perjantai 12. huhtikuuta 2013

Fiiliksiä Fashion Challengesta 2013

Kilpailu on ohi nyt ja jännitys laantunut. Aina stressin jälkeen laukeaa järkyttävä päänsärky, mutta se lähtee yleensä huilaamalla. Tunnelma tämänpäiväisessä Fashion Challengessa oli aivan mahtava ja meillä oli Merin kanssa hirmu hauskaa! Saisimpa osallistua tämänkaltaisiin kilpailuihin useamminkin!

In action. Oon pikkuisen lyhyt malleihin verrattuna!
Olin todella tyytyväinen tulokseen ja minulla jäi vielä hyvin aikaa viimeistelyyn ja korjailuun (aikaa oli koko stailaukseen 2,5h). Kokonaisuudesta tuli hyvä ja hieman leikkisä. Ainoastaan hiukset olisivat tuomareiden mielestä voineet olla toisin. En ole aiemmin laittanut lyhyttä tukkaa, joten ihmekös se oli heikoin osa-alueeni.


Napsin muutaman epävirallisen kuvan stailauksesta, jotta voisin laittaa kuvia heti teille nähtäväksi tänne. Viralliset kuvat tulevat myöhemmin valokuvaajalta ja niitä odotellessa..

Sain paljon kiitosta itse tehdystä tikkarista sekä yhteensopivasta ja mietitystä kokonaisuudesta. Tuomaristo piti myös tekemistäni raitakynsistä :) Kannatti juosta aamulla kahdeksalta Hulluille Päiville ostamaan kynsilakkoja :D

Toivon mukaan saan vielä Merin uudelleenkin malliksi, koska noille kauniille kasvoille voi oikeastaan tehdä mitä vain ja se näyttää mahtavalta. No teitä varmasti kiinnostaa tietää, miten kilpailussa kävi: minut palkittiin potentiaalisesta työstä. Pääpalkinto meni toiselle mahtavalle työlle, mutta tuomarit näkivät minussa tulevaisuuden lupausta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tuomareiden piti palkita paras kokonaisuus (pääpalkinto), paras tekninen osaaminen sekä paras layout, mutta kilpailun aikana tuomarit päättivätkin palkita parhaan kokonaisuuden sekä kaksi potentiaalista työtä. Periaatteessa olin siis jaetulla kakkossijalla, jos sen haluaa numeroissa ajatella.

Olen superiloinen sijoituksesta ja ilman Meriä sitä olisi tuskin tullut. Siinä vasta ammattitaitoinen malli. Kamera suorastaan rakastaa Meriä ja hän sisäisti heti roolin modernina, hieman leikkisänä Twiggynä.

Nopeasti kuvasin myös palkinnon, kun teitä tietysti kiinnostaa sekin. Kosmetiikkaa ja meikkejä of course. Vähän tuli sellainen joulufiilis kassia availlessa :) Nyt taas nokka kohti uusia haasteita ja mielellään näin ensi alkuun unille, että jaksaa taas huomenna lähteä keikkailemaan. Kiitos vielä kaikille minua tsempanneille <3

Fashion Challenge 2013

Meillä on tänään perjantaina koulussa Mariela Sarkiman järjestämä fashion challenge, jota olen odottanut innolla jo pitkään. En ole tainnut blogissa siitä aiemmin mainitakaan, mutta eipä ole oikeen ollut syytäkään. Olen halunnut pitää suunnitelmani itselläni, kunnes se olisi kokonaan valmiiksi mietitty. Ideana fashion challengessa, että osallistujat (Makerin oppilaat) stailaavat mallin vyötäröstä ylöspäin Marielan valitsemien aiheiden mukaisesti. Stailaukseen kuuluu tietysti meikki, hiukset, asusteet sekä vaatteet. En ihan tarkalleen tiedä, keitä tuomaristossa on Mariela lisäksi, mutta ilmeisesti ainakin Teri Niitti.

