perjantai 20. syyskuuta 2013

Shiseido Ibuki

Sain vihiä, että tänään Sokoksella olisi Shiseidon oma edustaja esittelemässä uutta Ibuki linjaa, joka on tarkoitettu 25+ ikäisille naisille. Käytän aina tällaiset mahdollisuudet hyväksi, että pääsen jututtamaan muita meikkaajia/maskeeraajia, joten marssin Sokokselle hyvän ystäväni kanssa. Ystäväni ei tiennyt tällaisen merkin olemassaoloa, enkä minäkään Shiseidoon kovin hyvin tutustunut ollut, joten saimme yhdessä aikamoisen tietopläjäyksen tästä japanilaisesta sarjasta ja uusista tuotteista.

En nyt ala Shiseidosta sen enempää kertomaan, mutta tutustukaa ihmeessä sarjaan. Shiseido vaikuttaa minusta nyt paljon mielenkiintoisemmalta kuin ennen. En ikinä ostaisi 55€ kosteusvoidetta, ellen saisi tuotteeseen esittelyä, mutta kun saan tietooni voiteen ominaisuudet ja kokeilen testeriä, 55€ alkaa kuulostamaan jo ihan kohtuulliselta summalta :D Ibuki linjan kohderyhmä on kyllä otettu huomioon hinnassa, sillä tuotteet eivät ole mitään järjettömän kalliita, vaan tällainen työssäkäyvä nuori nainen malttaa niihin tuhlata. Muistaisi vain, että tuotteilla ei tarvitse läträtä, jolloin ne kestävät kauemmin, kuin markettipurkit. Mm. Ibukin kasvojenpuhdistustuote sisältää tavaraa 120ml (39,95€) ja edustaja lupasi tuotteen kestävän käytössä 8kk. Herranen aika, minullahan tuon kokoinen puhdistaja on loppu jo parissa kuukaudessa! Edustaja kertoi, että minun tyylilläni pesisi jo hiukset ja vartalon samalla. Vai niin. Olisin ostanut tuotteen kokeiluun, mutta kaikki Ibukituotteet eivät olleet vielä saapuneet Sokokselle, joten jouduin tyytymään laittamaan sen varaukseen. Toivottavasti saapuu pian, että pääsen hipelöimään purkkia. Sain tuotteesta nyt vain pienen näytteen mukaani. Pitäisi kuulemma puhdistaa meikin ja ihon samalla, joten kaksoispuhdistusta ei tarvita.

Sorruin siinä sitten samalla Shiseidon paljon kehuttuun meikkivoidesiveltimeen ja on se niin pieni! Äärettömän söpö. Minulta löytyy entuudestaan melko samanlainen sivellin Sedona Lacelta, mutta se on hieman isompi, ei viistoon leikattu ja karvat eivät ole näin tiheät. Se on ollut suosikkini ties kuinka kauan, joten katsotaan, miten tämä pikkuinen haastaa sen. Sivellin oli tarjouksessa (29,90€). Btw, huomasin, että Shiseidolta löytyy paljon meikkivoidesävyjä myös vaaleaihoisille, joten niitä pitää päästä joskus kokeilemaan! Kokeilin Sokoksella kädelle vaaleaa meikkivoidetta, jonka levitin testerisiveltimellä ja tulos tuntui ihanalta. Pakko joskus kokeilla myös kasvoille.

 Kahden Shiseidotuotteen ostaja sai kivan kassin, joka sisälsi näytekokoisia tuotteita (mikä sen ihanampaa?). En ole vielä keksinyt kassille käyttöä. Se on reilun kokoinen ja kävisi esimerkiksi rantakassista, mutta minulla on jo maailman ihanin rantakassi, joten täytyy miettiä! Ideoita anyone? Kassi on siis aika iso!


Kassi sisälsi tällaisia ihanuuksia. On muuten ehkä oudoin asetelma ikinä! Näyte Ibuki kosteusvoiteesta (keskellä) ja hoitovedestä, joka on kuulemma hoitavampi kuin kasvovesi (miksei siis BBkasvovesi? :D) sekä puhdistusvoidenäyte, joka vaahtoaa paljon. Lisäksi kassi sisälsi reilun näytekokoisen meikkivoiteen, mutta annoin sen ystävälleni, koska se oli liian tumma minulle ja juuri sopiva hänelle, sekä niin nätin punaisen huulilakkanäytteen. Odotan niin innolla, että pääsen tekemään tänään illalla koko ihonhoitorutiinini Ibukituotteilla!

Kaikkia tuotteita olen jo kokeillut kädelle ja nyt oikea käteni tuntuu hassun pehmeältä verrattuna vasempaan käteen. Ibuki  on ihonhoidon edelläkävijöitä ja lupaa parantaa ihon vastustuskykyä sisältäpäin, jotta iho näyttäisi hyvältä myös ulkoapäin.

