maanantai 9. kesäkuuta 2014

Ensikosketukseni JOIKiin

Viimekesänä innostuin naapurimaamme Viron omista kosmetiikkamerkeistä ja viimeksi päästessäni käymään ''etelässä'', ostin kokeiluun muutamia tuotteita. Enimmäkseen ostoskoriini tarttui Puhas Loodus -tuotteita, mutta myös yksi JOIKin tuote. Silmänympärysvoiteille on aina käyttöä, joten se oli ykkösvalintani.

Silmänympärysvoide tai Silmaümbruskreem oli Kaubamajassa edullinen (alle kympin) ja todellakin hintansa arvoinen. Rakastan vertailla eri silmänympärysvoiteita ja etsin vieläkin sitä tuotetta, joka saisi tämän silmänympärysvoidefriikin sataprosenttisesti hullaantumaan. Se asema on erittäin vaikea saavuttaa!

JOIK Silmaümbruskreem on luonnollisista raaka-aineista valmistettu ja sisältää mangovoita sekä argan öljyä. Koostumus on täyteläistä, ei minun makuuni liian paksua tai vetistä. Jättää silmänympärysihon ihan vähän öljyiseksi, mutta raaka-aineet ovat niin vakuuttavat, ettei pieni öljyisyys haittaa. Päinvastoin on kiva tuntea tehokkaat vaikuttavat aineet.

Suosin tätä yökäytössä, mutta oikein annosteltuna sopii myös meikin alle.

Pakkaus on mielestäni mälsä, koska bakteerikammoisena joudun käyttämään spaattelia. Muuten pakkaus on mielestäni kivan simppeli ja siisti. Pidän enemmän tuubimuotoisista pakkauksista, joista on helppo pursottaa tuotetta suoraan kämmenelle. Jos tuotetta ottaa purkista sormin, tulee helposti yliannosteltua. Silmänympärysvoidetta riittää ihan pikkuriikkinen määrä per silmä.

JOIKin tuote ei tuoksu nenääni miltään ja epäilen sen olevan hajusteeton. Nopealla googlaamisella totean sen olevan hajusteeton.

Kenelle? Etenkin niille, joiden silmänympärysihoon tulee helposti miliumeja (kuivuudesta johtuvia pieniä valkoisia näppylöitä) ja myös niille, jotka haluavat ehkäistä miliumien syntyä. Itse kärsin niistä ikävistä pikkupirulaisista, joita ei meinaa saada karkoitettua sitten millään, mutta enpäs olekaan nähnyt yhtäkään miliumia moneen kuukauteen tämän silmänympärysvoiteen ansioista!

Tässäpä siis kokeilun arvoinen tuote itse kullekin eikä lompakko paljoa laihdu. JOIKia saa nykyään myös ihan koti Suomesta, joten ei tarvitse edes laivalle lähteä (Stockmann).

6 kommenttia:

  1. Olen tätä sy-voidetta minta kertaa miettiny, todella edullinen hinta ja vakuuttava inci. Muttamutta, pakkaus. Olen tosi laiska spaattelinkäyttäjä, ja kun pakkauskoko on vieläpä noin suuri, niin saisin voiteen taatusti pilaantumaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun sy-voidetta laitetaan aina kasvopesun yhteydessä, ajattelisi käsien olevan niin puhtaat, ettei sormella ottaminen purkista haittaa, mutta itse haluan pelata varman päälle :)

      Poista
  2. Kuullostaa tosi hyvältä, hyviä silmänympärysvoiteita on mielestäni vähän hankala löytää, harva niistä tekee isompaa vaikutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta.. Jotkut tuotteet tekevät hädintuskin mitään sy-iholle :/

      Poista
  3. Tätä täytyy kokeilla, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)