sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

100+ seuraajaa meikkikilpailu

Jee! Teitä on vihdoin jo yli 100 ja Youtuben puolella 79. On niin kivaa, että niin moni ihminen on kiinnostunut seuraamaan mun juttuja kosmetiikasta :) Päätin perus arvonnan sijaan järjestää blogin ensimmäisen meikkikilpailun. Vähään aikaan ei ole ollut yhtään meikkikilpailua seuraamissani blogeissa, mutta niitä saisi minun puolestani olla enemmän. On aina kiva inspiroitua annetuista aiheista ja kehitellä jokin niihin sopiva meikki. Tai ainakin katsoa muiden upeita töitä, jos ei itse rohkene osallistua. Nyt kuitenkin kannustan kaikkia tarttumaan siveltimiin ja lähettämään minulle kuva tekemästäsi meikistä! :)

Aiheena kilpailussa on: Unelmien kesä 2013.

(Miks Youtube valkkaa multa aina tohon pieneen esikatselukuvaan ne parhaat ilmeet :D)

Kilpailu käynnistyi nyt ja päättyy kolmen viikon kuluttua (12.5. on viimeinen päivä, jolloin kerkeää vielä laittamaan kuvia). Voittaja päätetään sitä seuraavalla viikolla.

Palkintona voittajalle on

Laveran liquid eyeliner
Sally Hansen Gem Crush sävy Lady Luck
Clarinsin Gold Attraction paletti, joka sisältää puuterin, kolme luomivärisävyä, ripsivärin, kaksi huulille tarkoitettua tuotetta sekä pienet siveltimet.

Sponsoroin kilpailun täysin itse.

Osallistumisohjeet:

* Osallistuaksesi kilpailuun sinun täytyy olla blogin lukija Bloggerin kautta tai tilaaja Youtuben puolella.
* Huom! Jos olet alle 18-vuotta, sinulla pitää olla huoltajasi suostumus osallistumiseen.
* Toteuta itsellesi tai ystävällesi meikki, jonka aiheena on Unelmien kesä 2013.
* Ota tekemästäsi meikistä kuva (kuvan laatu otetaan myös huomioon arvostelussa, koska rakeisista kuvista on hankala nähdä meikin tekniikkaa) ja lähetä se minulle osoitteeseen katsykissa@hotmail.com viimeistään 12.5.
* Laita viestin otsikoksi ''Unelmien kesä 2013/nimimerkkisi'' .
* Jokaisessa kuvassa pitää olla mukana lappu, johon olet kirjoittanut tekstin ''Ripsarit Poskilla'', jotta voin varmistua, että olet tehnyt meikin kilpailua varten etkä kopioinut sitä netistä. Lähetä mielellään yksi kuva koko kasvoista sekä toinen siitä, mihin meikki painottuu (silmät, huulet...?).
* Liitä viestiin mukaan myös linkki profiiliisi, jolla seuraat blogia/tilaat kanavaa ja kerro, jos haluat käyttää jotain muuta nimimerkkiä kilpailussa.
* Huom! Lähettäessäsi minulle kuvan annat minulle oikeuden julkaista sen blogissani.
* Huom! Postitan palkinnon ainoastaan Suomeen.

Tarkentavia kysymyksiä saa laittaa kommenttiboksiin ja nyt vain osallistumaan ja onnea kaikille kisaan <3 :)

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Silmänympärysvoide x 2

Silmänympärysvoide on minulle yhtä elintärkeä tuote, kuin wc-paperi tai silmälasit. En voi käsittää ihmisiä, jotka eivät ole löytäneet tätä tuotetta omaan rutiiniinsa tai pitävät sitä turhana. Aina, kun saan kokeilla uutta silmänympärysvoidetta, hihkun onnesta ja pohdin, mitkä ovat sen parhaat ominaisuudet ja onko se rahan arvoinen tuote. En tiedä, mistä friikkiyteni silmänympärysvoiteisiin on lähtöisin, mutta voi olla, että se on lähtöisin ikuisuusongelmastani eli tummista silmänalusista. Tekisin mitä vain saadakseni silmänympärysihoni paksummaksi, jotta verisuonet eivät kuultaisi läpi. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista edes hyvillä voiteilla, mutta nämä hyvät voiteet edistävät ohuen ihoni hyvinvointia.

