maanantai 22. lokakuuta 2012

Kauneusmessut

 Tällä hetkellä aika moni asia ottaa minua päähän, mutta ehkä näin päällimmäisenä tämän postauksen kuvat. Tiedättekö tunteen, kun jokin hajoaa, niin samaan syssyyn sitten kaikki hajoavat? Minun pitäisi ostaa uusi kamera, koska nykyinen on niin rikki, eikä se edes välttämättä käynnisty. Kuvat ovat myös 90% tärähtäneitä ja sekös raivostuttaa. Ei ole kyllä tällä hetkellä ylimääräistä rahaa laittaa uuteen kameraan, joten tähän on sitten tyytyminen.

Lähdin Kauneusmessuille alun perin sillä tarkoituksella, että olisin messuilla lauantain ja sunnuntain, jotta näkisin sekä body paintingin että maskeerauksen sm-kisat. Kävi kuitenkin niin, että lauantain jälkeen tein kuolemaa, koska päivä oli ollut niin raskas, joten skippasin sunnuntain hampaat irvessä. Lisätkää nyt pian kuvia maskeerauksen sm-kisoista, te jotka siellä olitte, että minäkin pääsen näkemään!

Vaikka messut olivatkin raskaat, niin viihdyin hyvin ja uiskentelin alueella, kuin kala meressä. Tylsä vertaus (anteeksi). Kaverikseni sain ainoan ja parhaan serkkuni, joten yksin minun ei tarvinnut tapahtumassa kuljeskella. Body paintingin sm-kisat olivat kyllä päivän kohokohta ja ajattelin, että täytyisi varmaan itsekin sijoittaa satasia kurssiin.

Kilpailijat valmistelemassa töitään.
Voittajatyö
Voittajien työ oli kertakaikkisen upea ja yksityiskohdat ihan huikeita! Kilpailun taso oli mielestäni aika korkealla ja töitä oli ilo katsella. Mallin korot ovat vieläpä ihan päätä huimaavat, ja pisteet hänelle, kun pystyi tuollaisilla kävelemään.

Tämä yllä oleva työ oli oma henkilökohtainen suosikkini. Värimaailma on kaunis ja sisältää kivoja yksityiskohtia. Niin ihana keksintö tuo kimaltava kypärä :D


Miesmalleista tämä oli suosikkini. Suurin osa malleista oli naisia, mutta onneksi miehiä löytyi edes pari kappalettaa tuomaan vähän erilaisuutta kisaan. Ehkä pääsen jo itse osallistumaan ensi vuonna? Jos haluatte nähdä kaikki työt niin niitä pääsee katselemaan tästä. Suosittelen katsomaan, jos ette itse olleet messuilla lauantaina.

 Kävimme pikaisesti myös katsomassa muotimessuja ja huomasin, että muotinäytöshän alkaa kohta! Esittelyssä oli tulevan talven katumuotia ja sekös olikin kiinnostava aihe. Oli ihan mukava kokemus käydä muotinäytöksessä ja kyllähän se inspiroi esimerkiksi uutta talvitakkia valitessa.


 Näytöksen jälkeen suuntasimme kuohuviinibaariin ottamaan lasilliset serkkuni täysi-ikäisyyden kunniaksi. Täytyihän se tapahtuma vielä ikuistaa kameralle :D Huomatkaa muuten kynnet..

Face Helsingin pisteessä tehtiin pikamanikyyrejä ilmaiseksi, joten pakkohan sellainen oli saada. Enää en jaksaisi jonottaa puolta tuntia kynsienlakkaukseen, sillä tuleehan ne varmasti sotkettua johonkin. Kynsiä lakannut henkilö taisi luulla, että olen värisokea, koska kerroin haluavani tumman violetit kynnet, mutta sitten näinkin tämän sinisen ja sanoin että tämä olisi juuri hyvä. Hän totesi, että se on kyllä sininen ja minua alkoi hävettää, kun vaikutin ihan toopelta :D No hällä väliä ei valikoimassa ollut edes mitään kivaa tummaa violettia.

En muista yhtään, minkä merkkisiä käytetyt kynsilakat olivat, mutta kertokaa te, jos muistatte. Ovat tulossa kuulemma myyntiin kauppoihin ihan hiljattain ja hinta on n. 4,95€. En kyllä tykkää näiden laadusta, mutta lähtivät niin helposti pois kynsistä, kun tänään putsasin. Ihan suu ammollaan katsoin, kun lakka vaan katosi yhdellä vedolla kynnestä. Vaude! Ja vielä näin tumma väri.. (Lakkaa on kynsissä 1 kerros)



