keskiviikko 14. elokuuta 2013

Sateinen päivä

Sattui olemaan minun synttäripäivä :) Toisaalta niin iloinen päivä, mutta myös kauhistun joka vuosi vanhenemista. Oli kiva tänä aamuna mennä töihin, kun kahvit oli keitetty valmiiksi ja ihanat työkaverit ja asiakkaat olivat muistaneet minua kivalla lahjalla. Ollaan menossa myöhemmin tällä viikolla miehen kanssa pieneen kylpylään, kun nyt päästiin vauhtiin tässä kesänvietossa :D


Viikon verran kuolasin Sokoksella yksiä korkkareita ja lopulta mies suostui ostamaan ne minulle synttärilahjaksi. Älkää käsittäkö väärin, sillä en missään nimessä vaatinut niitä tai kysellyt räjähtämispisteeseen asti voisinko saada ne, vaan mies oikeasti tarjoutui ostamaan ne minulle ihan omasta halustaan :D

Tiedän, ne on vaan nudekorkkarit, mutta rakastuin täysin! Jokaisella naisellahan pitää olla nudekorkkarit ja minulla ei vielä ollut. Alunperin kuolasin samoja kenkiä tuplasti korkeammalla korolla, mutta päädyin matalampiin mukavuussyistä. Ehkä hinta ratkaisi myös hieman, sillä en voi käsittää, miksi korkeammalla korolla olevat muuten samanlaiset kengät maksoivat 10€ enemmän. Nuo on niin kivat, etten malta odottaa lauantain baari-iltaa <3 Ennen en oikeastaan viihtynyt yökerhoissa, mutta tänä kesänä olen käynyt useampaan otteeseen juhlimassa. Ennen rahani menevät meikkeihin, nyt drinkkeihin :D Saattaa kuulostaa jonkun korvaan tyhmältä rahanhaaskaukselta koko juhliminen, mutta se auttaa minua oikeastaan hyödyntämään jo ostetut meikit, koska voin aina laittautua juhlia varten. Minun logiikalla olen siis win-win tilanteessa, jossa ei tule hankittua lisää meikkejä varastoon ja nautittua olemassa olevista. Älkääkä ottako tätä postausta liian vakavasti ;) Olen hyvällä tuulella, kun hymiöitä satelee.. Anteeksi, jos ne ärsyttävät.

Meikkiksen on muuten voinut tänään bongata pääkaupunkiseudun
Metrolehdestä.

Aloin kummasti ikävöimään taas Helsinkiä ja Makeria :/

Blogin synttärit alkavat muuten myös lähestyä! Jonkunlaista kosmetiikka/meikkiarvontaa on silloin luvassa ja vielä pääsee mahdollisesti vaikuttamaan sisältöön, koska en ole hankkinut tuotteita etukäteen. Kokoisinko jonkun syksyisen meikkipaketin vai mieluummin esim. ihonhoitoon liittyviä tuotteita, sekaisin molempia vai kenties jotain muuta?

10 kommenttia:

  1. Onnea (sekä synttäreistä että uusista kengistä :D)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uudet kengäthän on aina uusi perheenjäsen :D

      Poista
  2. Paljon onnea ja hei aivan tosi nätit korkkarit!
    Täällä ei raskausmahnan kanssa tarvi paljoo koroilla kopsutella .D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja paljon onnea sinulle tulevaan :)

      Poista
  3. Aivan loistava logiikka!! Ja ihanat korkkarit. :) Ja paljon onnea! :)

    Oma ehdotukseni arvontaan, on, että meikkejä ja ihonhoitoa molempia sekaisin. :) Itse en niinkään välitä ehkä pelkistä meikeistä, mutta hei, sinun blogi, sinun arvonta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? :D kiitos! Ehdotus oli hyvä ja ideoitahan mä kaipasin :)

      Poista
  4. Pidätkö jotkut synttäri bileet? Ja miten ajattelit pukeutua synttäri bileisiin. Onnea paljon synttäreiden johdosta.

    VastaaPoista
  5. Onnea näin jälkikäteen! Sekä synttäreiden että huippukenkien johdosta!

    Jenni / Kosmetiikkablogi.com

    VastaaPoista
  6. Nätit korkkarit ja varmasti hyvät jalassa, kun ei ole kovin korkea korko. :)

    VastaaPoista

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)