Huulilakkaakin piti heti kotona kiireellä päästä kokeilemaan. Sävy on niin herkullinen punainen ja huulilakka jättää ihanan kosteannäköisen pinnan huulille. Jos et sellaisesta pidä, niin tämä ei ole sinun tuotteesi. Sävy RD413 kuuluu uutuuskokoelmaan, joka jää Shiseidon valikoimiin, kuten kaikki uudet tuotteet. Huulilakkoja ei vielä pysty ostamaan Sokokselta, mutta pian ne saadaan myyntiin. Standi seisoi jo pystyssä ja testerit olivat kokeiltavissa. Ihania sävyjä!

Näiden kanssa saa tosin nähdä vähän vaivaa, jotta saa tuotteen levitettyä kauniisti. Tarvitset ehdottomasti siveltimen, sillä nämä huulet tein huulilakan omalla nukkasiveltimellä, eikä se ollut helppoa. Kauniimpaa jälkeä saa myös rajaamalla huulet. Testasin samalla, voiko huulia suurentaa tuotteella, mutta ei kannata, koska se on niin kiiltävä, että paljastut huijauksesta. Minulla on myös sellainen käsitys, että huulilakat ovat pysyvyydeltään hyviä, mutta tämä tuote ei kyllä ollut kovin pysyvä. Ulkoreunoja pystyy siistimään hyvin, jos lakkaa tulee levitettyä vähän ronskimmalla kädellä, sillä se ei heti jämähdä ihoon. Pyyhein lakan pois heti kuvan ottamisen jälkeen, eikä huulille jäänyt jälkeäkään huulituotteesta. Tuskin kestää siis juomista tai syömistä. Pidän silti tästä sävystä ja tämä on helppo huulilakka aloittelijoille.

Otin ihan teitä ajatellen kuvan myös tämän päivän meikistä, joka on teemaltaan sumuinen sininen. En tiedä, mikä sinisen kaipuu minulla tänään tuli, mutta halusin tumman meikin syksyä silmälläpitäen. Luomarit ovat BH Cosmeticsin Cool Matte 88paletista, rajaus Avonin sininen Glimmerstick, sisäkajal Lancome black kohl ja ripsiväri Benefit Bad Gal Lash. Huulilla pelkkä Clarinsin huulirasva, koska huulteni oma sävy sopi mielestäni tähän meikkiin. Olkaamme kaikki ylpeitä omista ominaisuuksistamme.

Kynsien piti myös sopia teemaan. Niissä O.P.I. Texas kokoelman I Vant to Be Alone Star.

Loppuun vielä vähän tämmöinen humoristinen kuva, koska tältä näyttää testaileva kosmetiikkabloggari :D Vihaan sinisten luomien ja punaisten huulien yhdistelmää, mutta joskus siihen on pakko ryhtyä blogin vuoksi. Olisitte muuten jääneet ilman swatchkuvaa huulilakasta! En kyllä tällä meikillä olisi ovesta ulos lähtenyt, mutta toivottavasti te nautitte pelleydestäni :D

Onko kukaan jo kokeillut Shiseidon Ibukia? Ne ovat nyt olleet myynnissä n. viikon. Innostuiko kukaan? Minä ainakin olen innoissani ja voi olla, että ostan vielä kosteusvoiteen laivalta ensi viikolla, jos nämä ovat siellä myynnissä!

16 kommenttia:

  1. Ihana tuo silmämeikki! Tuo sivellin ON ihan mahtava. Itteäni houkuttelisi nyt se pinkki kananmunanmuotoinen meikkivaahtomuovijuttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Älä muuta sano, mistäköhän sais parhaimman beauty blenderin? Kokeilin H&M:n halpista ja se oli p***a :D

      Poista
  2. Ihana meikki! Noilla sun luomilla on täydellinen pinta-ala meikattavaksi. *haaveilee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D Nyt repesin! Pitäskö laskee montako neliösenttiä nää on? Joskus toivoo, että olis vähän vähemmän luomea näkyvissä niin värikkäät meikit ei näyttäisi ihan _niin_ värikkäitä.

      Poista
  3. Ibuki kuulostaa ihan mun jutulta! Koska Shiseido on ihana ihan kauttaaltaan. Olin muuten ihan varma, että sulla on Shiseidon Punky Blues luomilla ennenkuin luin tekstit. :) <3 sun look!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punky Blues <3 Olin niin vähällä ostaa sen, kunnes kuulin, että myyntikappaleita ei ole saapunut vielä. Niin söötti trio!

      Poista
  4. kiva meikki. Mimmoisesta syystakkia käytät? Ja kenkiä? Ja pääset laivalle shoppailemaan. Toivottavasti löydät laivalta mielenkiintoisia kosmetiikka juttuja.

    VastaaPoista
  5. Voisit vastata kommenteihin.

    VastaaPoista
  6. Oletko jo perustanut oman meikki firman?

    VastaaPoista
  7. Et osaa vastata mihinkään kommenteihin.

    VastaaPoista
  8. Tuo huulilakka on UPEA! Ja silmämeikki myös :D

    VastaaPoista
  9. Noi sun silmät on niin upeet! Ja kuten kävitkin jo mun blogista lukemassa, niin innostuin kyllä kovasti Shiseidosta ja ibukista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, että meitä on kaksi :)

      Poista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)