Jos ette vielä tienneet, niin en haaveile meikkaajan urallani suurista mainoskuvauksista/tv-töistä/muotinäytöksistä, mitkä toki ovat ihan normaaleja keikkoja tällä alalla ja aion niitä kokeilla harjoittelujaksolla. Haaveilen sen sijaan työskentelystä tavaratalon kosmetiikkaosastolla, jossa pääsisin tekemään asiakkaille meikkejä ja myymään kosmetiikkaa. Toiveeni saattaa tuntua hyvin tylsältä, kun miettii mihin kaikkeen freelancerilla on mahdollisuus, mutta minä henkilökohtaisesti nauttisin suuresti, kun saisin kokeilla asiakkaalle vaikka sopivan meikkivoiteen ja tämä lähtisi tyytyväisenä kassalle suosittelemani tuotteen kanssa, tai tehdessäni meikinopastusta asiakkaalle, joka oivaltaisi avullani aivan uusia asioita kasvojensa meikkauksesta.
Tällä tavoin pohjustan aiheen, kuinka tärkeänä pidän yksityisasiakkaita ja heidän palvelemistaan. Olen itse menossa mm. Sokoksen Kutsu Kauneuteen -tapahtumaan tekemään huulimeikkejä muiden Makerin oppilaiden kanssa ja haluan ehdottomasti, että jokainen asiakas lähtee tuolistani tuntien itsensä kauniiksi ja itsevarmaksi. Pahinta olisi olla kuuntelematta, mitä asiakas itse haluaa meikiltä. Meikki tehdään kuitenkin hänen kasvoilleen ja hän sen kanssa lähtee asioilleen.
Onnistunut asiakasmeikki
Onnistuneen asiakasmeikin ei tarvitse olla välttämättä mitenkään ihmeellinen, vaan asiakkaan mieltymyksiä mukaileva. Jos asiakas ei ole tottunut käyttämään esimerkiksi tummaa luomiväriä tai kirkasta huulipunaa, niin en lähtisi ''nyt kokeillaan jotain uutta!''-linjalle, vaan tekisin vaaleamman, asiakkaalle tutumman meikin. Tietysti, jos asiakkaalla itsellään on jokin aivan järkyttävä tapa tehdä meikki, niin voi ystävällisesti perustella, miksi neuvoisin tekemään toisin. Itse en voi henkilökohtaisesti sietää mustalla kynällä piirrettyjä alaluomen rajauksia, mutta jos joku sellaisia haluaa käyttää, niin siitä vaan. Tärkeintä on tuntea itse itsensä kauniiksi (en tiedä miksi tästä ''tee mikä susta itsestä on parasta'' tulee taas Tuksu mieleen?).
Näytän teille nyt tekemäni asiakasmeikin, joka oli ihka ensimmäinen laatuaan.

Asiakkaana minulla oli kaunis nuori nainen, joka ei itse käytä meikkiä ollenkaan. Asiakkaani ei missään nimessä halunnut paksua peittävää meikkipohjaa, vaan luonnollisen ja kevyen meikin, jotta hän näyttäisi vain mahdollisimman vähän meikatulta. Pientä ehostusta siis. Vapailla käsillä olisin varmasti tehnyt näyttävät punaiset huulet ja muotoillut kulmat sekä lisännyt ihan hulluna ripsitupsuja :D Mutta sepäs asiakasmeikissä onkin hauskaa, sillä jos minun mielestäni punaiset huulet olisivat olleet ihan niin mahtavat, mutta asiakas ei ole tottunut sellaisiin, niin tuskin hän tuntisi olonsa hyväksi meikkauksen jälkeen. Pikemminkin oudoksi. Pahimmassa tapauksessa hän vielä sotkisi punalla kasvonsa, kun ei ole tottunut huulimeikkiin. Asiakasmeikissä en siis lähtisi sooloilemaan ja keksimään kaikkea uutta, ellei asiakas niitä punaisia huulia ihan varmasti halua ja ole tottunut sellaisiin. En missään nimessä haluaisi, että asiakas joutuisi pesemään kasvonsa, ennen kuin kehtaisi liikkua julkisesti.

Ikuistin kameralla aivan mahtavan hetken, kun meikki oli valmis ja asiakas näyttää mielestäni hyvin tyytyväiseltä! Näyttääkö teistä? Itselle ainakin tuli tosi hyvä fiilis, kun hän lähti kotiin hyvällä mielellä :) Tein meikkipohjan Ben Nyella ohentaen sitä kosteusvoiteella, jolloin koostumuksesta tuli tähän meikkiin sopivampi. Poskipuna tekee ilmeestä välittömästi raikkaan ja vaalea helmiäiskiilto sai hymyn loistamaan. Silmämeikistä tehtiin aika simppeli: vaaleaa helmiäisroosaa koko luomelle sekä ohut musta rajaus ja luonnollisesti ripsiväriä. Kulmat jätin vaaleiksi, sillä ne muuttavat ilmettä laitettuna niin paljon, että se olisi tuntunut meikattavasta oudolta.
