Värioppipäivinä harjoittelimme tekemään harmonisia ja disharmonisia meikkejä toisillemme. Saimme itse valita sävyt.
En ollut ihan varma, olisiko minulla ollut lupa julkaista mallistani koko kasvojen kuvaa, joten mennään silmillä vain. Oikean puoleiseen silmään (mallin vasen) olen tehnyt harmonisen meikin käyttäen sinistä, laventelia sekä violettia. Harmonia tarkoittaa sopusointua, joten sävyt sointuvat kauniisti yhteen.
Disharmonia on taas harmonian vastakohta eli värit ovat riitelevät keskenään. Vasemman puoleinen meikki on disharmoninen ja sisältää sinistä, pinkkiä ja kullertavaa keltaista (eli kultaista? :D). Vaikka sävyt ovatkin ristiriidassa keskenään, niin meikki näyttää edelleen hyvältä. Nyt onkin meikeissä trendikästä riidellä sopuisasti. Olen pistänyt merkille, että lähes jokainen selektiivinen kosmetiikkamerkki on nyt tuonut kaupoille luomiväripaletteja, joiden sävyt ovat disharmoniassa keskenään. Hirrrveän kivaa!
Aina touhotetaan paljon värisävyjen häivyttelystä keskenään, jotta ne liukuisivat kauniisti toisiinsa ja meikissä tärkeintä ovat kunnon häivytykset. Tämä pitää paikkansa harmonisissa meikeissä, jolloin värit jo melkein luonnostaan sulautuvat toisiinsa, mutta riiteleviä sävyjä ei koskaan häivytellä keskenään. Jos riiteleviä sävyjä yrittää häivytellä toisiinsa, syntyy vain likainen alue sävyjen välille ja meikki näyttää tunkkaiselta. Niiden kanssa saa olla aika tarkka, että sivellin pysyy oikealla alueella eikä sotke naapurisävyä.
Jos haluatte nähdä huonon esimerkin disharmonisesta meikistä, niin kurkatkaapas tämä postaus. Olen aloittelijana sortunut häivyttelyvirheeseen ja siellä on joku kommentoija hienosti huomannut meikin tunkkaisuuden :D Loistavaa. Itsetuntoa kohottavaa käyttää itseään huonona esimerkkinä, mutta virheistähän parhaiten oppii ja koulutuksesta on ollut ihan älyttömästi hyötyä!
Tykkäättekö enemmän harmonisesta vai disharmonisesta puolesta? Äänestystä kehiin!
Tää oli kiva postaus! Mä oon maailman huonoin sävyjen nimeäjä... Tuo harmoninen silmämeikki on tosihieno, tykkään tooosipaljon violeteista :)
VastaaPoistaSe on ärsyttävää kun eri sävyjen vivahteet kyllä silmällä erottaa, mutta ei osaa sanoa minkä värinen esim. joku kynsilakka on :D Violetin eri sävyt on myös mun lemppareita t: tänään liilaan pukeutunut
PoistaHarmoninen puoli ehdottomasti! Kavahdan hieman tuollaista karnevaalimeininkiä, vaikka meneehän ne toki fantasiameikeissä ja naamiaisissa, mutta arkena...juuei :D
VastaaPoistaIhanat violetin sävyt! Tykkään! :)
Disharmoninen meikki on kyllä melkoisen rohkea valinta :D En siksi yhtään ihmettele, miksi valitsit harmonisen.. Violetti <3
PoistaHahaa, mulle taas on itsestäänselvää värisävyjen erot ja tämä tuskastuttaa miespuolisia ystäviäni kovin :D "Lohi on hemmetti soikoon ruoka ja koralli on riutta! Voi helvetti!"
VastaaPoistaJotkut ei vaan voi käsittää :D Mä kyllä ymmärrän, että sävyillä on tuommoisia nimiä, mutta en osaa käyttää niitä!
PoistaKeltainen ja violetti on mun mielestä yks parhaimpia yhdistelmiä, hyvältä näyttää! :)
VastaaPoistaSe on oikeasti puhdasta sinistä, mutta opettajakin sanoi, että näyttää violetilta :D
PoistaMimmoiset liilat vaatteet laitoit? Tekisitko joskus postauksen kevät vaatteistasi?
VastaaPoistaEn ole kovin kiinnostunut vaatteista.
PoistaMitä luomiväriä tuo sinivioletti on? Ihana! Kiva kun kerrot näitä koulujuttuja!
VastaaPoistaOon lainannut Marielalta Make Up For Everin luomareita noihin meikkeihin, joten en voi tarkistaa sävynumeroita, mutta MUFEa se on :)
PoistaNiin noh..näin iän karttuessa huomaa käyttelevänsä harmittavan harmonisia sävymaailmoita.Sanon harmittavan siksi että omaa silmääni miellyttää "hallittu kaaoskin" kovasti =)
VastaaPoistaSilloin kauan kauan sitten (kun olin nuori eivätkä luomeni roikkuneet..) tavaramerkkinä taisi olla hyvinkin disharmoniset värimaailmat.
Disharmoniset meikit on kyllä piristäviä, mutta mä kanssa miellän ne jotenkin nuorisotyyliksi ja fashion maailmaan. Siksi on hauskaa, että ennen tätimerkkinä pitämäni Estee Lauderkin on tuonut markkinoille disharmonisia paletteja :) Mutta ei sun luomet nyt oikeasti roiku, joten kokeileppa pitkästä aikaa vaikka päiväksi disharmonista meikkiä ;)
PoistaTämä oli niin mielenkiintoinen juttu, kiitos tästä! Todella opettavainen. Itse olen puhunut varmaan sekavasti murretuista väreistä tarkoittaen sillä milloin mitäkin, nyt osaan oikeammin. Ja erinomainen vinkki tuo että disharmoniaa ei häivytetä. Sen huomaa kyllä joskus ihan käytännössäkin, että nyt tuli kyllä tehtyä virhe. :)
VastaaPoistaNiin kivaa kun kirjoitat myös näistä koulujutuista ja opetat meillekin. :)
Kiva, että tykkäsit :) Koitan jakaa täällä mahdollisimman paljon oppimiani juttuja, koska mitä turhaa tietoja panttaamaan. Helpottaa ehkä joidenkin elämää tai auttaa oivaltamaan uutta :)
Poista