Minun aiheeni on Modern Mod. Inspiroiduin heti aiheesta ja omaksuin sen itselleni. Mallina minulla huippukaunis Meri, jolle oli mukava keksiä moderni mod-tyyli. Stailauksen piti olla kevään 2013 muotia, joten suhteellisen piece of cake, koska mod-tyyli on todella pinnalla nyt. Olen itse hyvin tyytyväinen suunnitelmaani, joten jos toteutuskin menee nappiin, niin olen ylpeä itsestäni, vaikka sijoitusta ei tulisikaan.

Tässä kehittelemäni mood board kisaa varten, jonka kyljessä on erikseen vielä layout. Layoutin olen piirtänyt käsin, joten sitä en pysty teille näyttämään. Voin kuitenkin antaa vähän vihiä silmämeikistä, jonka tulen Merille tekemään:

Nuo ripset ovat aivan älyttömän pitkät :D Vähän hahmottaa, että missä minun omien ripsien pituus loppuu, eivätkä nekään nyt niin lyhyet ole. Kerrankin sain pokkarilla ihan ok kuvan meikistä, jos ei nyt keskitytä liikaa focukseen. Jos katsoitte edellisen postauksen videon, niin varmaan nyt ymmärsitte, mihin sitä turkoosia kynää aion käyttää.

Koska mielestäni kokonaisuudesta puuttui jotain, päätin vielä tehdä homemade tikkarin, jotta tyyli saisi vähän eloa. Joo idea ei ''toki'' tullut mood boardissa olevasta kuvasta. Jännää, miten ensin näin kuvassa vain hienot kynnet, ja ohitin tikkarin, kunnes tajusin, että sehän olisi hauska yksityiskohta. Tikkari on tehty siten, että kuorrutin kaupasta ostetun tikkarin valkoisella sokerimassalla ja tein lakritsinauhasta raidat.

Voin postata teille vielä kuvan stailatusta Meristä, kun saan kuvaajalta lähiaikoina lopullisen version. Kirjoitan tätä postausta torstai-illalla ja voin sanoa, että pikkuisen jännittää. Olisipa kaikki jännitys jo ohi ja mallit stailattu :D Laukku on pakattu aamua varten paria pikkujuttua lukuunottamatta ja aamulla pitää vielä käydä shoppailemassa pari kynsilakkaa, kun tajusin, että tähän stailaukseen tarvitsemani sävyt ovat väärässä kaupungissa! Onneksi Kicksissä on tarjous Essien lakoista, niin malttaa hakea sieltä matkalla koululle.

Kilpailu alkaa tasan klo 9.30 eli tämän postauksen ilmestymisaikana, joten pitäkäähän minulle peukkuja! Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Maaliskuun maininnan arvoiset

Maaliskuun maininnan arvoiset ovat nyt täällä. Tästä on tullut jokin ihmeellinen tapa kuvata kuukauden suosikit videolle, vaikka alunperin se vain vahingossa tapahtui niin. En ole vielä menettänyt toivoani, että voisin edes joskus näyttää videoissa pirteältä :D Tuntuisi hyvin oudolta tehdä kuukauden suosikeita tavallisena postauksena, joten toivottavasti tykkäätte näistä tällaisina! Maaliskuun tuotteet osuivat omasta mielestäni aika nappiin, eivätkä ne ihan suotta päätyneet videolle.


Tuotteet:

* Duo sininen ripsiliima
* L'anza Healing Style Dramatic f/x hiuslakka
* Oriflame Double Trouble Goddess Green silmänrajauskynä
* Lumene NC Mineral powder sävy Fudge
* Louis Widmer Creme Contour silmänympärysvoide
* TBS Chocomania body butter
* Kanebo Intensive Hair Mask

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Fiiliksiä Lushin Gorilla parfyymeistä

Olimme yhdessä MaaLilla-blogin Jennin kanssa Lushilla tutustumassa uusiin Gorilla parfyymeihin ja saatte nyt lukea fiilistelyä aiheesta. Jennin kirjoituksen pääsette lukemaan tästä ja kannattaa muutenkin tutustua hänen blogiinsa, sillä sieltä löytyy kaikkea kivaa!