Ymmärrän hyvin, että kaikki eivät välttämättä ole yhtä kiinnostuneita silmänympärysvoiteista kuin minä, joten siksi lyön ikään kuin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja arvostelen kaksi tuotetta samassa postauksessa. Tällä hetkellä minulla on käytössä LivBoxista saatu Olayn näyte, josta tuskin tulen tekemään arvostelua, mutta nämä kaksi tuotetta ansaitsevat mielestäni tulla arvostelluiksi blogissa:


Avonin Solutions Hydra Beyondin sain kaupan päälle Avonin tilausta tehdessä ja tottakai otin sen innolla kokeiluun. Olin aiemmin kokeillut vain yhtä Avonin silmänympärysvoidetta, jonka arvostelun voit lukea tästä. En pitänyt kovasti siitä tuotteesta, mutta Hydra Beyond sai aloittaa ihan puhtaalta pöydältä, koska eri linjojen tuotteet poikkeavat tietyllä tapaa toisistaan. Tämä lupasi olla hyvin kosteuttava ja rauhoittava silmänympärysvoide.

Aluksi en pitänyt tuotteesta, koska olen tottunut levittämään silmänympärysvoiteen kunnolla myös luomille huolimatta siitä, että niissä on yleensä varoitusteksti, joka kehottaa olla levittämästä tuotetta lähelle silmää. Mikään silmänympärysvoide ei ollut aiheuttanut mitään oireilua siitä huolimatta, mutta poikkeushan vain vahvistaa säännön eikö vain? Tämä siis kirveli ihan kunnolla, jos satuin levittämään tuotetta vahingossa liian liki silmää. Ja ehei, en minä sellaisesta pidä, vaan haluan rasvata myös luomet, koska ne ovat kuitenkin päivät pitkät täynnä meikkiä ja tarvitsevat myös kosteutusta (minulla, älkää tehkö kuten minä teen, vaan noudattakaa pakkaustekstien ohjeita). Luomeni eivät nimittäin turpoa tms. tästä huolimatta. Eivätkä turvonneet tätä tuotetta käyttäessäkään, mutta jotain huuruja voiteesta nousi silmään, mikä aiheutti kirvelyä.

Kosteutustehoiltaan tämä oli aika kohtalainen, ei erityisen hyvä, mutta ei niin vetinenkään, kuin halvat voiteet yleensä. Riittää varmasti kosteuttamaan monen silmänympärykset, mutta itse vaatisin vähän rasvaisemman tuotteen, jos haluaisin hyppiä riemusta. Tuote sopii keveytensä ansiosta loistavasti meikin alle ja imeytyy supernopeasti, mikä on hyvin mieluisa asia minulle.

Pakkaus on ihan reilun kokoinen, mutta aika perustylsä, mikä ei herätä suurta innostusta. Ihan hymyssä suin käyttelin tämän tuotteen kuitenkin loppuun, koska kirvelykin lakkasi ajan myötä, kun vaan sinnikkäästi (tyhmänä) käytin tuotetta ''väärin''. Silmät voi ilmeisesti totuttaa mihin vain :D Tuotteen hinnoista/olemassaolosta en osaa sanoa mitään, koska en ole tehnyt tänä vuonna tilauksia Avonille saatika selannut kuvastoja. Toivotaan, että heillä kuitenkin on valikoimassaan tämä muistaakseni edullinen kaikille sopiva silmänympärysvoide.

