tiistai 27. joulukuuta 2011

He's a lady

Jonkin aikaa sitten olimme miehekkään puoliskoni kanssa kaupungilla shoppailemassa ja pistäydyimme The Body Shopin myymälässä. Halusin katsella itselleni jotain pientä kivaa ja tuoksutella vähän testereitä. Odotin jo suurta turhautumista miehekkeeltä, kun astuimme sisään, mutta tämä alkoikin shoppailla tuotteita itselleen.

Hamppurasia
Kun lähdimme liikkeestä, omat ostokseni jäivät nollaan, mutta mies kantoi tyytyväisenä kassissaan hamppusettiä. Tiedän, että olen kouluttanut miehekkään puoliskoni hyvin hoitamaan ''kauneuttaan'', mutta rehellisesti sanoen minua vähän ihmetytti, että mitä mies tekee käsirasvalla, body butterilla ja jalkavoiteella. Noh, mikä ettei, tykkään kyllä pehmeistä käsistä ja onhan diabeetikon hyvä hoitaa jalkojaan. Silmäni olisivat varmaan tipahtaneet päästä, jos kyseessä olisi ollut mansikkasetti :D Hamppukasvi taitaa houkutella miehiä enemmän.

Miehekkeeni kertoi kyllä jälkeenpäin syyn ostokseensa: aina, kun olemme käyneet liikkeessä ja minä olen uppoutunut katselemaan kaikkia ihania tuotteita, on hän joka kerta kokeillut testereitä ja vakuuttui kuulemma hamppuvoiteiden tehosta. ( Testailevatko muut miehet innoissaan testereitä ja miettivät voiteiden laatueroja?)

Hamppu käsirasva
Pikkujouluissa syntyvät ne parhaat ideat, joten laitoimme Taitavan Tiikerin kanssa miehekkeeni hamppu käsirasvan kiertämään porukan miehillä ja keräsimme gallupin selvittääksemme, onko hamppu käsirasva miesten suosikki.

Tässä tulokset:

Miehekkäämpi puoliskoni, eli itsestään huolehtiva ja leikkisä mies: Käsirasvassa on miehekäs tuoksu ja se kosteuttaa hyvin. (Vakuuttui kosteutusasiasta entisestään tiskivuoron jälkeen). Ei tahmaa ja viisi minuuttia rasvaamisen jälkeen voi jo pelata pleikkarilla NHL:ää. (Kätsy huom: HUOH!) Ostaisin tuotteen uudelleen. Arvosana 8.

Jäyhä ja sporttinen mies: Hamppuvoiteessa on luonnollinen miellyttävä tuoksu. Pakkaus on hieno. En pitänyt rasvasta sillä se ei imeytynyt käsiin hyvin. En ostaisi tuotetta. Arvosana 6.

Vaativa ja atleettinen mies: Hmm.. Kasvimainen ja aika pistävä tuoksu. Kädet alkoivat hikoilla, eikä rasva tuntunut imeytyvän. En ostaisi kaupasta. Rasia on kyllä hieno. Arvosana 7.

Karskea ja äijämäinen mies: Huono tuoksu, en pidä siitä. Käsissä tuntui kyllä hyvältä. Jättäisin kuitenkin kauppaan, sillä en käytä rasvoja. Arvosana 7.

Kokeilunhaluinen ja fiksu mies: Tuoksu on aika vahva, mutta siedettävä. Tuntuu aika rasvaiselta. Ei huonompi käsivoide. Saattaisi ostaa. Arvosana 7.

Taitava Tiikeri: Tuoksu on ihan kiva! Ei tunnu käsiin kunnolla imeytyvän, mutta jonkin verran kyllä. Liian rasvainen minun makuuni. Arvosana 5. Edit. Taitava Tiikeri taisi olla niin bileiden imussa, ettei ajatellut antamaansa arvosanaa täysin loppuun asti. Näin jälkikäteen selkeämmin ajatellen oikea arvosana olisi 6½ tai 7 :D

Kätsy Kissa: Tykkään enemmän tyttömäisistä tuoksuista ja tässä ei ole sellaista ominaisuutta. Rasva on täyteläistä ja hyvin kosteuttavan tuntuista. Minulla imeytyi hyvin. En ihmettele, että tätä kehutaan yleisesti. Arvosana 8.