Mielestäni asiakasmeikkien tekeminen on hauskaa!
Epäonnistunut asiakasmeikki
Pistäydyin tänään meikattavana Sokoksella, sillä siellä oli erään merkin palkkaama meikkaaja tekemässä heidän tuotteillaan meikkiä. En nyt viitsi mainita, mikä merkki oli kyseessä, sillä minulla ei ole mitään heitä vastaan ja siitä voisi saada muuten väärän kuvan.
Istuin meikkaajan tuoliin kuitenkin innolla, sillä käytän aina joka paikassa hyväksi tällaiset tilaisuudet, koska haluan nähdä eri tapoja tehdä meikkejä ja ottaa niistä siten hyödyn irti omaa oppimista ajatellen. Olin kuitenkin ihan ihmeissäni meikkaajan sähellyksestä, koska lähtökohtaisesti meikattava luottaa meikkaajaan, mutta tämän työskentely alkoi tuntua minusta oudolta. Kerroin meikkaajalle, että haluaisin hänen tekevän minulle silmämeikin, jonka jälkeen meikkaaja kysyikin minulta, millaisia meikkejä yleensä käytän. Kerroin pitäväni paljon kirkkaista väreistä ja käyttäväni hyvin harvoin beigejä/nudeja meikkejä. Ajattelin, että hän varmasti tietää mitä tarkoitan, koska minulla oli vielä huulissa todisteena räikeän pinkki huulipuna.

Tällaisen meikin hän minulle teki ja saanen kysyä mitä ihmettä? Tämä ei ole lainkaan sitä ominta minua. Missä ovat kirkkaat värit ja missä on se ihana vihreä, jonka piti sopia hienosti silmieni väriin? Anteeksi vessan valo, mutta meikki näyttäisi muutenkin likaiselta. Kaiken lisäksi se ei ole edes teknisesti tyydyttävä, sillä silmät ovat ihan erilaiset. Vasemassa silmässä (teistä katsoen oikeassa) on vähän jotain yritystä, mutta oikea silmä on varsinainen oksennus. Ja mitkä häivytykset? No niimpä. Eihän niitä edes ole. Ymmärrän hyvin, että kyseessä oli vartin pikameikki, enkä maksanut tästä senttiäkään, mutta come on. En ikinä kehtaisi tehdä näin huonoa meikkiä asiakkaalle. Toisessa silmässä ei ole edes rajauksia, koska kynästä ei tahtonut tulla mitään. Se oli niin kivikova, että oli kauhea kokemus, kun meikkaaja epätoivoisesti hinkutti sillä luomeani, kun väriä ei tahtonut irrota millään. Hän ilmeisesti huomasi, että minua sattuu, vaikka en sitä ääneen sanonut, joten siksi toinen silmä jäi vähän vaillinaiseksi. Seuraavaksi hän koitti korjata rajausta luomivärillä, jota hän lisäsi myös alaluomelle ripsirajaan ja jos edellinen sattui, niin tämä sattui enemmän. Harmittaa, etten sanonut sitä hänelle ääneen, sillä ainakin itse toivoisin, että asiakas sanoisi, jos teen jotain mikä tuntuu hänestä epämiellyttävältä. Tuntui ihan siltä, kuin hän olisi samalla tuputtanut luomiväriä suoraan silmiini ja niinhän sitä olikin kertynyt silmän sisänurkkiin rähmäksi. Kuvaan on jäänyt näköjään vielä vähän rähmää silmän alle :D

Tässä vielä tämmöinen lähis ja katsokaapa, miten luomiväriä on sutattu tuonne ulkonurkkaan. Käsittämätöntä! Ei yhtään raikas vaan tosi likainen meikki. Myös rajaus ja ripset ovat epämääräiset ja meikissä on jotain ihmeellisiä mustia tahroja. En mitenkään aliarvioi ko. meikkaajan taitoja, sillä hän on varmasti todella taitava, mutta sitä ihmettelen todellakin, että asiakasmeikkeihin ei panosteta yhtään, vaikka ovatkin ilmaisia! Arvatkaa vaa tekikö mieli ostaa ko. merkin tuotteita meikkaajan niitä suositellessa? No ei! Eikö tällaisten ilmaismeikkien tarkoitus ole juuri tehdä asiakkaalle meikki, saada asiakas ihastumaan sitä kautta tuotteisiin henkilökohtaisemmin ja myydä hänelle tuote? Niin ainakin minä olen käsittänyt. Olen todella ihmeissäni, sillä tämä tapaus ei todellakaan ole ainoa laatuaan.