Toinen tuote, jonka olen tässä käytellyt loppuun on Louis Widmerin LivBoxista tullut silmänympärysvoide. Tykkäsin tästä näytteestä ihan älyttömästi! Valikoin sen myös maaliskuun maininnan arvoisiin, koska se on Diorin ohella ollut yksi parhaimmista silmänympärysvoiteista, joihin olen päässyt tutustumaan. Seuraavaksi pitääkin testailla Pirkan Q10 silmänympärysvoidetta, kun kaikki sitä niin kehuvat.

Crème contour on täyteläinen ja pehmeä voide, joka ei millään tavalla ärsytä silmiä joutuessaan liian liki vesirajaa. Se myös kosteuttaa mukavasti sekä häivyttelee juonteita, mistä ehdoton plussa. Harmittaa oikein, että tuote meni loppumaan, mutta niin hyvillä tuotteilla on yleensä tapana. Näitä saa käsittääkseni apteekeista, mutta hinnasta ei ole mitään käryä. Ilmeisesti Louis Widmer ei ole mikään tuhottoman kallis tuotemerkki?

Kermaisen täyteläinen voide myös imeytyy vikkelään ja sopii hyvin käytettäväksi aamuin sekä illoin. Tuotetta riittää todella minimalistinen määrä per silmä, vaikka ei silmänympärysvoiteilla ole tarkoituskaan lotrata. Pienempääkin pienempi määrä siis :)

Tässä vielä tuotteiden koostumukset, joista voi pikkuisen vertailla. Kuvista näkee kyllä selvästi, että Hydra beyond on Crème Contouria vetisempi ja sitä tulee tuubista helposti puristettua liikaa. Louis Widmerin tuubi puolestaan on parempaa materiaalia, jolloin määrää on helpompi kontrolloida puristamalla. En tiedä kuinka moni kiinnittää huomiota tällaisiin asioihin, mutta kyllähän se nyt ärsyttää, jos tuotetta tulee pakostikin liikaa, vaikka sitä yrittää ottaa vain vähän. Ja ylimääräistä tuotetta on mahdoton saada takaisin tuubiin, joten ihollehan se on tungettava, ellei hukkaan halua heittää.

Loppuunvetona Avonin Hydra Beyondia voisin hankkia, jos se olisi todella hyvässä tarjouksessa, eikä rahatilanne antaisi myöden hankkia laadukkaampaa silmänympärysvoidetta. Louis Widmeriä puolestaan kokemuksen perusteella ostaisin vähän kalliimmallakin hinnalla, mutta en ihan selektiivisen kosmetiikan hinnoin. Hyvä tehdä vertailua, kun en tosiaan näiden hinnoista tiedä, mutta ei minulla ole epäilystäkään siitä, etteikö Cŕeme contour olisi kalliimpi tuote :)

Ja jos joku vielä on sitä mieltä, ettei silmänympärysvoiteissa ole eroja, niin haistakoon housunsa :D Ihanaa viikonloppua kaikille <3

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Huhtikuun ylläriboksi eli LivBox

Nyt voin olla jo 99,99% varma, että jokainen LivBoxin tilannut on saanut oman pakettinsa. Ja jos ei ole niin on ainakin pakosti jo spoilaantunut. Tällä kertaa boksi saapui minulle ajoissa ja ehdin nähdä sisällön vain yhdessä blogissa. Melkein siis täydellinen ylläri ;) Oli hienoa olla kerrankin ensimmäisten joukossa pakettia avaamassa.

Huhtikuussa sisältö näytti siis tältä:

Pahoittelen kännykkäkuvia, mutta olen juuri palannut kotiin ja unohdin pakata kamerani mukaan (pahus!). Pitää selviytyä vappuun asti pelkällä kännykällä, mutta en usko, että minun tarvii hirveästi uusia kuvia ottaakaan, koska kuvavarastot ovat pullollaan materiaalia. Toisaalta olen aikamoinen fiiliskirjoittaja, että siitä huolimatta saatan keksiä aivan uuden aiheen. Sen verran voin paljastaa, että ainakin 100+ kilpailu on tulossa ja sitä varten minun on otettava muutama hassu kuva kännykällä, koska en millään malta odottaa vappuun asti. Toivottavasti ette tekään!