Sarjakuvamaiset Gorilla parfyymit vetoavat minuun ihan kympillä! Lush antaa todellakin vaihtoehdon tavallisille kukkaistuoksuille, sillä tämmöisiä tuoksuja tulee harvoin vastaan. Asematunnelin Lushista löytyi tutustumishetkellä yhteensä kuusi uutta tuoksua, jotka ovat tulleet myyntiin muistaakseni tammikuussa. Vanhemman sarjan mustapulloisia tuoksuja löytyy lisäksi valikoimasta, mutta käsittääkseni uudet Gorillatuoksut ovat korvanneet osan valikoimasta. Jokainen tuoksu on omalla tavallaan spesiaali ja vaikka en mikään tuoksuexpertti olekaan, niin voin kuitenkin näin kuluttajanäkökulmasta fiilistellä jokaista uutta tuoksua erikseen.

 Jokaiselle tuoksulle on myös tehty oma sarjakuvamainen layout, josta selviää hieman tuoksun inspiraatiota sekä asennetta. Asettelu on mielestäni aika hauska ja mielenkiintoinen. Yllä olevassa kuvassa esimerkki The Bugin layoutista, joka on tietysti tehty teeman mukaisella sävyllä.


Esitelläänpä ensimmäisenä lyhyesti yksi omista suosikeistani, Furze. Lushin myyjä kertoi Furzen olevan brittiläinen villikasvi, josta inspiraatio tuoksun tekemiseen lähti. Tuoksuun on sekoitettu myös kookosta ja vaniljaa, joten ihmekös, jos se minuun vetoaa! Furzesta kertovasta layoutista selviää, että se tuo hyvää onnea ja kasvista tehdyllä luudalla voi lakaista pahat henget pois elämästään. En ole erityisen taikauskoinen, mutta idea on kiva :) Jos jonkun Gorilla parfyymeistä hankkisin itselleni päivittäiskäyttöön, niin se olisi Furze.

Devils Night Cap on salviantuoksuinen parfyymi, joka on saanut alkunsa muistaakseni jostain vanhasta kansanuskomuksesta. Tuoksu ei ollut ehkä sitä ominta minua ja jäi kaikista kuudesta vähiten mieleen. Tuoksulla on kyllä hauska nimi ja Lushin parfyymit ovat muutenkin nimetty melko erityisiksi.

The Bug, jonka layoutin näittekin jo yllä, oli aika erikoinen tuoksu. Sitä olisi voinut jäädä tuoksuttelemaan vielä pitkäksi aikaa, sillä en saanut päähäni, miltä se tuoksuu. Todella tuttu tuoksu, mutta ei ehkä parfyymiksi se minulle sopivin vaihtoehto. The Bugin tarkoituskin on olla melkoinen protestituoksu ja allekirjoitan kyllä sen onnistuneen. En viitsi edes tarkistaa Lushin sivuilta, mistä ainesosista tämä oikeasti koostuu, koska haluan pitää itseni jännityksessä, kunnes keksin sen :D The Bug jää kyllä varmasti mieleen.

Hellstone ei tuoksuna ollut niitä eniten minua miellyttäviä, mutta tykkään sen ulkonäöstä. Punainen on niin vahva väri ja pakkaus vakuuttaa, että tässä tuoksussa on jotain erilaista. Tuoksu oli aika ''maanläheinen'', sillä siihen on käytetty mm. mullan tuoksua. Hellstone vaikuttaa sellaiselta tuoksulta, että se vaatii useamman tuoksuttelukerran, jotta siihen voi oikeasti tykästyä ja ainakin nyt kotona se tuoksuu näytelapulla ihan erilaiselta kuin liikkeessä. Lushilla on muutenkin niin vahvat tuoksut, että jos miettii tuoksun ostoa, niin sipaisee mieluiten tuoksua hieman testeristä ranteeseen ja menee liikkeen ulkopuolelle tuoksuttelemaan. Näin varmistut, että haistat tuoksun siten, miltä se tulee tuoksumaan ihollasi.