Katselin, kun meikkaaja teki kavereilleni meikkejä, eikä kumpikaan heistä ollut tyytyväinen lopputulokseen. Toiselle laitettiin niin paljon poskipunaa, että tämä häpesi lähteä kotiin ja toiselle valittiin ainakin kolme astetta liian tumma meikkivoide, jonka meikkaaja levitti läikikkäästi. Tässä kohtaa asiakas uskalsi avata suunsa ja sanoi ponnekkaasti, että meikkivoide on ihan liian tumma. Meikkaaja kuitenkin perusteli valintansa sillä, että se peittää paremmin. Siis mitä? Mitä logiikkaa tuo nyt oli? Älkää antako hämätä itseänne. Nämä molemmat leidit menivät heti nurkan taakse puhdistamaan kasvonsa kasvopaperilla. Eivät meikkaajat ole aina oikeassa, vaikka meikkejä tekevätkin työksensä eikä kannata uskoa ihan kaikkea. Sanomme asioita hämätäksemme ja peitämme epäonnistumisemme taitavasti. Käytämme siis asiakkaan automaattista luottamusta häikäilemättä hyväksemme. En voi sietää sitä, että asiakasta pidetään suoranaisesti tyhmänä.
Meikin lisäksi minua ihmetti meikkaajan hygieenisyys. Hän laittoi minulle ripsiväriä ihan suoraan ripsivärin omalla harjalla ja ties kuinka monen silmään hän on sillä samalla harjalla sörkkinyt! Samalla hän suositteli minulle, että minulla kannattaisi olla ehdottomasti tämä ripsiväri ammattilaispakissani, koska tässä on niin hyvä harja. Anteeksi mitä? Miksi ihmeessä ostaisin pakkiini ripsivärin, jossa on hyvä harja? Enhän minä sillä harjalla tee mitään, koska ripsiväri levitetään asiakkaille aina puhtaalla viuhkasiveltimellä! Tsiisus kraist, mulla kiehuu.
Katselin myös, kun hän teki muille meikkejä, niin hän ei käyttänyt huulipunan kanssa spaattelia, vaan otti huulipunaa suoraan puikosta siveltimellä. Periaatteessa näin voi tehdä, jos huulipunan pään putsaa vaikka kasvopaperilla käytön jälkeen, mutta kyllä se minun mielestäni saastuu heti, kun siihen koskettaa likaisella siveltimellä. Tällä valistuksella arvoisat lukijat vaatikaa oikeasti hygieenisyyttä, kun menette ilmaismeikkeihin/meikkeihin ylipäätänsä. Ei ole oikein teitä kohtaan, että pöpöjä levitellään likaisilla siveltimillä. Älkää olko hiljaa, kuten minä olin tänään ja täällä sitten kuohun. Älkää nielkö ihan kaikkea, vaikka meikki olisikin ilmainen ja kertokaa, mikäli olette sitä mieltä, että meikki ei tyydyttänyt. Tiedän kyllä, että on monia, joita vähän vasemmallakin kädellä sutaistu ilmainen meikki on elämys ja se on ihan okei, mutta ei ilmainen tarkoita silti sitä, että meikki pitää mennä heti nurkan takana pesemään pois.
Kiitos ja anteeksi tästä avautumisesta, mutta halusin jakaa kokemukseni teidän kanssanne, jotta ymmärtäisitte, ettei ihan kaikkea kannata niellä. Nyt puhuin ilmaismeikeistä, mutta painotan mielipiteitäni etenkin sellaisissa meikeissä, joista on maksettu. Silloin pitää saada rahalle vastinetta. Enkä sano, että itse aina onnistuisin tekemään asiakkaalle täydellisen meikin, mutta arvostaisin todella sitä, että minulle sanottaisiin, että nyt en ole ihan tyytyväinen. Senkin voi sanoa ihan kohteliaasti, eikä siitä loukkaannu. Tärkeintä on, että asiakas olisi tyytyväinen saamaansa palveluun ja voisi edelleen luottaa meikkaajaan.
Millaisia kokemuksia teillä on asiakasmeikeistä/meikinopastuksista? Kuulisin mielelläni, milloin meikkaaja on toiminut mielestänne erityisen hyvin tai huonosti.