Mutta palataan boksin tuotteisiin, aiheena tässä yllätysboxissa olivat silmät.

Avènen terveyslähdevesi oli minun mielestäni boksin kiinnostavin tuote. Ainakin yksi kauneusjakson opettajistamme käyttää tätä pakissaan ja olen halunnut myös sellaisen itselleni. Kiitos siis LivBox-tiimille, että valikoivat tämän yhdeksi tuotteeksi, koska muuten tuskin olisin koskaan ostanut ''suihkutettavaa vettä''. Tuleepa nyt kokeiltua! Ja jos tuote on hintansa arvoinen, niin minäkin alan pitää tätä pakissa.

(Tässä vaiheessa minua alkaa jo kaduttaa, että ylipäätään otin näitä kuvia kännykällä)

Parhaasta tuotteesta kova lasku alamäkeen eli boksin minua kiinnostamaton tuote. En ole erityisen kiinnostunut Paesesta merkkinä tai sen tuotteistakaan, enkä erityisestikään näin shimmerisistä luomiväreistä. Tämä lähteekin kokeilemattomana eteenpäin ja saa toivottavasti paremman kodin, jossa sitä käytetään.

Simplen silmämeikinpostoliinoja en olekaan kokeillut aiemmin. Olen kokeillut sarjan kasvoille tarkoitettuja meikinpoistopyyheitä ja niistä olen pitänyt. Luulen siis pitäväni tästäkin tuotteesta, vaikka säästelen pakkausta kesää varten. Olen huono käyttämään tällaisia arkena, mutta reissussa ja mökillä ne ovat tosi näppäriä. Tervetullut tuote siis!

Cliniquen High Impact mascara valikoitui minun boksiini silmänympärysvoiteen sijasta. Voitte varmaan kuvitella millainen pettymys se oli minunlaiselleni silmänympärysvoidefriikille :D Mutta olen tähän mennessä saanut jokaisessa boksissa sen minua kiinnostavimman vaihtoehdon, joten hyvä onni ei tietystikään voi jatkua ikuisesti. Tulee ripsivärikin ihan tarpeeseen, kunhan olen ensin saanut kulutettua varastoissa olevat liki kymmenen pois. Nähdään varmaan kahden vuoden päästä Clinique!

Tykkäsin paljon huhtikuun boksista, enkä näe siinä mitään negatiivista, että tuotteita oli vain neljä. Jos luomari olisi ollut joltain toiselta merkiltä, niin sisältö olisi ollut erittäin hyvä. Odotan innolla millaisia muutoksia sisältöön tulee, kun kesäkuun LivBoxin hinta nousee kahdella eurolla. Päätin itse jatkaa tilausta vielä vanhalla hinnalla, koska olen utelias näkemään tapahtuuko sisällössä oikeasti mitään. Olisi kiva saada enemmän tuotteita selektiivisiltä merkeiltä (minikootkin riittäisivät), jotta niitä pääsisi testailemaan, koska isompi kynnys minulla on itse kaupasta ostaa se Lancomen huulipuna kuin Simplen meikinpoistoliinat. Erityisen paljon odotan MUFEn tuotteita.

Oletteko muuten huomanneet, että LivBoxin nettisivuille on tullut ''kauneusprofiili''-välilehti omiin tietoihin? Se ei voi tarkoittaa kuin yhtä asiaa eli sitä, että tuotteet mahdollisesti suunniteltaisiin hieman henkilökohtaisemmin tuotteen ostajalle jatkossa. Se olisi huippukehitys LivBoxille ja asiakkaat olisivat varmasti yhä tyytyväisempiä sisältöön. Menkää ihmeessä täyttelemään profiilitietojanne :)

Moniko tykkäsi huhtikuun boksista ja mitä mieltä olette hinnankorotuksesta?

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Instagram

Ilmoitusluontoinen postaus eli minua voi nykyään seurata myös Instagramissa! Aloitin juuri, joten kuvia ei vielä ole nimeksikään, mutta niitä alkaa pian tulla :) Lisäilkääpäs minut siis listallenne! Käyttäjätunnukseni on catcatsy.

