköpostiosoitteesi näkyvän julkisesti, voit laittaa minulle viestiä osoitteeseen katsykissa@hotmail.com. Liitä viestiin kopio vastauksestasi kysymykseen sekä nimimerkkisi, jolla luet blogia.
Arvonta alkaa tämän postauksen ilmestyttyä ja vastausaikaa on sunnuntaihin 23.2. klo 16 saakka. Sen jälkeen arvon voittajan Random.orgin avustuksella ja voittaja ilmoitetaan asap.
Onnea arvontaan ihanat <3 (postitan palkinnon vain Suomeen!)
perjantai 14. helmikuuta 2014
Hyvää ystävänpäivää!
Moniko teistä muistaa ystävää tänään? Itse lähetin muutaman korttitervehdyksen ja juotiin hyvän ystävän kanssa kahvit ennakkoon sydänkeksien kera :) Lumene antaa mahdollisuuden viettää ystävänpäivää ostoksilla ystävän kanssa. Moni tuote on nimittäin tänään kaksi yhden hinnalla Stockmanneilla, Anttiloissa, Citymarketeissa ja Sokoksilla. Valikoimissa on mm. Truly Bold and Curly ripsiväri, josta arvostelu tänään.
Pinkki ripsiväri lupaa antaa ripsille tuuheutta ja kaarevuutta.
Harja on veikeän kurvikas kuituharja, joka kapenee päästä. Kapenevalla harjalla pääsee helposti silmän sisänurkkiin ja muoto miellyttää monia. Kurvikkuudella ei mielestäni ole suurta vaikutusta käyttömukavuuteen ja itse pidän harjasta paljon. Ripsivärin massa ei ole tyypillistä vetistä Lumenea, vaan tuuheuttavaa ominaisuutta löytyy. Harja erottelee ripset kohtalaisen hyvin. Muoviharjat erottelevat mielestäni paremmin ja paakkuja tällä kuituharjalla on mahdollista välillä saada, kun ripsiväri on jo hetken ollut avattuna.
Lumenen Truly Bold and Curly ripsiväriä käytin viimeisimmässä meikkipostauksessani, joten tästä näette sen in action. Tällä hetkellä minulla on aika takkuavat ripset, mutta ihan mukavasti Truly Bold and Curly kaareuttaa ripsiä (en ole taivuttanut ripsiä ja minulla on luonnostaan aika suorat ripset). Lancomen ripsivärit ovat voittamattomia suosikkejani, joihin Truly Bold and Curly voi ainoastaan yrittää kurkottaa. Hyvä ripsiväri kuitenkin edullisemmasta päästä! En kyllä muista vähään aikaan nähneeni yhtä hyvää tulosta markettiripsiväreillä. Ripsivärin hinta on n. 9,90€ riippuen vähän ostopaikasta, mutta hinta on suorastaan naurettavan halpa ystävänpäivän kaksi yhden hinnalla tarjouksella. Siksi ajattelin ajoittaa tämän ripsivärin arvostelun ystävänpäivään, jotta joku mahdollisesti hyötyisi hyvästä tarjouksesta.
Ystävä siis mukaan ostoksille ja vanhat kuivuneet ripsivärit roskiin! Lumenelta oli myös muita tuotteita kaksi yhden hinnalla, joten ystävänpäivästä kannattaa ottaa nyt ilo irti. Ja ei, en saa tästä postauksesta mitään hyötyä itselleni, kunhan halusin vinkata teillekin tarjouksesta :)

torstai 13. helmikuuta 2014
Tarrakiinnitteiset silmänrajaukset
Sain viime keväänä pakkauksen Cailapin eyelinertarroja. Ne lähinnä naurattivat minua silloin ja jäivät pitkäksi aikaa meikkipöydälle odottamaan kokeilua. Meikkejä järjestellessä ne osuivat pitkästä aikaa käteen ja ajattelin, että kokeillaan nyt, että saa paketin pois tilaa viemästä. Mielessäni oli monta kysymystä niiden käyttöön liittyen. Pysyvätkö ne luomella, miltä ne näyttävät, sopivatko ne kaikille silmänmuodoille, onko ne helppo laittaa, kestääkö laitto ja kannattaisiko niistä maksaa pyydettävä hinta.
Otin kuvakaappauksen Cailapin sivuilta, koska hävitin paketin ennen kuin tajusin kuvata sen ja samalla varmistin onko eyelinertarroja enää myynnissä ja mikä niiden hinta on. Minun pakettini hinta oli 12,90€, joten näyttäisi siltä, että hinta on laskenut euron ja tuotetta on edelleen myynnissä.