Kuoharin jälkeen oli tietysti korjailtava hieman huulimeikkiä ja suuntasimme Avonin meikkipisteelle, koska siellä ei ollut silloin jonoa. Kokeilin uusia Luxe huulituotteita ja vaikuttivat ihan hyviltä. En tosin maksaisi ihan pyydettyä hintaa, mutta jos tulevat joskus tarjoukseen, niin ehkä sitten. Serkulleni laitettiin myös huulet kondikseen.
 Messuostokseni jäivät loppujen lopuksi aika vähäisiksi, sillä ostin vain (?) viisi tuotetta. Nämä ihanuudet olivat Cesarsin pisteestä: vadelmantuoksuinen kynsiöljy (joka on aika riittoisa) 3€ ja Color Clubeista poimin sävyt Hey Gorgeous (vas.) ja Ultra Violet (oik.) vain 4€/kpl.



Hiusosastolta ostin uuden Four Reasonsin ''kuivashampoon'', koska edellinen loppui Portugalin matkalla. Hiuspuuterin nimellä tuo kulkee, mutta toimii omaan tukkaani paremmin kuivashampoona, koska tätähän ei kohota mikään. Hintaa tuotteella oli 3€ ja säästin pikkuisen, sillä Sokoksella tämä oli juuri tarjouksessa 3,90€. Säästö se on pienikin säästö :D

Inglotin pisteellä värilliset ripsivärit olivat puoleen hintaan, joten pakko oli ottaa sähkönsininen taas talveksi. Muistatteko, kun olin viime talvena ihan hurmiossa sinisestä ripsiväristä? Sama näyttää jatkuvan vieläkin :) Ripsivärille jäi hintaa messutarjouksen jälkeen 7,50€.

Oriflamen Tender Care tuli ilmaisesta kassista ja annoin sen kissoille. En leikkikaluksi, vaan tassujen hoitoon, jos niihin tulee kulumia ym. Mörrille tuli eilen pieni haava silmäkulmaan ja pistin pikkuisen tätä siihen, sillä ei ollut parempaakaan tuotetta käsillä. Ärsyttää asua muualla kuin kotona, koska aina joku tavara, jota tarvisi, ei ole saatavilla.


 Olin mitoittanut budjettini hieman isommaksi, kuin messuilla loppujen lopuksi meni, joten kävin vielä sunnuntaina ennen lähtöäni Lushissa ja Kicksissä. Lushista minun oli aivan pakko saada joku kylpypallo, koska tämän hetkisessä asunnossamme on kylpyamme. Nyt jos koskaan minulla oli tilaisuutta testata yhtä. Valitsin Father Christmasin, joka värjäsi kylpyveden jouluisen vihreäksi ja täytti ammeen punaisella glitterillä. Mahtavaa :D Pyysin miehen mukaan myrkkykylpyyn ja tämä näytti järkyttyneen kylpypallosta. Glitteriä oli aivan mahdoton saada irti kehosta ja vielä mahdottomampi miehen karvaisista jaloista :D Meillä on nyt sitten sänkykin täynnä punaista glitteriä, koska kylvimme illalla ja menimme sitten nukkumaan. Kiitos Lush tästä piristyksestä!

En ottanut kuvia kylvystä, vaikka mieli teki, koska en halunnut pilata tunnelmaa. Voin kyllä suositella Father Christmasia, jos et niinkään tarvi vaahtoa kylpyyn, vaan pidät enemmänkin värjätystä glittervedestä, joka tuoksuu aivan ihanalle!

Vein Lushista vielä mukanani viimeisen kappaleen Shine So Bright latvaseerumia, jonka varmaan arvostelen myöhemmin, ettei postaus veny vielä pidemmäksi. Kuva saattaa aika paljon hämätä, sillä tuotteen koko lähentelee ennemmin kahden euron kolikkoa, kuin The Body Shopin body buttereita.


 Kicksistä mieleni teki Viva La Divaa. Pidän Viva La Divaa halpissarjana, mutta halusin antaa tuotteille mahdollisuuden tehdä minuun vaikutuksen. Sarjan huulipuna teki jo ja siksi innostuinkin kokeilemaan näitä. En kuitenkaan osaa sanoa vielä mitään, koska ovat avaamattomia kumpikin. Eli vasemmalla kulmatrio blondeille ja oikealla musta dip eyeliner.

Huh, semmoset messut ja taas laahasin liikaa tuotteita kotiin. Olisimpa vaan alittanut budjetin ja jättänyt käymättä kaupungilla :) Kertokaapa te, olitteko messuilla ja mitä piditte tapahtumakokonaisuudesta. Olen liian laiska oikolukemaan tätä kilometripostausta, joten suokaa anteeksi kirjoitusvirheet, mutta älkää asiavirheitä ;)

2 kommenttia:

Rohkeasti vain raapustamaan omaa mielipidettä tai kysymystä kommenttikenttään! :)