Pahoittelen, että en ole ehtinyt postaamaan ja tämäkin oli vain tällainen. En ole ollut koko viikkona kotona, joten on ollut vaikea saada tänne mitään. Viikonloppuna tulee viimeistään postaus! Nähdään silloin :)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Fiiliksiä Fashion Challengesta 2013

Kilpailu on ohi nyt ja jännitys laantunut. Aina stressin jälkeen laukeaa järkyttävä päänsärky, mutta se lähtee yleensä huilaamalla. Tunnelma tämänpäiväisessä Fashion Challengessa oli aivan mahtava ja meillä oli Merin kanssa hirmu hauskaa! Saisimpa osallistua tämänkaltaisiin kilpailuihin useamminkin!

In action. Oon pikkuisen lyhyt malleihin verrattuna!
Olin todella tyytyväinen tulokseen ja minulla jäi vielä hyvin aikaa viimeistelyyn ja korjailuun (aikaa oli koko stailaukseen 2,5h). Kokonaisuudesta tuli hyvä ja hieman leikkisä. Ainoastaan hiukset olisivat tuomareiden mielestä voineet olla toisin. En ole aiemmin laittanut lyhyttä tukkaa, joten ihmekös se oli heikoin osa-alueeni.


Napsin muutaman epävirallisen kuvan stailauksesta, jotta voisin laittaa kuvia heti teille nähtäväksi tänne. Viralliset kuvat tulevat myöhemmin valokuvaajalta ja niitä odotellessa..

Sain paljon kiitosta itse tehdystä tikkarista sekä yhteensopivasta ja mietitystä kokonaisuudesta. Tuomaristo piti myös tekemistäni raitakynsistä :) Kannatti juosta aamulla kahdeksalta Hulluille Päiville ostamaan kynsilakkoja :D

Toivon mukaan saan vielä Merin uudelleenkin malliksi, koska noille kauniille kasvoille voi oikeastaan tehdä mitä vain ja se näyttää mahtavalta. No teitä varmasti kiinnostaa tietää, miten kilpailussa kävi: minut palkittiin potentiaalisesta työstä. Pääpalkinto meni toiselle mahtavalle työlle, mutta tuomarit näkivät minussa tulevaisuuden lupausta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tuomareiden piti palkita paras kokonaisuus (pääpalkinto), paras tekninen osaaminen sekä paras layout, mutta kilpailun aikana tuomarit päättivätkin palkita parhaan kokonaisuuden sekä kaksi potentiaalista työtä. Periaatteessa olin siis jaetulla kakkossijalla, jos sen haluaa numeroissa ajatella.

Olen superiloinen sijoituksesta ja ilman Meriä sitä olisi tuskin tullut. Siinä vasta ammattitaitoinen malli. Kamera suorastaan rakastaa Meriä ja hän sisäisti heti roolin modernina, hieman leikkisänä Twiggynä.

Nopeasti kuvasin myös palkinnon, kun teitä tietysti kiinnostaa sekin. Kosmetiikkaa ja meikkejä of course. Vähän tuli sellainen joulufiilis kassia availlessa :) Nyt taas nokka kohti uusia haasteita ja mielellään näin ensi alkuun unille, että jaksaa taas huomenna lähteä keikkailemaan. Kiitos vielä kaikille minua tsempanneille <3

Fashion Challenge 2013

Meillä on tänään perjantaina koulussa Mariela Sarkiman järjestämä fashion challenge, jota olen odottanut innolla jo pitkään. En ole tainnut blogissa siitä aiemmin mainitakaan, mutta eipä ole oikeen ollut syytäkään. Olen halunnut pitää suunnitelmani itselläni, kunnes se olisi kokonaan valmiiksi mietitty. Ideana fashion challengessa, että osallistujat (Makerin oppilaat) stailaavat mallin vyötäröstä ylöspäin Marielan valitsemien aiheiden mukaisesti. Stailaukseen kuuluu tietysti meikki, hiukset, asusteet sekä vaatteet. En ihan tarkalleen tiedä, keitä tuomaristossa on Mariela lisäksi, mutta ilmeisesti ainakin Teri Niitti.