Minun pyöreälle silmälleni kokeilu oli täysin kamala. Mitään pettymystä en kokenut, sillä tiesin, että tämä tulos on erittäin mahdollinen.
Tarrat itsessään olivat tosi paksuja ja rajaukset olivat myös todella paksuja. Käyttääkö kukaan muu kuin Amy Winehouse näin paksuja rajauksia? Ja kuville saa luvan kanssa nauraa, sillä rajaukset olivat minun mielestäni ihan jäätäviä, eikä tällaisia kuvia toivoisi kauneusblogiin :D Etenkin ylempi rajaus on minusta koominen.
Tarroja ei mitenkään saanut asetettua ihan sisänurkkaan asti näin pyöreisiin silmiin, olisi pitänyt saksilla leikata sopivimmiksi, mutta en siihen ryhtynyt, koska näiden piti olla käyttövalmiita rajauksia, eikä ohjeessakaan kehotettu saksilla leikkelyyn. En tiedä välittyykö kuvista tuska, sillä tarrat sattuivat silmissä kiristäen luomea räpäyttäessä, joten kuvat oli napattava nopeasti. Sisänurkasta tarra ei myöskään pysynyt kiinni räpyttelyn takia.
Todella epämukava kokemus! En tiedä moniko on elämässään eyelinertarroja kokeillut, mutta ilmeisesti nämä ovat tehneet kauppansa, koska vielä Cailapin valikoimista löytyvät. Hinta on mielestäni todella korkea ja yhden rajauksen hinnaksi tulee melkein. 2,5€ huh huh... Luulen, että tarrat olisivat ihan hyvin pysyneet luomella, jos ei omaa kovin rasvoittuvia luomia. Tarrat suositeltiin käyttämään puhtaalle iholle, mikä tarkoittaisi sitä, ettei edes meikkipohjaa saisi olla silmäluomella. Minulla ainakin kuultaa verisuonet niin selvästi, että tein meikkipohjan myös luomelle suositusten vastaisesti. En huomannut, että sillä olisi ollut vaikutusta ainakaan laittohetkellä, mutta kyllähän se voi vaikuttaa pysyvyyteen.
Sen totesin, että tarrat eivät sopineet ainakaan pyöreälle silmänmuodolle. Jos viistosilmäiselle paremmin. Tarrojen olisi odottanut olevan ohuempia, jotta niitä tuskin huomaisi luomella ja ihmettelen, miksi niistä on tehty niin paksuja. Sehän vaikuttaa käyttömukavuuteen todella paljon, mutta paksu ja jäykkä tarra on tavallaan helpompi käsitellä. Laitto itsessään ei ollut hankalaa ja paljon nopeampaa, mitä olisin kuvitellut. Huonosti rajaukset istuivat, mutta mielestäni ne oli helppo kohdistaa.
Nopea apu näyttävään silmämeikkiin... Näyttäviä rajaukset kyllä ovat, koska ovat niin paksuja, mutta en voi suositella näitä kenellekään. Paljon mieluummin suosin nestemäistä rajausta, joka sopii kaikkiin silmiin ja sillä saa myös tehtyä ihan minkä tyylin haluaa! Halvemmaksikin käytössä tulee joku selektiivisen merkin rajaustussi, kuin nämä tarrat.
Kuvan rajaus tehty Avonin Extralasting eyelinerillä, jossa on dipattava terävä pää, jolla saa tehtyä tarkkaa jäljeä. Olen tehnyt arvostelun tuotteesta ja se löytyy täältä. Pahoittelen tämän postauksen huonoja kuvia. Inspiraatio iski yömyöhään.
Mitä mieltä eyelinertarroista? Onko joku saanut ne toimimaan?

keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Savuista ruskeaa
Jos nyt monen mutkan kautta kuvat haluaisivat toimia tässä postauksessa! Mur.
Teen itselleni savuisen silmämeikin lähes jokaiseen iltajuhlaan, sillä se on suosikkini erilaisista meikkityyleistä. Smokey eyes on helppo tehdä, eikä jää huomaamatta. Monesti teen meikin ihan mustalla, jolloin se on kaikkein intensiivisin, mutta savuinen silmämeikki näyttää hauskalta myös värillisenä.
Viimeksi tein smokeyn ruskein sävyin. Värillinenkin meikki tarvii aina ripauksen mustaa luomaan katseeseen särmää, mutta ruskealla tehty meikki on paljon pehmeämpi kuin kokomusta.
Musta rajaus tehty Avonin glimmerstick diamonds kynällä Black Ice ja luomivärit ovat Too Facedin Natural eye paletista tummempi Cocoa Puff ja vaaleampi ruskea Push-Up. Kulmaluulla Heaven.