Miehet eivät tuntuneet innostuvan rasvasta, mutta olisin odottanut kuitenkin parempaa tulosta. Käsirasva taitaa olla miehille vähän tuntematon käsite. Jos kädet eivät ole kuivat, eivätkä ne kaipaa käsirasvaa, niin ymmärrän kyllä, että käsien rasvaaminen voi tuntua epämiellyttävältä. Olen ainakin mielissäni, että oma mies tajusi käsien rasvauksen salat ihan itse :) Vaikka eivät hänenkään kätensä sitä pakosti vaatisi.


Pidättekö hamppu käsirasvasta? Moniko mies hoitaa ihoaan?

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulutervehdys

Mukavaa ja rauhallista Joulua kaikille blogin lukijoille! Viettäkää ihana joulu lähimmäistenne kanssa ja herkullisen joulupöydän äärellä. Ja muistakaa myös hemmotella itseänne ihanilla tuotteilla joulusaunassa :)

Palataan arkeen vasta tiistaina 27.12. ja silloin luvassa miesten mielipiteitä The Body Shopin Hamppukäsirasvasta ;) Nähdään silloin!

Kätsyn kissatkin ovat joulutuulella :D

Mukavaa joulumieltä toivottavat Kätsy ja Tikru

maanantai 19. joulukuuta 2011

Näyttävä Smokey eyes

Olin Happoradion keikalla torstaina ja halusin tehdä sinne näyttävän meikin, jotta en jäisi muiden ''fanien'' varjoon.

Päädyin tekemään tumman smokey eyes meikin, jossa käytin mustaa ja harmaata, vaikka kuvissa värit saattavat näyttää sinisiltä. Mielestäni musta sopii suomirock keikkaan erittäin hyvin.

Käyttämäni meikit
Tykkään tehdä savusilmiä, mutta harvemmin niitä pääsee taiteilemaan.. Pitäisi varmaan useammin käydä keikoilla :)

Glitter on must <3
Pohjustin luomen aluksi UDPP:llä ja tein yläluomelle rajauksen Lumene Natural Coden mustalla kajalilla. Liikkuvalle luomelle laitoin aika reilusti mustaa Diorin paletista, luomivakoon tummanharmaata Avonin paletista ja kulmaluulle vaaleampaa harmaata samaisesta paletista. Taputtelin kulmaluulle vielä hieman vaaleaa glitterluomiväriä Maybellinen duosta, joka jäi pois kuvasta :( Sisärajaukset tein Avonin kaksipäisellä kynällä ja ripsaroin Lancomen Hypnose Doll Eyesillä.

Liian sininen kuva
Kynnetkin saivat tietysti silmämeikkiin sopivan rokkikuosin :) Niissä siis Konadin Hardner, Color Clubin Alias ja OPI:n Silver shatter. Jotain päällyslakkaa käytin myös kiiltelevän pinnan saamiseksi, mutta en nyt muista mitä. Ajattelin aluksi laittaa mustaa cracklea, mutta olisin omasta mielestäni ollut silloin liian tummanpuhuva.

Lopputulos
Yhdistän aina tumman silmämeikin nudehuuliin, jotta lopputulos olisi mahdollisimman freessi. Urban Decayn lip primer on muuten hyvä, ellen ole sitä täällä jo mainostanut. Heh.

Ilta oli erittäin onnistunut, enkä todellakaan jäänyt varjoon tällä meikillä! Happoradion pojat jopa pyysivät minua ja kaveriani viettämään iltaa heidän kanssaan :)

Mitä mieltä olette tummasta smokey eyesista?

torstai 15. joulukuuta 2011

Mitä laitamme päivittäin kasvoillemme?

Olen koko elämäni käyttänyt ihan tavallista kosmetiikkaa, mutta jokin aika sitten kiinnostukseni luonnonkosmetiikkaa kohtaan heräsi. Etsin aiheesta paljon tietoa netistä (esimerkiksi Karkkipäivä-blogi on tässä asiassa hyödyllinen, sillä Sannilta löytyy arvostelut melkein mistä vain luonnonkosmetiikan tuotteesta). Silmät kuitenkin väsyivät jatkuvasta koneella olemisesta, joten päätin lainata kirjastosta tavallista kosmetiikkaa ja luonnonkosmetiikkaa vertailevan kirjan.