The Voice of Reason hurmasi minut täysin. Tuoksu oli jotain niin erilaista, kuin olin miltään parfyymilta odottanut. En yhtään ihmettele, että pienemmät pullot oli kaikki myyty loppuun. Tuoksussa yhdistyi savuisuus, kahvi sekä puun tuoksu. Vitsailinkin, että tämäpäs tuoksuu ihan omalle miehelle, joten siksi taidan tykätä siitä niin paljon (mies on puualalla) :D En ehkä ensimmäisenä ajattelisi käyttäväni tätä arkituoksuna, mutta erikoisempiin tilaisuuksiin, jossa haluaa erottua joukosta, niin KYLLÄ! Olisin halunnut ostaa pienen pullon tätä, että olisin voinut fiilistellä tuoksua vielä kotona, mutta muutama muukin oli ilmeisesti tykästynyt tähän vahvaan ja viettelevään tuoksuun. Pitää kiertää Lushia nyt ympäri kuin kissa hiirtä ja tarkkailla, milloin näitä taas tulee myyntiin. The Voice of Reason on vain pakko saada omiin kokoelmiin. Tätä tuoksuttaneet ymmärtävät varmasti miksi se on niin koukuttava.

Viimeisenä tällä erää myynnissä olevista tuoksuista on jäljellä Sun. Tuoksu on oikein pirteä ja sitruksinen, vähiten omaperäisin tästä kuusikosta. Sun on sellainen tuoksu, mistä moni varmasti pitää, sillä se on raikas mutta hillitty ja helppokäyttöinen tuoksu. Itselleni se oli ehkä vain tuoksuna yksi muiden joukossa, mutta designista pidän. Se antaa jotenkin katsojalle (ja varmaan käyttäjällekin) positiivista energiaa. Keltainen on ehkä sellainen ilon väri, joka välittyy Sunista hyvin. Voisinkin sanoa, että se oli iloisin näistä kaikista tuoksuista! Kissaihmisten kannattaa jättää Sun kyllä väliin, sillä voin luvata, että tätä käyttäessä menetätte parhaan ystävänne läsnäolon :D

Kaikki Gorilla parfyymit pakataan ympäristöystävällisesti tuotettuihin pahvipakkauksiin, joiden ulkoasu on melkoisen cool! Parfyymia kannattaa kotonakin säilyttää rasiassa, niin se on suojattuna valolta ja kestää pitempään hyvänä.

Uusien tuoksujen lisäksi Lushilta on tullut hiilellä poltettavia huonetuoksuja. Valittavana oli laventelin sekä jasmiinin tuoksut ja itse ainakin enemmän tykästyin laventeliin. Huonetuoksuilla on aika suolainen hinta (yli 30€), mutta ne ovat erittäin riittoisia, koska pakkaus on iso. Myyjä kertoi, että Hiiltä voi myös paloitella vähän pienemmäksi, jolloin siitä riittää useampaan polttokertaan. Uusia hiiliä saa ostettua helposti tupakkatuotteita myyvistä liikkeistä. Kiinnostuin tämänkaltaisista huonetuoksuista, mutta olisin liian laiska kotona polttamaan näitä, koska hiiltä pitää tietysti koko ajan vahtia. Ja sitten on se ikuisuuskysymys eli kissat, joiden takia en mielellään edes kynttilöitä polta.

Lushin uudet tuoksut olivat mielestäni aika mielenkiintoisia ja näitä kannattaa käydä Asematunnelissa nuuhkimassa, jos pääsee Helsinkiin. Muutenhan tuotteita voi tilata ympäri Suomeen Lushin verkkokaupasta. Tuoksuja myydään monessa eri koossa ja piein pullo maksaa muistaakseni 12,95€. Asematunnelista on myös mahdollista saada Gorilla Perfumes sarjakuvalehtinen, josta löytyy kaikkien tuoksujen layoutit ja jonka voi halutessaan vaikka värittää ;D Joten käykääpä kaikki rentoutumassa tuoksujen äärellä ja napatkaa aikuisten värityskirja kotiin, jossa voi jatkaa rentoutumista.