Minun aiheeni on Modern Mod. Inspiroiduin heti aiheesta ja omaksuin sen itselleni. Mallina minulla huippukaunis Meri, jolle oli mukava keksiä moderni mod-tyyli. Stailauksen piti olla kevään 2013 muotia, joten suhteellisen piece of cake, koska mod-tyyli on todella pinnalla nyt. Olen itse hyvin tyytyväinen suunnitelmaani, joten jos toteutuskin menee nappiin, niin olen ylpeä itsestäni, vaikka sijoitusta ei tulisikaan.

Tässä kehittelemäni mood board kisaa varten, jonka kyljessä on erikseen vielä layout. Layoutin olen piirtänyt käsin, joten sitä en pysty teille näyttämään. Voin kuitenkin antaa vähän vihiä silmämeikistä, jonka tulen Merille tekemään:

Nuo ripset ovat aivan älyttömän pitkät :D Vähän hahmottaa, että missä minun omien ripsien pituus loppuu, eivätkä nekään nyt niin lyhyet ole. Kerrankin sain pokkarilla ihan ok kuvan meikistä, jos ei nyt keskitytä liikaa focukseen. Jos katsoitte edellisen postauksen videon, niin varmaan nyt ymmärsitte, mihin sitä turkoosia kynää aion käyttää.

Koska mielestäni kokonaisuudesta puuttui jotain, päätin vielä tehdä homemade tikkarin, jotta tyyli saisi vähän eloa. Joo idea ei ''toki'' tullut mood boardissa olevasta kuvasta. Jännää, miten ensin näin kuvassa vain hienot kynnet, ja ohitin tikkarin, kunnes tajusin, että sehän olisi hauska yksityiskohta. Tikkari on tehty siten, että kuorrutin kaupasta ostetun tikkarin valkoisella sokerimassalla ja tein lakritsinauhasta raidat.

Voin postata teille vielä kuvan stailatusta Meristä, kun saan kuvaajalta lähiaikoina lopullisen version. Kirjoitan tätä postausta torstai-illalla ja voin sanoa, että pikkuisen jännittää. Olisipa kaikki jännitys jo ohi ja mallit stailattu :D Laukku on pakattu aamua varten paria pikkujuttua lukuunottamatta ja aamulla pitää vielä käydä shoppailemassa pari kynsilakkaa, kun tajusin, että tähän stailaukseen tarvitsemani sävyt ovat väärässä kaupungissa! Onneksi Kicksissä on tarjous Essien lakoista, niin malttaa hakea sieltä matkalla koululle.

Kilpailu alkaa tasan klo 9.30 eli tämän postauksen ilmestymisaikana, joten pitäkäähän minulle peukkuja! Mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Maaliskuun maininnan arvoiset

Maaliskuun maininnan arvoiset ovat nyt täällä. Tästä on tullut jokin ihmeellinen tapa kuvata kuukauden suosikit videolle, vaikka alunperin se vain vahingossa tapahtui niin. En ole vielä menettänyt toivoani, että voisin edes joskus näyttää videoissa pirteältä :D Tuntuisi hyvin oudolta tehdä kuukauden suosikeita tavallisena postauksena, joten toivottavasti tykkäätte näistä tällaisina! Maaliskuun tuotteet osuivat omasta mielestäni aika nappiin, eivätkä ne ihan suotta päätyneet videolle.


Tuotteet:

* Duo sininen ripsiliima
* L'anza Healing Style Dramatic f/x hiuslakka
* Oriflame Double Trouble Goddess Green silmänrajauskynä
* Lumene NC Mineral powder sävy Fudge
* Louis Widmer Creme Contour silmänympärysvoide
* TBS Chocomania body butter
* Kanebo Intensive Hair Mask