Rita Stiens - Totuus kosmetiikasta
Lähdin sitten lukemaan tätä vuonna 2008 ilmestynyttä Rita Stiensin kirjaa nimeltä Totuus kosmetiikasta. Totuutta kosmetiikasta tuskin tietää kukaan, mutta annoin kirjalle mahdollisuuden. Jotkut teistä ovat varmaankin myös lukeneet tämän opuksen, mutta ajattelin nostaa vielä esiin kirjan tuottamia ajatuksiani.

Kirjasta käy melko selvästi selväksi kirjoittajan oma kanta luonnonkosmetiikkaa ja tavallista kosmetiikkaa vertailtaessa: luonnonkosmetiikka voittaa tavallisen mennen tullen. Itse suhtaudun tähän vähän kriittisesti, sillä onhan luonnonkosmetiikassakin omat haittansa. Tosin haittoja on erilaisia ja eri suuruisia, joten niitä on vaikea vertailla. Tavallisen kosmetiikan INCI:t kuitenkin sisältävät enemmän ''mörköjä''. Kirja sisältääkin aika pitkän luettelon kosmetiikan ainesosista, ja ne ovat merkattu symbolein hyviksi tai huonoiksi. (=kätevää)

Laveralta lainattu
Stiens kertoo kirjassaan hyödyllistä tietoa, kuten mitkä ainesosat edistävät ihon ja hiusten hyvinvointia.  Koukuttavaa! Heti täytyi hakea kaikki purkit ja pullot, ja tutkiskella sisältävätkö ne näitä hyviä (vai huonoja) ainesosia. Petyin hieman, sillä olin ostanut parabeenittömän Nivean kasvoveden ja kirjaa lukiessani tajusin, että parabeenit on korvattu mahdollisesti jopa haitallisemmilla aineilla. Höh! Stiens sai minut vakuuttuneeksi siitä, että luonnonkosmetiikka on valmistettu paremmista ainesosista kuin tavallinen kosmetiikka.

Kirjassa kumotaan myös väite, jonka mukaan kalliit tuotteet olisivat parempia kuin edullisemmat. Kalliit tuotteet saattavat sisältää jotain arvokkaampaa ainesosaa, kuin edulliset, mutta niin pienissä määrin, että iho hyötyy siitä +/- nolla. Sama pätee anti-aging tuotteisiin, jotka ovat yleensä reilusti kalliimpia kuin normaalit tuotteet, mutta ne sisältävät vain hetkellisesti kasvoja silottavia ainesosia, jotka lähtevät kasvoja pestessä. Niillä on siis vaikutusta vain ulkonäköön, ei niinkään ihon hyvinvointiin. Kirja pisti kyllä ajattelemaan oman ihon vanhenemista, joka on siis väistämätöntä. Hyvillä geeneillä sen sijaan on kirjan mukaan vaikutusta. Pelottaa ajatus ryppyisestä ihosta :/

Mutta tuosta ihon hoidosta.. Aloin miettiä, mahdanko hoitaa ihoani jopa liikaa? Tarvitseeko iho niin paljon erilaisia tuotteita, joita joka päivä läträän? Kaikki rasvaamiset sun muut ovat niin automaattisia tapoja, ettei niitä välttämättä edes ajattele. Aion tehdä iholleni palveluksen ja jatkossa kuunnella sitä. Uudenvuoden lupaukseni (onko liian aikaista uudenvuoden lupauksille?) on myös tutustua luonnonkosmetiikan tarjontaan vähän paremmin ja mahdollisesti siirtyä pikkuhiljaa tavallisista tuotteista siihen. Hyvä päättää tämä postaus L´oréalin vanhimpaan sloganiin: Because I'm worth it :D


Millaisia ajatuksia luonnonkosmetiikan ja tavallisen kosmetiikan erot teissä herättävät?

tiistai 13. joulukuuta 2011

Kulmakarvat vaarassa!

Edellispäivänä ollessani ostoksilla Sokoksessa, minun piti hankkia uusi Make Up Storen Stay In Shape kulmakarvavaha, mutta hylly ammotti tyhjyyttään Stay In Shapen kohdalla. Jopa testeri oli poistettu. Etsin heti myyjän käsiini ja kysyin, että onko tuote väliaikaisesti loppu, mutta vastaukseksi sain, että se on poistunut kokonaan valikoimasta. Voi ei! Ja omani on ihan lopussa. Miksei kukaan kertonut aiemmin, että olisin voinut ostaa näitä varastoon?