Mikä on sinun suosikkituoksusi Lushin uusista parfyymeista? Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kopioi meikki lehdestä

Yhtenä päivänä kaikkien piti tuoda kouluun lehtikuva, jossa on omasta mielestä kaunis meikki ja toteuttaisimme parille ko. meikin.  Leikkasin oman kuvani muistaakseni tammikuun Costumesta. Luulin kuvien löytämisen olevan helppoa, mutta aina kaikissa melkein täydellisissä meikeissä oli joku sellainen asia, josta en pitänyt (yleensä kulmakarvat).

Itse meikin toteutuskaan ei ollut helpoimmasta päästä, koska kuva analysoitiin todella tarkasti ja opettaja löysi siitä vielä paljon asioita, joihin minä en ollut kiinnittänyt huomiota. Pääsin tällaiseen lopputulokseen:

Kamera on tarkentanut vähän vääriin asioihin, mutta kyllä tästä nyt jotain selkoa saa. Eli siinä minun valitsemani kuva ja toteuttama meikki.

Alkuperäisessä meikkikuvassa on aika kirkas valaistus ja yritin loihtia samanlaista hehkua kasvoille, minkä mallille lamput luovat. Hankala vertailla näitä kahta, kun kuvausolosuhteet ovat niin erilaiset ja alkuperäistä kuvaa tietysti photaroitu. Mutta aika lähelle omasta mielestäni pääsin :) Tykkäsin haasteesta, koska lehtikuvien toteutus on hauskaa. Ja vertailu alkuperäiseen kuvaan vielä hauskempaa!

Jos itse haluat kopioida jonkun meikin lehdestä, etsi ensin meikin pääkohdat (korkeintaan kolme). Onko meikin keskipiste silmissä, huulissa, ihossa, kulmakarvoissa, poskissa vai jossain muussa? Mieti millainen sävymaailma meikissä on. Ota huomioon myös omat kasvonpiirteesi. Jos ne eivät ole samanlaiset kuin mallilla, mieti miten voit muokata meikkiä sinulle sopivammaksi tai ''huijata'' meikillä silmää. Ota myös huomioon, että kaikki lehtikuvat ovat muokattuja ja putsattuja. Kyllä malleillakin on useasti epäpuhtauksia ihossa.

Nyt vaan lehtiä selailemaan ja netistä tietysti löytää myös kivoja meikkikuvia!

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Köyhän naisen saalis

Opiskelijaelämä todellakin verottaa ja ne ajat ovat kaukana, kun ostin Diorin tuotteita :( Filmasin siis köyhän naisen saalisvideon. Videon valaistus on aika kova, koska kuvasin luonnonvalossa keskellä päivää. Älkää antako sen häiritä. Hyvä vain, että se syö paljon tuota karua sikstarimeikkiä :D



En tiedä, olenko koskaan näyttänyt teille kosmetiikkajemmojani, mutta olen ollut varsinainen kosmetiikkahamsteri ja käyttänyt kaikki mahdolliset tarjoukset hyväkseni kerryttäen tavaraa varastoon. Välillä purkkien paljous ahdisti minua, koska tuntui siltä, etten koskaan ehdi käyttämään kaikkea ostamaani (parhaassa tapauksessa tuotteet odottivat jopa vuoden hyllyllä ennen käyttöönottoa). Nyt on kuitenkin asia aivan toinen, koska olen enää ostanut vain tarpeeseen (LivBox asia erikseen). Jemmat ovat pikkuhiljaa tyhjentyneet ja on ollut kiva seurata niiden pienenemistä. Edelleenkin minulla on suihkugeelejä ja hiustenpesutuotteita yli hilseen (heh heh), mutta ihonhoitotuotteiden kanssa asia on aivan eri. Ostin (tai ainakin luulin ostaneeni) videolla näytetyn kasvojenpesugeelin oikeaan tarpeeseen.