Minulta löytyikin blogista tällainen vanha kuva paletista, josta sävyt näkyvät.
Kokonaiskuva vielä! En muista mikä persikkainen poskipuna on poskilla, mutta pohja on tehty MUFE:n face & bodylla sävy 20. Bad eyebrow day, mut näitä sattuu :D Kulmakarvat on jokapäiväinen tuskani, jotta meikkaaminen ei olisi liian helppoa! Huulilla Bourjoisin 3D max effect huulikiilto sävy Rose Watery.
Mitäs tykkäsitte ruskeasta smokeysta?
Teen itselleni savuisen silmämeikin lähes jokaiseen iltajuhlaan, sillä se on suosikkini erilaisista meikkityyleistä. Smokey eyes on helppo tehdä, eikä jää huomaamatta. Monesti teen meikin ihan mustalla, jolloin se on kaikkein intensiivisin, mutta savuinen silmämeikki näyttää hauskalta myös värillisenä.
Minulta löytyikin blogista tällainen vanha kuva paletista, josta sävyt näkyvät.
Mitäs tykkäsitte ruskeasta smokeysta?
Tunnisteet:
Avon,
Bourjois,
iltameikki,
MUFE,
ruskea,
Smokey eyes,
Too Faced
maanantai 27. tammikuuta 2014
Vuoden ensimmäinen postaus ja myös ensimmäinen LivBox
Pidimpäs pitkän joulutauon :D Eiköhän kuukausi ala jo riittää.. Päivitetäänpä kuulumiset: arkiaskareeni ovat edelleen samat, työssä käyn ja kotona pitää hoitaa pakolliset hommat ja niiden välissä ehtiä vähän harrastaakin. Tammikuun alusta aloitin uudessa työpaikassa, mutta palaan ensi viikolla takaisin vanhaan työhöni. Pidän uusista haasteista, mutta uusi työ ei ollut minulle paras mahdollinen ja kulutti tammikuussa paljon energiaani. Helmikuusta näyttää tulevan energinen ja hyvä niin :) Kuntosalilla olen yrittänyt käydä aina kuin mahdollista ja sieltä hetki sitten tulinkin kotiin.. Kävi vaan ikävästi, kun toinen takareisi venähti kesken treenin ja hyvä harjoitus meni ojaan :/ Kylmägeeliä olen hieroskellut ja toivon, että lihaskipu hellittäisi yön aikana.
Bloggaaminen on saanut uuden haastajan, olen nimittäin alkanut tehdä käsitöitä! Aloitin joulun välipäivinä kutomaan villasukkia miehelle ja niiden valmistuttua olen virkannut vaaleanpunaista vauvapeittoa :) Perheenlisäystä ei kylläkään ole tulossa, mutta haluan pysyä pienissä käsitöissä, enkä alkaa tekemään mitään suurta työtä. Voihan siitä tulla kissallekin peitto :)
Kosmetiikkarintamalla ei mitään erityistä. Tylsät tuotteet, kuten vartalomaidot kiinnostavat tällä hetkellä, mutta niistä ei mitään järin ihmeellistä saa blogiin :D Tylsää on suoraan sanoen.. Ei mitään mullistavia uusia löytöjäkään ole syntynyt, enkä ole ostellutkaan mitään erityistä. Naked 2 -paletin sain joululahjaksi ja siitä olen tykkäillyt. Kynnet olen lakannut tässä kuussa tasan kaksi kertaa, joten sekin kertoo siitä, että minusta on tullut tylsä ihminen! Pystyisimpä innostumaan uusista tuotteista samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten :) Nykyään näen tuotteet paljolti vain tuotteina, joihin menee rahaa. Olen tippunut oikein kunnolla kärryiltä, sillä en tiedä mistä tuotteista nykyään kosmetiikkapiireissä puhutaan. Onneksi on kahvihuone facebookista, joka tarvittaessa auttaa saamaan infoa ;)
Mutta mennäänpä äkkiä nyt tammikuun LivBoxin pariin, sillä pian jo helmikuun boksi saapuu postitse! Vaihteeksi on ihan mukavaa postata LivBox loppukuusta, koska olen kerinnyt käyttämään jo tuotteita ja joistain tuotteista on siksi enemmän sanottavaa kuin pelkkä vaikutelma.
Sisältö on varmasti monelle tuttu ja aiheenahan oli uusi alku uuteen vuoteen. Boksissa vaikutti olevan paljon laadukkaita tuotteita.
