Minun sisältämäni boksi näytti tältä. Kiinnitin heti huomiota siihen, että minun boksini sisälsi vain 20ml Clarinsin puhdistajaa, kun monella muulla näytti olevan sama tuote melkein kolminkertaisena. Mitä ihmettä? Mielestäni olen oikeutetusti harmistunut asiasta, koska maksan kuitenkin samaa hintaa boksista, kuin ne, jotka saivat isompikokoisen tuotteen. Minua ei olisi haitannut saada pienempää kokoa tuotteesta, jos muut olisivat saaneet kauneusprofiilin mukaisesti toisen tuotteen, joka ei olisi ollut minulle suunnattu. Mieluummin otan pienen koon minulle sopivasta tuotteesta, kuin isomman sopimattomasta, mutta nyt on kuitenkin kyse yhdestä ja samasta tuotteesta. Mikä tekee minusta ja monesta muusta tilaajasta eriarvoisen? LivBox tiimi saisi mielestäni hyvittää asian jotenkin kaikille, jotka saivat pienemmän tuotteen samalla rahalla. Konseptin tarkoitus on tuskin tuottaa mielipahaa asiakkaille, kun on kuitenkin kyse ''hyvänmielen yllätyksestä''.
Mutta mennään itse tuotteisiin: Aiheenahan tällä kertaa oli arjen juhlaa.
Greenlandin Body & Massage oil saapui minulle vadelmantuoksuisena. Muilla olen nähnyt ainakin omenaa. Vadelmantuoksuinen hierontaöljy sopii täydellisesti minun makuuni, koska vadelmat ovat tällä hetkellä ajankohtaisia ja ne tuovat minulle mieleen lähestyvän syntymäpäiväni (vanhenen taas ensi keskiviikkona). Uusi hierontaöljy tulee tarpeeseen, koska edellinen alkaa jo säilymisensä puolesta vedellä viimeisiään ja sen voisi heittää pois uuden tieltä. Ehkä tämä tuote mahdollistaa myös lisää kahdenkeskistä aikaa kumppanin kanssa :)
Ahava on Sokokselta tuttu tuotemerkki, jota en ole kuitenkaan koskaan kokeillut. Kosteusvoide vaikuttaa mielenkiintoiselta varsinkin kun edellinen lähestyy loppuaan. Yksi asia minua kuitenkin vaivaa: kuuluuko etiketin olla noin vino? Jouduin ottamaan kuvan sivusta, jotta saisin tekstin suoraan. Jos tämä on joku Ahavan tyylikeino, niin ei pure minuun. Nimi on kylläkin minusta ihana, ''time to hydrate'', no tosiaan :D. Tuote pujahtaa saunakassiini, koska se on sopivan pieni.
Clarinsin tuotteesta en enää sano muuta kuin, että hyvin samankaltaisia tuotteita tämän kuun boksissa. Tämä on jo kolmas samantyylinen purtilo!
Burt's Beesin huulikiilto sävyssä 020 Blush oli mukava ylläri elokuulle. Tykkään hirmuisesti uusista huulikiilloista, mutta kiinnostus laskee yleensä hyvin nopeasti, kuin syttyykin. Nyt on kyllä tullut niin monta huulituotetta LivBoxeista, että ei tässä kohta enää itse saa mitään ostaa, kun näitä kertyy kaappeihin. Huulituotteiden määrää voisi minusta vähän rajoittaa ellei sitten ole kyse tavallisista huulirasvoista. Paljous ei silti poissulje sitä asiaa, että onhan tuo Burt's Beesin huulikiilto niin söötti! Pieni ampiaisenkuva ja tuotteen luonnollisuus tuo hyvän mielen. Sävykin on ihan nappivalinta, joten tämä on kyllä koko boksin paras tuote, vaikka jatkossa toivonkin vähemmän huulituotteita!
Jos tiimi ei olisi laittanut tämän kuun bokseihin niin erikokoisia tuotteita, olisin kehunut sisällön hyväksi, mutta en ole kyllä tyytyväinen erikokoisista tuotteista johtuen. Taso on mielestäni noussut hinnan nousun myötä, mutta sisältö saisi olla kaikille sama! Miksi pitää ottaa sellaisia yhteistyökumppaneita mukaan, mitkä eivät voi tarjota jokaiselle tilaajalle tuotetta, vaan on aiheutettava pahaa mieltä erilaisilla sisällöillä? t. katkera asiakas ja bloggaaja