Kiva tunne, kun pystyn vihdoin nauttimaan hankkimistani tuotteista ilman, että olen jo miettimässä seuraavien ostoa :) Ja on aivan eri ryhtyä ostolakkoon, kuin pakottautua ostolakkoon. En olisi pystynyt tähän, jos minun ei oikeasti olisi tarvinnut miettiä voinko ostaa ruokaa kaupasta, jos ostan tämän tuotteen. Helppo päätöshän se tässä tapauksessa on. Onneksi opiskelijaelämää on jäljellä vajaa kaksi kuukautta, jonka jälkeen aloitan kesätyöt :)

Nyt saa jakaa kaikki köyhän naisen kosmetiikkavinkit!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kyllä mä niitä oikeasti käytänkin!

Kuulen usein, että omistan liikaa kynsilakkoja ja vähempikin riittäisi. Välillä määrä ahdistaa minua itseänikin ja olenkin ehdottoman tiukassa kynsilakkojen ostokiellossa. Minulle kävi tässä joku päivä repsahdus ja menin hankkimaan yhden uuden kynsilakan, koska se vaan oli niin nätti. Kotona huomasin, että minulla oli jo ennestään tismalleen sama lakka käyttämättömänä. Siinä vaiheessa potkaisin itseäni kuvainnollisesti takamukselle ja päätin olla jatkossa huolellisempi. Tykkään siitä, että pakistani löytyy paljon erilaisia sävyjä eri vivahteilla, mutta tismalleen sama lakka tuplana, joka ei ole edes mikään keräilyharvinaisuus tai muuten erikoinen? Nou nou.. Katsotaan sitten kun se sata lukijaa täyttyy joskus bloggerin kautta, että mitä pistän teille arvonnassa jakoon. Kynsilakkoja ainakin luvassa :D (Käyttämättömänä tietenkin)

Olen mestari tekosyiden keksijä, mitä kosmetiikan ja meikkien ostamiseen tulee, ja taas minulla olisi yksi hyvä syy painella lakkaostoksille:

Tyhjä pullo again! Kyllä mä niitä oikeasti käytänkin! Sisimmässäni suorastaan polttaa lähteä kaupoille hakemaan käytetylle lakalle seuraajaa. Varsinkin, kun näin MaaLilla-blogissa ihanan Essien lakan, joka on tismalleen saman sävyinen loppuneen Mavalan Madridin kanssa. Kukkaroni nyörit pysyvät kuitenkin ehdottoman kiinni tyhmyyteni takia ja nyt on pärjättävä ilman puhtaan punaista lakkaa (tai ehkä kannattaisi tutkia pakki läpikotaisin, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka sieltä löytyisi tismalleen samanlainen.....).

Madrid on yksi kauneimpia kynsilakkasävyjä, joita tiedän. Jos saisin valita vain yhden sävyn, jota käyttäisin kynsilläni koko loppuelämäni, niin se olisi tämä. Raapiessani viimeisiä hiluja pullosta, ei lakkauksesta tullut kovinkaan nätti tai tasainen ja pari kolme viimeistä sormea meinasivat jäädä ilman lakkaa. Sain kuitenkin jonkun epämääräisen lakkakerroksen pikkurilliinkin, mutta toisesta kerroksesta lakkaa ei voinut edes haaveilla. Siksi tulos jäi vähän läpikuultavaksi ja yritin pelastaa röpelöistä pintaa e.l.f.in Golden Goddesilla. Pelastus toimi, eikä tuosta kuvasta juurikaan huomaa kuinka hirveiltä kynnet näyttivät ennen glitterlakkaa. En laittanut päällyslakkaa, joten kohta kaunis Madrid on enää muisto vain.

Ja tänään aloitin uuden lakkaprojektin, kun bongasin jälleen potentiaalisen ehdokkaan :D Hiljaa hyvä tulee, kunhan nyt en vahingossakaan enää lankea..