lauantai 18. toukokuuta 2013

Meikki aasialaisille silmille

Koulussa harjoittelimme meikkiä sekä aasialaiselle naiselle, että etniselle naiselle (etninen tulee jossain kohtaa myöhemmin blogiin). Malliksi pyysin serkkuani, joka on kyllä ihan suomalainen, mutta lähimpänä aasialaista, kaikista tuntemistani malliehdokkaista.

Aasialaisille naisille sopivat parhaiten kaikki neutraalit sävyt, joten tällä kertaa mentiin sillä periaatteella. Punaisia meikkipohjia kannattaa välttää, koska aasialainen iho on yleensä keltapohjainen ja punaiset meikkivoiteet saavat sen näyttämään hassulta.

Silmämeikin rakensin smokey eye tyyppisesti, eli tummin (ruskea) luomiväri ripsien tyveen ja siitä liukumaan ylös kultaisen ja shampanjan sävyihin. Ohut rajaus on tehty ruskealla kynällä. Värimaailma sopii serkulleni mielestä todella kauniisti. Uskotteko, jos sanon, että huulissa on vain väritön huulikiilto? Minäkin ottaisin mielelläni noin luonnostaan kauniin väriset huulet kiitos :D

Aasialaisilla naisilla saattaa ikävä kyllä olla vähän lyhyet ripset, joten irtoripset ovat hyvä pelastaja, jos haluaa pidemmät ja tuuheammat räpsykät. Serkullani ei ollut niin lyhyet ripset, että nauhat olisivat olleet välttämättömät, mutta kiinnitin Cailapin ripset, koska halusin harjoitella niiden asettamista toiselle. Pitääkin tunnustaa, että koulun aloittaessani jännitin ihan hulluna nauhan kiinnittämistä toiselle ja turvauduin aina mieluummin tupsuihin, mutta nykyään laitan mieluummin nauhan, koska se on nopeampi, helpompi ja edullisempi vaihtoehto. Pakko tanssia tv-ohjelman kuvauksissa nauhoja tuli liimailtua ihan hulluna, joten olisi kyllä ihme, jos sitä ei vielä tähän päivään mennessä osaisi.

Mutta back to aasialaiseen meikkiin. Tässä ''aasialaisessa meikissä'' on hyvin erilaiset silmät verrattuna yleiseen ''monolid'' luomeen, jossa luomivakoa ei ole käytännössä ollenkaan. Sellaisiin silmiin ei kannata ryhtyä piirtämään pakotetusti luomivaon varjostusta, vaan silmät näyttävät kauniimmilta yksinkertaisella vaalealla luomivärillä. Etenkin jos luomi on sivusta katsottuna pullea, sitä on mahdoton alkaa muokkaamaan toisenlaiseksi.

Bonuksena myös kummitätini oli myös minulla koulussa mallina, kun harjoittelimme aikuisen naisen meikkiä. Tämä meikki käy hyvin myös aasialaisen meikin malliksi, koska se on tehty samoja periaatteita noudattaen. Lisäksi tietysti aikuisen naisen meikin säännöt pätevät tähän.

Aasialaisen naisen meikki on käytännössä siis hyvin yksinkertainen, kun muistaa pitää värimaailman hillittynä ja ottaa huomioon yksilöllinen silmän muoto. Aasia on sen verran laaja alue, että silmänmuotoja löytyy yksi jos toinenkin. Jotkut naiset toivovat kasvojen varjostusta kapeammiksi tai omaa ihonsävyä vaaleampaa meikkivoidetta, mikä on myös ihan ok, jos se tehdään maltillisesti. Ylläolevissa meikeissä on menty oman ihonsävyn mukaan eikä kasvoja ole varjostettu, koska se ei ole aina pakollista. Serkulleni käytin hieman hohdetta poskiluiden päälle sekä nenänvarteen. Korostustuotteissa olen ihastunut Smashboxiin, josta ehkä pitää kirjoittaa lisää jatkossa.

2 kommenttia:

  1. Olet näköjään unohtanut kokonaan blogin kirjoittamisen ja blogin lukijasi.

    VastaaPoista
  2. Missä säilytät kotonasi meikkejäsi ja kynsilakkojasi?

    VastaaPoista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)