Kuva Make Up Storen sivuilta
Mistä löytää korvaava tuote? Kysyin myyjältä, mutta hän ei keksinyt, kuin Lumenen väriä sisältävän geelin. Haluan värittömän vahan :( Stay In Shapea saattaa vielä saada joistain Make Up Store liikkeistä, mutta eipä niitä ole lähelläkään paikkaa, jossa asun. On vaikea sanoa hyvästit hyvälle ystävälle.

Pohja näkyy pelottavasti
Pitää käyttää loppu vaha reunoilta säästellen, kunnes keksin, mitä tehdä asialle. Nyt tarvinkin apua, jos siis tiedät jonkun hyvän tuotteen, joka pitää kulmakarvat kurissa, niin kerro ihmeessä! Aika alkaa käymään vähiin :D

Kynsillä on muuten Color Clubin Pardon My French sarjan Oh Naturale ja sen päällä glitterinen Turn The Other Chic, jos haluatte tietää. Aika pirtsakka mandariinia muistuttava väriyhdistelmä :)

maanantai 12. joulukuuta 2011

Nakke

Nyt minäkin sitten liityin niiden kerhoon, jotka ovat hommanneet itselleen Urban Decayn Naked paletin. Olen yleensä aina se Matti Myöhäinen, joka herää näihin juttuihin viimeisenä. Tällä kertaa myöhäiseen heräämiseeni on kuitenkin syy, sillä mietin pitkään mitä kaikki hehkuttajat näkevät tuossa paletissa.

Urban Decayn sivuilta
''Liuta ruskeita luomivärisävyjä? Voiko olla tylsempää?'' Niin minä aluksi ajattelin.

Viime viikolla valaistuin ja aloin ajatella, miten olen pärjännyt ilman tuota ihanuutta? Jotenkin löysin paletin sielun :) Nakupaletillahan voi loihtia ihan mitä vain ja sopivia sävyjä löytyy jokaiseen ihonsävyyn!

HQHairin 48h ale loppui tänään ja ehdein vielä laittaa paletin tilaukseen. Hintakin tippui sopivasti 42 eurosta 35:een :) Sormia jo syyhyää, kun haluan päästä kokeilemaan Nakkemeikkejä. Diorin rakkauspalettini vapisee syrjäytymisen pelosta. ( Sydämessäni on kyllä tilaa edelleen sillekin)

Olen ihan tyytyväinen tuohon siveltimen sisältävään versioon, sillä en olisi tehnyt alkuperäisellä kaksipäisellä kynällä mitään, koska kyniä on muutenkin liikaa. Siveltimiä omistan taas liian vähän. Outoa? Kiva saada myös pienikokoinen UDPP kaupanpäälle, vaikka se onkin tuollaisessa epäkätevässä pullossa :)


Joko kaikilla on oma Nakke?

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Mansikkaa ja Mangoa!

Laiskuus valtasi minut taas ja pahoittelen viikon hiljaisuuttani, mutta tänään on pakko hehkuttaa uusia rakkauksiani: The Body Shopin minikokoisia käsidesejä! Tarkoitukseni oli ottaa nämä esille jo kuukausi sitten, mutta vähän venyi taas :D

Syksyllä on ollut todella tarpeellista pitää käsidesiä aina laukussa mukana, sillä pöpöt liikkuvat ja tarttuvat helposti. Siitäkin huolimatta, että olen käyttänyt käsidesiä ahkerasti, olen ollut flunssassa jo kahdesti, mutta yritys hyvä kuitenkin. Ei kai niitä bakteereja ja viruksia voi oikein millään keinoin välttää, mutta itseä ja muita ajatellen käsidesi on hyvä olla aina mukana.

Kuvan voi klikata isommaksi!
Olenkin hyvin mielissäni näistä The Body Shopin pikkuisista käsidesipulloista. Tuoksuvat taivaalliselle. Tavalliset käsidesit pistävät nenään, mutta näitä tuoksuttelee mieluusti. Erilaisia tuoksuja on monia, mutta itselleni valitsin mangon ja mansikan. Kookosfanina tahdon kyllä vielä senkin!

Oma käsidesin käyttöni on lisääntynyt huimasti, sillä nämä ovat niin ihania. Nyt kannattaa liittyä TBS:n kanta-asiakkaaksi, sillä vapaavalintaisesta normaalihintaisesta tuotteesta saa 20% alennusta ja toisella ostokerralla saa tällaisen kivan pikkupullon kaupanpäälle :)

Nyt kaikki vaan ahkerasti käyttämään käsidesiä!