Mikään ei ole ihanampaa kuin nukkua viikonloppuna pitkään, syödä aamupala hidastellusti yöpaidassa ja mennä sen jälkeen kylpyyn lämmittelemään. Minulla on aina kylpiessäni kylpyvaahtoa, mutta välillä on kiva hemmotella itseään jollain erityisemmällä, kuten Lushin kylpytuotteilla. Unohdin mainita Hesalaiset -postauksessa, että kävin myös Lushilla ja ostin kokeiluun yhden kylpysulan ja yhden kylpypallon.
Melting Marshmellow Moment kylpysula pääsi ensin kokeiluun.
Tuote vaahtosi ihan kevyesti ja muutti veden hennon vaaleanpunaiseksi. Tuoksu oli ihana ja toi minulle mieleen Rockstar palasaippuan. Kaikki pinkki, tyttömäinen ja karkkia muistuttava puree minuun, joten rakastuin Melting Marshmellow Momentiin.
Kylvyssä oli ihana lojua, sillä kylpysula tuntui pehmentävän ihoa. Hieroin ohuen vaahtokerroksen käsivarsille ja iho tuntui sen jälkeen niiiin pehmeältä. Kylpysula sisältää reilun kaupan luomukaakaovoita sekä manteliöljyä. Laitoin kylvyn jälkeen kosteusvoidetta vain dekolteelle, koska pesin vielä vartalon suihkuöljyllä, joten iho ei kaivannut enää rasvaamista.
Melting Marshmellow Moment oli ensimmäinen kylpysula, jota kokeilen Lushilta, eikä jää viimeiseksi. Jos haluat yhtä nautinnolliseen ja ihoa pehmentävään kylpyyn, tuotetta saa esimerkiksi Lushin verkkokaupasta hintaan 7,60€/kpl.

Voihan kylpyamme. Mä olen ihan sielunsisko sun kanssas tästä asiasta :D Mä olen vain niin onneton, etten ole koskaan kylpyammetta omistanut! Mutta aina kaikki mahdolliset hotellihuoneet järkkään niin, että sieltä sellainen löytyy... Kun siis matkustelee :D <3
VastaaPoistaKylpeminen on vielä isompi herkku, jos pääsee vain harvoin :) Mä olin kerran hotellissa, jossa oli amme, mutta ei tulppaa ollenkaan :D Nauti siinä sitten kylvystä!
PoistaKylvyssä käynti on aika harvinaista herkkua Suomessa. Hotelliin olen ostanut kylpyvaahtoa, jos siellä on sattunut amme olemaan. Olisi kiva kokeilla jotain tälläistä tuotetta :)
VastaaPoistaNiinhän se on, mutta onneksi on hotelleja, joista amme vielä löytyy :) Tulisivatpa uudelleen muotiin, niin alettaisiinkin suihkujen sijaan laittaa ammeita taas :D
Poista