Olen jostain syystä aina halunnut kokeilla Lumene Labin tuotteita ja sormet ihan syyhyävät, koska käytössä oleva silmänympärysvoide on niin lopussa! Pian pääsee tätä suojaavaa silmänympärysvoidetta testaamaan. Mielestäni Lumene Labin tuotteet ovat vähän liian kalliita heräteostokseksi, mutta kiitos Livboxille, että mahdollistitte tämän minulle kokeiluun. En olisi muuten ostanut. Pian pääsen tätä käyttämään ja ehkä koukutun.
Boksin minua kiinnostavin tuote oli kuitenkin être bellen Collagen & Aloe vera hydro eye pads. Nämä hauskat silmänympäryksille aseteltavat laput kosteuttavat ja rauhoittavat silmänympärysihoa. Näytin varsinaiselta idiootilta nämä silmillä ja siksi ette saa siitä kuvaa, mutta teho oli sen verran hyvä, että himoitsen näitä lisää. Ärsyttävän kalliita vaan kertakäyttöisiksi lapuiksi.
Silmänympärysiho jäi todella pehmeäksi ja vaikutus kesti useamman päivän. Peitevoidekin levittyi paremmin hyvinkosteutetuille silmänalusille, joten pieni tehohoito etenkin talvisin on kyllä paikallaan. Tämä on kyllä todellinen hemmottelutuote, jota olen pitkään halunnut kokeilla ja joka kyllä teki minuun vaikutuksen.
System 4:n tuotteet olivat minulle ihan tuntemattomia. Bio Botanical shampoo ja seerumi stimuloivat hiusten kasvua. Mitään hiusten kasvamiseen liittyvää ongelmaa minulla ei ole, mutta kyllä päänahalle tekee hyvää, jos verenkiertoa vähän vilkastuttaa. Shampoon heitin saunakassiin ja kokeilen seuraavalla saunareissulla, mutta seerumia olen kokeillut kerran. Pelkäsin sen tekevän hiuksista likaisen näköiset ja kokeilin varovasti yhtenä päivänä, jolloin ei ollut mitään menoa. Seerumi oli vesimäistä, eikä jättänyt minulla hiuspohjaa likaisen näköiseksi. Otsahiukset olivat poikkeus, sillä niistä katosi se tavallinen ilmavuus, mutta eivät nekään rasvaiselta näyttäneet. Ja tarkoitushan seerumia on hieroa päänahkaan, eikä huuhdella pois, joten väkisinkin sitä itse hiuksiin valuu. Ihan kiva kokeilla näitäkin tuotteita, mutta en aio jatkossa ostaa.
Taas päivävoide. Iso plääh! Näitä tulee aina. Ja nimenomaan päivävoiteita. Tulisi vaihteluksi edes yövoide, jos on rasvoja pakko joka kuukausi laittaa. Onneksi on pienikokoinen niin kuluu vikkelään pois lojumasta. Anteeksi, etten maininnut edes tuotenimeä, mutta niin tylsä tuote.
LivBox kyllä toistaa paljon itseään, sillä tämä on jo toinen, jos ei kolmas Isadoran kynsilakka, jonka saan boksin kautta. Sävy on kylläkin ihan kiva, mutta omistan jo entuudestaan niin samanlaisen magneettilakan Laylalta, joten en jaksa tästä ihan hirveästi innostua. Muutenkin olen lakannut kynnet vain kaksi kertaa tammikuun aikana, joten kynsilakat eivät nyt inspiroi.
Silmänympärysvoiteen ja tehokosteuttavien lappujen lisäksi tämä Emmellen hammastahna kiinnosti minua kovasti. Hellävarainen hammastahna valkaisee myös hampaita. En ole huomannut satunnaisessa käytössä valkaisutehoa, mutta ei ainakaan vihlo herkkähampaista. En tykkää yhtään vaahtoamattomasta koostumuksesta, joka maistuu ehkä vähän lakritsalta. Pidän enemmän kunnolla vaahtoavista tahnoista, jotta suuhun jää raikas tunne. Emmelle pesee kyllä hampaat puhtaaksi, mutta suuhun ei jää raikas tunne. Hyvä, että tuli tämäkin testattua pienikokoisena, niin ei tarvitse isompaa kokoa ostaa.
Aina on kiva saada kokemusta ihan uudenlaisista tuotteista LivBoksin kautta, joten tykkään kyllä kuukausittain ilmestyvästä paketista. Tammikuun tuotteet eivät kaikki osoittautuneet minulle mieluisimmiksi, mutta kokeilut auttavat kartoittamaan millaisista tuotteista pidän. En esimerkiksi tiennyt, etten pidä vaahtoamattomista hammastahnoista ennen kuin kokeilin. Tammikuun boksiin oli mielestäni valittu hyvät tuotteet lukuunottamatta kahta tuotetta, joita boksissa näkyy turhankin usein.
Helmikuuta odotellessa :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)